Sardaukarin elämä....

Serbeistä minulle on jäänyt se käsitys, että ovat aika kovia työmiehiä.
2000-luvun alussa lahjuksetkin oli niin pieniä, että mielellään ne maksoi. Ainut oli, kun Unkarin ja Serbian rajalla minulla oli muka auton papereissa jotakin "häikkää". Serbialainen rajavartioupseeri huusi pääsinisenä, mutta en antanut periksi, kun väsytti ja vitutti. Lopuksi se luovutti.
Oletko jo käynyt museossa missä on se alas ammuttu häivehävittäjä?
 
Kyllähän esim. Jugoslavian sisällissodassa tehtiin paljon pahaa kaikin puolin, etenkin Bosnian serbit. Ajattelin kyllä aikaisemmin, että serbit ovat täysiä mulkkuja.......
Just tuon tyyppisen käsityksen media on saanut aikaan viime vuosikymmenten tapahtumista. En ole sen syvällisemmin Jugoslavian hajoamisen tapahtumiin perehtynyt mutta hyvin muistan sen sota-ajan kun sitä jokaisessa uutisessa työnsivät. Toinen toistaan karmeampia teurastuksia.
Itse olen mieltänyt asian siten, että serbeille Titon kuoleman jälkeen keskeistä oli pitää kiinni "saavutetuista eduista" mikä tässä tarkoittaa mahdollisimman suurta aluetta mikä entisestä Jugoslaviasta jää jäljelle kun sen hajoaminen kuitenkin oli väistämätöntä. Käsittääkseni serbit löivät kiinni niin moneen paikkaan kuin mahdollista ja muut pyrkivät irtautumaan. Selväähän se on että Suur-Serbian ja muun alueen rajakohtiin tuli aseellisia selvittelyjä. Sitä en kyllä koskaan ymmärtänyt miksi niihin etnisiin puhdistuksiin piti ryhtyä, siinä lähti mopo käsistä.

Tämän koosteen varassa aika moni lukija on Jugoslavian hajoamisen taustoista. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jugoslavian_hajoamissodat
Etnisitä puhdistuksista eräs näkökulma. https://fi.wikipedia.org/wiki/Etniset_puhdistukset_Bosnian_sodassa

Valitettava historia tosiaan. Toivottavasti nykyiset asukkaat välttyvät vastaavalta hirveydeltä ja pystyvät rauhan tekemiseen tulevilla vuosilla. Eiköhän siellä eri kansallisuudet nyt jo ole suht koht itselleen sopivilla paikoillaan.

.
 
Tsekkaa tuo kiihkottomaksi tarkoitettu alustus. Kosovossa aloittivat UCK:n muslimisissit ja vielä ennen sitä sotaa olivat Yhdysvaltain terrorijärjestöjen listalla! Kroatialaisia taas ei ole yhtään Haagissa tuomittu vaikka takaan, ettei sielläkään puolella ihan pyhäkolusotaa käyty. Voittaja sanelee historian.

Mutta serbien rikoksia ei voi kiistää niitäkään. Mutta miksi heitä yksin syytetään, kas siinä pulma.

http://maanpuolustus.net/threads/jugoslavian-hajoamissodat.4073/#post-185840
 
Viimeksi muokattu:
Balkanin hajoamissodat jos mikään ei ole millään tavalla yksioikoinen asia ja raakuuksiin syyllistyivät kaikki osapuolet. Se pitää kumminkin huomioida, etteivät ne pääasiassa olleet ns. vakiväen suorittamia ja valtiojohdon suunnittelemia operaatioita, vaan usein hulluinta sakkia olivat kaikki erilaiset paramilitaari-vapaaehtoisporukat. Bosniassa meno oli varsinkin aika rajua senkin takia, että maan rajojen sisällä tappelivat kaikki eri etniset ryhmät keskenään, minkä lisäksi näiden valtioiden armeijat ottivat matsia tasasella. Kuvaavaa esim. Kroaateista on se, että heidän https://en.wikipedia.org/wiki/Victory_Day_(Croatia) suuri juhlapäivänsä tarkoittaa toisella puolella rajaa taas operaatiota, jossa tapettiin mahdollisesti jopa useampi tuhat Serbisiviiliä ja rötösteltiin niiden henkiinjääneiden kanssa, jotka eivät olleet paenneet operaatioalueelta sitten koko rahan edestä.

Kyllähän eri osapuolilta on syytettynä ollut moninaista porukkaa, mutta tuomioita on tullut sitten vähemmän, osin todisteiden puutteesta ja toisaalta ei ole esitetty riittävää näyttöä syyllisyydestä. Syytettyhän tosiaan on syytön, kunnes toisin todistetaan.
 
Tietenkin syytettiin mutta vain näön vuoksi ja todisteita oli.

