Saaristo - sotilaallinen tyhjiö?

En osannut kyllä äkkiseltäni laittaa lokaatiota hybrikeskukselle, rataliikenteen ytimeen on kyllä pesiytyneet maailman suurimmat tilintarkastusjätit ja liiketoiminta & riskianalyysistrategiahyöläämöt joilta suomen valtiokin palveluksia ostaa, että ehkä oikeassa paikassa ovat.

Sale mainitsi itänaapurille käytännössä ääneen 2015 ratsaavansa airistonhelmen, olihan se aika diplomaattista antaa venäläisille 2 vuotta aikaa tyhjentää saaret jos siellä jotain arkaluontoista oli. Ehkä siinä kiireessä nyt sitten unohtui kolme milliä ja 7 kassakaappia vai onko itänaapurista tullut huolimaton.

Tulee äkkiseltään mieleen venäläisten maaostajien aktiivisuus haminassa ja kotkassa ei ole ollut aivan sattumaa viimeisen 10 vuoden aikana. Satamalogistiikka kuulostaa kovin venäläispainotteiselta suomessa EU tutkimusten mukaan. Naapurimme kyllä tuon rapakon muutenkin tuntee, Nordstreamin luotaamisen yhteydessä löysivät kyllä takuulla kaapelienkin sijainnit. Ruotsin sapon johtaja on sanonut että kaikki venäläiset merentutkimusalukset ovat vakoilulle delegoituja. Norskithan meni itse vahingossa vuokraamaan näille merentutkijoille pohjoisesta kallioon louhitun sukellusvenetukikohdan, huvittavaa että sen teki naton nykyinen pääsihteeri.

"Along the border between Finland and Russia crime is highly organised. Russian companies control the lion’s share of heavy goods traffic, as well as forwarding and transhipment companies in Finland, especially in Helsinki, Kotka, and Hamina. These often simultaneously operate as front organisations for the smuggling of illegal goods, including drugs. However, Finland is not a target in itself so much as a gateway to the rest of Europe. The border is also used for smuggling illicit goods into Russia, either by land or through cargo shipping connections between St Petersburg and Nordic and Baltic posts – especially Stockholm and Riga."

https://www.ecfr.eu/publications/su...mlin_uses_russias_criminal_networks_in_europe

Tämä voi mennä vähän tiedustelupolitiikan puolelle, ehkä jotakuta voisi kiinnostaa vilaista Suomi-Venäjä seuran esiintymisestä Baltic Sea NGO verkostossa. Yhdeksi teemaksi mainitaan mm. "transnational thematic exchanges and capacity building". Hakutulokset johtaa mm. kriisinhallintaan tilanteissa joissa kansalaiset eivät luota enään omiin poliittisiin päättäjiinsä, venäjän energiapolitiikkaan ja löytyipä venäläisen tekemä gradukin aiheesta suomen polyteknisestä tiedekunnasta jossa käsiteltiin mm. kuopion tahkoa kuinka se toimisi "network exchangena". Historiallisista syistä suomi-venäjä seurahan ei ole mikään pieni pöytälaatikkoviritys hakaniemessä, vaan siellä on omat piirijärjestöt lääneittäin ja kunnittain. Seuraava kokousfoorumi järjestetään Uppsalassa, Ruotsissa.

"There has also been growing scepticism about and critiques of the political system, as demonstrated by falling support for elected officials and political institutions. Administrative reforms in much of the Western world have arguably removed some of the policy capacity of the state by displacing political and institutional capacity downwards in the political system, outwards to agencies and NGOs"
 
Laitappas linkkejäkin lähteille..
 
Kiitos nimimerkille Ozero erittäin kiinnostavista ja ilmeisesti oleelliseen keskittyvistä puheenvuoroista. Niistä kuultaa läpi tavallista pureutuvampi aiheeseen paneutuminen. Sille nostan hattua.

...putinnuorten tilaisuuteen jossa tuntematon venäläinen puhui heille lasisaarista joita venäjä alkaisi rakentamaan suomeen...

Asunto-osakeyhtiö Vita Villanin takana on venäläinen liikemies Boris Rotenberg.

...nimimerkkini "Ozero" on yksi Putinin syvimmän sisäpiirin rahanpesukartelli joka on keskittynyt kiinteistöihin, tähän mafiaan kuuluu useita Putinin sukulaisia mutta myös Roternbergit. Roterbergit taas omistaa suomesta paljon kiinteistöjä, maita ja mantuja...

...Roterberg taas menetti Italiasta ja sardiniasta 30 miljoonalla merenrantakiinteistöjä rahanpesun vuoksi Italian valtiolle vain hetki sitten, jotka oli piilotettu veroparatiisiyhtiöiden taakse brittiläisille neitsytsaarille. AiristonHelmin omistus löytyi Italiasta, jonka takana toimii yhtiöitä brittiläisiltä neitsytsaarilta.

Oma oletukseni nyt on että bulvaaneja on ketjussa muutama kaveri jotka voidaan uhrata, mutta Putinin sukulaiset & Rotenbergit ovat AiristonHelmen todelliset omistajat eli SUPO & KRP on suhaissut nyt suoraan karhun pesää ja juuri siksi tulevat tuskin mitään kovin merkittävää saamaan selville.

