Nenialas Idook
Kapteeni
On kyllä hakala prosessi nykyään tehdä tekstiplanssi diaksi. Pv:n kannattaisi siirtyä digitaaliaikaan.
PowerPoint-esityksen yksi sivu ("slide") = microsoftiksi "dia".
Sekalaista mussuttelua
- Viestiketjun aloittaja miheikki
- Aloitus PVM
PowerPoint-esityksen yksi sivu ("slide") = microsoftiksi "dia".
Microsoft on tehnyt toki paljon vahinkoa - myös käyttökieleen.
Nenialas Idook
Kapteeni
Joo, "slide" on tietty "dia", mutta tässä kontekstissa "kalvo" olisi ollut parempi käännös. "Dia" oli kuitenkin vakiintunut Microsoft-termi jo 90-luvun jälkipuoliskolla. Tuolloin MS:llä oli muuten Dublinissa vielä oma suomenkielen kielenhuoltaja, joka tarkisti huomattavan määrän MS:n suomenkielisistä käännöksistä. Lieneekö tuo suomenkielinen termi sitten vanhempaa perua.
Mikoyan
Ylipäällikkö
On se siellä, kauempana.
Maidan
Respected Leader
Missä? Näen vain karvakavereiden muonitus. Linkitä pls.
Mikoyan
Ylipäällikkö
D
Deleted member 1262
Guest
Nenialas Idook
Kapteeni
Valko-Venäjän tilanteen puhuttavin aihe on Pravda potentiaalisena lisäpanssarointina. Tapahtumien ei voi siis katsoa eskaloituneen vielä avoimen konfliktin partaalle
No hittolainen, totuus ei pala tulessakaan, joten kyllähän Pravda tuohon käyttöön ilmiselvästi paras valinta on. Naamiointi + palonesto.
Maidan
Respected Leader
Oksa töksäsi vasenta silmäni ryteköityneiden pensaiden harvennuksen aikana. Sattuu!
Näkökin sumeni hiukan. 3 panakodiakaan ei postaneet kipua. Naarmutti varmaan kunnolla pintaa.
Yleensä käytän suojalasit, ostin vartavasten, mutta juuri tänään päätin etten tarvitse, leikkan ihan pikkasen vain
Paraneeko itsestään?
Näkökin sumeni hiukan. 3 panakodiakaan ei postaneet kipua. Naarmutti varmaan kunnolla pintaa.
Yleensä käytän suojalasit, ostin vartavasten, mutta juuri tänään päätin etten tarvitse, leikkan ihan pikkasen vain
Paraneeko itsestään?
Viimeksi muokattu:
JR49
Respected Leader
Käsittääkseni ei. Lääkärille.
Sinänsä tänä päivänä korjaavat ihan ihme juttuja silmistä. Pieniä reikiäkin saavat umpeen, että sikäli ei ole huolta.
Rauhantekijä
Greatest Leader
maanpuolustus.net - Suomen paras nettilääkäri
Nenialas Idook
Kapteeni
Sama juttu, kollasin viestit läpi eilettäin kun näytti olevan jonkinlaista agendaa liikkeellä. Ensivaikutelmani sai vahvistusta.
Maidan
Respected Leader
Eilen piti ottaa jopa 4 tablettia, eikä ne poistaneet särkyä. Yhdellä silmällä poimin netista tietoa vastaavasta vammasta, ja siinä mainittiin iskusta johtuvan silmäpaineen noususta, tavallaan kontuusio, toivottavasti kevyemmästä päästä. Aamulla silmä alkoi rähmimään. Luin että pitää aloittaa antibiottitipat. Korkkasin vastaavan varalle ollutta Ofta dexachlora ja saman sarjan geelia (sain kerran reseptin kahdelta lääkärilta, ja yksi jäi lunastamatta)
Eilen silmä kirveli jopa kostutustipasta, aamulla Gahns silmäkylpyaineesta tuli ihan punaiseksi, eli pintahaava siellä on varmasti. Tänään särky väheni. Ei kirvellyt simäkylpyainekaan. Silmä on hiukan arka ja näkö on edelleen hiukan huonompi kuin toisessa.
Huomenna menen tk:n, pyydän lähete silmäpolille.
Edit.
