Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Valtio maksaa asumistukia yms. Siirrretään yritysten vastuita yhteiskunnalle. Syntyy uusi köyhälistö, jonka toimeentulo kuluista osan maksaa valtio.
En tiedä voisiko tuohon puuttua yritysverotuksen kautta vain aiheutuisiko siitä se että yritykset muuttaa vittuun täältä. mutta hommahan ei voi toimia jos työntekiän veronkantokyky on negatiivinen...
 
Eipä tuolla rahalla paljoa perheitä perustella + taloja ostella...
Ei niin, ja sitten ihmetellään ettei kiinnosta.

Aina vedotaan ettei heti voi saada "johtajanpalkkaa", no, lupaahan Automotivekin ikälisät, eli kun painat liukuhihnaa selkä limassa muutaman vuoden niin saat pari euroa lisää tunti. Tai sitten huomaat että robotti hoitaa nekin hommat mutta paikallinen siivousfirma etsii uusia tekijöitä 9€/h liksalla...
 
Saksahan on tuon jo testannut ja käyttää. Se vaan vaatii kotoperäisten kasvihuonekaasupäästöjen sijaan aika vitunmoista bkt:tä ja vahvaa vientiä jotta valtio saa rahaa jolla maksaa nuo velvoitteet. Samalla se on kyseenalainen keino kohentaa tuottavan työn tehokkuutta. Valtio maksaa 700 egee kuussa kiinteää toimeentulotukea jotta Ahmet ja Matti voivat jatkaa työntekoa matalalla palkalla. Yritysten tuottavuusluvut ja kilpailukyky näyttävät selvästi härmäläistä paremmilta. Vaihtoehtona Saksalla olisi ollut antaa investointien ja työn valua halvemman hintatason naapurimaihin ns. isosti. Suomella ei taida olla kuin paskoja ja vähän vielä paskempia vaihtoehtoja valittavanaan. Akkutehdasinvestoinnit karkaavat kuin Uuno Epsanjaan ja uunot vielä maksavat EU tulonsiirtoina tehtaitten investoinnit. Onnea Suomi (hidasta Stressman- kävelyä...).
 

Sen sijaan saamme 9 800 työttömyysperäistä maahanmuuttajaa...

Meillä on kohta 1 000 000 työtöntä ja lisää työvoimaa pitää haalia... mistä nämä ideat tulevat.
Turvapaikan hakijoita mieluummin nolla. Elätettäviä ei kukaan lisää halua . Fakta on että eläkkeelle siirtyy lähivuosina enemmän kuin uusia työmarkkinoille tulee . Nytkin työvoimapulaa monilla aloilla . Yrittäjän mukaan työkkäristä ei oikeita tekijöitä saa. Rekrytointi pitäisi suunnata sellaisiin EU ulkopuolisiin maihin joita tulijat kokemus peräisesti sopeutuvat kulttuuriimme ja sääntöihin.
 
Turvapaikan hakijoita mieluummin nolla. Elätettäviä ei kukaan lisää halua . Fakta on että eläkkeelle siirtyy lähivuosina enemmän kuin uusia työmarkkinoille tulee . Nytkin työvoimapulaa monilla aloilla . Yrittäjän mukaan työkkäristä ei oikeita tekijöitä saa. Rekrytointi pitäisi suunnata sellaisiin EU ulkopuolisiin maihin joita tulijat kokemus peräisesti sopeutuvat kulttuuriimme ja sääntöihin.
Työmarkkinoilla tilanne on vähän niin ja näin ja ollutkin jo 30 vuoden ajan. Yrittäjät mieluusti länkyttävät, ettei työkkäristä saa tekijämiehiä töille. Onko tilanne siis se, ettei 30 vuoteen ole ollut tekijämiehiä vapailla markkinoilla? Ei ole. Työntekijöiden keskuudessa hyvässä (tai asiallisessa) maineessa ja asiallisesti (tai vähän huonomminkin) työntekijöillensä maksavat olevat firmat ovat löytäneet tekijänsä kaikkien kuluneiden 30 vuoden aikana. Pienyrittäjät tottakai ulvovat tuskaansa kun 6000 e/kk keskipalkkoja maksava firma imuroi tekevän työvoiman, eikä yhden tai kahden miehet kyseenalaiset firmat löydä työhön kykeneviä nollatuntisopimukselle ja 11 e tuntipalkkaa vastaan.
 


