Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Finnairin päätös herätti kuohuntaa keskustan riveissä. Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni kirjoitti sunnuntaina Twitterissä, että kotimaan yhteyksiä on syytä palauttaa mahdollisimman pian, kun koronasta toivutaan. Kulmuni myös totesi, että arvailu reittien lopettamisesta kannattaa lopettaa alkuunsa.

Kansanedustaja Anu Vehviläinen puolestaan lähetti Finnairille terveisinä muistutuksen, että eduskunta ei ole vielä hyväksynyt 700 miljoonan euron pääomitusta yhtiölle.

Jospa sitten toisinajattelijatkin saisivat olla oma itsensä :cool:

Jos joku tässä maassa on toisinajattelija, niin se on tuo Hutisalo. Me ajatellaan tavallisesti, homohyysääjät toisin.
En tarjoita, etteikö homojen ja lesbojen ihmisoikeuksia tulisi kunnioittaa, mutta ei niitä tarvitse mainostaa. Varsinkaan tällaisena päivänä.
 
Suurin ongelma homojen ja muiden vähemmistöjen oikeuksille Suomessa on Ohisalon ja muiden vihreiden ajama islamilainen maahanmuutto.
 
Onko Orpo onnistunut pääsemään oikein kunnolla Sannan ihon alle, kun saa Sannan noin kiihtyneeksi?

Kaipa siinä hermot menee, kun jatkuvasti tulee ristiriitaista viestiä. Tukahdutettava! Ei kun ravintolat auki! Ei kun kiinni! Auki! Hoitajamitoituksessa ei ollut numerolla mitään merkitystä mutta nyt halutaan tietää R-luvun desimaalitkin...

No, se on sitä oppositiopolitiikkaa. Ei mikään kovin uusi ilmiö politiikassa. Ei pitäisi antaa sen häiritä.
 
No, se on sitä oppositiopolitiikkaa. Ei mikään kovin uusi ilmiö politiikassa. Ei pitäisi antaa sen häiritä.

Jos pääministerinä olisi Orpo tai Sipilä niin millaistahan olisi. Ja jos Halla-aho?

Kolumnisti Jyrki Lehtola pohtii, mitä tapahtuisi, jos päätökset olisivat samoja kuin nytkin, mutta valtiolla olisi Juha Sipilän hallituksen kasvot.

Silakat olisivat kokoontuneet moneen otteeseen, siitä voimme olla varmoja. Olisi nähty parempaa, erilaista oppositiopolitiikkaa.
 
Viimeksi muokattu:

Väylävirasto: Täysin kannattamatonta sähköistää
Väyläviraston huhtikuussa julkaiseman selvityksen tuomio oli tyly: sähköistämisen yhteiskuntataloudellinen kannattavuus olisi nolla eli se olisi täysin kannattamaton hanke.
Perusteluna oli se, että sähköistämisen vastapainoksi ei tulisi riittävää rahtiliikennettä. Henkilöliikenteen merkitystä ei edes kannattanut arvioida.
Selvitystä tekemässä ollut Väyläviraston projektipäällikkö Jarno Viljakainen sanoo, että yhteiskuntataloudellisen kannattavuuden pitäisi olla vähintään 1.
Siihen päästäisiin, jos tavaraliikennettä olisi 3,5 miljoonaa tonnia. Vuonna 2018 sitä oli 0,33 miljoonaa tonnia.
Tavaraliikenne on suorastaan romahtanut 10 vuodessa.
– Siirtokuormaus toisesta junasta toiseen junaan Haaparannalla maksaa. Rautatie on hävinnyt merikuljetuksille, sanoo Viljakainen.
Henkilöliikenteen puuttuminen ei kannattavuuslaskelmassa auttaisi.
Viljakainen sanoo, että henkilöliikenne olisi joka tapauksessa yhteiskunnan subventoimaa liikennettä, jolloin yhteiskuntataloudellinen kannattavuus laskisi edelleen.

erm... lentohäpeä - kaikkea sitä kuuleekin :ROFLMAO:
 
Jotain muutakin saatetaan viettää, mutta se tuskin Ohisaloa kiinnostaa.

Joskus kauan sitten suhtauduin hyvin ymmärtäväisesti erilaisten seksuaali- sun muiden vähemmistöjen oikeuksien parantamiseen.

Sitten se helvetin pakkosyöttäminen meni liian pitkälle, oikeuksien hakemisesta siirryttiin etuoikeuksien vaatimiseen ja määrittelyvaltamonopolin omimiseen.

Nykyisin suhtaudun varsin vihamielisesti kaikkeen LBGTDDTLSDKGBWCHC/C -hevonpaskaan.

Kaikki sellaiset yksilöt ja ryhmät joiden on pakko tunkea omaa seksuaalisuuttaan ja sen yksityiskohtia väkisin muiden kurkusta alas saavat painua hevonvittuun, pysyä siellä ja tukehtua.

Ja tämä oli sitten se diplomaattinen, poliittisesti korrekti ja hienostunut versio.
 
Lentohäpeä on kyllä hauska sana. Taitaa olla sieltä Ruotsista peräisin. :)
Silti sielläkin (Ruotsissa) on ne sukulaiset lentäneet vielä enemmän kuin minä ja olen omasta mielestä kyllä lentänyt aika paljon. :D Mutta aina laitetaan kaikkia ulkomaankuvia ja kerrotaan missä päin maailmaa ollaan taas käyty. :)
 
Kaikki sellaiset yksilöt ja ryhmät joiden on pakko tunkea omaa seksuaalisuuttaan ja sen yksityiskohtia väkisin muiden kurkusta alas saavat painua hevonvittuun, pysyä siellä ja tukehtua.

