Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Toki autoilun kallistuminen johtaa myös osittain palaamiseen niihin käytäntöihin joita oli käytössä siihen aikaan, kun autoilu ei vielä ollut yleistä. Eli ihmisten muuttamiseen lähemmäs työpaikkoja, työpaikkojen sijoittumiseen lähemmäs ihmisiä, joukkoliikenteen lisäämiseen ja pyöräilyn yleistymiseen.
Jolloin tapetaan käytännössä elinvoima kaikkialta muualta kuin isommista kaupungeista. Ja tätähän Maaseudun supersankariksi itseään narsistinomaisesti nimeävä KePu on täysiä tukemassa, kun on mukana nykyisessä Viherhörhöhallituksessa. Ne omat kannattajat maaseudulta ovat saaaneet tässä tämän hallituskauden ajan KePulta kultaista suihkua naamalle, kun KePu on jatkuvasti antamassa myöden Vihreiden yhä hullummille ilmastotavoitteille ihan sen takia, että saavat pedattua ne maakunnat suojatyöpaikkoineen putoaville kansanedustajilleen ja heidän edustaja-armeijoilleen. Koska se olisi jo liikaa putoavan kannatuksen KePun kansanedustajille ja heidän avustaja-armeijoilleen ja heidän egoilleen kun putoaisi suoraan Arkadianmäeltä kunnanvaltuustoihin. Jotakin prameampaa piti keksiä kumppaneille tässä viime metreillä kun se oli vielä mahdollista, vaikka sillä kustannuksella että oma ydinkannattajakunta maaseudulla ja harvaan asutulla seudulla saa Viherhörhöhallitukselta kusta ja paskaa naamalle neljä vuotta putkeen, kun ilmastohulluuksiin verotetaan heiltä viimeisetkin sentitkin ja viedään viimeisetkin nautinnot elämästä. KePu - Maaseudun Puolustaja my ass.
 
Toki autoilun kallistuminen johtaa myös osittain palaamiseen niihin käytäntöihin joita oli käytössä siihen aikaan, kun autoilu ei vielä ollut yleistä. Eli ihmisten muuttamiseen lähemmäs työpaikkoja, työpaikkojen sijoittumiseen lähemmäs ihmisiä, joukkoliikenteen lisäämiseen ja pyöräilyn yleistymiseen.
Luulet vaan, ei onnistu
 
Niin olis hyvä avata että kuka ostaa ne "syrjässä" olevat asunnot jos kaikki muuttaa duunin viereen vai olisiko tarkoitus että kaikki pakataan kolhoosityylisesti?
Tuo muutos on pitkälti tapahtunut jo. Maaseutu ja useimmat pikkukaupungit ovat täynnä tyhjiä asuntoja, ja samaan aikaan kasvukeskuksiin on rakennettu uusia asuntoja.

Toisaalta kyse ei ole vain siitä, että ihmiset pyrkivät asumaan sellaisella paikalla josta on kohtuullinen matka työpaikalle. Vaan myös työnantajien intressinä on lähtökohtaisesti sijoittaa työpaikat siten, että sinne on helppo saada työvoimaa.

Nykyisin sellaiset yritykset jotka toimintansa luonteen puolesta voisivat sijaita hyvin monenlaisissa paikoissa sijoitetaan usein aika syrjään sillä olettamalla, että kyllähän työntekijät sitten autoilevat sinne. On myös tullut käytännöksi rakentaa erikseen toisaalta työpaikka-alueita ja toisaalta asuinalueita, jolloin työmatkoista tulee pidempiä kuin perinteisessä kaavoitusmallissa missä työpaikat (pois lukien ulkoisia haittoja tuottava teollisuus) ja asunnot on sijoitettu sekaisin samoille alueille.
 
Tuo muutos on pitkälti tapahtunut jo. Maaseutu ja useimmat pikkukaupungit ovat täynnä tyhjiä asuntoja, ja samaan aikaan kasvukeskuksiin on rakennettu uusia asuntoja.

Toisaalta kyse ei ole vain siitä, että ihmiset pyrkivät asumaan sellaisella paikalla josta on kohtuullinen matka työpaikalle. Vaan myös työnantajien intressinä on lähtökohtaisesti sijoittaa työpaikat siten, että sinne on helppo saada työvoimaa.
Entä jos työ on maanviljelystä? Miten ne pellot siirretään paikkakunnan keskustaan niin ettei autoa enää tarvi?
 