Tai sitten en mene. Silmä on rauhoitumassa päin, ei kirvele silmätipoista eikä mistään. Eikö enää ole varsinaista särkyäkään, ei tarvinnut ottaa panacodia. Selvisin säihkähdyksellä. Jatkan omahoitoa.
Viimeksi muokattu:
D
Deleted member 1381
Guest
Itsellä myös jokunen vuosi sitten tuli oksa ikävästi silmään metsässä möyriessä. Kipu ei ollut kova, mutta silmä vuoti vettä kuin hana ja oli sen verran valon arka, että pidin kättä välillä edessä. Näkö oli samaten hieman sumea. Stereotyyppinä en mennyt lääkäriin ja silmä alkoi rauhoittua jo seuraavana päivänä. Lievä sumeus jatkui muutaman päivän ja sen jälkeen ei ollut tapahtumasta tietoakaan.
Ei se lääkärissä käynti tosin väärinkään olisi tainnut olla, ehkä sitten suraavalla kerralla.
Ei se lääkärissä käynti tosin väärinkään olisi tainnut olla, ehkä sitten suraavalla kerralla.
Maidan
Respected Leader
No ei ollut pahitteeksi jos pääsisi heti silmälääkäriin. Mutta sairaalassa olisin joutunut jonkun ties kenen, parempi en sano, yleislääkäriin luo.
Jos valoarkkuutta esiintyi niin sulla oli minua pahempi vamma. Hyvä kuulla että tälläinenkin parantui hyvin
Suomenkielisissa ohjessa lukee "jos kipu jatkuu huomenna, niin lääkäriin". Muuten jäätä ja kipulääkettä.
Venäjän kieleiset ohjeet oli hiukan monipuolisemmat, siellä puhuttiin jo vakavamman vamman merkkina
1) pieneksi menneestä mustuaisesta
2) verenpurkamasta.
Jos ei niitä ole niin on lievempi vamma. Lievemmissä tapauksissa antibiottitipat, naarmu voi tulehtua, ja jostain syystä kipulääkeiden lisäksi bensodiatsepiinia.
Bushmaster
Greatest Leader
Tuli tästä jutusta mieleen eräs tutkimus jossa tutkittiin palomiesten sykettä ja työaikana tapahtuvia muutoksia.
Kun asemalla tuli hälytys niin kaikkien tutkittavien maiden palomiesten syke nousi rajusti mutta yhdessä maassa eli suomessa sykkeet tippuivat....
Kun asemalla tuli hälytys niin kaikkien tutkittavien maiden palomiesten syke nousi rajusti mutta yhdessä maassa eli suomessa sykkeet tippuivat....
http://www.iltalehti.fi/mieli/201702132200069749_md.shtml
Tutkimus: Kun poliisi pukee virka-asunsa, hänen aivoissaan tapahtuu muutos
Maanantai 13.2.2017 klo 12.21 (päivitetty 14.2.2017 klo 08.12)
(MOSTPHOTOS)" style="color: rgb(0, 0, 0); font-weight: bold;">
(MOSTPHOTOS)
Tutkimuksen mukaan poliisin virka-asuun pukeutuminen vaikuttaa myös nopeasti ennakko-odotuksiin niin kutsuttuja "alemman sosiaaliluokan" ihmisiä kohtaan, Science Daily kertoo McMaster Universityn hermotutkijoiden tuoreesta tutkimuksesta.
Tutkimus julkaistiin ensimmäisen kerran Frontiers in Psychology -julkaisussa.
Science Daily -lehden mukaan tutkimus nostaa esille tärkeitä kysymyksiä stereotypioista ja symbolisesta vallasta.
- Poliisit tekevät hyvää työtä, mutta viime vuosina on keskusteltu poliisin puolueellisesta toiminnasta Pohjois-Amerikassa. Me halusimme selvittää, voiko pelkästään virka-asuilla olla vaikutusta, riippumatta poliisin koulutuksesta ja työkokemuksesta, tutkimusta johtanut psykologian professori Sukhvinder Obhi kertoo lehdessä.
Tuore tutkimus siis esittää, että poliisin virka-asussa olevan henkilön informaation käsittelyssä tapahtuu muutoksia, erityisesti stereotyyppisten käsitysten kohdalla.
Stereotypiat voimistuvat?
