Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Katkoksen rajaaminen kahteen tuntiin riippuu ilmeisesti siitä että kännykkämaston akun kesto on 3h. Ja sehän olisi aika paha jos puhelinverkko hiljenisi. Ei saisi apua viranomaisilta sairaus- ja tulipalotapauksissa.
Tämä olikin mielenkiintoinen knoppitieto!(y)

Esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella matkaviestinverkkojen 2G-tukiasemien tehonsyötön varmistusajaksi asetettiin 3 tuntia ja vasta rakentamisen alkuvaiheessa oleville 3G-tukiasemille varmistusajaksi asetettiin 15 minuuttia. Vuonna 2012 varmistusvaatimuksia päivitettiin siten, että 3G-verkon tukiasemien varmistusaikavaatimukset nostettiin samalle tasolle 2G-tukiasemien kanssa, kun taas tuolloin rakentamisvaiheessa oleville 4G-verkon tukiasemille asetettiin vaatimukseksi 15 minuutin varmistusaika. Vuonna 2021 varmistusvaatimuksia päivitettiin jälleen huomioimaan 4G- ja 5G-verkkojen rakentaminen: 4G-verkkojen tehonsyötön varmistukset tulevat vuoden 2023 loppuun mennessä olemaan samalla tasolla 2G- ja 3G-verkkojen kanssa, kun taas 5G-verkon tukiasemia koskee nyt 15 minuutin varmistusaikavaatimus. Varsin tyypillisesti siis uusien verkkojen rakentamisen alkuvaiheessa on asetettu kevyempiä velvoitteita, jotta varmistusvaatimusten toteuttamisesta ei muodostu uuden tekniikan käyttöönottoa hidastuttavaa tekijää.
 
Katkoksen rajaaminen kahteen tuntiin riippuu ilmeisesti siitä että kännykkämaston akun kesto on 3h. Ja sehän olisi aika paha jos puhelinverkko hiljenisi. Ei saisi apua viranomaisilta sairaus- ja tulipalotapauksissa.
Oho... itse luin ton ja ajattelin että toi on suunnilleen se aika jonka pakastimessa oleva safka pysyy syömäkelpoisena, kunhan ovea ei avata niin jäässä on edelleen...
 
Tuskin Marin päättää mitä lehdet kirjoittaa..
Sariini ei päätä juuri muuta kuin selfiensä vaatteet, meikit, ajat ja paikat.
NE jotka oikeasti päättävät päättävät myös mitä lehdet kirjoittavat.
 
Koska Suomi ei ole omavarainen sähköntuotannon osalta, ja sitä on aiemmin paikattu halvalla ryssäsähköllä.

Miksi Suomi sitten ei ole omavarainen? Ensinnäkin meiltä puuttuvat ne vuoristot joista Ruotsi ja Norja saavat halvan vesivoimansa. Toiseksi syynä on vuosikymmeniä kestänyt typerä politiikka, jossa ydinvoimaluvat ovat valtavan taistelun takana. Olkiluoto 3 on uusi, kallis, monimutkainen ja iso reaktori. Mutta koska vihreiden ja muiden ydinvoimapsykoosien takia lupa irtosi vain yhdelle reaktorille, oli pakko tehdä se isoin mitä markkinoilta löytyy, parin pienemmän ja yksinkertaisemman sijasta. Tämän kun yhdistää yhteiseurooppalaisiin sähkömarkkinoihin ja siirtokapasiteetin rajoitteisiin, päästään nykytilanteeseen.
Ei kai vihreät ole yhtään ydinvoimahanketta kaataneet vaikka ovatkin asialla isosti melskanneet. Kepu ja aluepolitiikka sen sijaan Pekkarisen johdolla on. Lisäreaktori Loviisaan olisi todennäköisesti ( tai ainakin mahdollisesti ) jo käytössä jos se olisi aikanaan luvan saanut. Lupa meni tuolloin kuitenkin Fennovoimalle ja OL4 jäi ymmärrettävistäkin syistä piippuun.
 
Meillä ja monella muullakin on jo sellaiset releet jotka ohjaavat lämmitystä. Niitä on vain tavattu kutsua termostaateiksi enkä mielelläni halua että joku muu säätää niitä...
Kaikki Suomen sähkölämmitteiset pientalot 70-luvun puolesta välistä 2010 luvulle on varustettu SLY 1.2 kytkennällä jossa on tuo lämmityksen poiskytkentämahdollisuus sähkölaitoksen toimesta. Talojen sähkökeskuksiin on asennettu verkkokäskyvastaanotin jossa on yleensä kolme mahdollista ohjaustoimintoa: Päivä / yösähkön ohjaus joka on kaikille tuttu, tämä nyt puheenaiheena oleva tehon rajoittaminen, kolmannesta vastaanottimen releestä on mahdollista saada esim. pihavalot syttymään samaan aikaan katuvalojen kanssa.
Vanhemmissa taloissa verkkokäskyvastaanotin on erillinen relepurkki mutta uudemmissa taloissa ko. toiminnot saadaan suoraan sähkömittarista.
En tiedä miten on nykyään mutta aiemmin tämä SLY 1.2 kytkentä on ollut pakollinen.
 
Tarkennuksena vielä että tämä VKV:n ohjaama lämmityksen pudotusrele voidaan myös kytkeä niin että ei kytke lämmitystä kokonaan pois vaan pudottaa talon lämpötilaa esim. 5 astetta mikäli pattereiden termostaateissa on sellainen toiminto.
 
