Saaristo - sotilaallinen tyhjiö?

baikal

Supreme Leader
Nostan piruuttani esiin erään jo unhoittuneen teeman. Kritisoin armottomasti aikoinaan rannikkotykistön ym. lakkauttamista. Pohdin tuolloin muodostuuko rannikolle noin ollen liikaa tyhjää.

Jos Ike Kanervaa on uskominen, niin tuo pelkoni on osoittautunut perustelluksi. Siinä kun Ruotsi havahtui Gotlannin riskeihin, ehkä meidänkin on taas kunnioitettava läsnäololla saaristoa, rannikkoa jne.

Minä en ole koskaan niellyt tuttua mantraa siitä, että -maata ei puolllusteta- linnakkeista ja varuskunnista käsin. Nevö. Sotilaallinen läsnäolo on sotilaallista läsnäoloa, on ollut ja tulee olemaan.

Nämä väitteet tuntuvat äkkiä liioitelluilta, mutta ovatko ne sitä oikeasti? Minusta ei.

Sotilaalliset tyhjiöt täyttyvät aina ja vähintään joku kiistää alueen, jolla ei ole sotilaallista läsnäoloa. Kun syntynyttä paloa pitää sammuttaa, ollaan jo vähän myöhässä. Toiminta on mitoitettava niin, että palokuntaa ei tarvita.
 
Suomen nykyisen kylmän sodan jälkeen keksityn doktriinin mukaan maihinnousut eivät ole uhka ja merivoimien sodan ajan päätehtävä on meriliikenteen suojaaminen.

Luonnollisesti jos tehtävänkuva on tuollainen, niin rannikkjalkaväki ja rannikkotykistö eivät ole juuri minkäänlaisessa arvossa.

Samalla muutkin viranomaiset ovat vähentäneet läsnäoloaan saaristossa. Saarissa sijaitsevat merivartioasemat on ajettu alas ja nykyisin vaatimuksena on se, että asemaa pitää pystyä huoltamaan maa-ajoneuvoilla ja varmaankin ihan normaaleina ostopalveluina.
 
Luonnollisesti jos tehtävänkuva on tuollainen, niin rannikkjalkaväki ja rannikkotykistö eivät ole juuri minkäänlaisessa arvossa.

Ehkä meritulenjohtajat pitäisi tuoda takaisin tiedustelupumppuna, auttamaan jalkaväen ja tykistön tarpeita.
 
Olet, Baikal tietysti oikeassa siinä, että läsnäolo saarilla/rannoilla on vähentynyt entisistä ajoista aika radikaalisti niin PV:n kuin RVL:n osalta.
Kuten edellä kirjoitettiin, suuntaus on ollut etävalvontaan ja ulkoisiin toimijoihin päin.

Kiinteän RT:n osalta tehtiin varmaankin oikeita päätöksiä aikanaan, kun sen roolia pienennettiin (kokonaanhan se ei ole kadonnut). Linkki
Se kuuluisa sodan kuva rannikoillakin on muuttunut aika paljon menneisiin vuosikymmeniin verrattuna.
 
Lukekaa lisää Iltalehteä. Siellä se viisaus asuu!

Ja totta kai Ilkkaa kannattaa kuunnella. Hänhän on turkulainen, ja on sen vuoksi asiantuntija tässä asiassa.

turkulaisuus > sotilasasiantuntijuus. Tietäkää tämä.
 
Pitäisikö tämä olla taktiikka ja strategia osiossa, eikä täällä konfliktien keskellä?

Ihan harkitun provosoivasti se on tässä osiossa. :cool: Joidenkin näkökulmien mukaan Paraisilla ollaan jo torjumassa -kriisiä-, mitä se sitten tarkoittaakin. Ja vähän sellainen kutina on mullakin.

Jos hyväksytään skenaariona ja tapahtumana se, että Venäjä -aloitti läsnäolonpoikasen- saaristossa, niin eikö se ole merkki siitä, että tyhjää oli minne tulla?

Jos kiistätte väitteeni, niin myönnätte, että kyse oli ja on verovilpistä ja pimeästä työvoimasta. Tosin tällä kertaa "verotarkastukseen" osallistuivat Suomen voimaministeriöt kärkenään erikoisjoukot. Hoituuhan se näinkin, eipä siinä mitään.

Perinteinen sotilaallinen maanpuolustus ei ole niin simppeli juttu kuin äkkiä kuvittelisi. Mutta tietyt perusjutut säilyvät: joko olet sotilaallisesti läsnä tai et ole....ei tätä asiaa voida lakaista sivuun minkään dogmin tai uskonkappaleen turvin.
 
Tästä saa sen kuvan että homma on liikkuvaa ja ennakoivaa. Porukoita tutkineen ja viestivälineineen heitetään tärkeimpien väylien ja painopistesuuntien nurkille. Johtavat sitten kiinteän ja liikkuvan rt:n tulta. RVL:n joukkoja varmaan käytettäisiin ainakin harmaan vaiheen aikana suojaustehtävissä. Voisinpa myös kuvitella että hekoilla ja aluksilla porukkaa voitaisiin siirtää esim. Ahvenanmaalle. Sopimusrajoitteet kun voitaisiin kriisin alkuvaiheessa kiertää kun rajan joukothan kuuluvat rauhan aikana sisäministeriölle.

