Sekalaista mussuttelua

Mikä on se mystinen kuri, joka on viety pois? Ainakin meikäläisen luokkahuoneesta sitä löytyy, vaikka ämpärillä jaettavaksi asti.

Ja luokasta saa poistaa oppilaan tarvittaessa.
Juu kokemusta ei ole tästä mutta... siinä on oppilailla vaan enemmän kuin tarpeeksi valtaa vastustaa, näin on vaan kuulunut monista torvista. Ehkei se sittern joka koulussa pidä paikkaansa. Hyvä niin jos jossain edes ne vanhat arvot on vielä voimissaan. Kyllä sillä karttakepillä oli ihan muutakin tarkoitusta kuin osoittaa sitä kohtaa taululla. ;)
 
Koulu on rikki -Sarek1damuksen synkkää pohdintaa. Jos halutaan, voin siirtää koulutusketjuun.

Toisaalta tällainenkin on nykyään mahdollista
 
Koulutuksen ongelmista voisi näillä kilometreillä kirjoittaa suhteellisen paksun kirjan, joten oiotaan vähän mutkia ja tiivistellään tarinaa. Olkoon tämä vaikka ensimmäinen palanen palapelissä eli koulutuskalenterin vähemmän yllätyksiä sisältävä luukku 1.

...

2000-luvulla eräs aikansa hallitus halusi digihumppaa kouluihin. Muuan insinöörismies ajoi digidigiä vahvasti, mutta söi vaalien jälkeen sanansa siitä, ettei koulutuksen rahoituksesta leikattaisi. Koodausta piti kaikkien opetteleman. Laitteet piti saada kaikille ja niiden uskottiin ratkaisevan kaiken. Tässäkin opetuksesta ja kasvatuksesta omasta mielestään tietävät tahot jättivät sen varsinaisen sisällön ja opettajien kouluttamisen jokseenkin herran haltuun.

...

Tasokurssien poistaminen 80-luvun loppupuolella oli emämunaus. 7. vuosiluokalta alkaneen tasokurssijärjestelmän heikkoutena nykysilmin katsottuna oli, että se rajasi mahdollisuuksia hakea perusopetuksen jälkeisiin opintoihin. Oppimisen näkökulmasta tason mukaisessa ryhmäjaossa oli paljon hyvää; tasoryhmittely muutamissa oppiaineissa (siten että se ei rajoita yhteishakua ja siten, että ryhmien välillä voi siirtyä jos se on tarpeen) mahdollistaisi opetuksen antamisen kullekin oppilasryhmälle sopivalla tasolla ja menetelmillä.

Esimerkkitapaus: 90-luvulla eräällä paskakaupunnin yläkoululla 9. vuosiluokan oppilaiden matematiikan tunnit olivat lukujärjestyksessä yhtä aikaa. Oppilaat jakautuivat tasoryhmiin, jotka oli muodostettu oman toiveen ja opettajien ohjaamina. Ryhmien välillä oli mahdollista siirtyä. Opettajat sopivat keskenään vuosittain, mitä ryhmää kulloinkin opettivat. Hikarit etenivät lukion pitkän matematiikan sisältöihin, lukumääräisesti suurin keskiryhmä tavanomaiseen tahtiin ja hitaimmat oppijat keskittyivät ydinainekseen ja sen hyvään hallintaan. Yksikään 9. luokan oppilas ei tarvinnut erityisopettajan palveluita, vaikka muiden oppiaineiden tunneilla laaja-alaista erityisopetusta annettiin. Järjestyshäiriöitä ei ollut ja opettajat olivat motivoituneita. Kaikkien oppimistulokset olivat tasoon suhteutettuna hyviä.
Tuon paskakaupunnin yläkoulun rehtori varmaan saanut potkut ?
Allekirjoitan kyllä kaiken mutta tuohon digihumppaan sen verran... mahtoiko olla Nokian tuho ja jonku pelifirman myynti hillittömällä hinnalla ulkomaille joka laukaisi jotain ISOa. Koulumme rehtori toi minulle OPHn päiväkäskyn. Oppilaitokseemme on perustettava erillinen luokka ohjelmoinnin opetukseen. Rehtori sanoi "tee suunnitelma ja käynnistä opetus".

Mitäpäs minä ku käskystä toimeen. Kattelin ensin että millaiset laite- ja tilaresurssit tarvitaan ja ne taulukoin kustannuksineen. Rahat ? ei lisärahoitusta OPHlta. Sitten henkilöresurssikartoitus...no joo. Seuraavaksi sisältöä, mitäs kaikkea siellä pitäis opettaakaan. Kummaa, OPHlla ei ollut mitään tarjottavaa siihen. No kuka sen sisällön sitten suunnittelee ? Aikani pähkäilin ja tulin siihen tulokseen että jos saadaan tietsikan näytölle tulostettua 2-ulotteisena "Hello word", sillä ei suomi miljardien vientituloja tule saamaan.