Se oli Jugoslavian hajoamissotien siihen asti suurin etninen puhdistus, jos mittarina käytetään pakolaisten määrää. Krajina oli ollut vuodesta 1992 YK:n suojeluksessa. 10 000 rauhanturvaajaa olivat voimattomia, kun Kroatian joukot hyökkäsivät YK:n asemia kohti, surmasivat kolme rauhanturvaajaa ja käyttivät tanskalaissotilaita ihmiskilpinä.

Kaksi kanadalaista upseeria (Forand ja Leslie) todisti tapahtumia Kninissä. Kaupunkiin ammuttiin tykeillä pelkästään ensimmäisen parin tunnin aikana ainakin 300 kranaattia.

Forand lähetti kenraali Gotovinalle vastalauseen, koska iskut kohdistuivat siviileihin. Leslie kirjoitti raporttiinsa, että Kninin tulitus oli umpimähkäistä. Paria poikkeusta lukuun ottamatta se ei Leslien mielestä kohdistunut sotilaskohteisiin.

Hyökkäyksen alettua valtavat pakolaiskolonnat suuntasivat kahdelle Kroatian määrittelemälle "uloskäynnille", joiden kautta 200 000 siviiliä virtasi traktori-, hevos- ja autokyydillä Bosnian serbialueelle ja Serbiaan. Pakolaiskolonnoja, joissa oli myös vetäytyviä serbisotilaita, tulitettiin paikoin lentokoneesta.

Krajinaan jäi vain muutama tuhat serbiä, vanhuksia ja liikuntakyvyttömiä. Heitä odottivat kolme kuukautta jatkuneet systemaattiset vainot ja laittomuudet. Suomalaisen sotilastarkkailijan Kari AnttilaN raportin mukaan 17 000 asumusta hävitettiin. Sotilas- ja siviilijoukkiot teloittivat satoja jäljelle jääneitä asukkaita. Vanhuksia ja vammaisia löytyi poltettuina, luodinreikä niskassa tai pää irti leikattuna.

Muodollisesti ensin oltiin tuomitsevinaan kroatialainen tämä kenraali Gotovina, joka kuitenkin vapautettiin kaikista syytteistä Yhdysvaltain vaikutettua valitusistuimeen. Hän komensi sen 1995 toteutetun Operaatio Myrskyn, jossa tapettiin kroaattiväestöä surutta ja kotoaan karkotettiin 200 000. Gotovinalle puuhattiin 24 vuoden tuomiota.

Gotovinan tapauksen käsittely viivytti Kroatian liittymistä EU:hun. Yllättävästi Kroatia liittyi EU:hun heti vapautamisen jälkeen kuin symbolisena jatkona.

Mitä ihmettä tapahtui?

Hesari kirjoitti näin:

Operaatio Myrskyn tutkinta Haagin sotarikostuomioistuimessa alkoi välittömästi sen toteuttamisen jälkeen. HS:n tietojen mukaan tutkinnassa esiintyi alusta alkaen kummallisuuksia.

Pitkään Haagissa oli keskitytty tutkimaan lähinnä serbien tekemiä rikoksia, jotka olivatkin räikeitä. Tunnetuin esimerkki on Srebrenican joukkomurha Bosniassa, jossa serbijoukot teloittivat 8 000 muslimimiestä.

Vuonna 1995 Jugoslavia-tuomioistuimessa toimi seitsemän serbien rikoksia tutkivaa yksikköä, yksi muslimien rikoksia tutkiva yksikkö ja vain yksi kroaattien rikoksia tutkiva yksikkö.

HS:n lähteiden mukaan Yhdysvaltojen edustajat Haagin syyttäjänvirastossa toivat jatkuvasti ja päivittäin esiin, että Operaatio Myrskyn tutkimukset tulisi lopettaa. Perusteluna oli, että Yhdysvaltain puolustusministeriön "Pentagonin mukaan siellä ei tapahtunut sotarikoksia".

Tutkimuksia vastustivat syyttäjänviraston amerikkalaiset lakiasiantuntijat Gregory Kehoe, Terree Bowers ja Clint Williamson sekä amerikankroatialainen analyytikko Ivana Nizich. Williamsonilla, josta tuli myöhemmin Yhdysvaltain sotarikoslähettiläs, oli HS-lähteen mukaan läheiset välit Kroatian presidentin Tudjmanin hallintoon.

Jos joku haluaa lukea koko setin Yhdysvaltain vaikutuksesta tutkintaan ja oikeudenkäyntiin, tuossa on ihan mainio referaatti:

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1365826154787
 
Serbeistä minulle on jäänyt se käsitys, että ovat aika kovia työmiehiä.
2000-luvun alussa lahjuksetkin oli niin pieniä, että mielellään ne maksoi. Ainut oli, kun Unkarin ja Serbian rajalla minulla oli muka auton papereissa jotakin "häikkää". Serbialainen rajavartioupseeri huusi pääsinisenä, mutta en antanut periksi, kun väsytti ja vitutti. Lopuksi se luovutti.
Oletko jo käynyt museossa missä on se alas ammuttu häivehävittäjä?