Onneksi vielä vesikiertoinen öljylämmitys niin ei pääse sähkölaitos tai kukaan muukaan räpläilemään ellen minä halua. Sähkökatkojen varalle on aggregaatti sekä voi siellä polttaa öljyn lisäksi puitakin. Saa joku muu osallistua sähkönsäästötalkoisiin ja muihin idioottimaisiin ympäristövouhotuksiin toistaiseksi. Minä tykkään 21-22 asteen lämpötilasta, makuuhuoneessa sitten 17-19.
 
Jep, toivottavasti kukaan ei tee mitään. Itsekin heitän jätteet luontoon, saa muut osallistua puhtaanapitoon. Tykkään ettei kotona ole roskia.

Miten tämäkin asia saadaan "ympäristövouhotukseksi". Itse osoittaisin sormella enemmän itänaapurin suuntaan.
 
Naapuria on turha osoitella maan omista virheistä....
Kaikkien lähialueiden maiden olisi syytä katsoa peiliin. Me ei vain voida olla sähkön osalta 100% omavaraisia, järkevästi. En laittaisi tätä tilannetta pelkästään ympäristövouhotuksen piikkiin. Ydinvoiman rakentamisen nihkeydelle löytynee muitakin syitä.
 
En oikein ymmärrä, miksemme voisi olla omavaraisia, kun moni muu kuitenkin on omavarainen. Suomi on jokin poikkeustapaus taas?
 
Ööh, vesivoima Ruotsi ja Norja. Onk meillä vastaavaa? Tai halpaa öljyä generaattoreille.
 
Suomi voisi helposti olla energian viejä. Meidän ydinvoimaosaamisemme olisi maailman huippua, jos sitä oltaisiin voitu normaaliin tapaan kehittää eikä pikkupolitikoinnin = pekkaroinnin takia oltaisi lupapolitiikassa menty niinkin yksinkertaisin yksiköin kuin kappalemäärin. Yksi lupa, hieno päätös.

Lisäluvat Loviisaan ja Olkiluotoon, ei olisi tarvinnut yrittää pykätä helvetinmoista yksikköä.

Meidän turvevarat on rinnastettavissa Norjan öljyyn, kun oltaisiin saatu pikku mutka siihen rajaan missä turve muuttuu uusiutuvasta uusiutumattomaksi. Lämpö sillä ja sähköt myöntiin.
 
Varmaan saan tällä äärikepulaisen tai jonkun sudeetti-Pekkarisen leiman, mutta ei täällä ole energiapuun käytössäkään vielä ihan kaikkea mahdollista tehty. Kasvavien metsien hoitorästeissä lahoaa aika paljon polttokelpoista energiapuuta, joka olisi hyvää tavaraa haketettuna alueellisiin lämpövoimalaitoksiin. Kaikista umpeenkasvaneista tien- ja pellonvieritiheiköistä puhumattakaan. Tämän kaiken työllistävä vaikutuskin Suomessa voisi olla ihan merkittävä. Tai siis vielä merkittävämpi kuin nykyisin, onneksi sitä vielä tehdään.
 
Ei saa sahata, metsään sattuu!
 
En oikein ymmärrä, miksemme voisi olla omavaraisia, kun moni muu kuitenkin on omavarainen. Suomi on jokin poikkeustapaus taas?
Periaatteessa ja laskennallisesti voisimmekin olla omavaraisia. Viime vuonna maksimituotanto oli 11400MW ja max.kulutus 13800MW. Tarvittaisiin siis n. 2500MW lisää. Eli puolitoista OL3:a. Osuuko nuo maksimit samaan aikaan, eli kulutuksen ollessa suurinta, saadaanko max tehot?

Mahdolliset suunnitellut sähkökatkot iskee, kun huippukulutuksen aikana kyykkää OL3 (ja muista maista ei saada ostettua).
Eli tehtäisiinkö vielä reaktori reserviin? Riittäisikö muuna aikana sähkömyynnin (ulkomaille) tuotot kattamaan rakennuskustannukset ja käytön?

Tuo useampi pieni reaktoriyksikkö olisi ollut vikasietoisempi ratkaisu.

Turpeella ei tainnut montaa prosenttia olla sähköntuotantoon vaikutusta, eli sillä ei tätä oltais pelastettu?
 
Uutisoinnin volyymista ja äänekkyydestä päätellen Suomi on tosiaan todellinen helvetti maan päällä setsuaalivähemmistöjen edustajille elää. Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa koko teema.
Jep. En lainkaan kiinnostuksen puutetta ihmettele. Niin polarisoivaa ja "sovittujen sääntöjen" mukaisesti, merkittävä osa debatin asiasisältöä, on käytännössä kritiikin ulkopuolelle asetettuna.

Tuo videolinkki ei nyt suoraan seksuaalisuuden ilmenemismuotojen (väitettyä) drastista vääryyden laajuutta käsittele, mutta muodot keskustelun "sääntöjen" asettamisessa tiettyyn kulmaan. Samat ovat.

Huonompi juttu taas on se, että aivan riippumatta kiinnostuksen tasosta. Yhteiskunnallinen muutos etenee siihen suuntaan kuin etenee. Jossakin kohtaa laajuudessaan, jokaisen kansalaisen toimintamahdollisuuksiin vaikuttaen.
 
Back
Top