Palautin suunnitelmani reksille kommentilla "ei toteuteta, typerää ajan ja rahojen tuhlausta", ja se oli sitten siinä. En tiä miten muissa kouluissa tuo ohjelmoinnin opetus on saanu tuulta siipiensä alle.
 
Ei tietenkään saanut potkuja. Aikaa on kyllä sen verran kulunut, että hän on ollut tovin sun toisenkin pilvenlongalla. Lähti saappaat jalassa hiihtoreissulla (sairauskohtaus). Mukava ja pätevä kaveri.

Lukujärjestyksen laatiminen ja opetusryhmien muodostaminen matematiikan opetukseen mainitsemallani tavalla saman vuosiluokan oppilaista ei rajoita kenenkään hakeutumista toisen asteen opintoihin eikä riko mitään muutakaan opetustointa koskevaa lakia tai ohjeistusta. Sama olisi mahdollista myös tänä päivänä, tosin kurssimuotoinen opiskelu**** voi hankaloittaa järjestelyjä.
———
****=palaan koulutusketjussa jossain vaiheessa myös tähän.
 
Toisaalta tällainenkin on nykyään mahdollista

”Huonokaan opettaja ei voi estää oppilasta oppimasta.” ;) (Edit: Lausahdus erään emeritusopettajan pilke silmäkulmassa sanomana noin vuosikymmen sitten.)

Hyvä artikkeli ja hieno tarina joka valottaa myös sitä, kuinka tällaisessa tilanteessa pohditaan myös lapsen/nuoren muuta kasvua ja kehitystä.

Kiinnostus on hyvä motivaattori. Ja silloin kannattaa takoa kun rauta on kuumaa. Koulujärjestelmämme ei hyödynnä mielestäni kovinkaan hyvin sielun halullisuutta ja lahjakkuuksia, joista olemme keskustelleet mm. yksilötuotanto -ketjussa.
 
Viimeksi muokattu:
Ei tietenkään saanut potkuja. Aikaa on kyllä sen verran kulunut, että hän on ollut tovin sun toisenkin pilvenlongalla. Lähti saappaat jalassa hiihtoreissulla (sairauskohtaus). Mukava ja pätevä kaveri.

Lukujärjestyksen laatiminen ja opetusryhmien muodostaminen matematiikan opetukseen mainitsemallani tavalla saman vuosiluokan oppilaista ei rajoita kenenkään hakeutumista toisen asteen opintoihin eikä riko mitään muutakaan opetustointa koskevaa lakia tai ohjeistusta. Sama olisi mahdollista myös tänä päivänä, tosin kurssimuotoinen opiskelu**** voi hankaloittaa järjestelyjä.
———
****=palaan koulutusketjussa jossain vaiheessa myös tähän.
Jep. En ollut 90-luvulla tekemisissä perus- tai toisen asteen opetuksen kanssa mitenkään. Kuulosti aika radikaalilta ohjeitten rikkomiselta tuollainen tuohon aikaan. Oikeastaan jo 80-luvulla kun ammattikoulun kävin niin tietyissä aineissa vedimme teknisen koulun, ei siis opiston, oppimäärän. Matikka, fysiikka, ammattiaineet...siis opiskelin elektroniikkaa silloin. Kolvattiin tietokoneen emolevykin kasaan. Isohan se oli, reilu neliömetrin kokoinen.

Mutta ei se OPH ainakaan nyt ole niin viktoriaaninen laitos ku joskus ollut. Hyvin ne otti vastaan tuonkin "ei toteuteta". Kai itekki olivat ymmärtäneet että lapasestahan se lähti.
 
Viimeksi muokattu:
Tuon paskakaupunnin yläkoulun rehtori varmaan saanut potkut ?
Allekirjoitan kyllä kaiken mutta tuohon digihumppaan sen verran... mahtoiko olla Nokian tuho ja jonku pelifirman myynti hillittömällä hinnalla ulkomaille joka laukaisi jotain ISOa. Koulumme rehtori toi minulle OPHn päiväkäskyn. Oppilaitokseemme on perustettava erillinen luokka ohjelmoinnin opetukseen. Rehtori sanoi "tee suunnitelma ja käynnistä opetus".

Mitäpäs minä ku käskystä toimeen. Kattelin ensin että millaiset laite- ja tilaresurssit tarvitaan ja ne taulukoin kustannuksineen. Rahat ? ei lisärahoitusta OPHlta. Sitten henkilöresurssikartoitus...no joo. Seuraavaksi sisältöä, mitäs kaikkea siellä pitäis opettaakaan. Kummaa, OPHlla ei ollut mitään tarjottavaa siihen. No kuka sen sisällön sitten suunnittelee ? Aikani pähkäilin ja tulin siihen tulokseen että jos saadaan tietsikan näytölle tulostettua 2-ulotteisena "Hello word", sillä ei suomi miljardien vientituloja tule saamaan.