Käyttötarkoituksia voidaan muuttaa lennosta riippuen mihin suuntaan asiat kehittyvät.

Olisi todella kiinnostavaa kuulla noihin asioihin liittyvistä henkilö-, organisaatio-, liiketoiminta- ja julkisuudenhallintaverkostoista - etenkin suomalaisista osapuolista.

Tosta karhun pesästä ja selville saamisesta... Tarkoitatko etteivät saa selville vai etteivät saa selville sellaisella tavalla että selville saatua voisi viedä eteenpäin?

Sitten vähän hankalampi kysymys... Onko näillä asioilla yhteyttä suomalaisten valtiota lähellä olevien yhtiöiden Venäjä-kytkentöihin? (Jos tähän ei voi vastata, niin jätä kysymys huomioimatta.)
 
Voi voi. Jos et tosiaan ajatellut Suomen pudottavan aseistamattomia lentokoneita kansainvälisessä ilmatilassa, niin aikaa on tosiaan tuo noin kymmenen minuuttia.

Eiköhän tämä ollut tässä.

Jos tosiaan puhutaan täydellisestä yllätyksestä, eli kuten joku toinen hahmotteli, esim reittikoneen yllättävä kääntyminen ja laskeutuminen Maarianhaminaan varmaan onnistuu.

Minä kuitenkin ymmärsit että sinä hahmottelit tilannetta jossa ensin 100 erikoismiestä ottaa Maarianhaminan avainkohteet haltuun ja sen jälkeen tulee sotilaskuljetuskoneilla ensimmäinen porras sisään. Siinä tapauksessa tulee todennäköisesti jo tappioita. Ilmavoimien reagointikyky tuollaiseen tapahtumaan on hyvä ja ilmatila voidaan epäselvässä tilanteessa sulkea. Yksikin F-18 tekee aika pahaa jälkeä 1.portaan kuljetuksille. Jos tämä halutaan välttää omalla suojausoperaatiolla... no sitten on se yllätys jo menetetty kun aletaan keskittämään kuljetuskoneita ja saattohävittäjiä operaatiota varten.

Sitten tulee tosiaan se kysymys jonka joku jo esittikin. Mitähän ne 100 erikoissotilasta ja muutama sata hengissä selvinnyt laskuvarjojääkäri siellä Ahvenanmaalla oikein tekee? Sillä voimalla ei estetä meri- ja ilmaliikennettä länteen eikä eristetä Suomea. Eikä sillä voimalla mitenkään suojata niitä satoja kilometrejä rantaviivaa, johon voidaan tuoda rannikkojoukkojen taisteluosastoja ja raskaampaakin kalustoa. Vastahyökkäyksen torjunta ilmasta ja mereltä käsin on aika haastavaa Naton, Suomen ja Ruotsin kolmiossa satojen kilometrien päässä omasta tukeutumisalueesta. Eli on saatu aikaiseksi sota Suomen kanssa kuitenkaan kykenemättä uhkaamaan Suomea merkittävästi. Odotettavissa EU:n suunnalta ja jenkeiltä sellaiset taloudelliset sanktiot että kaikki tähänastinen on ollut lasten leikkiä jne.

Jos halutaan eristää Suomi ja tuoda saarelle niin paljon voimaa että vastahyökkäys ei onnistu, onnistuu se vain laivakuljetuksilla. Ja sitten tullaankin taas siihen yllätyksen menettämiseen kun joukkoja aletaan keskittämään. Ja vaikka sinne Ahvenanmaalle saataisiinkin laivattua se divisioonan verran joukkoa, olisi sen ylläpitäminen aika haastavaa. Suomella kun yksistäänkin aika merkittävästi pintatorjuntakykyä ja miinoituskykyä. Jos Suomen poliitikoilla vain pokka pitää, ei olisi mikään helppo juttu naapurille.
 
Tämän takia Ahvenanmaa inhoaa Suomen sotilaita – ja tykkää venäläisistä

Petri Korhonen
BLOGIT TOLKUN HENKILÖ3.10.2018 19:20

Ålands pannkaka kuvaa hyvin alueen turvallisuuspoliittista pattitilannetta. © OTAVAMEDIA / VENE-LEHTI

Suomen turvallisuuspolitiikan ikuinen kysymysmerkki, Ahvenanmaan alueen sotilaallinen tyhjiö ja alttius iskuille on taas noussut Airiston Helmi –tutkinnan yhteydessä keskusteluun.

Demilitarisoitu saariryhmä on tärkeä näköala- ja valvontapaikka Itämerelle. Ruotsin edustan Gotlannin tavoin sieltä pystyy hallitsemaan monen valtion meriliikennettä vaikka miten ja mihin.
Suomi lupasi aikoinaan Neuvostoliitolle, viimeksi vuonna 1948, ettemme vie saarille pysyvästi sotajoukkoja emmekä rakenna sinne mahdollista miehitystä haittaavia linnoitteita.
Ilta-Sanomat on pohtinut aiheellisesti, olisiko tämä lupaus pitänyt purkaa samalla kun YYA-sopimuksellakin pyyhittiin pöytää, eli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1992.

