RK-62 jää historiaan – huoli Suomen aseista

AKE-ukki

Respected Leader
RK-62 jää historiaan – huoli Suomen aseista: ”1990-luvulla tehtiin virhe”

Uusi Suomi

Puolustusvoimat uusii rynnäkkökiväärinsä vuonna 2035.
Kotimaa

Eduskunnan puolustusvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, valiokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö, sekä kansanedustajat Pentti Oinonen ja Ismo Soukola jättivät tänään maanantaina kirjallisen kysymyksen, jossa he kysyivät missä vaiheessa Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusimisen valmistelu on.

Kirjallisessa kysymyksessä vaaditaan, että uusien rynnäkkökiväärien valmistus pitäisi tapahtua Suomessa.

Puolustusvoimien käytössä oleva rynnäkkökiväärin perusmalli RK-62 säilyy käyttökelpoisena vuoteen 2035 saakka. Puolustusvoimat on jo nyt alkanut etsiä vaihtoehtoja nykyisten rynnäkkökiväärien korvaajiksi.

Perussuomalaisten mielestä Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusiminen on hyvä tilaisuus elvyttää kotimaista aseteollisuutta. Uusien rynnäkkökiväärien hankinta tulisi hoitaa lisensioimalla maailmalta valittu ase ja valmistamalla kiväärit Suomessa.

– Kotimaisten rynnäkkökiväärien valmistus loppui 1990-luvulla. Se oli virhe, kirjallisessa kysymyksessä kerrotaan.

Perussuomalaiset korostavat, että kiväärien valmistus toisi Suomeen ammattitaitoa ja työpaikkoja.
 
Olisi virhe pyrkiä valmistamaan vain ~ 200k aseen sarjaa kotimaassa ilman realistista kykyä ja halua vientiin.
Tämä on tietysti mahdollista Suomessa, maksetaanhan meillä hirveitä summia aluepolitiikan nimissäkin. Kuka uskoo, että jokin voiton maksimointiin pyrkivä kaupallinen toimija pystyttää tuotantolinjoja, jos ainoa asiakas on PV ja kansainvälisiä asemarkkinoita ajatellen kyse olisi varsin pienestä asiakkaasta… Sakolla ja Valmetillahan on tuosta jo hyvät kokemukset.

Ajatus kotimaisesta rynnäkkökivääristä on toki kaunis, mutta idean esittäjillä ei ilmeisesti ole kovin selkeää kuvaa 2010-luvun markkinataloudesta. Aika populistinen heitto ja varmaan uppoaa tämän maan vaalikarjaan ihan hyvin.
 
Seuraavan kysymyksen jo voi ennustaa:
"Eduskunnan työjärjestyksen xx kohtaan viitaten Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että kaikki puolustusvoimien hylkäämät aseet jaetaan niitä haluaville"
Voimaannuttavana perusteena se että itse puolustusjärjestelmään kohdistuva problematiikka ratkaistaan "sotilaan tärkeimmän taidon eli ampumataidon" kautta
 
Taloudellisesti kannattava kiväärilinja tuottaa vähntään 50 tuhatta kanuunaa
per vuosi ja ne pitää myös myydä jonnekin. Muuttaa fyffeksi. Suomi-luolastot
tulisivat täyteen 5 vuodessa viimeistään. Linjan elinkaaren pitäisi kestää noin
25 vuotta, eli reippaasti yli miljoona torrakkoa pitäisi saada maailmalle....mitä arvelette?

Hyviä kivääreitä on maailman turut pullollaan, eikun tilukkia sisään ja saa valiita mitä haluaa.
 
Kuvista päätellen, Afrikkalaisilla näyttää olevan parempaa rynnäkkökiväärikalustoa kuin Suomiarmeijalla. Pitäisikö meidän osallistua täydellä panoksella näihin tuleviin Afrikan operaatioihin, jotta voisimme päivittää aseistustamme sotasaaliin muodossa?
 
miheikki kirjoitti:

Näillä vertauksilla sissisodan fantasioinnilla (silloinhan koko alue on jo menetetty) ja kiinnittämällä huomio siihen kaikkien himoitsemaan henkilökohtaiseen aseeseen saadaan aikaan myös se että kukaan ei kiinnitä huomiota kysymykseen että mitä pitäisi tehdä puolustusjärjestelmän tasolla. Kivaahan se on pohtia pitäisikö snaippereita olla 2000 vai 2001
 
Juu, itse olisin aina valmis tinkimään henk.koht aseesta PST:n ja lähi-it:n puolesta.
 
Ja tingitty kieltämättä onkin... Ei tule mieleen montaa läntistä tai sen paremmin itäistä valtakuntaa joissa olisi yhtä pitkään vedetty samalla RK:lla. Ei sikäli - kyllähän tuolla vielä ihan mukavasti ampuu.
 
Zero The Hero kirjoitti:
Ja tingitty kieltämättä onkin... Ei tule mieleen montaa läntistä tai sen paremmin itäistä valtakuntaa joissa olisi yhtä pitkään vedetty samalla RK:lla. Ei sikäli - kyllähän tuolla vielä ihan mukavasti ampuu.