 
Ehkä meritulenjohtajat pitäisi tuoda takaisin tiedustelupumppuna, auttamaan jalkaväen ja tykistön tarpeita.
Kiva kuulla että MeriTJ:n nimikkeellä hoidettuja maalinosoitustöitä arvostetaan mutta ei tuo puoli ole tänä päivänä mitenkään rempallaan, sanoisin että paremmalla tolalla kuin koskaan ennen.
 
Löytyykö rannikkolinnakkeille uusi tarkoitus näin hybridisodan aikaan? Ne kun toisivat saarille pysyvän läsnäolon, jota siellä ei muuten ole.

Liikkuva tulenkäyttö on varmasti sotatilassa pätevää, mutta entä silloin kun sota ei ole vielä alkanut?
 
...Voisinpa myös kuvitella että hekoilla ja aluksilla porukkaa voitaisiin siirtää esim. Ahvenanmaalle. Sopimusrajoitteet kun voitaisiin kriisin alkuvaiheessa kiertää kun rajan joukothan kuuluvat rauhan aikana sisäministeriölle.

...

Ahvenanmaan haltuunotto on varmasti yksi keskeisimpiä asioita joihin armeija on varautunut. Jos Ahvenanmaa menetetään viholliselle niin siinä voidaan sitten jokapuolella Suomea alkaa vetämään valkoista lippua salkoon.
 
Löytyykö rannikkolinnakkeille uusi tarkoitus näin hybridisodan aikaan? Ne kun toisivat saarille pysyvän läsnäolon, jota siellä ei muuten ole.
Liikkuva tulenkäyttö on varmasti sotatilassa pätevää, mutta entä silloin kun sota ei ole vielä alkanut?

Yleisesti voisi vastata, että monilla linnakkeilla on erilaista koulutus- ja kertaustoimintaa, ainakin silloin tällöin.
Pysyvästi miehitettyjä on vähemmän, mm. vm-koulutus on lopetettu usealta.
Ja ovathan jotkin entiset linnakesaaret saaneet uuden elämän matkailuelinkeinon piirissä :cool:
 
Kuivasaaressa oli mielenkiintoista tutustua paikkoihin ja paikan historiaan. Valvontakomissio oli määrännyt paikan purettavaksi. Putki oli pitänyt sahata n kappaleeksi ja kuljettaa pois. Myöhemmin se on palautettu ja kunnostettu. Rt-kilta ylläpitää paikkaa ja järjestää sinne tutustumiskäyntejä. Mukaan pääsi jos on suomen kansalainen.

Salamaa ei saanut käyttää ainakaan jos kuvaa saarelta merelle päin .... häiritsee jotain.
 
Minä olen pelannut liikaa tietokonepelejä ja lukenut Tom Clancyja. Minulla on sellainen käsitys, että oikeassa sodassa ei Itämeressä liiku mikään laiva. Haltuunotetut Ahvenanmaat ovat vain isoja motteja joiden huoltaminen onnistuu ainoastaaan ottamalla kaikki rannikkokaistaleet haltuun.
 
New #13
Löytyykö rannikkolinnakkeille uusi tarkoitus näin hybridisodan aikaan? Ne kun toisivat saarille pysyvän läsnäolon, jota siellä ei muuten ole.

Niin, en minä tarkoitakaan Obuhovien inkarnaatiota.:cool:

Jotenkin tuli tästä casesta vaan vahva tunne siitä, että saaristo jne. jätettiin vähän liian tyhjäksi sotilaallisessa mielessä. Jos alueella on -tarpeeksi- sotilaallista läsnäoloa se ei houkuttele paikalle korppeja.

Mikä nykyaikainen malli toimia voisi olla riittävää läsnäoloa? Aivan, nyt on oltu EHKÄ liian löysiä.

Nykyisessä turpo-tilanteessa ei olisi väliksi syntyä tilanteita, joita sammutellaan palokunnan voimin, parasta olisi luoda malli, joka vähentäisi, minimoisi tai kokonaan tekisi tarpeettomaksi palokuntatarpeen.

Kuten sanoin aiemmin: koko pohdinta on turhuus, jos kyseessä on ollut vain voimaministeriöiden voimin suoritettu verotarkastus. Kerrankos sitä valtakunnan kovat pojat kootaan yhteen toimittamaan rahanpesurikostutkintaa. No, kukin arvioi tätä miten haluaa.
 
Eipä meillä juuri ole varuskuntia koko länsirannikolla matkalla Torniosta Turkuun. Vaasassa on muutama pomppa pitämässä kutsuntoja ja Lohtajalla on jokunen varastoukko. Pitäiskö pitkin länsirannikkoa laittaa ukkoja seisomaan harmaassa manttelissa pitkä kivääri olalla, vai oliskohan ne ratkaisut toisenlaisia?
 
Back
Top