En oo vielä kerenny häivehävittäjää tsekkaamaan, mutta on ohjelmassa. Nyt kun on paikallinen opas ja kaikki ;)
 
Erikoista muuten, miten "sekakansaa" serbit ovat. Oma nainen on puoliksi slovakki, puoliksi serbi. Tyypillistä serbiä on tuon takia vaikea lähteä hakemaan. Ittekin joudun kadulla pysäytetyksi joka päivä kun joku haluaa kysyä jotakin...ilmeisesti menen sitten serbistä kuin väärä raha. :D

Porukkaa on ihan skandinaavin näköisestä aivan mustalaiseen. Jälkimmäiset tosin ovat yleensä mustalaisia. Ihonväri on kyllä porukalla vaaleampaa kuin Välimeren alueella yleensä.
 
"Vihan maa" -elokuvan vastaanotto kuvaa hyvin tuota meininkiä. Maanpaossa eläneen serbiohjaajan leffa kuvaa hyvin kuvottavasti kaikkien osapuolten epämiellyttävyyksiä, eikä siksi kelvannut kroaateille, muslimeille ym. koska vain serbit olisi saanut kuvata pahiksiksi. Ja leffan antisankari Dennis Quaid on vieläpä serbiunivormussa.

Ironisesti leffa ei kuitenkaan samasta syystä kelvannut serbeillekään. Kaikki ovat mielestään puhtoisia uhreja ja muut häijyjä pahiksia :rolleyes:

Edit: Näin se tietenkin näyttäytyi monille "sivilisteille", vihollisen raakuudet kyllä nähtiin mutta omien "sankaritekojen" osalta oltiin propagandan varassa. Sitten tietty "right or wrong, my country" -asenne joka osoittaa miten hitsin toimiva tuollainen monikulttuurinen ihmemaa on. Leffassakin asialla nimenomaan puolisotilaalliset häiskät.
 
Viimeksi muokattu:
Tervehdys Montenegrosta!

Pääsin naisen mukana Serbian Taideakatemian kustantamaan taiteilijoiden retriittiin Igaloon, Montenegroon 16. - 24.4. Paikalla on noin tusina Serbian huipputaiteilijaa (kertoo jotakin oman naisystävän lahjoista). Täysi ylöspito hotellissa, ei valitamista. :) Ja ilmaista viinaa joka ilta, tosin ei paljon, muutama viski tai rakija tms. On tosi mielenkiintoista seurata vierestä miten maalaukset syntyvät ja tehdä samalla omalla läppärillä omia duuneja.

Muutamia havaintoja taas serbeistä:

- porukka polttaa röökiä kuin korsteenit
- serbit ovat kovia juoruilemaan
- taiteilijoilla on kova keskinäinen kateuden ja selkäänpuukottamisen meinikin, mutta ovat kuitenkin tosi hauskaa porukkaa (kaikki ovat esim. kateellisia yhdelle, joka sai 35 000€ taideprojektin Montenegron parlamentilta ja toiselle, joka kuittaa teostensa myynnillä jotain 8000 €/kk käteen)
- täällä on helvetin nättejä naisia (ei kerrota sitä omalle naiselle, vaikka tosi kaunis sekin on) ;)

Täytyy sanoa, että hieno ja erilainen kokemus tosiaan. Liitän tähän pari kuvaa oman naisystävän tekemistä maalauksista täällä (molemmat ovat versioita Michelangelon piirroksista). Olen joutunut olemaan hieman mallina täällä itsekin... :p

13015364_10206683583675857_6852333754251720804_n.jpg

13010735_10206689876553175_8561121409210855820_n.jpg

12994536_10206695020561772_2541665959246791720_n.jpg
 
Olisitko muuten @Sardaukar menossa vapaaehtoisesti takaisin Israeliin kaymaan koskaan? Nyt ovat puukkohipatkin jo laantuneet, en tieda onko teikalaisella bisneksia siella nykyaan mutta menisitko?
Cheers.

waiting-for-the-sun-to.jpg

Kinneret.
 
Totta hemmetissä. Siellä on paljon tuttuja ja duunihommienkin takia joutuu aina joskus käymään. :)
 
Tarina jatkuu...

