Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Joo, aika masentavaa. Etenkin Marinin kannalta. 🙈
En ole havainnut pääministerin millään lausunnollaan osoittavan masennusta, häpeää tai muutakaan katumusta. Päällimmäisenä viestinä on että hän saa tanssia laulaa ja pitää hauskaa ystävien kanssa. Pitää kiinni vallasta eikä aio erota edes pääministeri -instituutiolle aiheuttamansa mainehaitan vuoksi.

Huom. globali negatiivinen näkyvyys.
.
 
Muutama nopea sana Kesärannasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kesäranta

Kesärannasta on johdettu politiikassa Presidentin linnan
kanssa yhteistyössä mm. Talvisotaa. Siellä asui tuolloin
Cajander. Se on ollut ryssän vallan aikana Suomen kenraalikuvernöörin
asunto ja Suomen itsenäistyttyä siitä tosiaan tuli pääministerin
virka-asunto, oltuaan ensin keisarinajan saksalaisen komentajan asunto punakapinan aikana
ja valtionhoitajana toimineen Mannerheimin virka-asunto itsenäisyyden alussa.
Se on rakennus joka omalla tavallaan on tietynlainen monumentti suomalaisesta demokratiasta ja vapaudesta. Asia on niin, että
vuodesta 1918 jälkeen periaatteessa kuka tahansa täysi-ikäinen on voinut päästä -kansan mandaatilla- muuttamaan sinne ja päättämään
muiden asioista. Se huokuu historiaa, tulevaisuutta ja tätä päivää. Ehkäpä enemmän, kuin mikään muu rakennus Suomessa.

Nyt sen bilekäyttöä voi verrata historian häpäisyyn. Ei se nyt ehkä vielä samalle mittapuulle mene, kuin mitä
perseen pyyhkiminen Suomen lippuun, mutta kaukana ei olla. Riittääkö oikeasti sivulauseeseeseen annettu ylimalkainen anteeksipyyntö
rividemarille? Onko usko Sannan persoonaan niin vahva, että se ylittää suomalaisuuden arvostuksen?

TLDR: Kesäranta on historiallinen. Sannan kaverit mokasi. Onko demariäänestäjillä todella noin kova luotto ja usko johtajaansa, että antavat tämän(kin) anteeksi?


ps: Kukaan ei puhu Uniperin osavuosikatsauksesta, eikä valtion vähin äänin tekemästä ensi vuoden ansiotuloverojen korotuksesta.
 
Silti asiat asioina.

Marinin on turha pyytää anteeksi sitä, että ne pölvästit ottivat suutelukuvia, vaan miettiä sitä, miksi tuo porukka Kesärantaan ja miksi on ollut vapaa pääsy juuri etätyöhuoneeseen, jonne ei saisi päästää ketä tahansa muutenkaan hortoilemaan. Se on iso virhe jo lähtökohtaisesti.

Somepersoonille ja turhakkeille nimittäin on kaksi tapaa saada enemmän julkisuutta: 1) pitää lyöttäytyä jonkun vielä tunnetumman kainaloon ja 2) näyttää tissit.

Muuta eivät sitten osaakaan.

Suomen suurimmat työnantajat ovat kuulemma ihmetelleet, kun he eivät pääse pääministerin puheille kuin monen peruutuksen jälkeen, jos silloinkaan. Odottavat kuukausia ja saavat ehkä 15 minuuttia aikaa kakaista asiansa.

Aika on muutenkin kuumaa. Hornetit ovat ottaneet melkoisia kiirelähtöjä Suomenlahdelle. Tänäänkin. Minulla ei ole pienintäkään käryä, mitä siellä on meneillään, kun ei ole ollut tiedotteita. Siis useampia, ei ole mennyt vain yhtä konetta ja tuli on ollut hännän alla.
 
En ole havainnut pääministerin millään lausunnollaan osoittavan masennusta
Viittasinkin, että masentavaa tässä on sen kannalta mitä pääministeristä voi näiden tapahtumien osalta päätellä ja sen kannalta mitä harkintakykyä pääministeri on osoittanut.

Hyväähän tässä on toki sikäli, että vasemman laidan kannatus Marinin myötä heikkenee. Eri asia sitten kenen laariin se sieltä siirtyy: kokoomuksen, persujen vai keskustan. Joista toki viimeisin ei ole enää edustanut oikeaa puolta. Vai hyötyykö RKP ja Kristilliset. Anyway - SDP:n asemaan tuo vaikuttaa negatiivisesti ja siihen liittyen minulle ei ole kylläkään selvää mitä se tekee puolueen sisällä. Ottaisin vaikuttajaksi kuitenkin mielummin bailaavan Marinin kuin mihinkään rooliin Tuomiojan.

