Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Vaikutelma Kaikkosesta on, että tekee työnsä hiljaa ja kunnolla ja vie asiat eteenpäin niin kuin pitää.

Vaikka tässä on usean hallituksen ja PM:n kädenjälkeä mukana niin hyvin on mielestäni esim. LV2020 ja HX edennyt Kaikkosen alaisuudessa.

Ja vaikka Niinistöä pidän ja arvostan puolustusministerinä, niin arvostan Kaikkosta siitä ettei lähde millekään perustuslakitalebaniälämölölinjalle haukkumaan toisia ihmisiä.
Itseäni edelleen ihmetyttää miten tuomittu rikollinen voi olla ministerinä?
"Valtioneuvostoon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. "
 
Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. "
No kyllä niitä epärehellisiä ministerejä meillä on ollut ja ilman rikostuomioitakin.
 
Onneksi on keskusta hävittäjähankkeen takuumiehenä.Syvimmän laman keskellä täälläkin maanrakoon haukuttu PM Aho ajoi Hornetti kaupan läpi.Viinanen tietenkin tuki.Vassarit oli Mig 29 kannalla.Keskusta maanpuolustus henkisimpänä (tutkitusti) puolueena on nytkin paljon vartijana.PS puheet on niin sekavia ja näytöt olemattomat etten sen varaan laske mitään.
 
Ja Kaikkonen on ollut hyvällä tavalla hillitympi. Ei mopo keuli ja omin päin lähdetä jenkkejä kutsumaan isoihin sotaharjoituksiin niin, että ylipäällikkö kuulee asiasta aamun lehdestä.
 
Onneksi on keskusta hävittäjähankkeen takuumiehenä.Syvimmän laman keskellä täälläkin maanrakoon haukuttu PM Aho ajoi Hornetti kaupan läpi.Viinanen tietenkin tuki.Vassarit oli Mig 29 kannalla.Keskusta maanpuolustus henkisimpänä (tutkitusti) puolueena on nytkin paljon vartijana.PS puheet on niin sekavia ja näytöt olemattomat etten sen varaan laske mitään.
Todella harvinainen kirjoitusvika tämä jossa välimerkin jälkeen ei kykene kirjoittamaan sanaväliä. En ole ennen moista tavannut. Nyt Sturmin lisäksi Kongo-Müllerilläkin on sama vaiva eli palstalla on kaksi nimimerkkiä saman ongelman parissa.
 
Täyttä asiaa ilman turhia välilyöntejä :ROFLMAO:
Onneksi Caps-Lock ei jää jumiin..
 
Onneksi on keskusta hävittäjähankkeen takuumiehenä.Syvimmän laman keskellä täälläkin maanrakoon haukuttu PM Aho ajoi Hornetti kaupan läpi.Viinanen tietenkin tuki.Vassarit oli Mig 29 kannalla.Keskusta maanpuolustus henkisimpänä (tutkitusti) puolueena on nytkin paljon vartijana.PS puheet on niin sekavia ja näytöt olemattomat etten sen varaan laske mitään.
Mihin ihmeeseen tämäkin öyhötys muka perustuu?

A-studiossa kysyttiin suoraan valtiovarainministeriltä, Keskustan puheenjohtaja Kulmunilta, pitäisikö HX-hanketta viivästyttää. Vastauksena tuli jotain ennalta opeteltua hömppää joka ei liittynyt asiaan millään tavalla. Kun ministeriltä kysyttiin uudestaan, vastaus oli hymähdys ja aneleva katse kohti pääministeriä, joka vastasi jämäkästi että hanke jatkuu kuten suunniteltu ja sillä on suuri parlamentaarinen tuki.

