Schassenin visa - armoton kisa

schassen

Alikersantti
Tervehdys arvon tietäjät,

pitkästä aikaa ehdin tänne kirjoittamaan. Nyt osui hieman pidempi käynti kotimaassa joulua viettämässä. Samalla piti käydä järjestämässä liittymäasia kuntoon. Talossa jossa asuntoni sijaitsee on ollut taloliittymä, mutta nyt vuodenvaihteessa se suljetaan, ja jokaisen pitää ottaa oma liittymä. Itse olen niin vähän täällä, ettei kannata sellaisesta maksaa, mutta onneksi kirjoittajakollega samasta talosta avustaa tämän asian suhteen.

En ehdi juurikaan tämän sivuston tarjontaan tutustua, mutta tahdon osaltani olla mukana tätä kehittämässä ja siksi olen päättänyt luoda tämän uuden aiheen.
Kyseessä on tietokilpailu. Säännöt ovat yksinkertaiset. Minä olen diktaattori ja vain minä teen kysymyksiä ja minä olen myös tuomari.
Eli siis minä esitän kysymyksen. Annan satunnaisen pituisen vastausajan, jota en kerro etukäteen. Osallistuja vastaa kysymykseen haluamallaan tarkkuudella. Minä pistetytän vastauksen. Vastauksia ei saa jälkikäteen editoida tai muokata. Jos näin tekee, niin menettää pisteensä. Vastauksia ei saa myöskään täydentää toisella viestillä. Koko vastaus on laitettava yhteen viestiin. Täydennysviestejä ei siis huomioida lainkaan pisteytyksessä. Kun aika on täynnä ilmoitan oikean vastauksen. Valittaa saa, mutta jos katson valituksen turhaksi, puuttellisesti tai väärin perustelluksi, nollaan valiittajan pisteet. Kysymyksiin saattaa löytyä vastaukset tältä sivustolta, googlaamalla tai miten tahansa. Lähteitä ei tarvi ilmoittaa, paitsi valitusprotesteissa. Mikäli silloin vetoaa paperilähteeseen edellytän skannattua kuvaa lähteestä. Aiheet lliittyvät aina jollain tavalla maanpuolustukseen. En ilmoita myöskään sitä milloin asetan seuraavan kysymyksen. Ensimmäinen vastaaja saa aina pisteensä tuplana. En kerro myöskään etukäteen miten kysmyksen pisteet tullaan jakamaan.

Esimerkki teen kysymyksen mikä on rk:n käyttämän patruunan kaliiberi? A vastaa heti 7,62; B vastaa myöhemmin 7,62mm; C vielä myöhemmin 7,62x39mm; D hakee vielä tietoa ja suunnittelee jo vastaavansa 7,62x39mm M43, mutta myöhästyy, koska vastausaika päättyy; E ei huomaa kysymystä; F vastaa ensin 762 ja editoi sitten kirjoitusvirheensä muotoon 7,62; G vastaa 7,62mm ja täydentää toisella viestillä 7,62mmx39. Jaan pisteitä A:lle yhden pisteen tuplana eli kaksi pistettä. B:lle jaan 2 pistettä, koska mittayksikkö on olenmnainen osa vastauta. C:lle jaan 3 pistettä. D ei saa pistettäkään koska otti riskin hakeakseen lisätietoa ja myöhästyi. E saa 0 pistettä. F saa nolla pistettä, koska rikkoi editointisääntöä. G:llä huomioin vain ensimmäisen vastauksen joka on sama kuin B:llä eli 2 pistettä. Kaikki muut jättivät vastaamatta joten jäävät pisteittä tämän kysymyksen osalta. Kaikki saavat kuitenkin osallistua seuraaviin kysymyksiin.

Valttia on siis nopeus, täydellisyys ja riskinottokyky.
Onko kysyttävää vai oletko valmiina maineeseen ja kunniaan sivuston todellisena tietäjäguruna?

Poikkeuksellisesti ilmoitan, että ensimmäisen kysmyksen asetan kahden vuorokauden sisällä. Sitä ennen saa esitää kysmyksiä tietokilpailuun liittyen jos on jotain epäselvää.
 
Eipäs kun murhaaja on hovimestari.
 
Yksi lisäsääntö. Noska on suljettu kilpailusta. Ei hänen vinoilunsa vuoksi, vaan siksi, että hän huolehtii asunnostani poissaollessani ja hänellä on pääsy koneelleni.
 
Visan ensimmäinen kysymys.
Aloitetaan todella helpolla.
Mitä sytyytintä käytettiin sakaramiina 65:ssä?
 
Höh, valitan tasa-arvovaltuutetulle. Tuo on selvää rasismia, etten saa osallistua. Päivi Lipponen tulee järjestämään mielenosoituksen sinua vastaan ja Paavo tapaa sinut nahkurin orsilla.
 
setämies kirjoitti:
Komppaan secondia:

Yleissytytin 65 (yhdistettynä sakaralaukaisin 98:aan)
Varoitus, seuraa niuhotusta...

Sulkeissa oleva lisäyksesi periaatteessa muuttaa oikean vastauksesi vääräksi. Sakaralaukaisin mallia 98 tekee kokonaisuudesta mallin 65-98 ja kysymyksen miina oli malli 65.

