Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Keskusta vaiensi kriitikot estämällä puhumisen tämän päivän velkapakettikeskustelussa. Normaali korona-ryhmäjako rikottiin ja ääneen päästetään vain valitut henkilöt.

Kyllä toimii demokratia hienosti korona-Suomessa.
Se mistä olen todella murheellinen ja huolissani on se, että (keskustan) johto ei antanut käydä tästä (tukipaketista) minkäänlaista keskustelua. Ei järjestetty minkäänlaisia tilaisuuksia, ja tämä on Suomen historian suurimpia päätöksiä. Ja minun ei anneta mennä edes saliin puhumaan.

 
Vaikka periaatteessa euromyönteinen olenkin, tulee väistämättä mieleen, että Saksa tekee Euroopassa nyt tilikirjoilla sen mihin ei 80 vuotta sitten tankeilla kyennyt.
Tuo on tullut EU:n kohdalla mieleen monissa muissakin asioissa.

Historia toistaa itseään.

Ranska komppaa, Italia tuhlailee, Espanja tarkkailee, Puola kiukuttelee, Venäjä uhittelee ja britit yrittävät pysytellä koko paskan ulkopuolella :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
Kuuntelen tässä eduskunnan puheita.

Kok/Kesk puheenvuoroissa korostuu edelleen tämä kertaluontoisuus ja mikäli ymmärsin oikein, se olisi myös ehtona paketin hyväksymiselle. Lisäksi ehtona olisi julkisen talouden tervehdyttämissuunnitelmia nettosaantimaissa, vaatimuksen uudistaminen että kaikkien valtioiden velvollisuus on tulevaisuudessakin vastata omasta taloudestaan, sekä kieltäytyminen myös Suomen kokonaisveroastetta nostavista ja Suomelle nettohaitallisista EU-veroista (muovivero ilmeisesti Suomelle plussaa).

Onko tämä vaatimus mikä tässä kohtaa olisi mahdollista saada läpi EU:ssa? Toisaalta jos eduskunta näillä reunaehdoilla asiasta päättää, niin Suomihan on sementoinut kantansa tässä. Miten EU voisi tässä asiassa Suomelle pakottaa näitä asioita, joista ilmoittaisimme kategorisesti pidättäytyvämme? Viemällä ne enemmistöpäätösten kautta läpi vasten Suomen tahtoa?

Yritän hahmottaa millaista itsepetosta tässä ajetaan läpi jos nyt paketti hyväksytään yllä olevin ja ihan tervehenkiseltä kuulostavin vaatimuksin/reunaehdoin?
 
Viimeksi muokattu:
Joo, paketti jää kertaluontoiseksi ja jatkossa EU sitten keräilee omia veroja tarpeen mukaan, kun senkin valmistelu kuuluu tähän pakettiin. Tästä teille parin miljardin veromätkyt, 30 pv netto, vassokuu.
 
Minulla on kutina et Sanna ongelmista yksi et hänellä ei ole ollut isää vain kaksi naista kasvattamassa. Mistään ei selvästikkään voi keskustella vaan hän on mielestään aina oikeassa. Isä joka ois jöötiä pitänyt kun olisi ollut olisi Sanna luultavasti täysin erilainen tapaus.

Mut meillä politiikot kyllä puhuvat paskaa ja kusettavat kansaa niin pahasti tällä hetkellä et oksettaa ihan. Täällä väitetään edelleen et kertaluontoinen on tämä saatanan tukipaketti mut kummasti muualla tuumivat ihan erilailla. Varmasti ens kerralla Suomi sit vastustaisi vastaavaa hommaa. Kukaan ei uskone siihen. Siel on kieli nii saatanan syvällä eri ihmisten paikoissa ihan vaa sen takia et itselle pedataan hyvää tulevaisuutta, vitut Suomen kansasta. Anteeksi kiroilu mut kyllä tää rupeaa jostain syystä nyt riittämään omalla kohdalla.
 
En kyllä henk.koht tiedä jäisikö tuonne montaakaan henkilöä, jos isoluuta lakaisisi paskanpuhujien päälliköt sivuun, esim. näyttää vahvasti Kepulla on vain Hoskonen joka seisoo tomerasti sanojensa takana, kävi miten kävi. Muut lampaat kääntää turkkiaan tarpeen mukaan...
 
Viimeksi muokattu:
Toi Riiheläinen on mun silmissä ihan samaa osastoa Putkosen ja Päkmanin kanssa, ääripäitä- ei maistu. Twitterin pahin puusilmä ja tahallisen väärinymmärryksen "mestari".
Onko se väärinymmärtämistä jos ruplilla ohjataan Suomessa tapahtuvaa informaatiovaikuttamista?
 
Oikaisen: Keskustan kansanedustaja Hoskonen ihmettelee.