Turvapaikan hakijoita mieluummin nolla. Elätettäviä ei kukaan lisää halua . Fakta on että eläkkeelle siirtyy lähivuosina enemmän kuin uusia työmarkkinoille tulee . Nytkin työvoimapulaa monilla aloilla . Yrittäjän mukaan työkkäristä ei oikeita tekijöitä saa. Rekrytointi pitäisi suunnata sellaisiin EU ulkopuolisiin maihin joita tulijat kokemus peräisesti sopeutuvat kulttuuriimme ja sääntöihin.
Nyt on järkevää puhetta. Persut tuota on jo vuosia julistaneet mutta ei ole ollut soveliasta koska Arvopohja.
 


Turvapaikan hakijoita mieluummin nolla. Elätettäviä ei kukaan lisää halua . Fakta on että eläkkeelle siirtyy lähivuosina enemmän kuin uusia työmarkkinoille tulee . Nytkin työvoimapulaa monilla aloilla . Yrittäjän mukaan työkkäristä ei oikeita tekijöitä saa. Rekrytointi pitäisi suunnata sellaisiin EU ulkopuolisiin maihin joita tulijat kokemus peräisesti sopeutuvat kulttuuriimme ja sääntöihin.
Niin,jossain on vikaa jos ei ETA-alueen 650 miljoonan ihmisen työvoimamarkkinoista löydy meille tekijöitä,vaan niitä pitää haalia kolmansista maista.
 
Niin,jossain on vikaa jos ei ETA-alueen 650 miljoonan ihmisen työvoimamarkkinoista löydy meille tekijöitä,vaan niitä pitää haalia kolmansista maista.
Tämä.

Mikä ihmeen halu on esittää elintasopakolaiset työvoimana? Ja jos kritisoit asiaa, niin olet persu/natsi/fasisti.
Ainoa mikä on soveliasta ja hyväksyttävää on toivottaa kaikki tervetulleiksi. :(
Idiootit.jpeg
 

Keskustan Annika Saarikko haluaa Suomeen 10 000 työperäistä maahanmuuttajaa lisää vuosittain​

Keskusta vaatii muutoksia sosiaalitukiin, jotta työllisyys paranisi.

Tässä on taas oikea tyyppiesimerkki "maahanmuutto pelastaa kestävyysvajeen" -propagandasta ja pakollinen PS-naljailukin on saatu hienosti mukaan.

Jutun otsikossa ei sanota suoraan, että maahanmuuttajat halutaan nimenomaan EU:n ulkopuolelta. Lisäksi se ei kerro, että maahanmuutto kohdistuisi matalapalkka-aloille. Jutun sisältöä paremmin vastaava otsikko olisikin:

Keskustan Annika Saarikko haluaa EU:n ulkopuolelta Suomeen 10 000 halpatyöperäistä maahanmuuttajaa lisää vuosittain​


Jutun tekstissä halutaan puuttua maahanmuuton lupaongelmiin, mitkä koskee vain EU:n ulkopuolelta tulijoita. Siinä puhutaan myös tarveharkinnan lieventämisestä, mikä sekään ei koske EU:n kansalaisia eikä kansainvälisten asiantuntijoiden rekrytointia.

Paikallinen sopiminen on kiertoilmaus palkkojen laskemiselle, koska palkkojen joustaminen ylöspäin ei koskaan ole ollut ongelma. Pienemmät palkat kompensoitaisiin ilmeisesti erilaisia tukia nostamalla, koska muuten maahanmuuttajien palkka ei riitä elämiseen. Halpatyömarkkinoiden luominen tietysti samalla "halpuuttaa" myös suomalaisille työntekijöille maksetut palkat.

Jutussa väitetään, että "maahanmuuttovastaisuus on levinnyt niin laajalle, että nykyisin jo työperäiseenkin maahanmuuttoon on alettu suhtautua negatiivisesti". Jos työperäinen maahanmuutto kohdistuu matalapalkka-aloille, niin se ei valtion taloutta pelasta ja siihen tuleekin suhtautua negatiivisesti. Pitää muistaa, että tälläkin hetkellä keskimääräinen suomalainen veronmaksaja on nettonegatiivinen, mikä näkyy valtion rajuna velkaantumisena. Eli maahantulijoiden pitäisi päästä keskimääräistä paremmin palkattuihin töihin, jotta niistä olisi talouden pelastajiksi.