Tutkimukseen osallistuneille testihenkilöille näytettiin kuvia erilaisista ihmisistä ja heidän reaktioitaan tutkittiin. Testihenkilöt olivat opiskelijoita. Osa koehenkilöistä puettiin testien ajaksi poliisin virka-asua muistuttavaan univormuun. Oleellinen tieto analyysissä oli reaktioihin kulunut aika.
Lehden mukaan tutkijat yllättyivät siitä, että ajallisesti reaktioissa kuviin tumma- tai valkoihoisista ihmisistä ei ollut eroja, vaikka esimerkiksi aiempien tutkimusten mukaan amerikkalaiset mieltävät tummaihoiset helpommin rikollisiksi. Pukeutumisella sen sijaan oli vaikutusta siihen, kuinka testihenkilöt reagoivat. Mutta esimerkiksi huppareihin pukeutuneiden kohdalla reaktioajat pidentyivät ainoastaan niillä testihenkilöillä, jotka olivat pukeutuneet poliiseiksi.
- Vaatteilla on merkitystä. Stereotypian mukaan esimerkiksi huppareissa kulkevat liitetään helpommin väkivaltaan sekä rikoksiin ja tämä stereotypia voi saada vielä voimakkaamman merkityksen poliisin asuun pukeutuneiden henkilöiden ajattelussa. Tämä voi vaikuttaa myös tapaan havainnoida, professori toteaa lehdessä.
Tutkijan mukaan tämä on tärkeää poliiseille, sillä on mahdollista, että he saattavat alitajuisesti havaita uhkia siellä, missä joku toinen ei sitä näe.
Juttua päivitetty 14.2. Lisätty lause: testihenkilöt olivat opiskelijoita.
Lähde: Mcmaster.ca
JOSEFIINA BARAKA
[email protected]
Sekä amerikkalaiset, ranskalaiset että puna-armeija syyllistyivät julmuuksiin – liittoutuneiden joukkoraiskausten kohteeksi joutui niin saksalainen naiskommunisti, puolalaisnunna kuin nuori mieskin
Saksassa naiset olivat niin neuvostoarmeijan kuin muiden liittoutuneiden uhreina – ja vaikenivat vuosikymmeniä. Raiskausten seurauksena syntyi sodan jälkeen tuhansia vauvoja, joista kertoo tuore elokuva.
,,,,
,,,,
SODAN LOPUSSA Saksa oli raunioina. Naiset, lapset ja vanhukset asuivat romahtaneissa taloissa ja pommisuojissa.
Huhut kiersivät, pelko levisi. Monet osasivat arvata, mitä vihollisen saapuminen tarkoitti.
Ei ihme, että jotkut naiset naamioituivat miehiksi puna-armeijan lähestyessä. Äidit piilottelivat tyttäriään.
Anthony Beevor (KUVA: LEENA KOSKELA)
Jo sotahistorioitsija Antony Beevor arvioi, että noin kaksi miljoonaa saksalaisnaista raiskattiin sodan loppumainingeissa. Jotkut moneen kertaan.
Beevorin kirjassa Berliini 1945 (2002) on sivukaupalla kuvauksia seksuaalirikoksista. Eräs nainen raiskattiin 23 kertaa peräkkäin, minkä jälkeen hän joutui sairaalaan ommeltavaksi.
Tuntui että neuvostosotilaat eivät säästäneet ketään. Yhtä hyvin raiskatuiksi tulivat saksalaiset naiskommunistit, naispuoliset keskitysleirivangit kuin nuoret pojatkin. Ja siis jopa puolalaiset nunnat.
Saksassa pakkotyössä olleita venäläistyttöjäkin raiskattiin, Beevor kertoo.
Beevorin mukaan joskus kävi niinkin, että naispuoliset neuvostosotilaat seisoivat vieressä ja nauroivat, kun saksalaisnaisia revittiin miesten eteen.
Alkoholilla oli usein osuutta asiaan. Vodka virtasi rauniokaupungeissa. Joidenkin väitteiden mukaan Stalin antoi voittoisalle armeijalleen kaksi viikkoa aikaa tehdä, mitä huvittaa.
Juutalaisen Marie Jalowicz Simonin onnistui piileskellä koko sodan ajan Berliinissä. Sitten hänetkin raiskattiin.