Kysymys on teoreettinen, sillä siihen ei silloinkaan ollut mitään käytännön mahdollisuutta.
Tolkun Henkilö on kuullut 1990-luvun alun ministeritason ihmisiltä, että Ahvenanmaan ”re-militarisointi” oli tuolloin ollut esillä presidentin ja hallituksen pohdinnoissa.
Puheita pidemmälle ajatus ei johtanut, sillä Ahvenanmaan maakuntapäivät ei olisi siihen suurin surminkaan suostunut.
Päätös olisi luultavasti johtanut avoimeen kapinaan, eikä lamaan suistuneella Suomella ollut sellaiseen varaa eikä poliittista halua.
Mitäs jos kysyttäisiin ahvenanmaalaisilta?
Tämän takia Ahvenanmaa-kriisikeskustelussa toistuu aina sama kuvio. Nykyistä tyhjiötilannetta kauhistellaan, ja pohditaan millä teknisillä tavoilla Venäjä voisi halutessaan saaret vallata, ilman että Suomi ehtisi hätiin.
Eikä kukaan muista kysyä, haluaisivatko ahvenanmaalaiset itse saarilleen suomalaisia joukkoja.
Vastaus ei nimittäin miellyttäisi ainuttakaan suomalaista turvallisuuspolitiikan päättäjää.
Se olisi ehdoton ”nej helvetes nej – aldrig i livet”.
Sotilaallisen tarveharkinta-ajattelun puuttuminen on niin syvässä saaristolaisten DNA’ssa, ettei mikään demokraattinen mahti maailmassa saa asennetta muuttumaan.
Hallituksen ja eduskunnan puolustushuolet ovat synnyttäneet ahvenanmaalaisissa kovia vastareaktioita.
Näkyvimpänä niistä on paikallispäättäjien jopa aiempaakin naiivimpi suhtautuminen Venäjän muualla käyttämiin vaikutuspyrkimyksiin.
Maarianhaminassa Venäjää ei nähdä pikkunaapureitaan valtaavana tai agenttejaan myrkyttävänä suurvaltana, koska saarella olevat Venäjän valtion edustajat käyttäytyvät hyvin.
Sympatiat ovat molemminpuolisia. Kremlin presidentinkansliallakin on Ahvenanmaalla jopa mökkitontti katsottuna valmiiksi.
Venäjästä tykätään enemmän
Tilanne muistuttaa Suomen poliittisen johdon touhuja 1970-luvun suomettumisen pahimpina vuosina. Naapurin tekosia selitetään vakavalla naamalla parhain päin.
Jos näistä edes vitsailee ahvenanmaalaisille, saa niskaansa samanlaisen loukkaantuneen ryöpyn kuin mitä meilläkin silloin harrastettiin.
”Pöyristyttävää väittää, että olisimme rähmällään, meillä on vain luontevat ja hyvät suhteet med våra egna hemryssar”.
Valtioneuvoston virkamiehet ovat huomanneet tänäkin syksynä, että Maarianhaminassa sijaitsevan Venäjän konsulaatin virkailijat ovat tervetulleempia Ahvenanmaan vaikuttajien rapukalaaseille kuin he.
Kaikenlainen Venäjä-suhteissa neuvominen otetaan itsemääräämisoikeuden rajoittamisena.
Tämä nähtiin viime syksynä, kun Venäjä olisi halunnut tuoda signaalitied… häirint… elektroniseen sodankäyn… eikun merihenkisten nuorisolaisten kouluttamiseen erikoistuneen monitoimilaivansa Kruzensternin Maarianhaminaan. Suomi päätti kieltää aluksen maihinpääsyn.
Ahvenanmaalla tästä nousi melkoinen äläkkä, koska kyllähän nyt saarelaisten pitää saada itse päättää ottaako kylään valtiollisen propaganda-aluksen vai ei.
Kyse ei ole ahvenanmaalaisten pasifismista, päinvastoin. Saarella on asukasta kohti enemmän ampuma-aseita kuin yhdessäkään Manner-Suomen kunnassa.
Laskennallisesti jokaisesta ahvenanmaalaisesta kodista löytyy vähintään yksi pyssy, joten ei siellä aseistautumista pelätä.
Syy turvallisuuspolittiseen allergiaan on selvä. Venäjä on rakas ystävä, koska Suomen sanelupolitiikka koetaan saarella niin isona mörkönä.

VIIKON PUUJALKA:
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ei aio lähiviikkoina käsitellä yhtään esitystä Suomen uusiksi rauhanturvaoperaatioiksi.
Valiokunta oli kuullut, että nyt pitää viettää krihatonta lokakuuta.

https://seura.fi/tolkun-henkilo/tam...nhoaa-suomen-sotilaita-ja-tykkaa-venalaisista
 
Tämän takia Ahvenanmaa inhoaa Suomen sotilaita – ja tykkää venäläisistä

Petri Korhonen
BLOGIT TOLKUN HENKILÖ3.10.2018 19:20

Ålands pannkaka kuvaa hyvin alueen turvallisuuspoliittista pattitilannetta. © OTAVAMEDIA / VENE-LEHTI

Suomen turvallisuuspolitiikan ikuinen kysymysmerkki, Ahvenanmaan alueen sotilaallinen tyhjiö ja alttius iskuille on taas noussut Airiston Helmi –tutkinnan yhteydessä keskusteluun.