Montenegron taiteilijakeikka on ohi. Havaintoja:

- serbien illanvietto koostuu syömisestä, juomisesta, musiikista (live) ja flirttailusta. Joku aina repäisee kitaran esille ja musiikki ja laulu alkaa. Jos serbi Serbiasta on kitarassa kiinni, laulut on yleisesti iloisempia...jos serbi Bosniasta..alkaa tehdä mieli leikata ranteet auki.. :D "Mordorin" eli Montenegron väki on lauluiltaan kanssa aika erikoisia :D Kun käytte Montenegrossa, niin ymmärrätte miksi kutsun sitä Mordoriksi... Crna Gora = Black Mountains. :)

- serbien keskustelu on aivan hillitöntä...siinä käytetään ilmaisuja jotka nostaa jopa meikäläiselle hiukset pystyyn :D

Esimerkkinä: (käännän englanniksi kun ne on helpompi ja ymmärrettävämpi ja suomeksi vaikea joskus löytää vastaavaa...) "Jebem te" = I fuck you :D
Lisänä:
"Fuck your mother..father..sister..etc. Paras on "I fuck your whole list" = I fuck ALL your relatives" :D Ja näitä käytetään ihan normaalissa keskustelussa sivistyneiden ihmisten välillä.. :eek: :D

"Vukojebino" = "sudennussima paikka" = jumalan selän takana :D Ei tarkoita erityistä paikkaa vaan juuri suomalaista merkitystä..eli "se oli jokin vukojebino" :D

Paras on kyllä "My dick hurts for you" = voi voi..tai "too bad" :D
 
Viimeksi muokattu:
Lisää:

- serbit on uskomattoman kohteliaita, etenkin ulkomaanpellejä kohtaan, mutta myös toisiaan kohtaan. Poisluettuna humoristinen "fuck you"-kielenkäyttö. :)

- vanhakantaiset kohteliaisuussäännöt ovat voimassa:

- mies maksaa ravintolassa
- mies kantaa ostokset (edit: sama kuin alla)
- mies maksaa ostokset :D (serbialaiset naiset tuntevat häpeää jos maksavat miehen ollessa läsnä...no shit)
. mies avaa oven naiselle
- mies nousee tuolilta kätelläkseen saapuneita ja antaa tuolin naiselle
- mies auttaa takin naisen päälle
- kaikkia kätellään

Jotain, mikä on kadonnut monesta maasta.
 
Nonnii...joutui käymään poliisiasemalla taas rekisteröitymässä (sen joutuu tekemään joka kerta kun poistuu maasta). Onpahan paikallinen poliisiasema aika vinkeä paikka, heti on pihalla vastassa heppu AKM kourassa. Ja sakki on todella synkän näköistä, onkohan se jokin valintakriteeri poliisiin täällä.... Ihmisystävällisyys ei todellakaan paista näistä hepuista.. :D
 
1 L pullo Manastirska Sljivaa ostettu...alc. 50%...550 RSD eli n. 4.50€. Jos jutut alkaa mennä illemmalla levottomiksi, niin tässä syy... :D
 
Naisen runo meikälle:

Would you lay down your hat
in the deepest caves of my being?
I find myself
in your childhood memories...
I am you.
You are me.
We are boldly dancing in a dragon's nest
Subconsciously expecting him to return
And ruin our love tune.
I'm counting on your contract with Fortuna
More than on my own destiny.
I want you to stay and want me so much
That I can make you fly by the movements of my hip.
You are the Only who can tame the thirst of my womb.

Taitaa olla tulevaisuudessa häämarssi tulossa ;)
 
soturille alkaa siis toisenlaiset "taistelut" kun on juhlat juhlittu ja hääkakku syötyo_O ja niistä taisteluista ei ole yksikään mies selvinnyt voittajana :p
Niin notta Onnea vaan :solthum:
 
Rakija oli virheliike....oli vielä tänä aamunakin aika kehno olo. Kyseessä ei enää ollut krapula vaan sen vakavampi vaihe eli "drakula". :D No, onneks olut loiventaa.

- serbit tuntuvat suosivan skinhead-tyylistä hiusmuotia...tässäkin ravintolassa tuntee olevansa Soldiers of Odinin piirikokouksessa... :p
- ilmeisesti jalkapallohuligaanit tykkää tästä ravitsemusliikkeestä...ottavat joskus leikkimielellä jäsentenvälisiä, Partizan vastaan Belgradin Punatähti. :D Onneks oma joukkue on Liverpool FC.
- täällä on hemmetin hyvännäkösia naisia, mutta ei edelleenkään kerrota omalle siipalle. Se ottaa loukkauksena jos alkaa vertailemaan. :)
- serbit tykkää kertoa rasistisia mustalaisvitsejä...jotkut niistä on aivan hillittömiä. Tositarina, täällä oli paikallisessa TV:ssä mustalaispoika jota pyydettiin mainitsemaan 5 eläintä. Veijari heitti: "Akula (hai), Drakula, Teenage Mutant Ninja Turtle..." (Tässä vaiheessa nauroin jo vedet silmissä...) :D
 
Back
Top