Edit: Marinin tanssia suuremmat pulmat kuitenkin odottavat toimenpiteitä: energian hinta, julkisen sektorin kestävyysvaje ja veropolitiikka sekä viennin taantumaan hiipuvat näkymät. Ja näiden rinnalla apu Ukrainaan.
 
Viimeksi muokattu:
Aika on muutenkin kuumaa. Hornetit ovat ottaneet melkoisia kiirelähtöjä Suomenlahdelle. Tänäänkin. Minulla ei ole pienintäkään käryä, mitä siellä on meneillään,

Kyllä meillä toki on asiat yleisesti hyvin ja on erilaisia pumppuja hoitamassa itselleen kuuluvia tontteja. Toimivat yksittäisistä henkilöistä riippumatta.
Suomessa asiat ovat siis yleisesti silloin aika hyvin jos merkittävin ongelma maassa on pääministerin henkilön töttöröinnit.
.
 
Eeropekka Rislakki on tykittänyt rajusti Facebookissa 21.8. Vaikea olla kovin eri mieltä.


SDP:n, Suomen Dance Partyn :ROFLMAO:

Missä Dancing Queen luuraa ;)

65791622_1634490500016175_5590602704062775296_n.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Marinin on turha pyytää anteeksi sitä, että ne pölvästit ottivat suutelukuvia, vaan miettiä sitä, miksi tuo porukka Kesärantaan ja miksi on ollut vapaa pääsy juuri etätyöhuoneeseen, jonne ei saisi päästää ketä tahansa muutenkaan hortoilemaan.

Luulen ymmärtäväni miksi näin käynyt. Vähän taustaa, olen itse perheestä jossa toinen vanhempi löysi itsensä, tuli kaapista ja lähti. Myöhemmin kun kasvaessani näin hänen uusia piirejä niin se mikä paistoi silmään oli kuinka paljon ongelmia näillä ihmisillä oli. Alkoholia meni rajusti, koulutus oli vähäistä ja provokatiivinen käytös ei ollut harvinaista.

Sukupuolivähemmistöjen elämä ei ole edelleenkään ruusuilla tanssimista. Ei usean heidän elämä ole mitään yhtä Prideä, päinvastoin.

Tätä taustaa vasten pitää noita kuvia osata katsoa. Kun ollaan päästy Kesärantaan niin pitäähän se näyttää. Ymmärrä kun olen itse jo tuon elämässäni nähnyt, mutta aikaa se otti. Ymmärrän myös ihmisten närkästyksen, mutta tiedän myös että sekin laantuu ajan ja ymmärryksen myötä fiksuilla ihmisillä.

Kaikista ironisinta on, että juuri tämän se vaati, että SDP kääntyi viemään hallituksen ja Suomen Natoon pikavauhtia. Fasistinen Putinin Venäjä on eksistentiaalinen uhka sukupuolivähemmistöille eli Marinin piireille. Silloin ei painanut vanhan kaartin demareiden intressit mitään toisessa vaakakupissa. Kaikella on hintansa ja minusta tämä on pieni hinta. Tervetuloa 2020 luvulle.

P.S.
Nuo kuvat voi olla otettu siellä vessankin lähistöllä. Usein tuollaiset etähuoneet on myös muussa käytössä jolloin rekvisiitta viedään muualle säilöön.
 
Kaikista ironisinta on, että juuri tämän se vaati, että SDP kääntyi viemään hallituksen ja Suomen Natoon pikavauhtia. Fasistinen Putinin Venäjä on eksistentiaalinen uhka sukupuolivähemmistöille eli Marinin piireille. Silloin ei painanut vanhan kaartin demareiden intressit mitään toisessa vaakakupissa. Kaikella on hintansa ja minusta tämä on pieni hinta. Tervetuloa 2020 luvulle.

Muuten asiallinen kirjoitus, mutta tuo lause on suhteellisen päätön. Väitätkö tosissasi että Marinin hallitus laittoi NATO-hakemuksen sisään nimenomaan suojellakseen sukupuolivähemmistöjä?
 
No,Kekkonen ei varmaan ikinä uskonut,että hänen ryyppämisensä nostetaan vähän niinkuin positiivisena asiana esiin kaiken maailman uuninpankkopoikien toimesta 2020-luvulla:cool:
 
En ole havainnut pääministerin millään lausunnollaan osoittavan masennusta, häpeää tai muutakaan katumusta. Päällimmäisenä viestinä on että hän saa tanssia laulaa ja pitää hauskaa ystävien kanssa. Pitää kiinni vallasta eikä aio erota edes pääministeri -instituutiolle aiheuttamansa mainehaitan vuoksi.