Simon kertoo tapauksesta pari vuotta sitten ilmestyneessä elämäkerrassaan Sitten juoksin pakoon (2015). Hän kuvailee lakonisesti: ”Venäläiset kiersivät kaikissa taloissa raiskaamassa naisia. Tietysti minunkin vuoroni tuli.”
Toisaalta eivät kaikki venäläissotilaat käyneet naisiin käsiksi.
”Jotkut miehistä olivat myös hyvin avuliaita, liikuttavan kilttejä lapsille ja vanhuksille”, Simon myöntää.
EIKÄ raiskauksia tehnyt pelkästään neuvostoarmeija. Myös muut liittoutuneiden joukot syyllistyivät seksuaaliseen väkivaltaan. Saksalaisnaisia raiskasivat yhtä hyvin amerikkalaiset kuin ranskalaisetkin – jostain syystä vain britit harvemmin.
Miriam Gebhardtin kirja Ja sitten tulivat sotilaat (2015) on viimeisimpiä aiheesta tehtyjä tutkimuksia. Teos ilmestyi viime vuonna suomeksi.
Puna-armeijan barbaarimaisista raiskauksista on tullut Saksassa stereotypia, Gebhardt sanoo.
”Useimmat tämän päivän saksalaiset syyttävät sotaan liittyneistä seksuaalirikoksista yksinomaan neuvostosotilaita.”
”Vain harvat tietävät, että joukkoraiskauksiin syyllistyivät myös Yhdysvaltain joukot, samoin Ranskan armeijan sotilaat. Toisin kuin puna-armeijan rikokset, nämä väkivallanteot eivät ole juurtuneet saksalaisten yhteiseen muistiin.”
Länsi-Saksassa vaiettiin amerikkalaisten ja muiden länsiliittoutuneiden tekemistä raiskauksista. ”Vuodesta 1945 lähtien vallinneet poliittiset valta-asemat estivät pitkään raiskausten käsittelyn julkisuudessa. Raiskaajathan olivat samalla myös vapauttajia ja uusia liittolaisia”, Gebhardt muistuttaa.
Itä-Saksassa puolestaan vaiettiin puna-armeijan rikoksista. Gebhardtin mukaan DDR lakaisi ”isoveljensä” hirmutyöt maton alle. “DDR:n kommunistinen SED-puolue esti uhrien vähäiset yritykset saada äänensä kuuluville.”
OMA LUKUNSA olivat raiskauksista seuranneet raskaudet.
Marie Jalowicz Simonin ystävä alkoi odottaa lasta venäläissotilaan yöllisen käynnin jälkeen. Hänelle tehtiin raskaudenkeskeytys.
Natsi-Saksassa oli ollut aborttikielto (joka tosin ei koskenut esimerkiksi niitä, joilla oli perinnöllisiä sairauksia), mutta nyt asenteet muuttuivat. Ympäri Berliiniä perustettiin väliaikaisia aborttiklinikoita.
Riippui kuitenkin alueesta, miten aborttiin suhtauduttiin. Katolisessa Baijerissa luvan saaminen oli vaikeampaa. Niinpä naisia kuoli laittomiin abortteihin. Jotkut raskaaksi tulleet tekivät itsemurhan.
”Lääkärit saattoivat mielensä mukaan joko suostua aborttiin tai kieltäytyä siitä”, Gebhardt kertoo.
Raiskattuja kohdeltiin karkeasti. ”Tahdittomat gynekologit ja säälimättömät lakimiehet päättivät heidän abortti- ja vahingonkorvausanomuksistaan.”
Raiskausten seurauksena syntyi myös tuhansia lapsia.
Monilla heistä oli surullinen kohtalo. Osa joutui lastenkotiin tai adoptoitavaksi. Värillisistä lapsista näki heti, että heidän isänsä olivat olleet mustia amerikkalaissotilaita. Heillä ei ollut helppoa sodanjälkeisessä Saksassa.
LAPSEN yksin saaneet naiset olivat tukalassa asemassa, sillä heidän piti itse vastata lapsen elatuksesta. Vasta vuonna 1956 liittovaltio alkoi maksaa heille pientä tukea.
Samalla kuitenkin pelättiin, että naiset alkaisivat sankoin joukoin valehdella, että heidät on raiskattu. Niinpä uhrien tarinat käytiin läpi säälimättömän pikkutarkasti, eikä kaikkia anomuksia hyväksytty.
