Santahaminan uudet varusmiehet tyrmäsivät palvelusajan lyhentämisen

Tämä uusi sukupolvi pitää sisällään taajaan jäseniä, jotka kyllä tietävät oikeutensa ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat temput, joilla heltiää jotain etua...no, itseppä olemme kasvattaneet ja kasvattamassa tällaista väkeä. Hyvähän siitä tulee.

Minun vm-aikani kuuluisuus oli eräs kommonisti, joka oli ns. hyvästä perheestä ja älykäs roikale itsekin. Hän tiesi mistä narusta vetää, jottei nakki viuhahda eikä leiri iske. Jo tuolloin huomasi, että komppanianpäällikkö oli aika lapanen sen kaverin kanssa, kouluttajaporras sitä pystyi vähän hallitsemaan, mutta komppaukko ei ollenkaan. No, kaverista ei tullut kyllä sossupummi vaan aika kuuluisa luennoitsija lukuisissa ulkomaalaisissa yliopistoissa.

Samoin mitä kuulin siitä "partahöyläjätkästä", ei sekään suinkaan ollut mikään sossukandi vaan älykäs ryökäle, joka osasi olla niiiiiin viisas ja kätevä että.

Tarkoitan, että joukon sisällä maleksiva peruslaiska ryökä ei ole niin hankala kuin joku äidinmaidossa jo itsensä viisastuttanut ja itsensä ylentävä olento.

Mutta asiaan. Kun taistelukentän koko ajan kerrotaan muuttuvan vaativammaksi, niin miten siihen tosiasiaan sopii 4 kk:n palvelusmalli? Ei taida sopia mitenkään, vai mitä.
 
baikal kirjoitti:
Tämä uusi sukupolvi pitää sisällään taajaan jäseniä, jotka kyllä tietävät oikeutensa ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat temput, joilla heltiää jotain etua...no, itseppä olemme kasvattaneet ja kasvattamassa tällaista väkeä. Hyvähän siitä tulee.

Turha siitä valistunutta nuorisoa on syyttää. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat tämän oikeusvaltion luoneet ja Neukkulan kaaduttua rynnänneet länsimaistamaan oikeusjärjestystämme.

Varsinkin 80-luvun loppupuolelta lähtien kehitys on ollut erittäin turmiollista, kun Suomi on liittynyt Euroopan Neuvostoon ja sen ihmisoikeussopimukseen. Sen myötä kaikille oli taattava oikeudenmukainen kohtelu kuulemisineen ja valitusoikeuksineen. Sopimus koskee myös varusmiehiä, joten ei kai heitä oikeuksistaan kiinnipitämisestä voi syyttää?

Ennen 90-lukua sai varusveijarinkin heittää putkaan ilman sen suurempia puheita ja siviilissäkin pelkkä vallesmannin halu riitti kopittamaan kenet tahansa kahdeksi viikoksi. Ei enää kävisi päinsä sitten mitenkään..

baikal kirjoitti:
Mutta asiaan. Kun taistelukentän koko ajan kerrotaan muuttuvan vaativammaksi, niin miten siihen tosiasiaan sopii 4 kk:n palvelusmalli? Ei taida sopia mitenkään, vai mitä.

Siis paino sanalla "kerrotaan"... Tuskin tuostakaan on sen suurempaa faktaa kuin kapiaisten suuhun jostakin iskostettu "totuus".

Käsittääkseni taistelukenttä on muuttunut tekniseksi temmellyskentäksi, eikä pelkkä turpeessa ryömiminen ole enää kovuuden mittari. Olisi siinä voinut isoisämmekin olla hakusessa nykyaikaisella taistelukentällä, kun vihulainen kävisi päälle pimeässäkin.
 
Toisaalta monet kapiaiset puhuvat myös siitä, että nykyään on paljon helpompi kouluttaa tykistöön ja tulenjohtoon kavereita, koska heille ei tarvitse enää opettaa kerta- ja jakolaskuja sekä heidän teknisten laitteiden tuntemus ja omaksumiskyky on entistä parempi. Se mitä kuulee paljon on se, että esim. maakuntajoukoissa olevia harmaahapsisia, möhömahaisia ja innokkaita reserviläisiä on paljon helpompi ja nopeampi kouluttaa kuin nuoria ja hyväkuntoisia varusmiehiä, koska kaikkea ei pidä näyttää vaiheittain ja mukana ei ole kitkaa aiheuttavia epämotivoituneita yksilöitä.