(Ja vielä Secondille, Musti on 58-61)
 
Hösseli kirjoitti:
setämies kirjoitti:
Komppaan secondia:

Yleissytytin 65 (yhdistettynä sakaralaukaisin 98:aan)
Varoitus, seuraa niuhotusta...

Sulkeissa oleva lisäyksesi periaatteessa muuttaa oikean vastauksesi vääräksi. Sakaralaukaisin mallia 98 tekee kokonaisuudesta mallin 65-98 ja kysymyksen miina oli malli 65.

(Ja vielä Secondille, Musti on 58-61)

Meinaatko että 1980 Taistelijan Opas on väärässä tuon Mustin osalta? :a-huh: ja kas kehveliä heti kaden sivun päästä löytyy sakaramiina 65:n kuvaus.... Sattuipa sopivasti :D
 
Ensimmäisen kysymyksen vastausaika on päättynyt.

Oikea vastaus on yleissytytin 65.
Varsinaisesti sakaralaukasisimet 65 ja 98 ovat erillisiä osia, jotka eivä sinällään kuulu sytyttimeen, koska samaa sytytintä voidaan käyttää ilman sakaralaukaisintakin. Kyseessä oli tarkoituksenllinen kompa, mutta en siitä tällä kertaa rankaise.

Pisteitä jaan seuraavasti
sevond vastauksesta yksi piste (vuosimalli puuttui) ja se tuplana nopeimmasta vastauksesta eli 2 pistettä
setämies 2 pistettä
hösseli 2 pistettä vaikkei viesti sisältänytkään varsinaista vastausta, mutta se kävi siitä ilmi. Jatkossa edellytän viestin sisältävän vastauksen.

Heitetäänpä toinen kysymys heti perään.
Määritetään vuodeksi 1990. Neuvostoliitto ei ole vielä hajonnut. Miinakieltosopimuksia ei ole vielä voimassa. Missä puolustusvoimissa tuolloin koulutettavissa miinoissa käytetiin porapatruunaa?
 
Putkimiina, tellu, sakara, putkimiina isompi (ainakin rvl) ja yksi kummittelee vielä mielessä...mikä piru lienee ollut? Jos en väärin muista niin siihen, todennäköisesti joku kylkkäreistä, pantiin porapaukku varmistamaan kunnon aloitus palamisen etenemiselle. Melkein sanoisin, että raskas kylkis.

edith: mahdollisuuksien rajoissa on sekin, että porapaukkua on käytetty ryydittämään meripaukkujakin.
 
Vastausaika kysmykseen 2 on päättynyt.
Oikea vastaus:
Telamiina TM 65 77 (telamiinaa TM 65 ei enää koulutettu vaan se koulutettiin tyyppinä TM 65 77 eli painosytyttimellä 77 varustettuna),
putkimiina 68 (muita putkimiina tyyppejä ei viralllisesti enää koulutettu, PM 68:n panososa sisältää 3 porapatruunaa)
sakaramiina SM 65 (tuolloin tosiaan oli vielä käytössä muovinen sakaralaukaisin 65)
latumiina LM 65 (muoostuu kahdesta porapatruunasta ja yleissytyttimestä 65.

Kylkimiinoissa ei porapatruunoita käytetä. Sen sijaan sitä käytetään esim hävityspanoksessa ja voidaan käyttää aloituspanoksena monenlaisissa muissa räjäytykissä tai sellaisena esim puu murrostetta tehdessä. Jo sen nimikin kertoo että se on alunperin suunniteltu käytettäväksi poratuissa rei'issä panoksena.

Pisteet:
vielä en rankaissut vääristä vastauksista, vaan annoin pisteen per miina ja pisteen per oikea vuosimalli
baikal 3 pistettä tuplana eli yhteensä 6
madmax 5 pistettä
second 6 pistettä

kokonaispisteissä johdossa on second 8 pisteellä
 
Olis tehny mieli lisätä Jäämiina vielä luetteloon, arvauksena tosin.
 
baikal kirjoitti:
Olis tehny mieli lisätä Jäämiina vielä luetteloon, arvauksena tosin.

Jäämiinassa ei ohjeiden mukaan porapatruunaa käytetä, vaikkain siitä voidaan sellainen tilapäisvälineeksi rakentaa
 
Tehdään kolmas kysymys hetki putkeen.

Sota-aikana tehtiin tarkka-ampujille tähtäinkiikaria professori Väisälän suunnitelman mukaan. Mitä erikoista littyi tuon erinomaiseksi luonnehditun kiikarin kohdistamiseen?
 
Pakko kuin pakko kysyä: oliko latumiina koulutuksessa -90???? Minusta se jäi pois juurikin -88. Ihan mielenkiinnosta kysyn.
 
baikal kirjoitti:
Pakko kuin pakko kysyä: oliko latumiina koulutuksessa -90???? Minusta se jäi pois juurikin -88. Ihan mielenkiinnosta kysyn.

Ei tuo ainakaan pioneeripuolella tullut missään vaiheessa vastaan vuonna -89, ei kirjallisuudessa sen paremmin kuin koulutuksessakaan. Taisi tosin ollakin enemmän sissien vehkeitä?
 
Back
Top