Salaliitot

Viittaat siihen että Piht on se ruumis komentosillalla. Linkkaamassasi sukellusvideossa mainittiin että komentosillalla on ruumis, mutta ei mainittu tunnistetun että ruumis olisi Piht. Mitä nämä mainitsemasi todisteet ovat?

Jos hyväksytään epävarmuus sen suhteen, ettei ambulanssista kurkistava välttämättä olisikaan Piht, miten selität lukuisat, Pihtin *tunteneiden* silminnäkijähavainnot? Heti onnettomuuden jälkeen tunnistaneet Pihtin uutiskuvista, filmeistä. Jopa soittaneet Pihtin vaimolle ja onnitelleet. Nähneet Pihtin kävelevän. Entäs miten Pihtin on kirjattu pelastuneiden nimilistaan?
Komentosillalle todennäköisesti jäi koko vahti. Miten britit olisivat edes kyenneet tunnistamaan siivillit päällä olleen pihtin? Tuossa syvyydessä paine muokkaa kasvoja varmasti myös.
 
Mitä raati arvailee saiko Pihtin vaimo koskaan viestiä/kontaktia Pihtiin kaappauksen jälkeen? Pihtin vaimon kerrotaan etsineen totuutta miehensä kohtalosta kuolemaansa saakka.

USA:n kannalta, mikä olisi ollut ajateltavissa ollut oikeutus Pihtin ja muiden pelastuneiden virolaisten kaappaamiseen?
 
USA:n kannalta, mikä olisi ollut ajateltavissa ollut oikeutus Pihtin ja muiden pelastuneiden virolaisten kaappaamiseen?

Tarvitseeko sitä Usaa sentään joka paikkaan sotkea?

Millainen elämä Pihtilla olisi ollut kapteenina, joka jätti uppoavan laivan matkustajineen? Edelleen taitaa olla varsin ankea vastaanotto kapteenilla maissa, joka pelastautuu laivastaan, joka upotessaan vie tuhat ihmistä? Saattoihan Piht kokea asian noinkin eli hän ei halunnut olla mukana missään selvittelyissä julkisesti ja halusi häippästä.....jos siis selviytyi. Jos ylipäätään edes halusi jatkaa enää matkaa tässä murheenalhossa. Costa Concordian törppö kapu istuu käsittääkseni pitkää vetoa valtion täysihoitolassa ja entäs tapaus Oceanos? Kapteeni pelastautui melkein koko miehistön kera jättäen parisataa matkustajaa uppoavaan laivaan ja päälle langetetun häpeän määrä on ollut painava kuin vuori. Moni pelastautuneista miehistön jäsenistä ei olekaan jaksanut elää vaan on siirtynyt omin tahdoin ikuisuuteen.

Kaikki on inhimillistä ihmisten teoissa. Mutta varsin poikkeuksellinen on kapteenin asema edelleen mitä tulee tiettyyn kunniantuntoon ja velvollisuuksien hoitamiseen onnettomuuksissa.
 
Tarvitseeko sitä Usaa sentään joka paikkaan sotkea?
Millainen elämä Pihtilla olisi ollut kapteenina, joka jätti uppoavan laivan matkustajineen?
Khm, Piht oli laivalla matkustajan ominaisuudessa. 1-2 pv uppoamisen jälkeen Tukholmasta lähti CIA:n maksama tilauslento Lennnon matkustajien henkilöllisyydet oli salattu. USA:n CIA on tunnustetusti kaapannut populaa Ruotsista SÄPÖn kanssa yhteistyössä. SÄPO ottanut haltuun ja luovuttanut CIA:lle Brommassa. Tapaus Ahmed Agiza ja Mohammed Alzery, joille Ruotsi maksanut 340k€ korvauksetkin.
 
Pelastuneiden omaisia uhkailtiin jos avasivat suunsa ja kertoivat jotain julkisuuteen. Jopa palokirveitä lyöty kotioveen pystyyn. Eräs mielenkiintoinen seikka on erään pelastuneen raskaat huumetuomiot Suomessa. Sinänsä virolaisten konnuudet eivät ole harvinaisuuksia mutta olisiko tässä jotakin muuta? Vaikkapa huumeita kätketty henkilön haltuun syystä x.
 
Estonian uppoaminen on kyllä niin täynnä omituisia sattumia. Kaikki kaapatuiksi väitetyt/mainitut olivat virolaisia ja laivan henkilökuntaa. Tanssitytöt ja taxfreen päällysnainen kaapattiin, mutta miksiköhän tätä Silveriä ei kaapattu?
 