Entä jos työ on maanviljelystä? Miten ne pellot siirretään paikkakunnan keskustaan niin ettei autoa enää tarvi?
No ei tietenkään siirretä. Ihan niin kuin vaikka kaivosta ei siirretä sellaiseen paikkaan missä ei ole malmia louhittavissa. Tai satamaa siirretä pois vesistön ääreltä.

Mutta tuo ei ollutkaan pointtini vaan pointti oli se, että yllättävän monen asian suhteen on ihan realistisia vaihtoehtoisia toimintatapoja löydettävissä.

Sitä en myöskään usko, että poliitikkojen tavoitteena olisi lopettaa autoilua tykkänään tai edes melkein tykkänään.
 
On siellä seassa niitäkin jotka tosissaan toivovat autoilun suurta vähenemistä ja elämäntapamuutosta jossa ihmiset nököttäisivät vain omalla paikkakunnalla eivätkä matkustaisi missään. Autottomuus on paljon realistisempi vaihtoehto suuressa kaupungissa missä on laaja joukkoliikenneverkosto ja bussit tms. kulkevat tiheään. Pienemmillä paikkakunnilla ei välttämättä bussit kuljeta kuin kaukoliikennettä.

IS:n jutussa tästä asiasta otsikko on
"VATT: Saastuttavat yksityisautot saisi hävitettyä tehokkaasti bensiinin ja dieselin hintaa nostamalla"
minusta tuo kertoo aika hyvin mikä joidenkin tavoite on
 
Viimeksi muokattu:
Miksi ei onnistuisi? Työnteko on merkitykseltään sen mittakaavan asia, että ihmiset ovat yleensä valmiita aika pitkälle meneviin muutoksiin saadakseen sen onnistumaan.
Ennen kaikkea kyseessä on ihan ääneen sanottu Vihreiden tavoite tiivistää ihmiset lähemmäs toisiaan. Näin julkinen liikenne tulee tehokkaammaksi ja ihmiset saadaan viemäreiden ja kaukolämmön piiriin.

Sen takia täällä Helsingissä ollaan valmiit kaatamaan keskuspuiston metsiä ja asuttamaan kaikki pienetkin pläntit.
 
Pidän kyllä siitä että jäsen @Nargö katsoo asiaa isolla kuvalla. Tuo on paljon oleellisempi näkökulma tähän autoiluasiaan kuin jonkun yksittäinen esimerkki.
Työpaikat: tehdas tai kaivos tai maanviljely - työpaikat eivät ole kaupungissa vaan maaseudulla ja sielläkin sen työkohteen lähellä. Myös kaupan tulisi tällä ajatuksella siirtyä sen työpaikan lähelle eikä jäädä kilometrien päähän asutuskeskukseen.
Työpaikat: jo olevissa kaupungeissa - tässä tukee joukkoliikenne ja muutosta on tapahtunut.

Teoriassa asia onkin tuon suuntainen. Itse en pidä kuitenkaan siitä, että liikkumista rajoitetaan autoilun kustannusta nostamalla. Ihminen ei ole mielestäni vain sitä työpaikkaa varten vaan ihmiselle on suotava ihan omakin elämä vapaa-ajan ympäristössä. Tämä kahden maailman erilaisuus tukee sitä, että liikkuminen autolla ei saa olla niin älyttömän kallista mitä nyt suunnitellaan.

Vihreät helsinkiläispoliitikot tuhoavat Suomea ja suomalaisten elämää.
.
 
Tuo muutos on pitkälti tapahtunut jo. Maaseutu ja useimmat pikkukaupungit ovat täynnä tyhjiä asuntoja, ja samaan aikaan kasvukeskuksiin on rakennettu uusia asuntoja.

Toisaalta kyse ei ole vain siitä, että ihmiset pyrkivät asumaan sellaisella paikalla josta on kohtuullinen matka työpaikalle. Vaan myös työnantajien intressinä on lähtökohtaisesti sijoittaa työpaikat siten, että sinne on helppo saada työvoimaa.
Mutta nythän on jo tilanne, jossa monella haja-asutusalueella on työvoimapula, kun nuorta työvoimaa ei saada korvaamaan teollisuudenaloillemme ja julkishallinnolle tärkeistä tehtävistä haja-asutusalueilla eläköityviä.

Sen takia täällä Helsingissä ollaan valmiit kaatamaan keskuspuiston metsiä ja asuttamaan kaikki pienetkin pläntit.
Toisaalta Helsinki on kärsinyt jo pitkään lapsiperheiden ja varhaiskeski-ikäisten muuttotappiosta, eikä kaupungin tiivistäminen varmasti helpota ongelmaa. Nythän Helsinki on jo absoluuttisestakin muuttotappiosta kärsivä, vaikka opiskelijoista tulee väistämättä paljon muuttovoittoa.
 