Jotenkin koko jutusta paistaa läpi käsitys siitä, että kaikki maahanmuuttajat ovat keskenään samanarvoisia ja että maahanmuuttoa tulee käsitellä kokonaisuutena, mikä ei tietystikään pidä paikkaansa. Tässä jutussa sentään vaaditaan työperäisiä maahanmuuttajia, eli käytännössä uusia veronmaksajia. Mutta ajatus siitä, että kaikki veronmaksajat ovat keskenään samanarvoisia, ei sekään pidä paikkaansa!

Annikan reseptillä kestävyysvaje vain kasvaa.
 
Kaipa niitä pitää saada se 10 000 vuosittain, kun suurin osa edellisvuoden tulijoista on tajunnut tulleensa kusetetuksi ja jäänyt kotiin KELA-tuelle, kun siitä saa about saman jos asuu vähänkään isommassa kaupungissa. Pitäähän heille tietty asunnot olla, joten joku silläkin rikastuu, vuokrasta puhumattakaan. Sekä kaikenlainen oheistoiminta nyt näiden ympärille julkishallinosta alkaen. Nokian tapaan nämäkin luovat toimintaa ympärilleen, se nyt vain on vähän erilaista toimintaa...
 
Toki "herrani". Olen ikävä kyllä pakosta melkein joutunut seuraamaan häntä median edessä plus siel kansanedustajien edessä grillattavana. Sit tietty lukuisat ohjelmat jossa se käy jaarittelemassa. Mut se on hyvä et joku on vakuuttunut Sannan toimista, sillä minä olen vain erittäin pettynyt". Tässä on ollut yli vuosi aikaa tehdä vaikka mitä mut tuntuu ettei Sanna ja muut tehotytöt ole saanut aikaan mitään juuri. Pari suositusta. Aika paljon parempaan olisi pystynyt joku toinen ryhmä ihmisiä. Minua ei Vogue kuvat hämää toisin kuin osaa kansasta.
Hirvee vuodatus huomautuksesta..Kyseessä siis naitu neiti
 
Onneksi perheenyhdistämisestä ei ole tehty liian helpoksi . Tässä tapauksessa vaimon ja lasten palautus tuntuu kovalta päätökseltä kun ei tukia ole tarvinnut ja lapset kotiutuneet.

Turkkilaisyrittäjä on elänyt Suomessa yli 10 vuotta ilman tukia – silti hänen perheensä karkotettiin​


Tänään klo 15:19
Janakkalan Turengissa asuvan yrittäjän Selahattin Kusin vaimo ja kaksi lasta karkotettiin Suomesta riittämättömien tulojen vuoksi.
  • ”Pikkupoika kysyy joka päivä, milloin hän pääsee takaisin Suomeen”, kertoo Selahattin Kus.
  • Karkotuspäätös on herättänyt vastustusta Janakkalan kunnassa ja Turengin koulussa.
  • Maahanmuuttoviraston ohjeiden mukaan Kusilta olisi odotettu noin 2 800 euron kuukausipalkkaa. Viraston mukaan tulorajat ovat paras arvio siitä, millä rahalla Suomessa tulee toimeen.
Vasemmalla: Selahattin Kus omassa yrityksessään lounasravintola Pikantissa Janakkalassa. Oikealla: Maahanmuuttoviraston päätös Kusin vaimon ja 12-vuotiaan pojan oleskeluluvan hylkäämisestä.
Vasemmalla: Selahattin Kus omassa yrityksessään lounasravintola Pikantissa Janakkalassa. Oikealla: Maahanmuuttoviraston päätös Kusin vaimon ja 12-vuotiaan pojan oleskeluluvan hylkäämisestä.

