Rumpulippaat sekä lippaat yleisesti henkilökohtaisissa aseissa

Ensimmäinen minirifle kisa takana:p:p:p.


Homma meni vähän väärin päin :unsure:tyhjälipas talteen ja täysi suu edellä hiekkaan :solthum:(vain pari syöttöhäiriötä sitten toimi hiekasta huolimatta).
Koska lippaan kaivaminen on hidasta, niin tein tällaisen ratkaisun teipillä ja vaahtomuovilla.
2*25 patruunaa pitäisi riittää yhdelle stagelle.


IMG_20180623_193110.jpg
 
Kenelle on opetettu rynnäkkölippaan teko oksan ja irtohihnan avulla? tympäsi katsoa 2000 -luvun alussa kun LJK:n reserviläiset teki rynnäkkölippaita rättipäiden tapaan MPK:n kurssilla.
 
Eikös kolme lipasta voi sitoa niin, että keskimmäinen on eri suuntaan?
Tällaista meillä käyttivät jotkut v.93
 
2006 teipattiin lippaita yhteen..
Milloinkas on jaettu sidettä tuohon tarkoitukseen? Sellaista ruuvilla kiristettävää.
 
Rynchesterin lippaita on tullut kiinniteltyä yhteen firman kutsukekkereillä kuluneiden vuosikymmenten aikana useammalla eri tavalla. Näistä teippi ja portaattomasti säädettävät hihnat ovat olleen ”nykyajan” tyypillisimpiä sitomisvälineitä. Silloin ennen oli vain ne nahkahihnat ja näppäryys. Välikappaleena on käytetty yleensä 100% materiaalia eli sitä, mitä löytyy. Pari kertaa olen päässyt kokeilemaan tuollaista dedikoitua ruuvattavaa hihnaa, mutta se on ollut poikkeus ja harvinaisuus.

Kolmen lippaan yhteen liittäminen voi näyttää elokuvahienolt, mutta ei ole käytännöllistä. Todella hankala operoida; kolme lipasta läjässä vie tilaa, painaa, aiheuttaa kömpelyyshankaluuksia ja hidastaa aseen käyttöä. Missä liejuryömijä säilyttää tyhjentynyttä 3-comboa kun neljäs lipas on menossa? Tavalliselle mikkihiirelle kaksi lipasta yhdessä on maksimi, vain Taitajat (tm) osaavat operoida sujuvasti kolmen lippaan paketeilla. Samallahan niitä lippaita voisi laittaa vaikka kuusi rinnakkain, niin ei kudit ihan heti loppuisi. :uzi::p
 
Mikähän siinä on että sotavaltioiden sotakäytössä on vanilla 20 ja 30 patruunan lippaita, mutta rumpu- ja rynnäkkölippaita näkee enämpi Bubba-osastoilla?
;)
 
Koska lippaan kaivaminen on hidasta, niin tein tällaisen ratkaisun teipillä ja vaahtomuovilla.
2*25 patruunaa pitäisi riittää yhdelle stagelle.

Hyvin toimi mutta teippi piti vaihtaa taktisempaan :solthum:hopeaan.


(todellisuudessa teippi piti irrottaa koska oikea lipas oli liian korkealla ja tuli hylsyn eteen:facepalm:.)


Normi homma kun huonosti suunnittelee ja kahdesti tekee niin saa homman kuntoon:whistle:.
 
Rupesin miettimään, kumpi on nopeampi, uuden lipastaminen vai taktisen pyöräyttäminen ympäri? Henkilökohtaisesti ymmärrän taktisen lipastuksen ainoastaan terminaattoreilla. Niillä on muitakin keinoja vaikuttaa.
 
Laitan vielä tähän aiemman kirjoitukseni jatkoksi sen, että yksi kansa, yksi valtakunta ja yksi lipas kerrallaan. Niitä lippaita saa olla sitten kyllä mukana useampi ja mielellään täysinä. Ja näin menee metsäjäniksestä liejuryömijään ja TRAi trai trallaallaahan. Kevyempää asetta on kätevämpi käyttää ja kuljettaa kaikissa tilanteissa.
Vanhaan aikaan kovaa elämää nähneillä peltilippailla combot aiheuttivat usein syöttöhäiriöitä räkäpäillä.
 
Itse olen tullut siihen lopputulokseen että paras välikappale on vain puusta veistetty sopiva pala.
Tässähän tämä tulikin, hiekkasoturit jotka tätä lippaanteippaamista harrastaa eivät ryömi liejussa.
Suuaukon pitää luonnollisesti olla ylöspäin.
 
Itse olen tullut siihen lopputulokseen että paras välikappale on vain puusta veistetty sopiva pala.

Tein joskus testimielessä välipalan lippaan mukaiseen muotoon sahatusta sopivan paksuisesta vanerista, jonka päälle lätkäisin molemmin puolin ohutta tarrapintaista solukumia (IV eristyksissä saumojen päälle laitettava). Kalikka ei ollut koko lippaan mittainen, vaan muistaakseni noin 12cm pitkä. Hyvin toimi, tosin ei poista tietenkään kahden lippaan aiheuttamaa massan lisäystä. Kevytversion voisi tehdä esim. haavasta.

Hifihommana voisi olla mielenkiintoista kokeilla tehdä sopivasta muovista tai kovahkosta kumista kaksipuolisen c:n mallisen välikappaleen. Mitoitusta varten tarvitaan lipas.

Nykymalliset taisteluliivit siirrettävine lipastaskuineen ja dumppeineen (05 -) korjaavat kantti kertaa puntti- (M85) ja vaarinaikaisten vetoliinataisteluvöiden lippaiden säilyttämiseen ja käyttöön liittyviä ongelmia, joten painavaa tuplalipastusta ei tee mieli käyttää.
 
Koska tollanen 2-3 lipas yhdessä on ihan prkleen epäkäytännöllinen ja on enemmän -90 lukua ja yhtä muodissa nykyään kuin takatukka.

Kaksi voisi vielä mennäkin mutta kolme lippaan combo niin että reunimmainen on kiinni aseessa kuulostaa epäilyttävälle. Tai sitten pitää roimia gangsta-tekniikalla ase kyljellään.

Mitäs vikaa takatukassa on? :p ( juu ei en ole moista harrastanut edes silloin )
 
Mitä vit***** :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:

Ihan toimiva jos on pelkkä plate carrier.

Se on tosiaan tommonen 6 lippaan "pez syöttö" :D

Mistään ei tuu kyllä mitään jos selässä pitäs kantaa jotakin :D
 
Back
Top