Salaliitot

Ruotsalaisdokumentissä laskettiin että pelkkä visiirin massa ei riittäisi puhkaisemaan reikää. Nyt pitäisi jonkun laskea että paljonko voimia syntyy kun visiirin terävä kulma tökkää pikku reijän laivaan kylkeen ja visiirin kylkeen juututtua vesimassat painavat visiiriä laivan kylkeä vasten laivan vauhdin ollessa 7 metriä sekunnissa.
EDIT: iltalehden uutisesta löytyi nuo laskelmat.
”IL” kirjoitti:
Mielenkiintoisin on Norjan teknis-luonnontieteellisen yliopiston, arvostetun NTNU:n meritekniikan professorin Jørgen Amdahlin selvitys. Hän teki ryhmineen tietokonemallinnuksen jolla simuloitiin, millainen voima kyseisenlaisen reiän aiheuttamiseen tarvittaisiin.
– Saimme selville, että maksimivoima on noin 500-600 tonnia.
– Esimerkiksi tuhat tonnia painava kohde olisi törmännyt alukseen neljän solmun nopeudella, Amdahl havainnollistaa.
Reikä ei siis voi olla seurausta noin 50-tonnisesta keulavisiiristä.
Tuhat tonnia tarkoittaa suurta kalastusalusta. Tai sukellusvenettä.
 
Viimeksi muokattu:
Ruotsalaisdokumentissä laskettiin että pelkkä visiirin massa ei riittäisi puhkaisemaan reikää. Nyt pitäisi jonkun laskea että paljonko voimia syntyy kun visiirin terävä kulma tökkää pikku reijän laivaan kylkeen ja visiirin kylkeen juututtua vesimassat painavat visiiriä laivan kylkeä vasten laivan vauhdin ollessa 7 metriä sekunnissa.
EDIT: iltalehden uutisesta löytyi nuo laskelmat.

Juu. Norjalainen proffa tyrmäsi täysin visiiri teorian. Nää kotimaiset pölhö asiantuntijat voisivat hieman miettiä mitä päästävät suustaan etteivät nolaa itseään.
 
Juu. Norjalainen proffa tyrmäsi täysin visiiri teorian. Nää kotimaiset pölhö asiantuntijat voisivat hieman miettiä mitä päästävät suustaan etteivät nolaa itseään.

Juu. Ja Norjalaisen proffan olisi kannattanut pitäytyä suolatun turskan imemisessä eikä alkaa puhumaan aikuisten asioista:).

Katsokaa huviksenne mitä pelkkä aalto voi aikaansaada laivalle.

Weather damage 08.05.1981:

1605472024860.png

1605472211228.png

1605472244658.png

1605472465382.png
 
Juu. Titanicin kylki repeytyi auki noin 100metrin matkalta vesirajan alapuolelta. Estonian reikä on kokonaiset 1,5metriä leveä. Pituutta sillä on nelisen metriä.,Taitaa vielä osa olla vesirajan yläpuolella.
 
EU:n väestönvaihto ajatus ei sitten ihan tuulesta temmattu ajatus ollutkaan. Tässä jutussa vuodelta 2012 YK:n maahanmuutto-puolen johtaja kertoo että

EU should 'undermine national homogeneity​

Kiina on siirtänyt armeijansa yksiköitä Kanadassa British Columbian alueelle muka suojatakseen siellä olevia kiinalaisten investointeja. Kas kun kanadalaiset eivät itse ole lainkaan havainneet maaperällään Kiinan joukkoja. :unsure:

Tarkoittaako tuo niitä kolmea kinkkikokkia vancouverin lautalla
 
Tämä kuvastanee hyvin koronarokotuksia fanaattisesti vastustavien ihmisten mielenlaatua. Ja jenkeissä sama porukka arvatenkin jumaloi Trumpia. Mitenköhän muuten suhtautuvat siihen että tartunnan saanut presidentti hoidettiin vähän helkatin äkkiä terveeksi douppaamalla mies täyteen kokeellisia lääkkeitä ?