Onneksi oli toisenlaisiakin kohtaloita. Monet äidit pitivät vauvan ja rakastivat tätä tapahtumista huolimatta. He ajattelivat, ettei lapsi ole syyllinen siihen, miten se oli saanut alkunsa.
”Kerrotaan myös isistä, jotka kasvattivat raiskauksesta syntyneen lapsen kuin omanaan”, Gebhardt kirjoittaa.
Saksassa on oma käsite näitä lapsia varten: Besatzungskinder, miehitysajan lapset.
Toki osa miehityslapsista syntyi myös vapaaehtoisten suhteiden seurauksena. Saksalaisnaiset pitivät hyvin syöneistä amerikkalaissotilaista, joilla riitti savukkeita ja nailonsukkia.
MIKÄ liittoutuneiden sotilaisiin oikein meni, kun he halusivat häpäistä saksalaisnaiset näin valtavalla volyymillä?
Tietenkin kyse oli vallankäytöstä. Kun vihollisen nainen raiskattiin, se nöyryytti myös näiden naisten miehiä. Saksalaissotilaat olivat itse syyllistyneet raiskauksiin idässä, muista rikoksista puhumattakaan.
Sodan jälkeen naiset vaikenivat. Toiset häpesivät ja pelkäsivät leimautumista. Toiset pelkäsivät, että aviomies jättää.
Monet kokivat, että heitä syyllistettiin asiasta. Ehkä kuitenkin itse aiheutit raiskauksen? Vastustelitko tarpeeksi?
Asiasta oltiin hiljaa myös siksi, etteivät raiskatut naiset pystyneet itse puhumaan aiheesta. Monet yrittivät vain pyyhkiä kipeän muiston pois mielestään.
Traumat ovat kuitenkin tulleet esiin myöhemmin. Gebhardt kertoo, että saksalaisissa vanhainkodeissa on annettu ohjeita henkilökunnalle, miten vanhoihin naisiin pitää suhtautua. Osa heistä pelkää liian riuskoja otteita tai miespuolisia hoitajia, eivätkä anna muiden riisua itseään.
RAISKAUKSISTA vaiettiin pitkään myös siksi, että aiheesta puhumisen pelättiin johtavan ajatukseen, että samalla kuitataan saksalaisten omia hirmutekoja.
Gebhardt nostaa esiin tärkeän asian: myös rikollinen voi olla uhri. Raiskausten uhreista pitää voida puhua, unohtamatta silti heidän osuuttaan kansallissosialistien rikoksiin. ”Näin seitsemänkymmentä vuotta sodan jälkeen on vain pakko hyväksyä tilanteen kaksijakoisuus.”
Ikävintä on, ettei tämä nöyryyttävä sodankäynnin muoto päättynyt toiseen maailmansotaan. Myös esimerkiksi Bosnian sodassa oli naisten joukkoraiskauksia.
Viime vuonna tapahtui kuitenkin pieni, mutta sitäkin historiallisempi käänne. Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) päätti ensimmäistä kertaa, että raiskaukset täyttävät sotarikosten ja ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten tunnusmerkit.
Viimeinkin.
http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005088912.html
Saksassa naiset olivat niin neuvostoarmeijan kuin muiden liittoutuneiden uhreina – ja vaikenivat vuosikymmeniä. Raiskausten seurauksena syntyi sodan jälkeen tuhansia vauvoja, joista kertoo tuore elokuva.
,,,,
,,,,
SODAN LOPUSSA Saksa oli raunioina. Naiset, lapset ja vanhukset asuivat romahtaneissa taloissa ja pommisuojissa.
Huhut kiersivät, pelko levisi. Monet osasivat arvata, mitä vihollisen saapuminen tarkoitti.
Ei ihme, että jotkut naiset naamioituivat miehiksi puna-armeijan lähestyessä. Äidit piilottelivat tyttäriään.
Anthony Beevor (KUVA: LEENA KOSKELA)
Jo sotahistorioitsija Antony Beevor arvioi, että noin kaksi miljoonaa saksalaisnaista raiskattiin sodan loppumainingeissa. Jotkut moneen kertaan.
Beevorin kirjassa Berliini 1945 (2002) on sivukaupalla kuvauksia seksuaalirikoksista. Eräs nainen raiskattiin 23 kertaa peräkkäin, minkä jälkeen hän joutui sairaalaan ommeltavaksi.
