Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Lyhyestä virsi kaunein: Tuollainen käytös ja tuossa kunnossa oleminen EI VAIN SOVI pääministerille vaikka olisi miten ihana ja nuori ja nainen ja sdp
Näinhän tuo on, eli bileet ja seura valittu väärin. Toisaalta ennen tuo oli helpompaa, ei muuta kuin Kekkosellakin saunomiset vuorineuvosten kanssa niin ei ryyppäjäisistä tieto vuotanut kuin korkeintaan Tehtaankadulle.

Lähinnä tässä pitää huomioida tuo harkinnan pettäminen, hölmöilyä videolle niin taatusti vuotaa. Viimeistään tietomurron kautta, kohde kun on ihan taatusti valtiotasoisten toimijoiden tähtäimessä. Sillä ei ole enää merkitystä vuotiko vahingossa, saiko joku rahaa vai kaivettiinko tuo pääministerin lähipiiristä teknisesti mutta koko videon syntyminen on se ongelma joka olisi pitänyt tajuta ennen heilumista.

Bilettäminen ok sinällään, mutta jos julkisesti niin varmistaa että käytös on ok. Jos haluaa vetää räkäposkella niin katsoo ympäristön niin että ei tule videoita lööppilehtiin. Mutkun ei tujua niin ei.
 
Ei vaan hyödytä mitkään seulat enää tässä vaiheessa. Joku kokkeli tai amfe näkyy 1-2vrk jos juhliessa ottaa, eikä käyttö ole pitkäaikaista. Silloinkin näkyy vain 2-4vrk. Kovin vaan on laiha likka.
Ei näy veressä mutta näkyy käsittääkseni esim. hiuksesta otetusta näytteestä joka on kuin puun vuosirengas.
 
Hyvät maanpuolustusnethenkilöt!

Sanokaa ja olkaa Marinista mitä mieltä haluatte: Sanna Marin on viestinnän kruunaamaton kuningatar.
Katsokaapa vaan huomisia lehtiä ja somea: Kukaan... KUKAAN ei puhu täydellisestä talouskatastrofista johon Sanna "Olen lomalla, Tytti hoitaa" ja omistajaohjausministeri vt. pääministeri Tuppurainen meidät ajoi Uniperin suhteen. -Uniperin tulos nimittäin julkaistiin tänään.

TLDR: Suomi menossa konkurssiin. Päättäjät tajusivat ja pyysivät kavereita vuotamaan jauhovideon nettiin. Kukaan ei kiinnitä huomiota oikeaan ongelmaan.

Uniperin tulos oli edelliseltä kvartaalilta -13 miljardia. Kvartaali on neljännesvuoden tulos. Mikäli sama miinus jatkuu yhden vuoden, on tappiota 48 miljardia jolloin (ainakin tähän asti toimitun perusteella) Suomen valtio lähtee pääomittamaan yhtiötä.
Raha valuu käytännössä erotukseen joka syntyy saksalaisten halpojen kaasusopimusten ja kalliden kaasuhintojen väliseen eroon. Voidaan sanoa, että Suomi pääomittaa saksalaisia. Suomen verokertymä on muistaakseni 57,5 miljardia (2022). Rahat. On. Loppu.

Kuuntelin "23 minuuttia" Spotifysta, oliko eilinen vai toissapäivän jakso jossa Jussi Heikelä tokaisi hyvin. Vapaa lainaus: "Meillä ei ole sellaista neuvottelukulttuuria mikä on Euroopassa ja siksi emme osaa neuvotella. Yleisesti ottaen demarit eivät ole käyneet niitä kouluja (viittaus kauppakorkeaan) jossa businessneuvotteluja voitaisiin edes teoriatasolla opiskella"

Disclaimerina: En äänestä tai kannata mitään puoluetta. Seuraava äänestys mitä teen, on jalat. -Lähden maasta ennen laillistetun rajavarkauden implementointia.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt ei luvut pidä paikkaansa ja tässä tuli whataboutismit vahvasti tulille. Jos mulla olisi enemmän aikaa ja tämä olisi enemmän talousaiheinen forum niin haastaisin näissä.
Oleellistimmat pointit olisi:
1. Paljonko euroja sataa demareiden ja vasemmiston laariin ay-rälssiltä vs. vaikkapa Suomen yrittäjät Kokoomukselle. Voin kertoa tutkimattakin, että SY jää 100-0 kakkoseksi.
2. Pelkästään Kojamon markkina-arvo on reilu 4,2 miljardia. Tästä voisi lähteä jakamaan osakaslistan mukaan ay-liikkeen eri yhdistysten omistusta ja ynnäämään sisääntulleet osingot vaikka viimeiseltä 10 vuodelta. Ei tällaista rahaa ole työnantajajärjestöillä, EK:lla saati Finanssialalla.
3. RKP ei tarvitse rahoitusta, heitä äänestää ne jotka äänestää joka tapauksessa

Ay-liike ei totisesti ole "näpertelijä", ei mitenkään päin.