Vasemmalla: Selahattin Kus omassa yrityksessään lounasravintola Pikantissa Janakkalassa. Oikealla: Maahanmuuttoviraston päätös Kusin vaimon ja 12-vuotiaan pojan oleskeluluvan hylkäämisestä. SELAHATTIN KUSIN KOTIALBUMI
Janakkalan kunnassa kuohuu paikallisen yrittäjän perheen karkotuspäätöksen vuoksi. Kuntapäättäjät ja paikallisen Turengin koulun opettajat ovat nousseet vastustamaan turenkilaisen lounasravintola Pikantin omistajan Selahattin Kusin perheen karkotusta.
Perheen tilanteesta on aiemmin kertonut Hämeen Sanomat.
Kusin perhe karkotettiin Suomesta helmikuun alussa. Turkkiin lähetettiin vaimo sekä 12- ja 20-vuotiaat lapset.
Erityistä tyrmistystä on herättänyt 12-vuotiaan pojan kohtalo.
Poika on käynyt koulunsa Suomessa ja Selahattin Kusin mukaan pärjännyt hyvin. Turengin koulun kannanotossa sanotaan, että pojan koulutovereiden keskuudessa vallitsee hämmennys.
– Aikuisten maailma näyttäytyy nyt valitettavan epäoikeudenmukaisena ja suvaitsemattomana, sanotaan kannanotossa
Kus joutuu käymään kipeitä keskusteluja 12-vuotiaan poikansa kanssa päivittäin.
– Pikkupoika kysyy joka päivä, milloin hän pääsee takaisin Suomeen, Kus kertoo.
Paluuta Kus ei voi luvata. Ainakaan vielä. Kusin ja hänen perheensä viimeinen oljenkorsi on korkein hallinto-oikeus, jossa Kusin perheen karkotuspäätös on käsiteltävänä.

Poliisi haki kotoa​

Selahattin Kus tuli Suomeen töihin vuonna 2007. Hänet tunnetaan turenkilaisen lounasravintola Pikantin yrittäjänä. Kus sai pysyvän oleskeluluvan Suomeen vuonna 2012.
Seuraavana vuonna Kus toi perheensä uuteen kotimaahan. Perhe sai tilapäisen oleskeluluvan ensin vuodeksi, sitten kolmeksi vuodeksi.
Kusin nelihenkinen perhe kotiutui hyvin. Opettajien kuvauksen mukaan nuoremmalla pojalla oli ensin kielellisiä vaikeuksia, mutta sittemmin hänestä kuoriutui idearikas, innokas ja taitava koululainen.
Vanhempi poika aloitti yläasteella ja jatkoi opintoja ammattikoulussa autoalalla.
Vuonna 2017 Kusin vaimo ja kaksi lasta hakivat Suomesta pysyvää oleskelulupaa. Maahanmuuttovirasto teki kielteisen päätöksen helmikuussa 2019. Kusit valittivat hallinto-oikeuteen, joka antoi ratkaisunsa tammikuussa.
Poliisit hakivat Kusin vaimon ja pojan helmikuun alussa ja saattoivat heidät matkalle Turkkiin.

Tuloraja ihmetyttää​

Maahanmuuttovirasto hylkäsi Kusin perheen oleskeluluvat, koska perheellä ei ole kiinteitä siteitä Suomeen. Lisäksi merkittävä tekijä kielteisessä päätöksessä olivat liian pienet tulot.
Iltalehti on nähnyt kielteiset oleskelulupapäätökset.
Maahanmuuttoviraston sisäisen ohjeistuksen mukaan Kusilta edellytettiin noin 26 000 euron nettovuosituloja. Nettotulot tarkoittavat käteen jääviä palkkatuloja verotuksen jälkeen.
Vuonna 2018 Kusin tulot olivat nettona noin 19 000 euroa vuodessa. Lisäksi Maahanmuuttovirasto katsoi, että lounaskahvila Pikantin taloudellinen tila ei näytä vakuuttavalta toimeentulon kannalta.
Oikealla Selahattin Kusin vanhemman pojan kielteinen oleskelulupapäätös. Vasemmalla Kusin vaimon ja 12-vuotiaan pojan kielteinen oleskelulupapäätös.
Oikealla Selahattin Kusin vanhemman pojan kielteinen oleskelulupapäätös. Vasemmalla Kusin vaimon ja 12-vuotiaan pojan kielteinen oleskelulupapäätös.

Oikealla Selahattin Kusin vanhemman pojan kielteinen oleskelulupapäätös. Vasemmalla Kusin vaimon ja 12-vuotiaan pojan kielteinen oleskelulupapäätös. SELAHATTIN KUSIN KOTIALBUMI
Kus ei niele perusteluja. Hän korostaa, ettei hän tai hänen perheensä ole kertaakaan 13 vuoden aikana tarvinnut tukeutua sosiaaliturvaan. Tämä todetaan myös Maahanmuuttoviraston päätöksessä.
– Jos rahani riittävät yhdelle perheelle, eikä olisi tarvetta tuhlata ylimääräistä rahaa, niin miksi pienilläkin tuloilla ei voisi elää ilman valtion tukia? Onko tilanteemme Maahanmuuttovirastolle jotenkin ihmeellinen?
Kusin vanhempi poika ehti tulla täysi-ikäiseksi oleskeluluvan hakuprosessin aikana. Häneltä olisi odotettu 12 000 euron nettotuloja vuodessa, vaikka hän opiskeli autoalaa ammattikoulussa.
– Kenellä on aikaa käydä koulua täysipäiväisesti ja työskennellä samaan aikaan, Selahattin Kus ihmettelee.