Demilitarisoitu saariryhmä on tärkeä näköala- ja valvontapaikka Itämerelle. Ruotsin edustan Gotlannin tavoin sieltä pystyy hallitsemaan monen valtion meriliikennettä vaikka miten ja mihin.
Suomi lupasi aikoinaan Neuvostoliitolle, viimeksi vuonna 1948, ettemme vie saarille pysyvästi sotajoukkoja emmekä rakenna sinne mahdollista miehitystä haittaavia linnoitteita.
Ilta-Sanomat on pohtinut aiheellisesti, olisiko tämä lupaus pitänyt purkaa samalla kun YYA-sopimuksellakin pyyhittiin pöytää, eli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1992.

Kysymys on teoreettinen, sillä siihen ei silloinkaan ollut mitään käytännön mahdollisuutta.
Tolkun Henkilö on kuullut 1990-luvun alun ministeritason ihmisiltä, että Ahvenanmaan ”re-militarisointi” oli tuolloin ollut esillä presidentin ja hallituksen pohdinnoissa.
Puheita pidemmälle ajatus ei johtanut, sillä Ahvenanmaan maakuntapäivät ei olisi siihen suurin surminkaan suostunut.
Päätös olisi luultavasti johtanut avoimeen kapinaan, eikä lamaan suistuneella Suomella ollut sellaiseen varaa eikä poliittista halua.
Mitäs jos kysyttäisiin ahvenanmaalaisilta?
Tämän takia Ahvenanmaa-kriisikeskustelussa toistuu aina sama kuvio. Nykyistä tyhjiötilannetta kauhistellaan, ja pohditaan millä teknisillä tavoilla Venäjä voisi halutessaan saaret vallata, ilman että Suomi ehtisi hätiin.
Eikä kukaan muista kysyä, haluaisivatko ahvenanmaalaiset itse saarilleen suomalaisia joukkoja.
Vastaus ei nimittäin miellyttäisi ainuttakaan suomalaista turvallisuuspolitiikan päättäjää.
Se olisi ehdoton ”nej helvetes nej – aldrig i livet”.
Sotilaallisen tarveharkinta-ajattelun puuttuminen on niin syvässä saaristolaisten DNA’ssa, ettei mikään demokraattinen mahti maailmassa saa asennetta muuttumaan.
Hallituksen ja eduskunnan puolustushuolet ovat synnyttäneet ahvenanmaalaisissa kovia vastareaktioita.
Näkyvimpänä niistä on paikallispäättäjien jopa aiempaakin naiivimpi suhtautuminen Venäjän muualla käyttämiin vaikutuspyrkimyksiin.
Maarianhaminassa Venäjää ei nähdä pikkunaapureitaan valtaavana tai agenttejaan myrkyttävänä suurvaltana, koska saarella olevat Venäjän valtion edustajat käyttäytyvät hyvin.
Sympatiat ovat molemminpuolisia.

https://seura.fi/tolkun-henkilo/tam...nhoaa-suomen-sotilaita-ja-tykkaa-venalaisista

Juu, ei taida Ahvenanmaalle suomalaiset maiharit kovin helposti kopsahtaa. Kummastelin itsekin tuota iltasanomien paunosen ajatuksen juoksua.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005849831.html

"Suomi onnistui irrottautumaan ystävyys-, yhteistyö ja avunanto eli YYA-sopimuksesta vuonna 1992 Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä. Samassa yhteydessä olisi voitu lakkauttaa myös valtiosopimus Ahvenanmaan aseettomasta vyöhykkeestä ja sen valvonnasta"

Historiaa

Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 Ahvenanmaan kuntien edustajat päättivät vaatia maakunnan liittämistä uudelleen Ruotsiin. Suomi hylkäsi vaatimukset, ja eduskunta yritti ratkaista ongelman säätämällä lain Ahvenanmaan itsehallinnosta vuonna 1920.
Ahvenanmaalaiset kieltäytyivät hyväksymästä lakia, ja koska kysymys maakunnan asemasta näytti johtavan avoimeen konfliktiin Suomen ja Ruotsin välillä, kysymys saatettiin äskettäin perustetun Kansainliiton ratkaistavaksi.
Kansainliitto myönsi Suomelle suvereniteetin Ahvenanmaahan nähden vuonna 1921. Suomi velvoitettiin takaamaan maakunnan asukkaiden ruotsinkielinen kulttuuri, ruotsin kieli, paikalliset tavat ja itsehallintojärjestelmä.
Ahvenanmaa oli demilitarisoitu Krimin sodan jälkeen vuonna 1856 käydyissä Pariisin rauhanneuvotteluissa. Kun Kansainliitto ratkaisi suvereniteettikysymyksen vuonna 1921, vuoden 1856 demilitarisointi vahvistettiin. Samalla sopimuksella Ahvenanmaa neutralisoitiin. Demilitarisointi vahvistettiin vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksella.

https://um.fi/ahvenanmaan-erityisasema

Musta tuo on aika selvä. Ei paljoa auttaisi vaikka suomen ja Venäjän/n-liiton välisillä valtiosopimuksilla pyyhittäis persettä. Ei se Demilitarisointi pelkästään niiden varas ole. Demilitarisointi pysyy.
 