Vaikka keskustassa on aika ajoin melko aidoltakin vaikuttavaa sisäistä oppositiota tätä uutta liberaalisuuntausta vastaan, onkohan ko puolueesta kansamme puolustajaksi? Osa kannatuksesta rakentuu vanhalle imagolle, mutta uudet tuulet taitavat puhaltaa käytännössä koko äänisaaliin voimalla.
 
Keskusta vaiensi kriitikot estämällä puhumisen tämän päivän velkapakettikeskustelussa. Normaali korona-ryhmäjako rikottiin ja ääneen päästetään vain valitut henkilöt.
Kyllä toimii demokratia hienosti korona-Suomessa.
Viime aikoina esimerkkejä suomalaisen ns demokratian epäjatkuvuuskohdista on noussut esille useasti. Ihmettelen kun politiikan kommentaattorit ja muut vaalianalystit eivät ole puuttuneet esille tulleihin demokratian epäkohtiin. Vaalituloksia analysoidaan vaikka ja kuinka tarkasti, mutta demokratian pimeistä puolista ei sanaakaan. Vuosi vuodelta tulen vain vahvemmaksi uskossani, jonka mukaan äänestämällä ei voi vaikuttaa. Politiikka on täynnä eläimiä jotka toimivat laumanjohtajansa oikkujen mukaan. Soraääniä kuuluu sieltä täältä, mutta sellaisilla ei ole merkitystä kun päätöksiä runnotaan. Harkimokin on ryhtynyt arvostelemaan kaikkea mitä tapahtuu tai ei tapahdu, mutta hyvistä tarkoitusperistä huolimatta Harkimo ei voi saada korjausta poliittiseeen päätöksentekoon.
 
Nordean Ekonomisti ja talous proffa Helsingin yliopistosta elvytyspaketista, eilisessä aamu tv:ssä.

- Vahvistaa talousnäkymiä ja tällä vastataan globaaliin kilpailuun.

- EU-komissio hoitaa varat ja jakaa jäsenmaille.

- EU-verot ja maksut 2028-2058.

- Rahat tulee sijoittajilta ja Saksan asema madaltaa korkotasoa (alhaisempi kuin että velan ottaisi yksittäinen jäsenmaa).

- Korona elvys 750 miljardia jää Kiinalle ja Yhdysvalloille.

- Avustuksia haetaan hankkeisiin, jotka edistävät yhteisiä tavoitteita.

- Annetaan rahaa ja saadaan puolet takaisin.

- Suomena ollaan integroitu ja erittäin riippuvainen EU:sta.

- Riski joka kannattaa ottaa.

- Voimakas tulonjako elementti, jossa tuetaan köyhempiä.

- Suomen etu on että köyhistä tehdään rikkaita ja maat pääsevät kasvun tielle, josta myös Suomi hyötyy.


Argumentit elvytyspakettia vastaan:

Elpymispaketin taloudelliset vaikutukset Suomen kannalta tulevat olemaan huomattavia.
Suomen lopullisista maksuosuuksien suuruuksista voidaan esittää vain arvioita, mutta selvää
on, että Suomi tulee olemaan nettomaksajana. Suomen kokonaisvastuiden on kaavailtu
kasvavan 13 miljardiin euroon, joka käsittää sekä lainoja että suorina avustuksina jaettavia
osuuksia. Pelkästään suorina avustuksina jaettavien tulonsiirtojen osalta Suomelle on
koitumassa 3,4 miljardin euron nettotappio. Lainojen takaisinmaksun puolestaan odotetaan
venyvän jopa vuoteen 2058 saakka.

Pohdintaa:

Mikäli köyhien maiden, kuten "Italian-mafian" talous kasvaa, niin tarkoittaako tämä sitä että Italia maksaa jatkossa enemmän EU:lle maksuja ja velkaantunut "köyhä" Suomi saa enemmän kuin antaa?

Ovatko kansalaiset tarpeeksi älykkäitä äänestämään elpymispaketista, kun puhutaan globaalista taloustietämyksestä. Henkilökohtaisesti näen elvytyspaketin turvallisempana vaihtoehtona, kuin sen että vaarannettaisiin Suomen talous äänestämällä elvytyspakettia vastaan ja astuttaisiin vientivetoisena maana kohti tuntematonta.

Vaarana näen taas sen että kun tulee näitä suhdannevaihteluita keskimäärin 7-10 vuoden välein, niin tuleeko elvytyspaketista ns. "uusi normaali". Eli tehdään kuten Yhdysvallat ja velkaannutaan jatkuvasti lisää.
Paljonko meillä on velkaa 10 tai 20 vuoden kuluttua, mikäli seuraava taantuma iskee vuoteen 2030 mennessä ja joudutaanko jälleen ottamaan lisää velkaa juuri kun olemme saaneet mahdollisesti vakautettua maamme julkisen talouden. Jos näin niin mikä mahtanee olla Suomen osuus jatkossa?

Tullaanko Suomessa näkemään korkojen nousua, verojen nousua ja leikkauslistoja seuraavat 50 vuotta?

Mitä tämä kaikki merkitsee palkansaajan kukkarolle?

