Umkhonto
Ylipäällikkö
Santahaminan uudet varusmiehet tyrmäsivät palvelusajan lyhentämisen
11.7.2011 17:19
STT
Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
Uudet varusmiehet aloittivat palveluksensa maanantaina. Kuvan alokkaat ovat Uudenmaan prikaatista Dragsvikissa.

Suurin osa STT:n Santahaminassa haastattelemista uusista varusmiehistä tyrmäsi ajatuksen neljän kuukauden palvelusajasta. Myös valtaosa tammikuusta lähtien palvelleista varusmiehistä oli palvelusajan lyhentämistä vastaan.
Kaartin Jääkärirykmentissä Santahaminassa aloitti maanantaina asepalveluksensa noin tuhat henkilöä. Yksi heistä oli espoolainen Jetti Loimula, jonka mielestä palvelusajan vähimmäispituuden mahdollinen lyhentäminen kuudesta neljään kuukauteen kuulostaa vähintäänkin oudolta.
"Jos sellaiseen ryhdytään, kymmenen vuoden päästä intti käydään todennäköisesti kahden viikon kirjekurssilla", Loimula sanoi.
Varuskunnan portilta löytyi niitäkin, jotka eivät olleet palvelusajan lyhentämistä vastaan. Yksi heistä oli helsinkiläinen Antti Tiisanoja, joka kertoi aloittavansa palveluksensa rennolla ja ennakkoluulottomalla mielellä.
"En tiedä, olisinko valmis lähtemään rintamalle kuuden kuukauden koulutuksen jälkeenkään. Mutta jos kerran kuusi kuukautta, niin miksei saman tien neljä kuukautta."
Keskustelu asepalveluksen lyhenemisestä neljään kuukauteen alkoi juhannuksen alla, kun Helsingin Sanomat kertoi uuden hallituksen todennäköisesti toteuttavan typistyksen.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Santahaminan+uudet+varusmiehet+tyrm%C3%A4siv%C3%A4t+palvelusajan+lyhent%C3%A4misen/1135267720214