Nohnoh!! Nythän on asiat hyvin, kun joka ukolle on rynkky. 20 vuotta sitten olisi jaettu lievästi tuunattua Mosin-Naganttia.
 
Se on ihan varmaa, että keskustelu rynnäkkökiväärin ominaisuuksista on taapertemista'
lillukanvarsissa, kun toisessa kupissa on se kuinka ratkaistaan syntynyt tilanne isommassa
kuvassa. Toistan kuitenkin: suomivaltio on jo nyt sellaisessa talousmutkassa, jossa ei ole
paikkaa isoille irtiotoille ilman selkeää päällekaatuvaa uhkaa. Tämä tullaan vielä ymmärtä-
mään tulevina vuosina, voitte sen uskoa.

Toinen asia on sotateknon hinta. Ihmeellisesti ei osata ymmärtää sitäkään, minkä hintaiista
on varustaa nykyaikaisia joukkoja. Miten pienet maat voivat pysyä mukana, jos kaikesta
aiotaan pitää kiinni? Ei tule onnistumaan ilman hirmuista taloudellista panostusta, onko
siihen valmiutta....saati tarvettakaan? En tiedä.

Ihan jokainen ei luota siihenkään, että annetut lisäpaukut sujahtaisivat niille kustannuspai-
koille, joita koroitetaan thråådiille? Jokainen voi huomata kuinka fiinisti ja fiksusti palkka-
menoja on siirretty maksettavaksi toimintamenojen sarakkeelle. Ja silti edelleen mainoste-
taan kuinka Pyhä kolmijako on voimissaan.....hehheh. Ei poliitikot niin tyhmiä ole, etteivät
tuota hoksaa, hoksaahan ne.

Huvittaa, kuinka paljon edellä aikaansa on tämä kämänen erilaisten älyköiden pilkkaama
foorumi onkaan ollut keskustelluissa ko. asioista.
 
Hevosmiesten tietotoimisto tiedottaa seuraavaa:

RK modet ovat oleet kenttätesteissä ja tulokset ilmeisesti ovat kohta valmiit...

Tulossa: Rynkkyyn taittuvaa perää...teleskooppiperää ja erilaisia muita picatinny-kisko ratkaisuja!

Näillä on hyvät arvoisat keskustelijat seuraavat 20 vuotta pärjättävä. Unohdetaan kaikki NATO yhteensopivat HK&co jutut.

Olemme köyhiä, siinä syy!

(Tosin taitaa jo tuo kal. 7,62 x 39 olla jo hyväksytty myös NATO standardiin)
 
Toivottavasti näitä kivääreitä on myös saatavilla itselataavina versioina ja lupapolitiikka ei kiristy. Jo nyt on mahdotonta saada muu aseelle (taittoperäinen) lupaa.
 
AKE-ukki kirjoitti:
Hevosmiesten tietotoimisto tiedottaa seuraavaa:

RK modet ovat oleet kenttätesteissä ja tulokset ilmeisesti ovat kohta valmiit...

Tulossa: Rynkkyyn taittuvaa perää...teleskooppiperää ja erilaisia muita picatinny-kisko ratkaisuja!

Näillä on hyvät arvoisat keskustelijat seuraavat 20 vuotta pärjättävä. Unohdetaan kaikki NATO yhteensopivat HK&co jutut.

Olemme köyhiä, siinä syy!

(Tosin taitaa jo tuo kal. 7,62 x 39 olla jo hyväksytty myös NATO standardiin)

Eikös ongelmana ala olemaan enemmänkin se että nykyiset on ammuttu ja kaluttu loppuun, ei niinkään modaamisen vaikeus. Viimeinen rk 95 lähti ulos tehtaalta 1997 ja viimeinen rk 62 vuonna 1995. Viimeisen rynkyn jälkeen armeijan on käynyt läpi noin 15 x 28.000 eli 420.000 varusmiestä ja muu käyttö päälle ja aseiden kokonaismäärä on jossain 250 000 aseen paikkeilla että siitä vaan laskemaan käyttöasteita. Varaosia kuten piippuja ei niin ikään ole taidettu tehdä vuoden 1997 jälkeen.

Eli taitaa olla huhupuhetta ja aseet menee uusiksi.
 
RDF kirjoitti:

Ehkäpä aseita ollaankin kierrätetty siten, ettei niitä ole ammuttu loppuun. Tosin tässä asiassa liityn "luolauskovaisten pyhään yhteisöön" .
 
Ymmärsinkö tuon oikein, että jo käytössä oleva 7.62x39 rynnäkkökivääriaseistus ”modernisoidaan” vaihtamalla kädensuojukset picatinnykiskolla oleviin, putkiperät taitto/teleskooppimallisiin ja lisäämällä optiikan ja muiden lisävarusteiden määrää?

Tuostahan on täällä ollutkin jo ketjuntynkää: Tuunattuja Kalashnikoveja - ketju.
 
