Salon arvokuljetus ryöstö

image.jpeg Oli muuten varmasti G4S:n romuin arvokuljetusauto koko maailmassa. En olisi uskonut tuollaista enää edes olevan käytössäkään. Voi luoja.
 
Hylsyjä löytyi paikalta. Poliisi ei kertonut enempää, koska patruunoita voidaan kuulemma ampua useammalla eri aseella. Tästä tuli mieleeni 9mm.
 
Taitaa onneksi poliisi hoitaa tuonkin perkaamisen. Sisäisen tutkinnan kohdallahan kenelläkään ei ole velvollisuutta kertoa yhtään mitään. Tietysti asiaa perataan sisäisestikin ja syötetään poliisille listaa sopivista nimistä, joilta sietäisi kysellä lisää.
Tottakai poliisi hoitaa rikostutkinnan enkä tarkoittanut missään tapauksessa, että vartioimisliike itse perkaa tuon. Siitä huolimatta em. vartioimisliikkeellä on tällä hetkellä parhaat tiedot siitä henkilöstöstä, joka kuljetuksen ajankohdasta ja lastista ym. oli tietoinen ja nämähän kiinnostavat toki poliisiakin. Tapaus tulee varmasti muuttamaan jollain aikavälillä taas vastaavien kuljetusten tietojen jakelua, kuten esimerkiksi poliisin rekisterien kanssa on käynyt. Vielä tällä hetkellä on monia portteja auki, mutta YEK:n perusteella sanoisin, että joku on kertonut itse iskun suorittaneille hyvät pohjatiedot.
 
Hylsyjä löytyi paikalta. Poliisi ei kertonut enempää, koska patruunoita voidaan kuulemma ampua useammalla eri aseella. Tästä tuli mieleeni 9mm.

Muistan jostakin maailmalla tapahtuneesta isommasta ryöstöstä aikoinaan, miten paikalta löytyi hylsyjä: viranomaiset toki tutkivat hylsyjä innoissaan, uskoen niiden olleen ryöstäjien aseilla ampumia - kun rikolliset olivat tarkoituksella jättäneet itse ryöstöön liittymättömiä hylsyjä paikalle viranomaisten hämäämiseksi. o_O En nyt sano, että näin on tässä tapauksessa tehty, mutta kaikkea on sattunut.
 
Viimeksi muokattu:
Turkikseen pukeutunut nainen oli vuokrannut väärillä henkilötiedoilla yhden ryöstössä käytetyistä pakuista. Liekö jonkun veloissaan olleen narkomaanin äiti pistetty asialle?
 
Omalla tavallaan vähän turhauttavaa seurata tämän uutisointia, sillä G4S Cash Solutions ja poliisi eivät toivottavasti tiedota keskeneräistä ja näin tuoretta juttua avoimesti.

Se, onko teko jäänyt yritykseksi vai ei on yksi asia ja toinen on se mitä sanotaan. Entäs jos kerrottaisiin, että 30 miljoonaa meni ja tekijät tavoittamatta. Paljonko tulisi lähitulevaisuudessa uusia jopa valmistelemattomia yrityksiä narkkarien, mustalaisten ym. tahoilta? Poliisi, G4S ja tekijät tietävät totuuden tiedotuksen takana. Kuitenkin on erikoista, että tiedotuksen mukaan arvokuljetusautossa olisi ollut vain yksi vartija. Oikeasti arvokasta kamaa suojataan itse arvokuljetusauton miehistön, tavallisesti 2 henkilöä, lisäksi siviilimallisella henkilöautolla tai autoilla. Autoista toki radioyhteys vartioimisliikkeen hälytyskeskukseen ja GPS-paikannus reittiseurannalla ja tsekkareilla. Ja näillä on sitten aseet, vaikka arvokuljetusauton kuljettajilla ei olisi.
 
Katso liite: 8028 Oli muuten varmasti G4S:n romuin arvokuljetusauto koko maailmassa. En olisi uskonut tuollaista enää edes olevan käytössäkään. Voi luoja.

Jeesuksen vanha mersu?

Paha sanoa kuvasta, mutta tuo malli on ollut tarjolla jostakin 80-luvulta lähtien, mutta edelleen uutenakin myynnissä.