Huom. globali negatiivinen näkyvyys.
En ole havainnut minkäänlaista negatiivista näkyvyyttä maailmalla. Lähinnähän tämä on vahvistanut Marinin asemaa uusimpana hipsterikuningattarena. Äskettäin olin keikalla jossa ulkomainen esiintyjä nosti maljan "to the prime minister of Finland!" Oli vähän sellainen "tervehdimme Suurta Johtajaa Kim Jong-Unia" -hetki :D

Myöskään Suomessa ei reaktiot näytä kansan rivien keskuudessa olleen kovin kummoisia. Lähipiirissä on enemmän ärsyynnytty median hehkutukseen, seiskan uutisissa melkein koko lähetys oli Marinin bilevideoiden pyörittelyä ja 'analyysiä'. Pari minuuttia jäi vähemmän tärkeiden asioiden, kuten Ukrainan sodan tai luonnonkatastrofien, käsittelyyn. Marinin biletys antaa kuitenkin hyvin kansanomaisen vaikutelman: jossain asunnossa pikku porukalla jorataan hyvissä siiderinousuissa. Kukapa ei olisi tuollaista tehnyt? Voisi olla eri jos hän olisi esiintynyt jonkun ökykohteen maisemauima-altaassa mai tai kummassakin kädessä. Lähinnä voisi kyseenalaistaa Marinin arvosteluykykä kaverivalinnoissa, kannattaako messissä roikuttaa B-luokan pintaliitäjäjulkkiksia? Päivänselväähän on että heistä löytyy tyyppejä jotka eivät malta olla retostelematta laajemmin miten ovat bilettäneet bossladyn kanssa.

Se on varmasti totta että jos tällainen uutisointi olisi pulpahtanut pinnnalle joskus maaliskuussa Ukraina-kriisin ahdistavimpiin aikoihin niin se olisi varmasti vahingoittanut hänen kuvaansa suuresti (vrt. sota-ajan tanssikielto). Mutta nyt ihmiset ovat jo turtuneet sekä sotaan että koronaan.
 
Muuten asiallinen kirjoitus, mutta tuo lause on suhteellisen päätön. Väitätkö tosissasi että Marinin hallitus laittoi NATO-hakemuksen sisään nimenomaan suojellakseen sukupuolivähemmistöjä?

Ei nimenomaisesti. Mutta sillä on suuri merkitys ja se on meidän kaikkien onni.

Asiat olisi voineet lähteä menemään Ruotsin jahkailulinjalle jos olisi ollut establimentin mies vallassa jolla painaa vaikka taloudelliset edut enemmän vaakakupissa.

Näinhän me mentiin viimeiset vuosikymmenet ja nimenomaan punaviher-akselin sukupuolivähemmistöjä lähellä olevat edustajat varoittivat Putinin sorrosta. Silti Suomen establimenttille Putinin kaasu- ja ydinvoimabisnekset oli ihan bueno vielä Krimin valloituksen jälkeenkin.
 
En ole havainnut minkäänlaista negatiivista näkyvyyttä maailmalla. Lähinnähän tämä on vahvistanut Marinin asemaa uusimpana hipsterikuningattarena. Äskettäin olin keikalla jossa ulkomainen esiintyjä nosti maljan "to the prime minister of Finland!"
Minä näen pääministerin toiminnan naurettavana ja siksi negatiivisena. Paljon ovat ulkomailla saaneet nauraa. Muille on kiva nauraa. Omasta maastaan eivät kuitenkaan halua oman pääministerinsä toikkaroivan vastaavalla tavalla. Veikkaukseni on että tämän seurauksena muissa maissa ei tulla näkemään yhtään vastaavaa kännibilettävää pääministeriä.
Globali naurettavuus on opetus myös muille siellä muissa maissa.

Myöskään Suomessa ei reaktiot näytä kansan rivien keskuudessa olleen kovin kummoisia.
Ne joita ärsyttää ovat enimmäkseen hiljaa tai tyypillisesti suomalaisittain puristavat nyrkkiä taskussa. Some-jengi alämölöi ja lähinnä fanittaa.
Ei ole mittausta kumpaa on enemmän. Ja YLE pitää keskustelun kiinni.

Lähinnä voisi kyseenalaistaa Marinin arvosteluykykä kaverivalinnoissa,
En ollenkaan puhuisi Sannan kavereista (private). Tässä kyseessä on pääministerin näkyvyys jukisuudessa ja liitokset tietynlaisiin piireihin. Tämä menee suomalaisilla sekaisin ja media haluaakin sen niin ohjata jotta vahinkoa voitaisiin vähentää. Pääministeri ei kuitenkaan valinnut julkisuudelleen valtiomies-profiilin seuraa vaan ihan muuta. Olisi kuitenkin voinut valita.
.
 
Back
Top