Sekalaista mussuttelua

Tämä on pitkä ja mielenkiintoinen aihe keskustella. Aiheena siis että pitäisikö veronmaksajan päättää mihin omat veroeurot menee. Ideaalisessa maailmassa varmasti olisi parasta, mutta tässä maailmassa ei. Se johtaisi karrikoituna mm. siihen että Kauniaisissa varakkaiden alueiden tiet olisi kultaharkoilla päällystettyjä ja köyhillä alueilla ei olisi teitä ollenkaan ja sosiaaliturvaa (minkäänlaista) ei olisi. Se johtaisi rajuun feodaaliseen luokkayhteiskuntaan ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion täydelliseen romuttumiseen. Itse en halua sellaista. Mutta, kuten sanottu, tämä on erittäin laaja filosofinen aihe josta riittäisi keskusteltavaa ja akateemista väittelyä kokonaiselle omalle forumille.
Samaa mieltä, aihe on laaja ja monitahoinen.
Silti kirjoittamani kuvaa hyvin miksi moni haluaisi päättää omien veroeurojensa kohtalosta ja samalla miksi virkamiehistö ei sitä halua suurin surminkaan.
Sinänsä sekalainen mussuttelu on mielestäni loistava paikka keskustelulle, koska tämä jos mikä on mussuttamista :LOL:

Olisi mielenkiintoista tehdä tutkimus 1000 työssä käyvän ihmisen kohderyhmällä.
Etsittäisiin ns. rikaita, ylempää keskiluokkaa ja alempaa keskiluokka ja pieni tuloisia. Selvitettaisiin puolue tausta ja työskenteleekö yksityisellä, vai julkisella ja kysyttäisiinnäistä asioista.
Esim. Jos saisit päättää, mihin haluaisi kohdistaa vaikka 50% nykyisistä verokertymästäsi(suorat verot)?
Sitten verrattaisin sitä siihen miten verokertymä jaetaan.
 
Suurimmalla osalla Suomalaisista ei ole tietoa eikä edes kiinnostusta/halua (eikä oikeasti edes älyä) katsoa asioita laajasta perspektiivistä. Jokainen katsoo omien pienten linssiensä läpi asioita ja se johtaa useimmiten joko laumasieluisuuteen (vrt. muoti) tai täysin fiiliksellä isojen päästösten tekemiseen. Pitkäjänteisyys ja analyyttisuus puuttuu kokonaan. Siksi kansa ei voi päättää demokraattisesti miten eurot jaetaan. Ei mikro- eikä makrotalouden näkökulmasta.

Se että osaako 200 puupäätä Arkadianmäellä tehdä parempia päätöksiä, tuskin. Heidän yhteenlaskettu älykkyysosamäärä on tasoa 5 peruskoulun arvosteluasteikolla (4-10) muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kumileimasimia ja oman edun tavoittelijoita. Mutta, parempaakaan ei ole. Tärkeää on pitkäjänteisyys ja kyky hahmottaa kokonaisuuksia.

Muistan jostain lukeneeni että tuollainen mainitsemasi "kysely" tehtiin joskus 1970-1980-luvulla. Ja tulos oli odotettu. Kansa vetää täysin fiiliksellä ja täysin johdateltavissa eikä toimi oman etunsa mukaisesti.
 
Vähennyksissäkin on vielä paljon muuttujia. Tehdäänkö vähennys tavanomaiseen tapaan verotettavasta tulosta vai maksettavan veron määrästä niin kuin kotitalousvähennyksessä. Hyväntekeväisyysvähennys suoraan verosta ja ilman omavastuuta tai kattoa olisi raju linjaus. Silloin voisi miljoonatuloillakin jopa nollata verojen maksun jollain säätiökikkailulla. Tämäkin on herkkä laji ja yksityiskohtien kanssa kannattaa olla tarkkana.
 