Keskusta ei millään mittapuulla vakuuttanut, eivätkä menneet ansiot tarkoita yhtään mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Nykyisellä jarjestelmällä henkilötunnuksia on myönnettävissä 897 kappaletta päivässä, olettaisi että riittää ellei rajan yli pukkaa sankoin joukoin 15-17 vuotiaita, jolla syntymäpäivänä 1.1. tai vastaavaa. Kaikeen sitä pitäisi rahaa upottaa... ihan kuin nämä kaksisuuntaisen pyörätien lisäkilvet ;)
 
Idiootti, riemuidiootti, SJW...
 
Nykyisellä jarjestelmällä henkilötunnuksia on myönnettävissä 897 kappaletta päivässä, olettaisi että riittää ellei rajan yli pukkaa sankoin joukoin 15-17 vuotiaita, jolla syntymäpäivänä 1.1. tai vastaavaa. Kaikeen sitä pitäisi rahaa upottaa... ihan kuin nämä kaksisuuntaisen pyörätien lisäkilvet ;)
Esikastelukuvasta luulin, että siellä on jo ruvettu heilaamaan, mutta 'tarjoilija, kaks pitkää' olikin totuus.

Sori siitä.
 
Käsittääkseni hetu uudistuksen idea ei ole sukupuolineutraalius vaan henkilön yksilöivän tiedon hävittäminen tunnuksesta itsestään. Ei enää syntymäaikaa tai sukupuolta nähtävissä. Mikä olisi tietoturvallista. Toki ideologia voi olla tuossa taustalla myöskin tekijänä.
 
Tuo vaan tarkoittaisi kaikkien sotua käyttävien tietojärjestelmien päivittämistä Suomessa...
 
Tuo vaan tarkoittaisi kaikkien sotua käyttävien tietojärjestelmien päivittämistä Suomessa...
Ja johon ihan hiukkasta enemmän uppoaa veronmaksajien rahoja. Eikö oikeasti mitään tähdellisempää kohdetta rahoille voida keksiä? Tai jättää välillä jopa keksimättä.

Passit, ajokortit, henkilökortit jne. on kaikki sitten uusissa puissa. Tosi halvaksi tulee.
 
Maria Ohisalo tekee töitä jopa 15 tuntia päivässä, aamuöisin ja viikonloppuisin – yksi varma kikka saa rentoutumaan stressin keskellä
Tanja Hakamo
Kuvat
Liisa Valonen
16.4.2020 klo 7:31
Maria Ohisalo kuvattiin tätä juttua varten alkuvuodesta ennen kuin koronakriisi eskaloitui. Nyt työt ulottuvat aamuyön tunteihin, ja arki pyörii energia-patukoilla.

Maria Ohisalo kuvattiin tätä juttua varten alkuvuodesta ennen kuin koronakriisi eskaloitui. Nyt työt ulottuvat aamuyön tunteihin, ja arki pyörii energia-patukoilla.

Ministeri Maria Ohisalo avioitui vuodenvaihteessa. Pian sen jälkeen iski koronakriisi, joka teki päivistä ympäripyöreitä. – Yksityiselämässäni on ihanaa, ettei siinä tarvitse asettaa päämääriä.

Maria Ohisalo, 35, on saanut avustajaltaan ohjeita seuraavien päivien aikatauluista, puheista ja tapaamisista. Jossain niiden välissä tuli lämmin suositus, joka jäi ministerin mieleen pyörimään. Avustaja kehotti tarttumaan vapaaseen hetkeen, kun sellainen osuu kohdalle.
– Hän muistutti, että vaikka työssä käydään isoja vääntöjä ja olemme keskellä haastavia aikoja, elämästä saa myös nauttia, Maria Ohisalo tapailee saamaansa neuvoa.
Vapaita hetkiä sisäministerin vuorokausiin ei ole monta mahtunut. Jo ennen koronakriisiä sisäministeri kutsui 12–15 tunnin työpäiviä uudeksi normikseen. Nyt kansainvälinen terveyskriisi on ulottanut työt myös viikonloppuihin ja aamuyön tunneille.

Silloin kun pieni vapaa hetki on saatavilla, Maria Ohisalolla on tuttu kikka rentoutumiseen. Hän sulkee silmänsä ja ajattelee Japania.