Henkilökohtaisesti voin sanoa että viimeisen 15 vuoden aikana kustannukset ovat kasvaneet merkittävästi suhteessa tulotasoon, eli ostovoimani on supistunut oleellisesti ja pysyvästi, eikä tämä meno näytä pysähtyvän vaan jopa kiihtyvän nykymenolla.
 
Viime aikoina esimerkkejä suomalaisen ns demokratian epäjatkuvuuskohdista on noussut esille useasti. Ihmettelen kun politiikan kommentaattorit ja muut vaalianalystit eivät ole puuttuneet esille tulleihin demokratian epäkohtiin. Vaalituloksia analysoidaan vaikka ja kuinka tarkasti, mutta demokratian pimeistä puolista ei sanaakaan. Vuosi vuodelta tulen vain vahvemmaksi uskossani, jonka mukaan äänestämällä ei voi vaikuttaa. Politiikka on täynnä eläimiä jotka toimivat laumanjohtajansa oikkujen mukaan. Soraääniä kuuluu sieltä täältä, mutta sellaisilla ei ole merkitystä kun päätöksiä runnotaan. Harkimokin on ryhtynyt arvostelemaan kaikkea mitä tapahtuu tai ei tapahdu, mutta hyvistä tarkoitusperistä huolimatta Harkimo ei voi saada korjausta poliittiseeen päätöksentekoon.

Ovat tietyllä tapaaa samaa porukkaa ni eihän nyt ikäviä asioita viitsi ottaa esiin. Tiedä vaikka menee hyväpalkkainen duuni alta jos olet väärää mieltä jonku mielestä. Hölmölän touhuahan tämä on.
Ehkä meidän pitää vaa mennä eduskuntatalolle ja sanoa et minä otin nyt sinun paikkasi et alappas lähteä kotias siitä. En itse ainakaa voisi Suomelle näin vahingollisia sopimuksia esim hyväksyä. Oli kyll melko naurettava se ku oli se joku EU:n heppu laitettu twiittaan meidän kielellämme et kertaluontoisesta paketista on kyse.

Mut ukko todistetusti on puhunut itse ihan muuta jo. Kuka lie kaappasi hänen Twitterin ja laittoi twiitin tulille ? Pallini laitan pantiksi ettei herra itse ollut sitä tekstiä kirjoittanut.


ps. En suunittele vallankaappausta :D Tosin en pahastuisi jos joku Sannan ja kumppanit heittäisi sivuun. Eikös presidentti pysty hajottamaan hallituksen ? Vai onko siltä viety sekii oikeus jo ?


edit: Googlettelin asiaa ni sepäs selvisi et vuona 2000 oli jo muutettu systeemiä.


Nyt se näköjään menee näin:

" Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja kuultuaan eduskunnan puhemiestä ja eduskuntaryhmiä hajottaa eduskunnan määräämällä uudet kansanedustajain vaalit toimitettaviksi. Uusi eduskunta valitaan normaaliksi neljän vuoden vaalikaudeksi eikä esim. hajotetun eduskunnan vaalikaudesta jäljellä olevaksi ajaksi. Eduskunta voi itse päättää, milloin se lopettaa istuntonsa ennen vaaleja. Vuosina 1919 - 1991 presidentin hajotusoikeudella ei ollut mitään rajoituksia: presidentillä oli oikeus, jos hän havaitsi sen tarpeelliseksi, määrätä uudet vaalit toimitettaviksi. Eduskunta on hajotettu ja ennenaikaiset kansanedustajien vaalit toimitettu seitsemän kertaa: 1924 (Ståhlberg); 1929 ja 1930 (Relander); 1953 (Paasikivi); 1961, 1971 ja 1975 (Kekkonen)."

Harmi ku on tollaiseksi mennyt. Oishan se nyt ollut mukava nähdä kun Sauli ois sanonut Sannalle et nyt riittää. Sanna ei varmasti moista tilannetta kevyesti ottaisi. Livenä koko kansalle pitäisi tollaiset huvit toimittaa. Sauli on kummiskii fiksu mies ja erittäin hyvä presidentti ollut mielestäni. Ihan pelottaa et kuka se seuraava tulee olemaan. Ehkä Suomessakin pitäisi lakia muuttaa et Sauli voisi halutessaan jatkaa jos äänet riittäisi. Ei tarvittaisi edes toista kierosta, sen verran huonoja vaihtoehtoja meillä taitaa ikävä kyllä vain olla jäljellä.
 
Suomi on edelleenkin pieni ja Venäjän naapurissa...eikä me sinne nattoon tai mikä se nyt olikaan?
Nyt vaan pitää olla myös länteen rähmällään. Kun Bryssel käskee että rahat tänne, me kysytään että paljonko ja laitetaan vähän päälle.

Ja kuten Porkkalan palautuksessa muistetaan olla iloisia ja kiitollisia, kun meitä on kyykytetty.
 
Back
Top