130218985_10158980716837459_2147885060214653599_n.jpg
 
Fantteja ei ainakaan ja BLM porukkaa koronat paljo kiinostaneet joten he lienevät eivät sen kovimpia kannattajiakaan ovat. Ei ainakaan heidän ryöstelyitään ja murhaamisiaan hidastaneet yhtään. Oltiin tappituntumalla poikaporukalla ja poliisia heiteltiin paskalla.
 
Koronapandemian aikana ufohavaintojen määrä on lisääntynyt 51 prosenttia. :alien:

Ovat tulleet seuraamaan Maapallo-sarjan uusinta tuotantokautta. Ollut jännittävä kausi, kun ihmiskunta on taas ollut tuhon partaalla ja paniikissa. :giggle: Toivottavasti popparit eivät ole loppuneet kesken.
 
No hyvä et saivat laitettua sentään punaiset maailmanvalloittajat matalaksi siel kanadan rajalla ;) Ikävää olisi ollut jos olisivat päässeet kävelemällä sisään ilman et kukaan laittaa vastaan.

Ei saatana :D
 
Minä livenä näin kun ammattikoulusta juuri tulin kotia "sopivaan" aikaan mut sehän ny on siis ollut vaa Hollywoodin tuottama pätkä selvästi. Jännä et sitä nii monesta eri kulmasta tuli sitä liveä ja maantasoltakii yksityisten kuvaamana ja koneen minä olin niissä näkevinäni.

Olen noiden koneiden kans yli 10v elämässäni touhunnut ni minä väitän et tunnistan ihan perustallaajaa paremmin konetyypit ja onko se ny edes lentokone kun olen saanut Jenkkien tankkereiden kans Rissalassa touhuta tosin vain ulkoisesti mut olihan sekii kokemus. Muistan ku joskus oisko 2010 luvun alussa oli ollut yö et tuli räntää ihan saatanasti. No rupeappa räntää sit pesemään siiviltä ja rungosta pois. Ei ollut silloin viel sekoittavaa autoa käytössä vaa sinne heitettiin 60% type 1 nestettä ja sit lopuksi viel neloset pintaan. Silloin tämä suojaava oli nelonen nykyään se on type 2. Se jenkkien tankkeri taidettiin juuri saada pestyä kahdella autolla puhtaaksi mut jos nesteet ois loppunut ois pitäny täyttää de-icing autot ja odottaa et nesteet lämpiää. Silloin ei viel ollut Type 1 nesteille rissalassa meillä säiliötä missä se lämmitettiin valmiiksi vaan se otettiin sieltä kylmänä sit iskettiin piuhoihin auto kiinni ja odoteltiin et vähintään olikohan +60 astetta oli nesteen lämpötila. Siinä hetki kestää kun nollasta sinne 60 asteeseen nousee.

Mut joskus sit kävi semmosiakii et nesteet vaan loppui kesken ja sit ei ollut vaihtoehtoi muuta kun odottaa. Lopulta tajusivat hommata lämmittävän säiliön sitten mihin mahtui joku 10 000ltr ainakii kerralla vai oisko ollut 15k ?

Siitä duunista kyll tykkäsin mut Rissalassa en moista hommaa voisi tehdä ennen kuin siel olisi monta ihmistä talosta potkittu vittuun. Minä sain neuvoa siel konkareit jotka olivat +30v olleet samoissa hommissa et miten ne hommat tehdään ku ukoilla joko oli motivaatiossa ongelmaa tai sitten muistissa. Mut minä mielelläni kyllä tei vähä extraakin ja sainkii siitä kyllä yleensä pomolta salaisia kehuja. Kehut tuol olivat erittäin harvassa :D
 
Kiina on siirtänyt armeijansa yksiköitä Kanadassa British Columbian alueelle muka suojatakseen siellä olevia kiinalaisten investointeja. Kas kun kanadalaiset eivät itse ole lainkaan havainneet maaperällään Kiinan joukkoja. :unsure:

Alkaa palaset loksahtamaan. Kanadaa johtaa Fidel Castron äpäräpoika ja Castro on kieltämättä kova luu. Se kostaa vielä haudan takaakin ja näemmä kunnolla.
 
Back
Top