Tämä teksti ei sitten ota kantaa mihinkään muuhun kuin siihen, johon tämä ottaa kantaa.

Leikitään että naapurin päätavoite olisi tulla isosti itärajan yli ja ottaa haltuun niin paljon sekä maata että väestöä, että se pystyisi pitämään jäädytettyä konfliktia kasassa kymmeniä vuosia. Kuvitellaan päätavoitteeksi nippu sisäpoliittisia syitä, joissa ei meidän logiikalla ole järkeä + halu estää jäädytetyllä konfliktilla Naton laajeneminen Suomeen.

Saaristoon syöksymisen päätarkoituksia tässä sitten sekä Suomen huollon ja logistiikan haittaaminen tietyn aikaikkunan verran että se, että pakotetaan Suomi jakamaan voimiaan niiden ylösajovaiheessa. Eli tavoitteeksi ei tässä pistetä mitään Itämeren hallintaa ja hallinnan säilyttämistä vaan tavoite on rajattu.

Joukoiksi laitetaan tässä kolme uhrattavaksi tarkoitettua ja sen mukaan kevennettyä Wagner -pataljoonaa. Koska joukot on tarkoitus uhrata, niin kevennys on tämmöinen:
- Siviiliasu tai puolisotilaallinen asu. Eli vähemmän varusteita.
- Ei juuri huoltoa. "Ottakaa itse mitä tarviitte. Säilyttäkää tulikuri niin etteivät ammukset lopu. Ajakaa asukkaat ulos ja nukkukaa niiden taloissa."
- Niukemmin ylempää johtamista ja esikuntatyötä.
- Niukemmin viestintää. Ei kännyjä ollenkaan mukaan.
- Takavarikoivat kaikki veneet jotka löytävät ja liikkuvat kyseisillä siviiliveneillä.
- Jonkin verran vähän raskaampaa aseistusta, mutta niissäkin pääpaino RPG-tyyppisessä kamassa ja heittimissä.

Kuolleille ei makseta. Haavoittuneiden ja pelastettujen hoitoa tai eläkkeitä ei makseta. Jos joku selviää ehjänä, niin sille maksetaan palkkaa. Lisäksi saavat pitää kaiken mitä ryöstävät. Värväys ulotetaan jossain määrin myös vankiloiden pahimmille osastoille. Ehtona on, että pitää jäädä asumaan vallatulle alueelle sieltä ryöstämäänsä asuntoon.

Osa menee alueelle Ruotsinlautoilla, osa autoilla lossireittiä pitkin. Osa + varusteet konttilaivalla, josta käsin saaren valtaus alkaa.

Uhrattavaksi aiottuja motivoidaan sillä, että koska he ovat vailla valtiollista sotapukua ja asemaa olevia tunnuksettomia taistelijoita, niin antautumista seuraa teloitus. Tällä motivoidaan jatkamaan toivottomassakin tilanteessa. Muistutetaan, että firma tietää missä sukulaiset ovat ja että antautuvien tai puoltavaihtavien läheiset joutuvat kärsimään kun taas sekä selvinneiden että kaatuneiden "sankareiden" omaisista pidetään hyvää huolta.

Mitään, yhtään mitään ei tuoda eikä tueta Venäjän valtion sotilasvehkeillä. Kaikki mikä tulee tai tuodaan, tulee kiistettävissä olevalla vaikkakaan ei uskottavasti kiistettävissä olevalla tavalla.

Noin... Kuvitellaan että levittäytyminen onnistuu. Levittäytyvät kaikille tai lähes kaikille saarille. Asukkaat on ajettu ulos syyskylmään. Joillekin asukkaille annetaan ehkä vene ja liian vähän polttoainetta niin että menevät merelle ja johonkin toiseen saareen jossa on sama tilanne.

Noin.... Saaret täynnä siviiliasuisia henkilöitä. Osa maastossa, osa kodeissa. Vesillä liikkuu ties ketä tai sitten ei.

Kauanko kestää raivata kokonainen saaristo sinne uhrattavaksi jätetyistä onnensotureiksi ryhtyneistä ammatti- ja taparikollisista? Näitä on tässä esimerkissä vaikkapa 2 000 kappaletta.

Tämän esimerkin tarkoitus ei ole saada vastausta tuohon kysymykseen vaan muistuttaa, että missään harmaan vaiheen riskienhallinnassa ei voi lähteä siitä, että pitää jotain asiaa itsestäänselvänä. Ei ole selvää, että sotilaita voi tunnistaa. Ei ole selvää, että sotilaat ovat sotilaita. Ei ole selvää, että joukkoja on tarkoitus huoltaa. Ei ole selvää, että joukot edes yritetään pitää elossa. Ei ole selvää, että joukot antautuisivat jos niiden tilanne on toivoton. Ei ole selvää, että jostain asiasta saadaan ennakkovaroitus. Ei ole selvää, että ketään tai mitään päästään evakuoimaan. Ei ole selvää että jokin paikka vallataan siksi että se halutaan pitää...

