Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Melko rohkea veto Suomen Hallitukselta, polttoaineveron korotus. Kun Suomi keväällä meni Koronan takia karanteeniin, tämä ei ihan kaikkia ammattiryhmiä koskenut. Kuljetusala ei jäänyt vaatehuoneeseen pitämään Teams palavereita etänä vaan työntekijät, jotka ovat myös äitejä ja isejä, puolisoita, sisaruksia ihan normaaleja ihmisiä painelivat mukisematta etulinjaan uhkaa vastaan, josta kenelläkään ei ollut kokemusta koskaan aiemmin. Yhteistyössä kaikkien toimijoiden kanssa saimme pidettyä kaikki kuljetusketjut pystyssä. Suurteollisuus toimi normaalisti, elintarvike-, alkutuotanto-, tuonti- ja vientiketjut toimivat ilman häiriötä. Tästä johtuen Suomi pystyi ottamaan lainaa, ihmiset saivat normaalisti ruokaa kaupoista, apteekit toimivat ja niistä sai lääkkeitä yms. Sairaalat toimivat normaalisti ja karanteeni meni lähes huomaamattomasti ohi.
Mikäli kuljetusketjut olisivat romahtaneet, no on vanha viisaus, että kolme päivää nälkää johtaa anarkiaan. Anarkiaa ei kaduillemme siis tullut.
Saimme omalta osaltamme estettyä, ettei Suomi ajautunut kivikaudelle ja kiitos tuosta työstä oli? Maria Ohisalo tosin kiitti vesilaitosten työntekijöitä ja päiväkodin hoitajia, jotka ovat hänen näkemyksensä mukaan kansakunnan selkäranka. Huomauttaisin Ohisalolle, että jos yksikin puhdistuskemikaalikuorma esimerkiksi vesilaitokselle jää toimittamatta, laitos väistämättä pysähtyy ja alueelta loppuu puhdas vesi.
Toisaalta on vaikeaa kiittää, jos ei tiedä tai ymmärrä toisen panostusta yhteiskunnassa.
Mutta tänään 1.8.20 kuljetusalalle elintärkeä diesel koki vuosituhannen suurimman hinnankorotuksen n. 7 senttiä litralle. Tämä ajaa kuljetusyritykset entistä ahtaammalle ja vaarantaa työpaikkoja. Kohonnut polttoaineen hinta vaikuttaa loppukuluttajan hintoihin ja loppujen lopuksi kiihdyttää inflaatiota. Suomessa tavaraliikenteestä n. 90% kulkee kumipyörillä.
Nyt kun Marin ja kumppanit näyttivät kuljetusalalle kiitoksena Korona-keväästä keskisormea, miten mahtaa käydä, kun Koronan toinen aalto saavuttaa Suomen? Siinä on hyvä kysymys.
 
Haaviston ei pitäisi olla vihreiden ehdokas seuraavissa presidentinvaaleissa. Ville Niinistö olisi hyvä valinta.
 
Viimeksi muokattu:
Osmo Soininvaara ehdokkaaksi ja voisin jopa äänestää! Vaan ei taida Odea kiinnostaa presidenttiys.
 
Tässä lienee kysymys siitä että se mistä Haavistoa syytetään on ns. hyvä rikos eikä sitä näin katsota pahalla vaan siihen suhtaudutaan lähinnä työtapaturmana hyvää tavoitetta edistettäessä. Aivan kuten persuissa suhtaudutaan erilaisiin rasismirikoksiin tyyliin rapatessa roiskuu.

Ja molemmin puolin jakolinjaa korostetaan naapurin rikollisuutta omat tekemiset sujuvasti sivuuttaen. Haaviston rikos on toki vielä toteen näyttämättä.Tuota prosessia ei onneksi voi estää muutaman kansanedustajan voimin.
 
Jos toinen korona aalto tulee nostetaan polttoaineveroa taas 7 senttiä ;) ,voi ne nostaa sitä kyllä muutenkin...:cool:

Juuri tätä nimenomaista polttoaineveron korotusta kommentoimatta:

Kaikki ns. vastuulliset valtiohoitajuusteot rokottavat taloutta. Miten asiat korjataan jos mitään ei koroteta eikä leikata? Tai sama toisinpäin: miten asiat korjataan jos leikataan ja korotetaan ja kurjistetaan. Kaikki etuusleikkaukset pienentävät sentilleen samalla summalla kulutusta. Samoin veronkorotukset nostavat hintoja ja taas rahalla saa vähemmän ja bisnekset kärsivät.