Oli miten vain niin sinällään mielenkiintoisesta aiheesta en viitsi jatkaa ettei homma mene ot:ksi.
Alkuperäinen pointtini oli ajaa takaa sitä hienoa ja osaavaa viestintää mitä Marin harjoittaa: Hän tekee mitä tahansa mokailuja ja selviää aina pälkäästä kannatuksen noustessa.
Kysyt vääriä kysymyksiä. Ei ole olennaista paljonko juuri EK saa verovapaita tuloja, vaan paljonko EK:n taustajoukot niitä saavat. Ihan samoilla yleishyödyllisyyden pykälillä pelataan säätiöissä ja ay-puolella. Ei tuossa ole mitään epäselvää, eikä mitään laitontakaan. Tarinan opetus on se, että muutakin verotettavaa olisi kuin palkkatulot. Oikean laidan puolueet kuitenkin suojelevat rahoittajiaan siinä kuin vasemmistokin. Siksi Kokoomus ei suostu ay-liikkeen osinkotulojen verottamiseen. Mitään ay-liikkeen verovapauttahan ei ole olemassakaan, vaan ainoastaan jotkin osinkotulot jäävät verotuksen ulkopuolelle.

Itselleni nykymalli passaa hyvin. Saan mukavat ja käytännössä verottomat osinkotulot listaamattomasta firmastani ja maksan palkkaveroa ainoastaan luontoiseduista. Veroprosentti oli viime vuonna suunnilleen 7%. Jos olisin töissä, häviäisi autoedut yms. huomioiden samasta palkasta rahana n. 55%. Nettohyöty on kuukausitasolla tuhansia euroja. Jatketaan näin, mutta ei kuvitella, että Kokoomus olisi palkkaverojen keventäjä. Koko verotussysteemimme on täysin kieroon kasvanut, eikä muutosta ole näköpiirissä.

Seuraavaksi voisi miettiä vaikka vakuutuskuoriin yms. jemmattuja kymmeniä miljardeja euroja ja niistä saatavia verovapaita tuottoja.
 
Jos pääministeri käyttäytyy näin, antaa kuvata itseään ja sosiaalinen piiri on niin epäluotettava, että materiaali vuodetaan julkisuuteen, niin mitä se kertoo?

Ainakin sen, että kannattaa pitää mielessä meidän sotaisa naapuri, joka on erikoistunut ns. kompromatin hankintaan ja käyttöön.
Jos olisin FSB:ssä, niin voisi tulla mieleen, että kannattaisi ehkä aloittaa projekti, joka yrittäisi soluttaa oman miehen tai naisen osaksi Marinin bileporukkaa.
 
Toivottavasti ajat ovat muuttuneet tuosta, joten Karjalainen ja Kekkonen eivät kelpaa vertailukohdiksi.

SIlloin oli vaikkapa rakennuksilla ihan hyväksyttyä, että mestari veteli kossua kopissaan ja hoiteli töitään siinä samassa.

Kun tuollainen apinalauma tuollaisessa kunnossa vierailee pääministerin virka-asunnossa, on otettu niin kovaa riskiä ettei pitäisi missään nimessä hyväksyä. Tällaisessa maailmantilanteessa saisi kyllä olla pääministerinä henkilö, jolta on tuollainen kakaravaihe jo käytynä.

Ehkä eniten huolestuttaa Marinin teinimäinen uho ja vastuuntunnon puute. Kaikesta selviää selittämällä ja valtiontaloudesta ottamalla lisää lainaa. Boomerit olkoot hiljaa ja tulevat hallitukset maksakoot, me annetaan mennä kun ollaan pari- nelikymppisiä ja kerranhan täällä vaan eletään.
 
Näinhän tuo on, eli bileet ja seura valittu väärin. Toisaalta ennen tuo oli helpompaa, ei muuta kuin Kekkosellakin saunomiset vuorineuvosten kanssa niin ei ryyppäjäisistä tieto vuotanut kuin korkeintaan Tehtaankadulle.

Lähinnä tässä pitää huomioida tuo harkinnan pettäminen, hölmöilyä videolle niin taatusti vuotaa. Viimeistään tietomurron kautta, kohde kun on ihan taatusti valtiotasoisten toimijoiden tähtäimessä. Sillä ei ole enää merkitystä vuotiko vahingossa, saiko joku rahaa vai kaivettiinko tuo pääministerin lähipiiristä teknisesti mutta koko videon syntyminen on se ongelma joka olisi pitänyt tajuta ennen heilumista.

Bilettäminen ok sinällään, mutta jos julkisesti niin varmistaa että käytös on ok. Jos haluaa vetää räkäposkella niin katsoo ympäristön niin että ei tule videoita lööppilehtiin. Mutkun ei tujua niin ei.
SoMe-kanavilla minusta kyllä oudosti puolustellaan Sannaa: kyllä saa bilettää kun on nuori ja kun hoitaa hommansa ja kun Kekkonenkin ryyppäsi ja kun on ihminen eikä muumio..
Mutta silti on myös Suomen pm ja valtukunnan Ykköstykki ja maan vustuullisimmassa virassa jossa pitäisi harkintakyky olla terävänä. Tämä ei vaan nyt näytä yhtään hyvältä.
 