Tuossa tapahtui ajatusvirhe luettuani huonosti, luulin ihan että puhuttiin 7.62x39 kaliiberin Beretasta ja FN:stä. Vai että hevostoimiston uutisia ja RK:n modaamista. Noh, onhan noihin RK95:iin tehty pikkukiskoa lampun kiinnittämiseksi, sivujalkaa optiikalle jne. Joten tuskinpa mitään uutta siinä mielessä. Poseeraajathan noilla varustetaan sekä pöytä katetaan omaisten päivänä varmasti. Päivä jona edes kaikilla varusmiehillä olisi pimeänäkölaite on todella kaukana, eipä sillä taittoperällä, peränsäätömahdollisuudella ja picannity-etutukilla tee mitään niin kauan kuin niihin ei ole mitään laittaa kiinni. Mikäli hevostoimiston uutista on uskomista niin poseerausjoukoilta ovat RK95:t loppumassa ihan pian ja heille pitää sitten saada jotain uutta.
 
AKE-ukki kirjoitti:
RDF kirjoitti:
AKE-ukki kirjoitti:
Hevosmiesten tietotoimisto tiedottaa seuraavaa:

RK modet ovat oleet kenttätesteissä ja tulokset ilmeisesti ovat kohta valmiit...

Tulossa: Rynkkyyn taittuvaa perää...teleskooppiperää ja erilaisia muita picatinny-kisko ratkaisuja!

Näillä on hyvät arvoisat keskustelijat seuraavat 20 vuotta pärjättävä. Unohdetaan kaikki NATO yhteensopivat HK&co jutut.

Olemme köyhiä, siinä syy!

(Tosin taitaa jo tuo kal. 7,62 x 39 olla jo hyväksytty myös NATO standardiin)

Eikös ongelmana ala olemaan enemmänkin se että nykyiset on ammuttu ja kaluttu loppuun, ei niinkään modaamisen vaikeus. Viimeinen rk 95 lähti ulos tehtaalta 1997 ja viimeinen rk 62 vuonna 1995. Viimeisen rynkyn jälkeen armeijan on käynyt läpi noin 15 x 28.000 eli 420.000 varusmiestä ja muu käyttö päälle ja aseiden kokonaismäärä on jossain 250 000 aseen paikkeilla että siitä vaan laskemaan käyttöasteita. Varaosia kuten piippuja ei niin ikään ole taidettu tehdä vuoden 1997 jälkeen.

Eli taitaa olla huhupuhetta ja aseet menee uusiksi.

Ehkäpä aseita ollaankin kierrätetty siten, ettei niitä ole ammuttu loppuun. Tosin tässä asiassa liityn "luolauskovaisten pyhään yhteisöön" .

Tottakai on kierrätty ja muun muassa itselläni oli vuoden aikana kolme eri henkilökohtaista rynkkyä ja sitten veilä erikoistilanteissa omansa. Mutta käyttöä on siis laskennallisesti ollut jokaiselle aseelle ja melko kovillehan nuo palveluksessa joutuvat.

Kyllä nykyisen kaluston modaus on vain epärealistinen toiveajattelu. Jotain tekohengistystä on tehty rk62 kalustolle sivukiilojen avulla mutta siihen se sitten varmasti jääkin ennen uuden aseen tuloa.
 
Voin vahvistaa hevosmiesten tietotoimiston jutut sillä myös Ruotuväki tiedotti asiasta. Kuuskekkosia tullaan modaamaan jollain mittakaavalla siten, että peräksi tulee teletaittuva viritys ja kiskojakin tulee optiikkaa varten. Määriä ei liene lyöty lukkoon, sillä kaikkihan riippuu tulevaisuuden rahoituskehyksestä. Tällä tempulla tekohengitellään RK:ta 2020-luvulle jolloin käynnistettäneen korvaajan laajemmat hankinnat.
Itsekin näkisin nykyisen kaluston kulumisen ongelmana. En usko oikein laajaan jälleenpiiputtamisohjelmaan ja kun Valmet/Sako ei koskaan opetellut tuota piippujen kovakromausta, niin 30 000 laukausta/piippu alkaa olla se asekohtainen yläraja. 95:llä se taitaa olla vielä alhaisempi.
 
vulpine_industries___concepts__rk_62_foxmod_by_agentfawkez-d59uvzn.png

Eli jotain tämäntyyppistä?

Kalashnikoveissa olisi kovakromatut piiput.
 
No, toivottavasti ei kuitenkaan noin kun huhutaan.

Jonkinlainen satasia (osat ja työt) per ase maksava modaus vuosikymmenen lisäaikaa varten? Kuulostaa lähinnä samalta kun rahojen heittäminen kankkulan kaivoon. Ellei tosiaan kyse ole vain vähäisten paraatipyssyjen ja ulkomaan toiminnassa mukana olevien pyssyjen modaamisesta katu-uskottavammaksi. Sinänsä kyllä tuo rahojen heittäminen kaivoon kuulostaa kyllä kovin suomalaiselta toiminnalta.
 
Back
Top