Harmaan vaiheen arvioimisen suhteen realismi saattaa hyvinkin alkaa siitä, että luovutaan realismista.
Erinomainen kirjoitus.
Itsehän sivusin vähän tuota siviilien käyttämistä ihmiskilpinä myös omassa skenaariossani. Lisäksi nyt tuli pohdittua sitä, että siviilejähän voisi käyttää ihmiskilpinä myös huollon järjestämiseen - Venäjä voisi lähettää siviili-ro-ro:lla, jossa olisi vaikkapa venäläisiä siviilejä, välttämättömiä tarvikkeita näille tunnuksettomille sotilailleen. Suomi toki yrittäisi tarkistaa tai ottaa haltuun aluksen, mutta siellä voisi olla lisää näitä "kohteliaita miehiä", jotka lahtaisivat ATO:mme alukseen. Siviilialuksen upottamiseen kun en usko rahkeidemme riittävän, vaikka se kieltäytyisi tarkistuksesta tai ATO väijytettäisiin sitä tarkistaessaan tai haltuunottaessaan. Lisäksi sen upottamisen negatiivinen PR-arvo olisi niin valtava, että sitä ei olisi mahdollista tehdä.

Musta tuo on aika selvä. Ei paljoa auttaisi vaikka suomen ja Venäjän/n-liiton välisillä valtiosopimuksilla pyyhittäis persettä. Ei se Demilitarisointi pelkästään niiden varas ole. Demilitarisointi pysyy.
Kansainliiton tekemään sopimukseen saataisiin helposti sen sopijaosapuolilta purku, koska osapuolethan ovat kaikki meille myötämielisiä maita.
 
Aika toivoton olisi wagneriaaninen götterdämmerung Ahvenanmaalla. Hämmennystä se toisi, mutta menisi munille. Eivät ne siellä kymmentä vuotta kestäisi, eivät kymmentä viikkoakaan.

Moberg, Mashiri ja Palsternakka pohtivat Ahvenanmaata elokuussa 2015, mutta juttu jäi irakilaisten jalkoihin. Tämä on aika hauska.

Kuukausi sitten täydessä öljylastissa oleva tankkeri kaapattiin Itämerellä. Kaksi viikkoa sitten Venäjä ilmoitti, että Itämeren halki kulkeva Nordstream-kaasuputki oli yritetty räjäyttää nelisenkymmentä kilometriä Helsingin eteläpuolella. Vain radiosytyttimen vika esti räjähdyksen.

Sosiaalisessa mediassa on alkanut levitä Oil Fighters Front (OFF) -nimellä kulkevan organisaation videoita. Niissä kerrotaan, miksi OFF on päättänyt iskeä Venäjän Itämeren kautta tapahtuvaan öljynvientiin. Ahvenanmaata kodikseen kutsuva OFF-johtaja kertoo eräässä videossa, että hän on kiitollinen tuesta, jota hänen organisaationsa on saanut esimerkiksi eräältä Suomen hallituksessa istuvalta puolueelta. Suomen pääministeri kiistää jyrkästi, että valtio olisi tukenut organisaatiota.
Seuraavaksi julkisuuteen tulee tieto toisen öljytankkerin kaappausyrityksestä. Venäjä ilmoittaa, että se moninkertaistaa partioinnin Suomenlahden ja Pohjois-Itämeren alueella.

Valvonnasta huolimatta Primorskin öljysatamaan palaamassa ollut tyhjä tankkeri ilmoittaa myöhään yöllä kansainvälisellä hätätaajuudella, että kannen alla on tapahtunut valtava räjähdys ja alus on uppoamassa. Miehistö saadaan pelastettua, mutta tankkeri uppoaa noin kolmekymmentä kilometriä Jurmon saaren eteläpuolella.
Seuraavana aamuna Venäjän Itämeren laivastossa ja läntisessä sotilaspiirissä käynnistyy laajamittainen valmiustarkastus. Merijalkaväen taisteluosasto ja kaikki sen kalusto ajoneuvoista ilmatorjuntaohjuksiin rahdataan laivoihin.

Lauantaiaamuna kansainväliseen mediaan leviää tieto, että venäläinen ammattikalastaja on havainnut merimiinoja Pohjois-Itämerellä. Kalastajan ottamat kuvat vahvistavat tiedon. Rahtialusten kapteenit muuttavat reittejään ja iltapäivään mennessä meriliikenne – ja sen myötä 90 prosenttia Suomen tuonnista ja viennistä – pysähtyy.
Suomi ilmoittaa, että se lähettää miinantorjuntaan erikoistuneen Katanpää-luokan aluksen alueelle. Kaikki huomio kuitenkin kohdistuu Venäjän ilmoitukseen, että se on pakotettu ottamaan päävastuun Itämeren turvallisuudesta, koska länsivaltioiden tukemat terroristit yrittävät tuhota Venäjän kuristamalla sen raaka-ainevientiä.
Suomalaiset heräilevät sunnuntaiaskareisiinsa, kun miinantorjunta-alus Katanpään kapteenille tulee viesti suoraan venäläisen alusosaston johtajalta. Se on täydellinen yllätys: suomalaisia kehotetaan pysymään Turun saaristossa. Venäjä hoitaa miinojen tunnistamisen, raivaamisen ja terroristien etsinnän.