Samaa mieltä, iso ihmisistä tuijottaa omaan pesään ja oman kuplan näkemyksillä.
Se ovatko virkamiehet tässä sen parempia on se kysymys, onko heillä analyyttisyyttä, tai näkemystä. Itse väitän, ettei juurikaan.

Sammamieltä 200 puupäästä ja siitä, ettei parempaakaan järjestelmää ole valitettavasti keksitty. Onneksi pitkäjänteisyyttä ja kokonaisuuden hahmotusta on sentää hiukan paremmin kuin keskiverto kansalaisella.

Tässä lopusta olen hiukan erimieltä. Oman etunsa mukaan toimisesta voidaan olla montaa mieltä. Väitän, että tässä on se "Suurin kusetus", miten määritellään se etu ja kuka on se jumalten valittu joka päättää mikä se on? Suomessa se on käytännössä virkamies, ihmisen joka ei ole vaaleilla valittu ja jota ei voi erottaa. Väitän että olen paljonkin erimieltä ja perustellusti, monestakin etu kysymyksestä ja olisin valmis kantamaan henkilökohtaisessa elämässäni vastuun tästä valinnasta, josminulle sellainen suotaisiin.

Täydellisessä maailmassa asiat hoituisivat tietysti hienosti, mutta olisin erittäin tyytyväinen jos saisin vallan ohjata tuloverotuksestani 25% valitsemiini kohteisiin.
Toki kyseessä tulisi olla nytkin verovaroin kustannettava toiminto.
 
Vähennyksissäkin on vielä paljon muuttujia. Tehdäänkö vähennys tavanomaiseen tapaan verotettavasta tulosta vai maksettavan veron määrästä niin kuin kotitalousvähennyksessä. Hyväntekeväisyysvähennys suoraan verosta ja ilman omavastuuta tai kattoa olisi raju linjaus. Silloin voisi miljoonatuloillakin jopa nollata verojen maksun jollain säätiökikkailulla. Tämäkin on herkkä laji ja yksityiskohtien kanssa kannattaa olla tarkkana.
Olet oikeassa, kohdennus tulisi kohdistaa sellaisiin kohteisiin jotka nytkin kustannetaan verovaroin.
esimerkkinä kulttuuri ja kehitysapu. Mitäpä jos ne saisivat vain 50% nykyisestä varoista ja loput jos kansalaiset osoittaisivat ne heille.
 
Tiesin joskus yli 30 vuotta palvelleita Bedfordeja. Kakkosautoina mutta edelleen täysin iskussa, huolto oli hoidettu niinkuin pitääkin ja kalusto koeponnistettu säännöllisesti. Oli täysin kykeneviä paketteja ja aina joskus tositoimissakin. Ammattilaisilla on kaluston käyttö toisenlaista isoissa asutuskeskuksissa. VPK ja sopimuspalokunnat käyttää kalustoaan hiukan toisin.
30 v paloauto on 90-luvun Scania, Sisu, tai Volvo. Autossa ABS-jarrut ja ehkä sähköisesti ohjattu polttoaineen ruiskutus, yms nykyajan "hömpötyksiä".
Ennen asia oli toisin, Bedfordi, Internationaalit ja Fargot vain mätänivät pois.

Se sopimuspalokunnan Susi, eikun Sisu kun jää talliin, ei sielä maalla tule ketään muuta.
 
Haistakaa imelä vetelä pjaska kaikki te jotka puolustatte vieläkin (puoluekannasta riippumatta) venäjän toimia puolustavia Suomen politiikkoja.

Valitettavan paljon niitä vaan niitä vieläkin löytyy.

Kyl nii paljo kässii saa!
 
30 v paloauto on 90-luvun Scania, Sisu, tai Volvo. Autossa ABS-jarrut ja ehkä sähköisesti ohjattu polttoaineen ruiskutus, yms nykyajan "hömpötyksiä".
Ennen asia oli toisin, Bedfordi, Internationaalit ja Fargot vain mätänivät pois.