Toisaalta Helsinki on kärsinyt jo pitkään lapsiperheiden ja varhaiskeski-ikäisten muuttotappiosta,

Helsinki ja Espoo kärsivät tarkalleen ottaen siitä, että Suomen sisäistä muuttoa ei tapahdu mainittujen kaupunkien suuntaan. Noista ulos muuttaminen on suurempaa.
Sen sijaan ulkomailta muutto Helsinkiin ja Espooseen on suurempaa kuin ulkomaille lähtö mainituista kaupungeista.
.
 
Asumispaikkaan vaikuttaa moni seikka, ja niin vaikuttaa työpaikkaankin.

Olisikohan mitään järkeä, jos tehtäsiin työssäkäynnistä kannattavaa tai ylipäätään mahdollista, eikä pyrittäisi vaikeuttamaan toista tai molempia.

Todellisuuteen perustuvat työmatkavähennykset helpottaisivat sekä työvoimapulaa että työttömyyttä. Säästyisi valtion kustannuksiakin aika tavalla.

Ai niin, ideologia. Unohtakaa edellä kirjoitettu, olen boomeri enkä ymmärrä mikä on nykymaailmassa oikeasti tärkeää.
 
Entä jos työ on maanviljelystä? Miten ne pellot siirretään paikkakunnan keskustaan niin ettei autoa enää tarvi?
Soylent green ja ruuan säännöstely. Tarvitaan vähemmän ruokaa. Maalla liikkumista ei enää tarvita. Ei ole pakko liikkua. Kaikki on VAPAAEHTOISTA. Metsistä sosialisoidaan 30% kuten sekopääministeri Emma Kari selitti ja sen jälkeen toiset 30%. Vapaaehtoista :D

Vittu sentään, kommarit Satu Hassi, Sirpa Pietikäinen, Emma Kari, tämmöiset saastakkeet ovat
tehneet myyräntyötä vuosikaudet. Kommunistit yrittivät sosialisoida 1918, suuret oli riskit 1946 ja vaarallista aikaa oli koko 60-luku - ja taas nämä yrittävät. Käyttävät vipunaan entistä "ystäväämme" Eurostoliittoa (muutaman vuoden kuluttua toiseksi pahin vihollinen)

Edelleenkin, miksi Keskusta tekee yhteistyötä tuollaisten tahojen kanssa? Mikä riivaa?
Kepun läski ämmä on juuttunut tuoliinsa?
 
Minun mielestä niissä suojeltavien metsien määrässä pitäisi valtiokohtaisesti ottaa huomioon paljonko metsiä jonkun valtion alueella on. Eli ne joissa on vähän suojelevat enemmän ja ne joissa metsiä on paljon riittäisi pienempi suojeluprosentti koska silläkin aikaansaatava absoluuttinen suojeltava määrä olisi suurempi kuin vähämetsäisissä maissa.
Sinällään on ihan hyvä idea että alueita suojellaan ympäri maata, mutta määristä ei olla samaa mieltä.
 
Noinhan sen pitäisi mennä. Ne metsänsä hävittäneet kun ovat suurimpia syyllisiäkin.

Se vaan taitaa olla mahdotonta käytännössä kun ne metsänsä jo hyödyntäneet maat ovat ne keillä suurin valta päättää.
 
IS:n jutussa tästä asiasta otsikko on
"VATT: Saastuttavat yksityisautot saisi hävitettyä tehokkaasti bensiinin ja dieselin hintaa nostamalla"
On hämmästyttävää miten monella asialla tätäkin maata yritetään rikkoa.. mikä muukaan tuossa on perimmäisenä tarkoituksena kuin saada kansa vihaiseksi? Ei riitä virus, vielä sotkevat senkin päälle niin monessa paikassa yhtä aikaa että ihme on jos ei tule kohta säröjä.

Monet näistä välineistä ovat sellaisia että osuvat juuri maaseudun ja maakuntien ihmisiin. Metsät, ruuantuotanto, maatalous, liikkuminen, asuminen, energia. Keskustaa en voi kuin ihmetellä. Mikä klikki siinä on saanut vallan?
 
"Saastuttavat"? Taitaa olla niin, että monen nykyisen polttomoottoriauton pakoputkesta tulee ulos jopa vähemmän saasteita kuin kaupunki-ilmassa on...
 
Back
Top