Ohjeistus vakiintunut​

Maahanmuuttoviraston lupa- ja kansalaisuusyksikön johtaja Pauliina Helminen kommentoi oleskelulupien ratkaisukäytäntöjä yleisellä tasolla. Helmisen mukaan toimeentulovaatimus on keskeinen edellytys ulkomaalaislaissa.
– Lakiin on sisällytetty ajatus siitä, että toimeentulon Suomessa tulee olla turvattu ellei erikseen toisin säädetä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa pitää tulla toimeen turvautumatta toimeentulotukeen tai sitä vastaavan etuuteen, Helminen sanoo.
Selahattin Kusin olisi pitänyt Maahanmuuttoviraston ohjeistuksen mukaan tienata nettona noin 26 000 euroa vuodessa elättääkseen vaimonsa ja nuoremman poikansa.

FAKTAT​

Suuntaa-antavat tulorajat (nettona) oleskeluluvan hakijalle:
  • 1. aikuinen 1 000 euroa kuukaudessa
  • 2. aikuinen 700 euroa kuukaudessa
  • 1. alaikäinen perheenjäsen 500 euroa kuukaudessa
  • 2. alaikäinen perheenjäsen 400 euroa kuukaudessa
  • 3. alaikäinen perheenjäsen 300 euroa kuukaudessa
  • 4. alaikäinen perheenjäsen 200 euroa kuukaudessa
  • 5. alaikäinen perheenjäsen 100 euroa kuukaudessa
  • 6. alaikäinen perheenjäsen 0 euroa kuukaudessa
Veronmaksajain keskusliiton laskelmien mukaan tulotaso olisi bruttona, eli ennen veroja noin 2 800 euroa kuukaudessa. Suomalaisten palkansaajien mediaani vuonna 2018 oli 3 079 euroa kuukaudessa.
Pauliina Helmisen mukaan Maahanmuuttoviraston ohjeistukset ovat vakiintuneet yli kymmenen vuoden aikana lain ja oikeuskäytännön perusteella.
– Suuntaa-antavat toimeentulorajat ovat paras arvio siitä tulotasosta, jolla Suomessa tulee toimeen.
 
Annika voi hihitellen heitellä noita tarvitaan 10 000 neekeriä ja islamia vuodessa koska jäljellä on enää kannattajien kova ydin: TV-seniilit, julkisen sektorin käsipierujen haistelijat ja joukko jollain sosiaalituella eleleviä selvästi vajaamielisiä.

Siinähän koittaa kokoomuksen kinkkuvoileivät kiilata vasemmalta ohi kun Samariinin II kootaan :D
 
Politiikasta en yleensä jaksa kauheasti vouhkata, mutta minusta poltto-aineiden hintojen ei pitäisi nousta enää yhtään. Vihreät ja vihreämieliset ampuu tässä aika rankasti itseään jalkaan vaalien alla. En edes tiedä onko tässä tavoite vähentää hiilidioksidipäästöjä, kuten sanotaan, vai onko autoilijaa vaan taas tarkoitus käyttää lypsylehmänä. Paino sanalla taas. Jos ja kun kansa saadaan siirtymään sähköautoihin, niin ei tarvitse olla kovinkaan välkky kun voi arvata sähköveron nousevan. Koska jollainhan se pitää taas päästä kolehti keräämään. Onpa muuten kiva asua suorasähkölämmitteisessä isossa talossa, täytyy varmaan alkaa lämmittää siinä vaiheessa takkaa 2x päivässä. En sitten tiedä mitä se meinaa ilmaston kannalta. Varmaan takkaveroa....
 

Taitaa olla honeymoon ohitse ja arki alkaa median ja Pääministerin auvoisassa suhteesa?
Ei kai kukaan pääministereistä ole pysynyt median kaverina edes kahta vuotta. Ei pysy Sannakaan.
 
Back
Top