Nyt en satu muistamaan, että oliko hän samalla pelastuslautalla näiden muiden kanssa?
Mitä muuten veikkaatte autokannella olevan? Löytyykö sotilasajoneuvot edelleen sieltä entä niiden lasti? Autokannella ollaan todistetusti käyty joten kaikki on mahdollista. Jopa määrättyjen ajoneuvojen tuhoaminen.
 
Pelastuslautasta eos. Veikkaan että autokannella autot ovat sikin sokin toistensa päällä, josta syystä kaikki laivaan ajaneet autot ovat ovat edelleen laivassa. On huhuttu ja puhuttu, että salakuljetusajoneuvot olisi ajettu laivaan viimeisimpinä ja näin muodoin autot olisivat lähimpänä keulaporttia. Rampin varmaan saisi vedettyä auki, mutta auton (autojen) pois vetäminen uponneesta aluksesta vaatisi sukellusveneen vetokykyä. - Ei mahdotonta. Mutta, jos - arvatenkin kuorkki - saataisiin vedettyä hylystä ja rahti otettaisiin haltuun, mitä kuorkille sen jälkeen tehtäisiin? Vaikea sitä on meren pohjassa saada takaisin kyljellään makaavaan laivaan. Sukellusveneellä voisi vetää autoa, mutta auton työntäminen on jo hankalampaa. Auton uittaminen pinnan alla jonnekin xx kilometrin päähän koettelee minun uskoa liiaksi.
 
Lienee riittävällä tarkkuudella toteen näytetty että onnettomuusyönä radioliikenteessä oli häiriöitä, jotka estivät kommunikointia. Häiriö saattaisi selittyä myrskyllä, mutta siinä tapauksessa häiriön pitäisi toistua. Lieneekö Itämerellä ollut samanlaisia radioihäiriöitä Estonian jälkeen?
 
Millä tavoin radioliikennettä häirittiin? Joidenkin tietojen mukaan lähistöllä olisi liikkunut pimeä pienempi alus. Olisiko tällä ollut yhteys häirintään?
 
Millä tavoin radioliikennettä häirittiin? Joidenkin tietojen mukaan lähistöllä olisi liikkunut pimeä pienempi alus. Olisiko tällä ollut yhteys häirintään?
Häiriön aiheuttajaa (myrsky) tai tuottajaa (jammeri) ei ole ainakaan julkisuudessa kyetty osoittamaan. Radioliikennettä koskevan häiriön olemassaolo uppoamisen aikana sen sijaan on fakta. Häiriöstä on kirjoitettu paljon. Tässä eräs selostus. En tiedä mistä tiedot on lainattu, mutta häiriöstä on kirjoitettu niin paljon että se pitää uskoa todeksi.
 
Estonian onnettomuuden radioliikenteessä mainitaan videon 6:45 kohdasta alkaen radiohäiriöistä.
 
Viimeksi muokattu:
Kovin verkkaisesti saatiin pyynnöt matkaan koptereiden tarpeesta. Rovaniemelle tuli pyyntö kopterista vasta 3 h onnettomuuden jälkeen. Matka-aika onnettomuuspaikalle 5 h pysähdyksineen. Toki kaikkia tarvittiin, mutta 3 h viive on pitkä, kun helikoptereiden asemapaikat on täytynyt olla meripelastuskeskuksen tiedossa.
Ylen uutinen
 
Viimeksi muokattu:
Kovin verkkaisesti saatiin sanaa pyynnöt matkaan koptereiden tarpeesta. Rovaniemelle tuli pyyntö kopterista vasta 3 h onnettomuuden jälkeen. Matka-aika onnettomuuspaikalle 5 h pysähdyksineen. Toki kaikkia tarvittiin, mutta 3 h viive on pitkä, kun helikoptereiden asemapaikat on täytynyt olla meripelastuskeskuksen tiedossa.
Ylen uutinen
Itämerellä oli Naton harjoitus myös meneillään samaan aikaan. Tästä ei ole kuitenkaan mainintaa, että missä päin harjoitus tarkalleen pidettiin.
 
Tuossa mietiskelin, että Jenkit olisivat kyenneet siirtämään sotamateriaalia helpommin ja turvallisemmin myös rahtikoneella. Miksi näin ei tehty? Jotain haluttiin salata myös Viron viranomaisilta tai vaihtoehtoisesti lasti oli liian painavaa Hercules koneeseen. Jälkimmäinen kuulostaa liki mahdottomalta.
 