En pidä sitä että Suomi saa tuomioita ihmisoikeustuomioistuimelta mitenkään huonona asiana. Suomessa on vain käynnissä edelleen muutos kohti oikeusvaltiota. Valtiossa sääntöjen pitää toimia ja virkamiesten noudattaa tarkasti lakia ja palvella kansalaisia. Kansalaiset eivät ole virkamiehiä varten vaan virkamiehet kansalaisia. Mielestäni se seikka, että varusmies voitaisiin ilman perusteita heittää putkeen on rikos. Ei varusmies ole mikään orja.
 
Älkää nyt panko teksteilleni merkityksiä, joita niissä ei ole. Kaikki yksilöä suojaavat lait ja asetukset ovat aivan paikallaan, mutta tämän hintana on sitten se, että osa väestöstä on limanuljaskoita, jotka ulosmittaavat suojan yli kohtuuden. Parasta tai pahinta on se, että tämä pyramidin huippu "maksattaa" kovin tavallisilla tallaajilla "oikeutensa ja iha-ite"- mentaliteettinsa. Kyllä te armeijan mekanismin tunnette, tietty määrä duunia pitää tehdä ja jos osa nuljeksii niin se toinen osa kantaa kuorman. Opin kammoksumaan näitä veijareita jo intissä eikä mikään myöhempi kokemus ole muuta opettanut.
 
skärdis kirjoitti:
baikal kirjoitti:
skärdistä ei voi ainakaan syyttää joutavasta hurraa-meiningistä. Äkkinäinen voisi kuvitella, että skärdis kokee käyttäneensä vm-aikansa melko lailla joutavanpäiväisellä tavalla.

Se on presiis noin eli oli taatusti hukkaan heitetyimmät 11 kuukautta elämässäni!

No onneksi olkoon vaan! :a-smiley: Jos noin todellakin on niin muu osa elämääsi elämäsi on ollut melkoista "voitonpäivän paraatia".

Minä kyllä löydän monta turhempaakin pätkää omasta elämästäni. Jopa työuralta, jos siis ajatellaan todellista hyötyä itselle/yhteiskunnalle eikä vain lasketa menetetystä vapaa-ajasta saatua korvausta.
 
itsellänukin taitaa mikä tahansa kouluvuosista pestä kirkkaasti tuon turhuudessa
 
Umkhonto kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
baikal kirjoitti:
skärdistä ei voi ainakaan syyttää joutavasta hurraa-meiningistä. Äkkinäinen voisi kuvitella, että skärdis kokee käyttäneensä vm-aikansa melko lailla joutavanpäiväisellä tavalla.

Se on presiis noin eli oli taatusti hukkaan heitetyimmät 11 kuukautta elämässäni!

No onneksi olkoon vaan! :a-smiley: Jos noin todellakin on niin muu osa elämääsi elämäsi on ollut melkoista "voitonpäivän paraatia".

Minä kyllä löydän monta turhempaakin pätkää omasta elämästäni. Jopa työuralta, jos siis ajatellaan todellista hyötyä itselle/yhteiskunnalle eikä vain lasketa menetetystä vapaa-ajasta saatua korvausta.

Ei elämäni kai mitään voitonpäivän paraatia ole ollut, mutta arvostan vapauttaa niin pitkälle, että itse tehdyt huonotkin päätökset ovat sentään omiani.
 
Onneksi meillä on näitä parempiakin kokemuksia palveluksesta.
Mukaanlukien omani,sillä pv:n koulutuksella pääsin heti intin jälkeen töihin ja niillä töin olen vieläkin.
 
Kokonaisuutena ottaen ei valittamista, enemmän on ollut hyötyjä kuin menetyksiä intin suorittamisesta. Eikä mulla ollut muutenkaan mitään ongelmia intissä, viimeiset pari viikkoa eivät meinanneet kulua ei millään. Sen muistan tuolta tertiäärikaudelta.
 
baikal kirjoitti:
Mutta asiaan. Kun taistelukentän koko ajan kerrotaan muuttuvan vaativammaksi, niin miten siihen tosiasiaan sopii 4 kk:n palvelusmalli? Ei taida sopia mitenkään, vai mitä.

Ymmärtääkseni näitä 4kk varusmiehiä ei oikeasti olisi tarkoituskaan sijoittaa varsinaiselle "taistelukentälle" ja sinne minne mahdollisesti sijoitetaan, niin tehtävien vaatimustaso olisi jotain ihan muuta kuin "vaativa" tai siviilissä olisi saatu siihen hommaan parempi osaaminen kuin varusmiespalvelus ikinä pystyy antamaan.

Mahdollinen 4kk palvelusmalli tunnutaan ymmärtävän yhtä väärin kuin koko ehdotus 4kk palvelusta. Se ei koskisi kuin osaa varusmiehistä/miehistöstä + tuskin missään on väitetty että 4kk miehillä miehitettäisiin minkään SA-joukon ns. taistelevia osia tms.
 
Back
Top