– Olen kerran päässyt käymään Japanissa ja rakastuin maahan täysin, sen erikoisuuteen, ristiriitoihin ja vastakohtiin. Matkani jälkeen olen pyrkinyt löytämään erilaisia väyliä samoihin tunnelmiin vaikkapa japanilaisen ruuan ja kirjallisuuden kautta, fiilistelemällä kuvia puutarhoista ja muistikuvia kylpylöistä, Maria kertoo.
– Arjen piilopaikkani on päästä hetkeksi japanilaiseen zeniin ajatuksissani.

Marialle hyvä elämä koostuu peruspalikoista. On hyvä parisuhde, ystäviä, turvallisuuden kokemus arjessa ja luottamus, että kaikki menee hyvin.

Ohisalon ja puoliso Miika Johanssonin parisuhde on pitkä, mutta avioliitto tuore. Pari vihittiin vuoden vaihtumisen alla maistraatissa.
– Yksityiselämässäni on ihanaa, ettei siinä tarvitse asettaa päämääriä. Voimme elää parisuhdettamme kuten elämme, ilman mitään erityisiä tavoitteita, Maria sanoo.
– Pysähtymistä omassa elämässä pitää kyllä harjoitella. Se on välillä vaikeaa, kun työssä on koko ajan vauhti päällä.

Vau jopa 15h... itse teen 12,5h päiviä tai öitä ihan normaalisti... Ja saatan jopa tehdä parhaimmillaan tehdä 12-16 päivän putkia...
Siihen päälle kotia käyttää koira ulkona yms ja takasin töihin nukkumaan, kun pitää olla työnantajan käytettävissä kokoajan.Eli kerkee jonkun 6 tuntia nukkumaan vuoron välissä.. Ja kyllä, se syö miestä.
 
Yllättävä tutkimustulos julki: tämä joukko vastustaa kaikkein voimakkaimmin maahanmuuttoa

Maahanmuuton voimakkaimmat vastustajat eivät ole heikossa asemassa olevia köyhiä tai työttömiä, vaan monen mittarin mukaan kaikkein etuoikeutetuimpia henkilöitä, selviää tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin 18-29-vuotiaiden asenteita vuoden 2015 eduskuntavaalien kynnyksellä. Tutkimus tehtiin Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolanissa.

”Tulos kyseenalaistaa syrjäytymisen ja maahanmuuttovastaisuuden välisen yhteyden. Ne, joilla on eniten menetettävää yhteiskunnallisissa mullistuksissa, ovat kaikkein epäluuloisimpia toisia kohtaan”, tutkijatohtori Rasmus Mannerström sanoo tiedotteessa.

Tämä vastaajien ”eliitti” muodostuu suhteellisen hyvin koulutetuista, korkeatuloisista ja henkisesti hyvin voivista henkilöistä. He puolustavat vahvasti vallitsevaa hierarkiaa ja siten omaa asemaansa, tutkimus kertoo.
Tutkimusta varten asenteita mitattiin kaksi viikkoa ennen kevään 2015 eduskuntavaaleja. Tutkimus toteutettiin internet-paneelina. Otos oli laaja ja suhteellisen edustava sukupuoli-, ikä-, koulutus- ja tulojakaumaltaan, vaikka kaupunkilaiset olivat hieman yliedustettuina.

Tutkimus osoitti, että sosiaaliset arvot, etenkin maahanmuutto, määrittivät ja polarisoivat vastaajien poliittista ideologiaa voimakkaammin kuin talouskysymykset.

”Maltilliset ”tolkun ihmiset” olivat harvassa, ja vastaajat sijoittuvat vahvasti joko kannattamaan tai vastustamaan maahanmuuttoa.”