Vain tuntia myöhemmin puolustusvoimien tiedustelupäälikkö antaa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ministerivaliokunnalle (utva) tilannearvionsa. Puolustusvoimain komentaja ehdottaa eräiden valmiuslain toimivaltuuksien käyttöönottoa ja Ahvenanmaan sopimuksen tulkitsemista niin, että puolustusvoimat voi toimia alueella vapaasti.

Poliittinen johto ei ole valmis hyväksymään jälkimmäistä ehdotusta. He pelkäävät, että se antaisi väärän signaalin ja kärjistäisi tilannetta.
Valmiuslain käyttöönoton suhteen koolla olevat ministerit eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, ollaanko todella lain kolmannen pykälän toisen momentin kuvaamassa tilanteessa, eli kohdistuuko Suomeen ”huomattava aseellisen tai siihen vakavuudeltaan rinnastettavan hyökkäyksen uhka”. Puolustusvoimien valmiutta päätetään kuitenkin kohottaa.

Maanantaiaamuna kaikissa Itämeren reunavaltioissa ykkösuutinen on Oil Fighters Frontin uusi nettivideo. Siinä uhataan, että järjestö aikoo käyttää myös ilma-aluksia ja sukellusveneitä Venäjän öljyvientiä vastaan. Videon taustalla vilahtaa näkymä Ahvenanmaan saaristosta.

Venäjä ilmoittaa välittömästi kymmeneen kilometrin korkeuteen yltävästä lentokieltoalueesta, jota valvotaan mereltä ja ilmasta.

Puolustusvoimien tiedustelulaitos saa Ruotsilta tietoja: valmiusharjoitukseen käsketyt maahanlaskudivisioonan osat ovat edelleen kuormausryhmityksessä Kaliningradin alueella.

Samaan aikaan merivoimat saa tiedon kolmen venäläisen Ropucha-luokan maihinnousualuksen siirtymisestä merelle. Ruotsalainen sukellusvene on seurannut tilannetta läheltä ja sen kapteeni arvioi, että alukset on kuormattu täyteen.

Suomen ja Ruotsin operaatiopääliköiden lyhyen puhelinkeskustelun jälkeen yksi asia on selvä: Venäjä on valmiusharjoituksen aikana luonut kyvyn yhdistetyn maihinnousu- ja maahanlaskuoperaation tekemiseen missä tahansa Itämeren alueella alle vuorokaudessa.

Suomalaiset eivät ehdi Ahvenanmaalle, jos Venäjä päättää nousta maihin. Ruotsalainen amfibiopataljoona on kuitenkin ollut korkeassa lähtövalmiudessa jo kaksi päivää. Hallituksen pikakokouksen jälkeen Ruotsi tarjoaa joukkoa Suomelle.

Tarjous tulee sokkina Suomen poliittiselle johdolle. Vaikka sotilastiedustelu on välittänyt hälyttäviä tietoja jo pitkään, ei poliittinen johto ole uskaltanut tehdä päätöstä osittaisen liikekannallepanon aloittamisesta. Viivyttelyn takia vain ilmavoimilla on käytössä Suomen alueellisen koskemattomuuden turvaamiseen tarvittavat voimat.

Poliittinen johto päättää kiittää Ruotsia tarjouksesta, mutta ei vielä ota apua vastaan.

Suomen pääministerille saapuu kiireellinen viesti juuri kun utvan kokous on päättynyt. Sen ydin on, että Venäjä ei näe Itämeren ja Suomenlahden turvallisuustilanteen paranevan lähiaikoina, joten sille on tärkeää saada käyttöön tukikohta, josta käsin terroristeja vastaan voidaan taistella.

Venäjä ehdottaa yhteistä tukikohtaa Suomen ja Ruotsin kanssa. Upinniemen sotasatama tai Hangon satama sopisivat tarkoitukseen erinomaisesti.
Viesti päättyy toteamukseen, että Venäjä toivoo yhteistyötä mutta on valmis myös toimimaan itsenäisesti varmistaakseen tukikohdan saamisen.

Utva kokoontuu välittömästi uudelleen.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vaara-vihreita-miehia-ahvenanmaalla-nain-se-voisi-tapahtua/
 
Erinomainen kirjoitus.
Itsehän sivusin vähän tuota siviilien käyttämistä ihmiskilpinä myös omassa skenaariossani. Lisäksi nyt tuli pohdittua sitä, että siviilejähän voisi käyttää ihmiskilpinä myös huollon järjestämiseen - Venäjä voisi lähettää siviili-ro-ro:lla, jossa olisi vaikkapa venäläisiä siviilejä, välttämättömiä tarvikkeita näille tunnuksettomille sotilailleen. Suomi toki yrittäisi tarkistaa tai ottaa haltuun aluksen, mutta siellä voisi olla lisää näitä "kohteliaita miehiä", jotka lahtaisivat ATO:mme alukseen. Siviilialuksen upottamiseen kun en usko rahkeidemme riittävän, vaikka se kieltäytyisi tarkistuksesta tai ATO väijytettäisiin sitä tarkistaessaan tai haltuunottaessaan. Lisäksi sen upottamisen negatiivinen PR-arvo olisi niin valtava, että sitä ei olisi mahdollista tehdä.