Tästäkin murheen alhosta aiotaan nousta uljaaseen uuteen huomiseen työttömiä piiskaamalla ja kaikkien eloa vuosikymmen kurjistamalla. Ei tule tapahtumaan mutta sopinee suomalaiseen kansanluonteeseen. Kunhan leikkaukset ja korotukset vain kohdistuvat muihin eikä meitsiin.

Ei muuta kuin leuka rintaan ja lisää velkaa ottamaan. Kun sitä otetaan tarpeeksi voidaan lopettaa takaisinmaksusta puhuminenkin. Eikä se ilmastonmuutoskaan ole mihinkään lähdössä. Ei etenkään talouksien ollessa kuralla kautta maailman. Ihan turha meidän on kiusata itseämme kokonaisuuden kannalta merkityksettömillä kansallisilla toimilla.
 
Mistään valtiontalouden hoitamisesta en mitään ymmärrä mutta sen olen oppinut että osaan suhteuttaa menoni tuloihin. Pienet tulot-pienet menot. Ja se tärkein ettei velkaa elämiseen:cool:

Siis onkohan Suomella varaa ylensäkkään auttaa näitä "köyhempiä" maita?
Ja tämä ei nyt varsinaisesti ollut vastakommentti lainaamani kommentiin.
 
Minua mietityttää ennen kaikkea missä mitassa meillä on nykyrakentein oikeasti varaa auttaa edes omia sairaitamme ja köyhiämme? Ja toisaalta mitä siitä seuraisi jos sen lopettaisimme?

Suomi ainakin lakkaisi olemasta siinä muodossa kuin se on tähän saakka tunnettu. EU-avut ovat kuitenkin suolarahoja isossa kokonaisuudessa.
 
Valtion tulot on +50 mrd ja nyt otettiin lainojen päälle 26 mrd tarkkarajainen takausvastuu. Sen lisäksi useiden miljardien suorat maksut ja käytänössä sitouduttiin EU:n verotettavaksi, nettojäsenmaksujen lisäksi.

Sotakorvaukset 2.0
 
Minua mietityttää ennen kaikkea missä mitassa meillä on nykyrakentein oikeasti varaa auttaa edes omia sairaitamme ja köyhiämme? Ja toisaalta mitä siitä seuraisi jos sen lopettaisimme?

Suomi ainakin lakkaisi olemasta siinä muodossa kuin se on tähän saakka tunnettu. EU-avut ovat kuitenkin suolarahoja isossa kokonaisuudessa.

No riippuu keltä kysytään. Tämä nykyinen sosiaaliturva on sellainen tilkkutäkki että huh huh. Mutta otappa puheeksi perustulo, niin osa huutaa että millä rahalla muka, kun eivät ymmärrä tai tahdo ymmärtää että se nykyinen sosiaaliturva maksaa enemmän ja toimii lähinnä työllistymisen jarruna. Sitten kun he sanovat että ei Luoja laiskoja elätä, niin kun kysyy että otatko työttömän töihin reilulla palkalla, niin ei se ole hänen asiansa. Aivan...

Tämä Suomi on aika kylmä paikka asua, ja se joku reilu 30€/pvä työttömyydestä ja parikymppiä asumisesta päälle on aika halpaa vankilavuorokauteen verrattuna...

Puhumattakaan mitä se tekisi maanpuolustustahdolle jos hyvinvointi yhteiskunta lopettaisiin... mitäpä sille missä valtiossa asuu on köyhälle väliä... tapelkoon ne joilla on menetettävää mentaliteetti...
 
Niinpä. Olennaisia yksityiskohtia ei voi tuhota ilman merkittävää vaikutusta kokonaisuuteen.

Nostin itsekin asian maanpuolustustahdosta jossain toisessa yhteydessä esiin. Sehän ei tietenkään tule automaationa vaan kansalaisilla pitää olla jotain puolustettavaa.
 
Back
Top