Mitattaessa asenteita tuloeroihin, sosiaalietuuksiin, maahanmuuttoon, ympäristöön ja puolustusvoimien vahvuuteen löytyi neljä tyypillistä yhdistelmää eli niin kutsuttua asenneprofiilia: vasemmisto- ja oikeistoliberaalit sekä vasemmisto- ja oikeistokonservatiivit.

Suurin ideologinen ryhmittymä olivat oikeistoliberaalit (44 %), jotka suhtautuivat myönteisesti niin maahanmuuttoon kuin tuloeroihinkin mutta kielteisesti sosiaalietuuksiin sekä neutraalisti ympäristönsuojeluun ja puolustusvoimien vahvuuteen. Mielipiteiltään tämä ryhmä oli kaikkein maltillisin.

Toiseksi suurin ryhmä olivat oikeistokonservatiivit (23 %), jotka kannattivat tuloeroja ja vahvaa armeijaa mutta suhtautuivat erittäin kielteisesti maahanmuuttoon, ympäristönsuojeluun ja sosiaalietuuksiin.

Kolmanneksi suurimman ryhmän muodostivat puolestaan vasemmistokonservatiivit (18 %), jotka oikeistokonservatiivien tavoin suhtautuivat erittäin kielteisesti maahanmuuttoon mutta toisaalta kannattivat sosiaalietuuksia, vastustivat tuloeroja ja olivat suhteellisen maltillisia ympäristönsuojelua ja vahvaa armeijaa koskevissa kysymyksissä.

”Siinä missä vasemmistokonservatiivit tuntevat yhteenkuuluvuutta heikossa asemassa olevien suomalaisten kanssa ja ovat sitä mieltä, että meidän on ensi sijassa pidettävä huolta suomalaisista maahanmuuttajien sijaan, oikeistokonservatiiveilta tämä puuttuu. He ovat erittäin hierarkkisia eivätkä tunne myötätuntoa heikommassa asemassa olevien yhteiskuntaryhmien jäseniä kohtaan riippumatta siitä, ovatko nämä suomalaisia vai eivät.”

Pienimmän ryhmän muodostivat vasemmistoliberaalit (15 %), jotka olivat vahvasti maahanmuuttomyönteisiä, kannattivat ympäristönsuojelua ja sosiaalietuuksia ja suhtautuivat kielteisesti tuloeroihin ja vahvaan armeijaan.

Kun ryhmien koostumusta tarkastelee tarkemmin, huomaa, että miehistä joka kolmas oli oikeistokonservatiivi ja ainoastaan joka kymmenes vasemmistoliberaali. Naiset olivat puolestaan yliedustettuina vasemmistoliberaalien ryhmässä ja aliedustettuina oikeistokonservatiivien ryhmässä.

Kun tutkimuksen tuloksia jaotellaan puoluekantojen perusteella, tutkimus löytää selvän eron ”vanhojen” ja ”uusien” puolueiden välillä.

Kokoomus, keskusta, SDP ja vasemmistoliitto näyttäytyvät perinteisinä ”talouspuolueina”, sillä puolueiden kannattajat jakaantuivat talouskysymyksissä puolueiden linjojen mukaisesti vasemmistolaisiin ja oikeistolaisiin, mutta hajaantuivat arvoliberalismin ja -konservatismin kesken. Vastaavasti vihreät ja perussuomalaiset näyttivät ensi sijassa olevan ”arvopuolueita”, koska näiden kannattajat olivat vahvasti joko liberaaleja tai konservatiiveja arvokysymyksissä, mutta täysin jakaantuneita talouskysymyksissä.

– Nähdäkseni syy perussuomalaisten suureen suosioon tällä hetkellä on nimenomaan, että he profiloituvat ainoana voimakkaasti konservatiivisena mutta sekulaarina puolueena. Mitä enemmän poliittinen keskustelu keskittyy sosiokulttuuristen kysymysten ympärille, sitä enemmän tulevat etenkin perussuomalaiset, mutta osin myös vihreät, houkuttelemaan kannattajia kaikista muista puolueista, Mannerström sanoo.

Back
Top