Tuntui että neuvostosotilaat eivät säästäneet ketään. Yhtä hyvin raiskatuiksi tulivat saksalaiset naiskommunistit, naispuoliset keskitysleirivangit kuin nuoret pojatkin. Ja siis jopa puolalaiset nunnat.
Saksassa pakkotyössä olleita venäläistyttöjäkin raiskattiin, Beevor kertoo.
Beevorin mukaan joskus kävi niinkin, että naispuoliset neuvostosotilaat seisoivat vieressä ja nauroivat, kun saksalaisnaisia revittiin miesten eteen.
Alkoholilla oli usein osuutta asiaan. Vodka virtasi rauniokaupungeissa. Joidenkin väitteiden mukaan Stalin antoi voittoisalle armeijalleen kaksi viikkoa aikaa tehdä, mitä huvittaa.
Juutalaisen Marie Jalowicz Simonin onnistui piileskellä koko sodan ajan Berliinissä. Sitten hänetkin raiskattiin.
Simon kertoo tapauksesta pari vuotta sitten ilmestyneessä elämäkerrassaan Sitten juoksin pakoon (2015). Hän kuvailee lakonisesti: ”Venäläiset kiersivät kaikissa taloissa raiskaamassa naisia. Tietysti minunkin vuoroni tuli.”
Toisaalta eivät kaikki venäläissotilaat käyneet naisiin käsiksi.
”Jotkut miehistä olivat myös hyvin avuliaita, liikuttavan kilttejä lapsille ja vanhuksille”, Simon myöntää.
EIKÄ raiskauksia tehnyt pelkästään neuvostoarmeija. Myös muut liittoutuneiden joukot syyllistyivät seksuaaliseen väkivaltaan. Saksalaisnaisia raiskasivat yhtä hyvin amerikkalaiset kuin ranskalaisetkin – jostain syystä vain britit harvemmin.
Miriam Gebhardtin kirja Ja sitten tulivat sotilaat (2015) on viimeisimpiä aiheesta tehtyjä tutkimuksia. Teos ilmestyi viime vuonna suomeksi.
Puna-armeijan barbaarimaisista raiskauksista on tullut Saksassa stereotypia, Gebhardt sanoo.
”Useimmat tämän päivän saksalaiset syyttävät sotaan liittyneistä seksuaalirikoksista yksinomaan neuvostosotilaita.”
”Vain harvat tietävät, että joukkoraiskauksiin syyllistyivät myös Yhdysvaltain joukot, samoin Ranskan armeijan sotilaat. Toisin kuin puna-armeijan rikokset, nämä väkivallanteot eivät ole juurtuneet saksalaisten yhteiseen muistiin.”
Länsi-Saksassa vaiettiin amerikkalaisten ja muiden länsiliittoutuneiden tekemistä raiskauksista. ”Vuodesta 1945 lähtien vallinneet poliittiset valta-asemat estivät pitkään raiskausten käsittelyn julkisuudessa. Raiskaajathan olivat samalla myös vapauttajia ja uusia liittolaisia”, Gebhardt muistuttaa.
Itä-Saksassa puolestaan vaiettiin puna-armeijan rikoksista. Gebhardtin mukaan DDR lakaisi ”isoveljensä” hirmutyöt maton alle. “DDR:n kommunistinen SED-puolue esti uhrien vähäiset yritykset saada äänensä kuuluville.”
OMA LUKUNSA olivat raiskauksista seuranneet raskaudet.
Marie Jalowicz Simonin ystävä alkoi odottaa lasta venäläissotilaan yöllisen käynnin jälkeen. Hänelle tehtiin raskaudenkeskeytys.
Natsi-Saksassa oli ollut aborttikielto (joka tosin ei koskenut esimerkiksi niitä, joilla oli perinnöllisiä sairauksia), mutta nyt asenteet muuttuivat. Ympäri Berliiniä perustettiin väliaikaisia aborttiklinikoita.
Riippui kuitenkin alueesta, miten aborttiin suhtauduttiin. Katolisessa Baijerissa luvan saaminen oli vaikeampaa. Niinpä naisia kuoli laittomiin abortteihin. Jotkut raskaaksi tulleet tekivät itsemurhan.