Eikös sotilaskotiautot ole usein samanlaisia? Ihan siis näin maanpuolustuksellinen huomio.
 
Eikös sotilaskotiautot ole usein samanlaisia? Ihan siis näin maanpuolustuksellinen huomio.

On on. Mercedes-Benz Vario on malli.

Varmaankin hyvä aihio panssaroinnille ja ison kassakaapin kiinni hitsaamiseen, kun kantavuutta riittää aivan eri tavalla kuin pienemmässä Sprinterissä.

En kuitenkaan usko sodeautojen olevan panssaroituja.
 
Siis tarkoitin että on mahdollisuus päästä salkkuihin/laatikoihin käsiksi. Mutta ei välttämättä varsinaiseen sisältöön, joka on suojattu mahdollisilla väripanoksilla ja ym.

En näe, että tuolla olisi paljoa väliä, saavatko arvokuljettajat lastitilan auki itsenäisesti vai eivät. Räjähteet ovat rikollispiireissä suhteellisen helppoa tavaraa hankkia, siinä missä aseetkin. Ruotsinmaalla on aika tavallista räjäyttää auto itse auki, kuten tässä Aftonbladetin lukijakuvassa:

L%C3%84sarbild:+V%C3%84RDETRANSPORTR%C3%85N+I+HALLUNDA

71 000 kronor till bästa bilden!
 
En näe, että tuolla olisi paljoa väliä, saavatko arvokuljettajat lastitilan auki itsenäisesti vai eivät. Räjähteet ovat rikollispiireissä suhteellisen helppoa tavaraa hankkia, siinä missä aseetkin. Ruotsinmaalla on aika tavallista räjäyttää auto itse auki, kuten tässä Aftonbladetin lukijakuvassa:

L%C3%84sarbild:+V%C3%84RDETRANSPORTR%C3%85N+I+HALLUNDA

71 000 kronor till bästa bilden!

Kyllähän niitä räjähteitä on helpohkoa saada moiseen ,mutta asia erikseen on sitten se, että osaavatko kaverit käyttää oikeata määrä räjähdettä, jotta auto itsessään ei lennä tuhannen pillun päreiksi.
 
Kyllähän niitä räjähteitä on helpohkoa saada moiseen ,mutta asia erikseen on sitten se, että osaavatko kaverit käyttää oikeata määrä räjähdettä, jotta auto itsessään ei lennä tuhannen pillun päreiksi.

Äkkinäiselle panostajalle käy niin, että auton roippeet lentävät kilometrin päähän, mutta kassakaappi jököttää edelleen ehjänä.
 
Kuitenkin on erikoista, että tiedotuksen mukaan arvokuljetusautossa olisi ollut vain yksi vartija. Oikeasti arvokasta kamaa suojataan itse arvokuljetusauton miehistön, tavallisesti 2 henkilöä, lisäksi siviilimallisella henkilöautolla tai autoilla. Autoista toki radioyhteys vartioimisliikkeen hälytyskeskukseen ja GPS-paikannus reittiseurannalla ja tsekkareilla. Ja näillä on sitten aseet, vaikka arvokuljetusauton kuljettajilla ei olisi.
Valemaali?
 
Paha sanoa kuvasta, mutta tuo malli on ollut tarjolla jostakin 80-luvulta lähtien, mutta edelleen uutenakin myynnissä.

Mitä olen kadulla huomannut, niin Gäässillä näyttää olevan enimmäkseen MB Sprintereitä. Lisäksi alalla on trendi siirtyä B-kortilla ajettaviin pakuihin, kun C-kortit ja ammattipätevyydet alkavat käymään harvinaisiksi.

Voisiko olla, kun arvokuljettajia on ollut vain yksi, että kyse olisi ollut esimerkiksi arvokuljetusyrityksen kahden toimipisteen välisestä kuljetuksesta? Tällaisessa ehkä käytetään myös vanhempaa kalustoa, kun ei tarvitse pysähdellä ihmisten ilmoilla. Tosin yhden kuljettajan käyttäminen on tosiaan hyvin mielenkiintoista. Tuossahan kasvaa jo mahdollisuus siihen, että kuljettaja tekee Toni Musulinit.
 
Back
Top