TLDR: Suomi menossa konkurssiin. Päättäjät tajusivat ja pyysivät kavereita vuotamaan jauhovideon nettiin. Kukaan ei kiinnitä huomiota oikeaan ongelmaan.

Uniperin tulos oli edelliseltä kvartaalilta -13 miljardia. Kvartaali on neljännesvuoden tulos. Mikäli sama miinus jatkuu yhden vuoden, on tappiota 48 miljardia jolloin (ainakin tähän asti toimitun perusteella) Suomen valtio lähtee pääomittamaan yhtiötä.
Raha valuu käytännössä erotukseen joka syntyy saksalaisten halpojen kaasusopimusten ja kalliden kaasuhintojen väliseen eroon. Voidaan sanoa, että Suomi pääomittaa saksalaisia. Suomen verokertymä on muistaakseni 57,5 miljardia (2022). Rahat. On. Loppu.

Kuuntelin "23 minuuttia" Spotifysta, oliko eilinen vai toissapäivän jakso jossa Jussi Heikelä tokaisi hyvin. Vapaa lainaus: "Meillä ei ole sellaista neuvottelukulttuuria mikä on Euroopassa ja siksi emme osaa neuvotella. Yleisesti ottaen demarit eivät ole käyneet niitä kouluja (viittaus kauppakorkeaan) jossa businessneuvotteluja voitaisiin edes teoriatasolla opiskella"

Disclaimerina: En äänestä tai kannata mitään puoluetta. Seuraava äänestys mitä teen, on jalat. -Lähden maasta ennen laillistetun rajavarkauden implementointia.
Suomen ongelma tosiaan on tuo osaamattomuus neuvotteluissa. Ollaan vähän turhan sinisilmäisiä ja toisaalta vähän turhan nippelitietoisia (meillä siis insinöörit hoitavat myynnin ja markkinoinnin ei alan osaajat)
 
Toisaalta meillä insinöörit usein myös hoitavat (henkilöstö)johtamisenkin niin Anon sanoin kaikki menee "päin vittua"..
 
Sellaista se on kun teinit johtavat maata :ROFLMAO:

Hän kertoo luottaneensa siihen, että videot eivät päädy julkisuuteen.

Pääministerin räkä poskella bailaamiset päätyvät ihan varmasti julkisuuteen myös silloin kun ollaan yksityisbilessä jos ja kun siellä on muitakin kun ne kaikkein luotettavimmat ja uskollisimmat kaverit.

Mitä nykyiseen pääministeriin noin muuten tulee niin on tullut joskus mieleen että miten noinkin nuori ihminen kestää sen kun pesti päättyy. Pääministeri on monella tavalla erittäin etuoikeutettu ihminen. Luopumisen tuska voi olla kova vähän kokeneemmallakin konkarilla kun kaikki päättyy kuin seinään. Sukellus on nopea ja syvä kun äänestäjät sanovat sen viimeisen sanan.
 
Kysyt vääriä kysymyksiä.
Juu. Tietenkin kysyn, kun ay-liikkeestä puhutaan. Se on pyhä lehmä... Ja whatabout muut.
Itselleni nykymalli passaa hyvin. Saan mukavat ja käytännössä verottomat osinkotulot listaamattomasta firmastani
No just joo :LOL:
Jos oikeasti saisit osinkoja, tietäisit niiden olevan kerran verotettuja. Tuo "verovapaa osinko" on vasemmiston narratiivi rahalle jota ei ole verotettu kahdesti vaan kerran. Kysyn siis sinulta samaa, mitä kysyn jokaiselta "verovapaista osingoista" kertojalta. Tähän mennessä kukaan ei ole voinut vastata:

1. Perustan osakeyhtiön, olen yksin omistajana.
2. Yhtiö tuottaa merkittävästi voittoa: Miten onnistun nostamaan rahan ulos suoraan liikevaihdosta, ilman että tulosta verotetaan missään välissä?

Haluan myös näitä verovapaita osinkoja. Kukaan ei vaan ole kertonut mulle, miten niitä voi saada.
 
Ensimmäistä kertaa Marinin itsevarmuus oli haastattelussa vähän karissut.

Ei vaan riittänyt medialla selkärankaa kysyä, että aiotteko käydä huumeseulassa ja julkaista tuloksen.

klo 12:54: Lindtman sanoo, että yksityisajalla ja vapaa-ajalla Marin on viettänyt aikaa, sieltä videoita tullut esiin, se on harmillinen asia, jokainen voi miettiä miltä se tuntuisi.

- Pääministerikin on vain ihminen lopulta, Lindtman sanoo.

Lindtmanilta kysytään, pitäisikö Marinin mennä huumetestiin, kuten jotkut ovat vaatineet. Lindtmanin mukaan tämä on pääministerin harkinnassa.
 
Tämähän onkin nyt mukavaa: jos ei pm mene huumetestiin niin aika raskas epäily jää laittomien piristeiden käytöstä.. Voi olla ainakin vanhemman sdp-väen vaikea niellä tätä. Puhumattakaan muun väen.
 
Back
Top