”Lääkärit saattoivat mielensä mukaan joko suostua aborttiin tai kieltäytyä siitä”, Gebhardt kertoo.
Raiskattuja kohdeltiin karkeasti. ”Tahdittomat gynekologit ja säälimättömät lakimiehet päättivät heidän abortti- ja vahingonkorvausanomuksistaan.”
Raiskausten seurauksena syntyi myös tuhansia lapsia.
Monilla heistä oli surullinen kohtalo. Osa joutui lastenkotiin tai adoptoitavaksi. Värillisistä lapsista näki heti, että heidän isänsä olivat olleet mustia amerikkalaissotilaita. Heillä ei ollut helppoa sodanjälkeisessä Saksassa.
LAPSEN yksin saaneet naiset olivat tukalassa asemassa, sillä heidän piti itse vastata lapsen elatuksesta. Vasta vuonna 1956 liittovaltio alkoi maksaa heille pientä tukea.
Samalla kuitenkin pelättiin, että naiset alkaisivat sankoin joukoin valehdella, että heidät on raiskattu. Niinpä uhrien tarinat käytiin läpi säälimättömän pikkutarkasti, eikä kaikkia anomuksia hyväksytty.
Onneksi oli toisenlaisiakin kohtaloita. Monet äidit pitivät vauvan ja rakastivat tätä tapahtumista huolimatta. He ajattelivat, ettei lapsi ole syyllinen siihen, miten se oli saanut alkunsa.
”Kerrotaan myös isistä, jotka kasvattivat raiskauksesta syntyneen lapsen kuin omanaan”, Gebhardt kirjoittaa.
Saksassa on oma käsite näitä lapsia varten: Besatzungskinder, miehitysajan lapset.
Toki osa miehityslapsista syntyi myös vapaaehtoisten suhteiden seurauksena. Saksalaisnaiset pitivät hyvin syöneistä amerikkalaissotilaista, joilla riitti savukkeita ja nailonsukkia.
MIKÄ liittoutuneiden sotilaisiin oikein meni, kun he halusivat häpäistä saksalaisnaiset näin valtavalla volyymillä?
Tietenkin kyse oli vallankäytöstä. Kun vihollisen nainen raiskattiin, se nöyryytti myös näiden naisten miehiä. Saksalaissotilaat olivat itse syyllistyneet raiskauksiin idässä, muista rikoksista puhumattakaan.
Sodan jälkeen naiset vaikenivat. Toiset häpesivät ja pelkäsivät leimautumista. Toiset pelkäsivät, että aviomies jättää.
Monet kokivat, että heitä syyllistettiin asiasta. Ehkä kuitenkin itse aiheutit raiskauksen? Vastustelitko tarpeeksi?
Asiasta oltiin hiljaa myös siksi, etteivät raiskatut naiset pystyneet itse puhumaan aiheesta. Monet yrittivät vain pyyhkiä kipeän muiston pois mielestään.
Traumat ovat kuitenkin tulleet esiin myöhemmin. Gebhardt kertoo, että saksalaisissa vanhainkodeissa on annettu ohjeita henkilökunnalle, miten vanhoihin naisiin pitää suhtautua. Osa heistä pelkää liian riuskoja otteita tai miespuolisia hoitajia, eivätkä anna muiden riisua itseään.
RAISKAUKSISTA vaiettiin pitkään myös siksi, että aiheesta puhumisen pelättiin johtavan ajatukseen, että samalla kuitataan saksalaisten omia hirmutekoja.
Gebhardt nostaa esiin tärkeän asian: myös rikollinen voi olla uhri. Raiskausten uhreista pitää voida puhua, unohtamatta silti heidän osuuttaan kansallissosialistien rikoksiin. ”Näin seitsemänkymmentä vuotta sodan jälkeen on vain pakko hyväksyä tilanteen kaksijakoisuus.”
Ikävintä on, ettei tämä nöyryyttävä sodankäynnin muoto päättynyt toiseen maailmansotaan. Myös esimerkiksi Bosnian sodassa oli naisten joukkoraiskauksia.
Viime vuonna tapahtui kuitenkin pieni, mutta sitäkin historiallisempi käänne. Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) päätti ensimmäistä kertaa, että raiskaukset täyttävät sotarikosten ja ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten tunnusmerkit.
Viimeinkin.
http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005088912.html