Se sopimuspalokunnan Susi, eikun Sisu kun jää talliin, ei sielä maalla tule ketään muuta.
Taitaa mun pelikirja olla hiukan vanhentunut. Mutta, ne mistä tietoni ovat peräisin olivat palveluskunnossa sen 30+ vuotta, säilytettiin lämpimässä hallissa ja ykkösauton ohella käytettiin oikeissa hommissa. Huolto tuli eri autoille sponsorointina paikalliselta autoliikkeeltä, jolla petterin edustuskin silloin oli.
 
30 v paloauto on 90-luvun Scania, Sisu, tai Volvo. Autossa ABS-jarrut ja ehkä sähköisesti ohjattu polttoaineen ruiskutus, yms nykyajan "hömpötyksiä".
Ennen asia oli toisin, Bedfordi, Internationaalit ja Fargot vain mätänivät pois.

Se sopimuspalokunnan Susi, eikun Sisu kun jää talliin, ei sielä maalla tule ketään muuta.
Fargo, pullanokka-mersu ja oikea Willys, siinä on kalusto joka kestää aikaa, ainakin meidän kulmilla, ovat kunnossa ja lähtövalmiina uudemman kaluston vieressä.
 
Valitettavasti erehdyksessä eksyin katsomaan sekunniksi jukka lindströmin ohjelmaa, ja mieleeni muistui myös se "noin viikon uutiset" ohjelma. Olenko ainoa, kenen mielestä niissä ei ole huumorin tapaistakaan?
 
Hesarissa tänään, merivartija kertoo kokemuksistaan Urkin kalakaverina.

Vuosien varrella Björklund oli mukana monenkirjavilla reissuilla ja sai Riskilästä oman nukkumapaikankin. Monet Kekkosen vieraista tulivat Björklundillekin tutuiksi.

Kun Vladimir Stepanov joutui jättämään suurlähettilään roolinsa vuonna 1979, Björklund yllättyi.

”Olin kuusi vuotta käynyt hänen kanssaan metsällä enkä tiennyt, että hän on venäläinen. Stepanov sanoi, että ’sinä Åke saat jäädä tänne kauniiseen Suomeen, minä joudun takaisin ryssänhelvettiin’.”

Tiedustelumies tiesi ummehtuneen totuuden.
 
Onkohan nuo oikeasti mukana lähdönesityksissä, vai asemien "museo" autoja?
Vähän mietin samaa, kuitenkin mun laskelmien mukaan 40 vuotta vanhat autot ovat jo kasarin alusta. Ja silloin ei ollut enää Fargoa, Mersukin oli jo nokaton malli, eikä tainnut olla enää Bedfortiakaan? Mutta tarjolla oli nämä Volvot, Scaniat, Sisut ja Mersut. Malleja en äkkiä muista mutta nehän löytää äkkiä Googlesta. Se on sitten toinen asia jos jossain on käytössä vielä 50 vuotiasta tai vanhempaa kalustoa.
 
Muut kuin Mersut, Scaniat, Sisut ja Volvot ovat 70-luvulta.
Palokunnilla on kuitenkin jopa ajokuntoiseksi kunnostettuja museoautoja joita ulkoilutetaan silloin tällöin PR-mielessä.
Mitään tekemistä operatiivisen toiminnan kanssa noilla ei ole, mutta Lapissa on todella vanhaa kalusto ja saattaa niitä olla muuallakin. 80-lukulaiset ovat kyllä todellisia harvinaisuuksia, mutta 90-luvun kalusto on vielä paljon, nekin ovat synti vanhoja ja aiheuttavat harmaita hiuksia.

Eikä pidä unohtaa, että nuo 90-luvun autot ovat käyttäjilleen (joskus myös muille tien käyttäjille) vaarallisia jos verrataan moderniin kalustoon.
 
Back
Top