Kansainliiton tekemään sopimukseen saataisiin helposti sen sopijaosapuolilta purku, koska osapuolethan ovat kaikki meille myötämielisiä maita.
Erityisen vittumainen tapa olisi käyttää ihmiskilpeä harhautuksena. Tulipalo ruotsinlaivalla ja välitön suuronnettomuuden uhka sitoisi kaikki Suomen merelliset resurssit sekä valtionjohdon ja median huomion samalla, kun siviilipukuiset herrasmiehet alkaisivat ottaa Ahvenanmaalla haltuun strategisia kohteita.

Myös koordinoidulla sarjalla terrori-iskuja tuottaisi massiivisen hetkellisen sekasorron.

Pitää muistaa, että puhutaan valtiosta joka räjäytti asuinkerrostaloja saadakseen casus bellin Tsetsenian sotaan.
 
Kansainliiton tekemään sopimukseen saataisiin helposti sen sopijaosapuolilta purku, koska osapuolethan ovat kaikki meille myötämielisiä maita.

Jos ahvenanmaalaiset ei halua purkaa Demilitarisointia niin en usko.

Tuossa sopijat.

Saksan Presidentti, Hänen Majesteettinsa Tanskan ja Islannin Kuningas, Viron Tasavallan Päämies, Suomen Tasavallan Presidentti, Ranskan Tasavallan Presidentti, Hänen Majesteettinsa Ison Britannian ja Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan ja brittiläisten merentakaisten alueitten Kuningas, Intian Keisari, Hänen Majesteettinsa Italian Kuningas, Latvian Tasavallan Päämies, Puolan Valtionpäämies ja Hänen Majesteettinsa Ruotsin Kuningas, jotka ovat sopineet Kansainliiton neuvoston päätöksessään 24 päivältä kesäkuuta 1921

Ruotsi voi hyvin olla ahvenanmaalaisten kannalla.
Ja Intia??

Lisäksi silloin kansainliitto vahvisti sen vanhemman sopimuksen.

"Ranskan, Suurbritannian ja Venäjän välinen, Ahvenanmaansaaria koskeva sopimus. Tehty Parisissa 30 päivänä maaliskuuta 1856."
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1922/19220001
 
Intian Keisari oli tuolloin yksi Ison-Britannian monarkin arvonimistä. Sopijaosapuolenahan on Iso-Britannia.

Ruotsihan on ollut kaikkein halukkain lisäämään Ahvenanmaan puolustusta, ja jos Ahvenanmaa jostain syystä päätyisi Ruotsille, niin aivan varmasti demilitarisointisopimukset laitettaisiin vessapaperiksi. Ahvenanmaalla kun on merkittävä asema myös Tukholman kannalta.
 
Ei vittu näitä skenaarioita taas täällä :D "Ihmiskilven suojasta vois tappaa suomalaisia ja takaisin ei uskallettas pistää mitään menemään kun on ne ihmiskilvet". Hyvää päivää.

Alkaa jutut muistuttaa joitain Venäjälle + Putinille runkkaavien juttuja.

Ehkä hurja mielikuvitus yhdistettynä jonkun tason autismiin(?) saa aivot tällaisiin asentoihin.
 
Viimeksi muokattu:
Ei vittu näitä skenaarioita taas täällä :D "Ihmiskilven suojasta vois tappaa suomalaisia ja takaisin ei uskallettas pistää mitään menemään kun on ne ihmiskilvet". Hyvää päivää.
En tuota Suomeen osaa heti kuvitella, mutta eikös se noin mene Ukrainassa.
 
Ei vittu näitä skenaarioita taas täällä :D "Ihmiskilven suojasta vois tappaa suomalaisia ja takaisin ei uskallettas pistää mitään menemään kun on ne ihmiskilvet". Hyvää päivää.

Alkaa jutut muistuttaa joitain Venäjälle + Putinille runkkaavien juttuja.

Ehkä hurja mielikuvitus yhdistettynä jonkun tason autismiin(?) saa aivot tällaisiin asentoihin.

Tarkoitatko, että ihmiskilpi ammuttaisiin nuuskaksi aivan tunnottomasti seuraavassa sankarillisessa torjuntavoitonsaalistustapahtumassa? Venäjä on käyttänyt operaatioidensa suojana ihmiskilpeä jatkuvasti operoidessaan etelä-vatsan alueella ja Ukrainassa. Ja juuri suhteessa skandinaviaan sitten tekee poikkeuksen?

Kun rajattuja avainkohteita otetaan haltuun pienin voimin, siihen yhdistyy tavattoman usein inhoittava ihmiskilven käyttäminen. Syytä voi tietysti pohtia ankarasti ja on voivoi, jos pitää olla autisti, että seikan voi ymmärtää. Sanoisin, että hurraa autismi, tässä kohtaa.

En tiedä, sodan kuva ja sen tavoitteet taitavat olla foorumin keskustelijoiden piirissä kovin erilaiset. Joillekin satatuhatta kasakkaa Vaasassa ja puoli miljoonaa Helsingissä on vasta vähän sinne päin sotimista....osalle, ehkä juuri autistisiivelle välttää vähempikin sodan kuvaksi.
 
Back
Top