Viron viranomaistahoissa oli (ja on varmaan vieläkin) myyriä eri asemissa. Jos oli salattavaa, niin venäläiseltä tiedustelulta. Joku Hercules olis juorunnut heti, että poikkeuksellisia juttuja on meneillään. Ehkä tämä oli ruotsalaisten operaatio 99% toteutuksen suhteen. Tuo lauttareittihän kertoman mukaan oli toiminut aiemminkin hyvin.
 
Mitä raati arvailee saiko Pihtin vaimo koskaan viestiä/kontaktia Pihtiin kaappauksen jälkeen? Pihtin vaimon kerrotaan etsineen totuutta miehensä kohtalosta kuolemaansa saakka.
USA:n kannalta, mikä olisi ollut ajateltavissa ollut oikeutus Pihtin ja muiden pelastuneiden virolaisten kaappaamiseen?
Asiaa pohdittuani ja kaiken lukemani perusteella päättelen, että katoamisen peruste on ollut suojelun tarve. Ehkä Ruotsin viranomaiset yhdessä CIA:n kanssa ovat mieltäneet tanssityttöjen olevan hengenvaarassa. Luulenpa ettei CIAkaan toimi ihan mielivaltaisesti. CIA:n kaikki toiminta maksaa rahaa ja ainakin sen vuoksi toiminnalla pitää olla joku esimiestahon hyväksyntä. Agentit eivät voi noin vaan tilata Learjetia (kuin P. Haavisto konsanaan) ja lähteä Ruotsiin kaappaamaan populaa. On tehty suunnitelma, hyväksytetty suunnitelma ja saatu toiminnalle määrärahat.

Piht on voinut olla mukana vaikka minkälaisessa touhussa, mutta parikymppiset tanssityöt tuskin ovat osallistuneet laittomuuksiin, tai aseteknologian salakuljetuksiin. Koska tanssitytöistä on useita silminnäkijätodisteita ja nämä kuitenkin katosivat, mikäpä muu voisi selittää katoamisen motiivia kuin suojelu. Maita ajatellen NL oli salakuljetuksen suhteen luovuttaja, USA saamapuolella ja Svennet konsultteina. Suojelun tarvetta voisi ajatella olleen NL:n pikaoikeutta vastaan. Miksi tanssityöt? Tuskin tiesivät mitään salakuljetuksesta, mutta lienivät olleet Pihtin tuntemia ainakin työntekijöinä laivalla. Jos pelkästään Piht olisi hävinnyt, ehkä NL olisi järjestänyt pikaoikeutta Pihtin tuttavapiirille samalla tavalla kuin P-Koreassa, valtionvihollisen rangaistus ulotetaan sukulaisiin ja tuttaviin asti.
 
Viimeksi muokattu:
Päivän salaliittolöytö.. Minun mielestäni edelleen aika sakeaa tavaraa. Ja joku ilmeisesti uskoo niin paljon että on tällaista kirjoittanut ja kääntänyt nettiin kaikkien nähtäville.
 
Viron viranomaistahoissa oli (ja on varmaan vieläkin) myyriä eri asemissa. Jos oli salattavaa, niin venäläiseltä tiedustelulta. Joku Hercules olis juorunnut heti, että poikkeuksellisia juttuja on meneillään. Ehkä tämä oli ruotsalaisten operaatio 99% toteutuksen suhteen. Tuo lauttareittihän kertoman mukaan oli toiminut aiemminkin hyvin.
Saatatte pitää tärähtäneenä mutta mietiskelin, että minkälainen materiaali olisi voinut olla kyseessä. Jos mennään ihan äärilaitaan, niin voisiko kyseessä olla jopa vierasperäistä topsecret teknologiaa? Jos Neuvostoliittoon on aikanaan syöksynyt ufoja, niin eiköhän ne oltaisi siirretty johonkin Moskovaan tai keskelle Siperiaa salaisiin fasiliteetteihin.
 
Päivän salaliittolöytö.. Minun mielestäni edelleen aika sakeaa tavaraa. Ja joku ilmeisesti uskoo niin paljon että on tällaista kirjoittanut ja kääntänyt nettiin kaikkien nähtäville.
”Operaatiot valtuutettiin presidentti Trumpin alaisuudessa ja ylipäällikkönä toimi kenraali Mark A.Milleyn ja muut Pentagonin pedofiiliryhmän armeijan kenraalit.”

Onkohan tuollainen kenraalin virka Pentagonin pedofiiliryhmässä kovinkin korkeassa huudossa. :unsure:
 
Back
Top