Hieman olen ollut sitä mieltä että aika monessa maassa niin sanotut mädättäjät saivat kaapattua alkujaan hyvät asiat itselleen ja pilattua ne... Suunnitelmallistahan se sotkeminen on ollut, jo useamman vuosikymmenen ajan.

Voi olla että pienemmät piirit on helpompi ottaa haltuun.

p.s jos ruotsalaisilla on lentohäpeä niin ei sen vuoksi aleta ratoja rakentaa. Sitäpaitsi, kun rata on rakennettu ja tulee seuraava läpsyttelyryntäys niin ne lisäävät vaan junavuoroja. Toki juna kulkee myös länteen.

Minä kyllä tykkäisin jos olisi vahva Ruotsi ja vankalle pohjalle rakennettu rata. Mutta nyt ei siltä näytä. Ruotsi olisi korjattava ja vasta sitten rata. Ruotsi oli 80-luvullakin hyvä maa ja Suomea sekä Norjaa edellä. Mitä sille tapahtui. Se on alkanut vajota alemmas.
 
Viimeksi muokattu:
@Herman30 on oikeassa. Monessa asiassa Ruotsi on toiminut oikein hienosti, mutta on selvää, että joidenkin maahanmuuttajien huonosti mennyt sopeutuminen on vaikuttanut huomattavan negatiivisesti Ruotsiin. Etnisesti moninaiset ongelmalähiöt, joissa pommit paukkuvat jengien pitäessä valtaa, eivät ole asioita joita haluaisi nähdä missään, saatika kansankodissa. Eipä tosin Ruotsi ole ainoa länsi-eurooppalainen maa joka on epäonnistunut maahanmuuttajien kotouttamisessa, pikemminkin aika harvassa ovat ne länsi-eurooppalaiset maat jotka ovat onnistuneet maahanmuuttajien kotouttamisessa. Se onkin mielenkiintoinen kysymys, miksi eurooppalaiset epäonnistuvat maahanmuuttajien kotoutuksessa singaporelaisten ja amerikkalaisten onnistuessa.
 
Viimeksi muokattu:
Joskus kauan sitten suhtauduin hyvin ymmärtäväisesti erilaisten seksuaali- sun muiden vähemmistöjen oikeuksien parantamiseen.

Sitten se helvetin pakkosyöttäminen meni liian pitkälle, oikeuksien hakemisesta siirryttiin etuoikeuksien vaatimiseen ja määrittelyvaltamonopolin omimiseen.

Nykyisin suhtaudun varsin vihamielisesti kaikkeen LBGTDDTLSDKGBWCHC/C -hevonpaskaan.

Kaikki sellaiset yksilöt ja ryhmät joiden on pakko tunkea omaa seksuaalisuuttaan ja sen yksityiskohtia väkisin muiden kurkusta alas saavat painua hevonvittuun, pysyä siellä ja tukehtua.

Ja tämä oli sitten se diplomaattinen, poliittisesti korrekti ja hienostunut versio.
LGBDKJOJOODDDLBQQDQD: Meitä niinq sorsitaan, vihaa. Aletaan tunkea meidän asiaa kaikkien kurkusta ihan h0mona alas
Normijamppa: No, ei me teitä sorsita, vähän oudoksutaan kuten kaikkea tuntematonta, mutta ollaan kavereita
LGBDKJOJOODDDLBQQDQD: Meitä niinq sorsitaan, vihaa. Tungetaan meidän asiaa kaikkien kurkusta ihan h0mona alas
Normijamppa: Eiköhän tuo jo riitä
LGBDKJOJOODDDLBQQDQD: Meitä niinq sorsitaan, vihaa. Tungetaan meidän asiaa kaikkien kurkusta ihan h0mona alas
Normijamppa: vttu mä oon kyllästynyt teihin, painukaa jonnekin
LGBDKJOJOODDDLBQQDQD: Meitä niinq sorsitaan, kyllä me se tiedettiin.

Lyhyesti: Mitä enemmän, aktiivisemmin ja syyttävämmin propagandaa tuputetaan, sitä enemmän ihmiset kyllästyy ja jopa muuttuu vihamieliseksi ja se osoittaa heidän olleen oikeassa ja se osoittaa että tarvitaan lisää propagandaa.
 
Pääministeripuolue SDP on edelleen lujittanut kannatustaan, ilmenee Helsingin Sanomien(siirryt toiseen palveluun) teettämästä gallupista. Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, SDP:tä äänestäisi 22,1 prosenttia vastanneista. Kuukautta aiemmin luku oli HS:n gallupissa 20,4 prosenttia.

Toiselle sijalle huhtikuun mittauksessa pudonnut perussuomalaiset sen sijaan on menettänyt kannatustaan entisestään. Puoluetta äänestäisi nyt 18,1 prosenttia vastanneista.
 
Kokoomus on jo herännyt koronaunesta ja on päivittäin opposition edustajana mediassa ja Marinin kimpussa.

Entäs persut? Onko joku kuullut jotain?
 
Back
Top