Palautin suunnitelmani reksille kommentilla "ei toteuteta, typerää ajan ja rahojen tuhlausta", ja se oli sitten siinä. En tiä miten muissa kouluissa tuo ohjelmoinnin opetus on saanu tuulta siipiensä alle.
Aikanaan tekussa opiskelimme ohjelmointia ilman tietokoneita, kun niitä ei vielä silloin koululla ollut.
Tentissä piti tehdä ohjelmanpätkä, joka ajettaessa tekisi jonkin matemaattisen funktion kuvaajan. Konsulle kirjoitettiin kynällä rivit ja maikka sitten tarkasti ja punakynällä merkitsi virheet. Basic:lla siis ähräsimme. Minulla ei oikein sujunut, mutta kaveri teki sen kuvaajan "piirtämällä" Print tab -riveillä, mikä siis iski merkin määrätylle etäisyydelle rivin alusta. Laski kynällä ja paperilla funktion kuvaajan ja sitten pelkkiä Print Tab rivejä, sai täydet pojot.
Joskus käynyt mielessä, että kun niitä koneita ei ollut, mutta ohjelmoitiin siitä huolimatta: Oliko se aito virtuaaliympäristö?
 
Tekoäly ?
 
Oli. Ohjelmointi on vaan sovitulla kielellä kirjoittamista. Ihan sama millä alustalla se tapahtuu.
 
On ne varmaan jossakin asiassa olleet oikeassa? Tosin en tähän hätään yhtään casea muista.
Voitaisiin vaikka mussuttelussa koittaa keksiä joku teema, jossa Virheät olisivat olleet oikeassa.
Pääpalakintona 10 litran pänikkä bensaa tai naftaa?
Venäläinen ydinvoima?

Tosin tuokin on pelkkää valkopesua, oikeasti vastustivat tasan tarkkaan kaikkea ydinvoimaa. Paitsi tietysti sitä venäläistä ydinvoimaa mitä ostettiin vuosikaudet, mutta kun se tuli rajan toiselta puolelta niin siinä ei ollut ongelmaa.

Jos on (virheellinen) universaali mielipide, ei se että ryssien kohdalla poliittiset syyt tekevät heidän kohdallaan poikkeuksen vielä täytä oikeassa olemisen tunnusmerkkejä.
Vahingossa detaljitasolla oikein?
 
On ne varmaan jossakin asiassa olleet oikeassa? Tosin en tähän hätään yhtään casea muista.
Voitaisiin vaikka mussuttelussa koittaa keksiä joku teema, jossa Virheät olisivat olleet oikeassa.
Pääpalakintona 10 litran pänikkä bensaa tai naftaa?
Etelänapamantereen suojelu eri valtioitten omiksi alueiksi julistamiselta.

Pänikän taikka sen maksaman summan voi lahjoittaa UAlle.
 
Heti tuli mieleen muuan henkilö.

Pentti Linkola.

Oli monissa asioissa oikeassa, ja sen lisäksi eli itse niin kuin vaati muilta. Toki oli kovin vastaan hakkuita, metsäojituksia ja lähes kaikkea kehitystä.

”Vaikka näkökulmani on maailmanlaajuinen ja oma havaintoalueeni Euroopan laajuinen, niin lähinnä sydäntäni on ymmärrettävästi kotimaa. Ja onnellinen sattuma on, onnellinen maailmanselityksen kannalta, että juuri tämä maa on paras esimerkki, tuhoavan kehityksen paras koealue maailmassa.”

”Ravinnontuotannon suhteen olen täysin eri linjoilla kuin fanaattisimmat eläinsuojelijat, jotka vastustavat kaikkea metsästystä ja kotieläintuotantoa. Heidän oppiensa mukaan ihmiselämä olisi mahdotonta puolella maapallolla. Suomessakaan ei suunnilleen Jyväskylän pohjoispuolella maataloudessa voida harjoittaa kannattavasti muuta kuin nurmiviljelyä ja sitä kautta elää maitotuotteilla ja lihalla. Mitenkähän vegaani eläisi Inarissa ja Utsjoella? Jos tapaisin eläinsuojeluaktivistin polttamassa teurastamon tai lihaliikkeen autoa, ottaisin varpushaukkamaisen otteen niskasta ja taluttaisin poliisin pakeille.”

”Kun puhun kehitysavusta, tulee jälleen mieleeni vertaus Jeesus Nasaretilaiseen. Samalla lailla kun hän puhdisti temppelin rahanvaihtajista, samalla lailla Vihreä liike on puhdistettava kehitysapulaisista, sillä heidän mukanaan liike onnistuu luonnonvarain ehdyttäjänä ajamaan kaikkien muiden poliittisten puolueittenkin edelle.”

”Missään asiassa järjetön ja itsetuhoinen ihminen ei niin puhdaspiirteisesti ja yksiselitteisesti kaiva omaa hautaansa kuin pakolaisten vastaanotossa. Ennen kaikkea muuta kansainvälistä yhteistyötä olisi kaikkien valtioiden solmittava sopimus, joka kieltää kuolleen maan väestön uudelleensijoittamisen, joka takaa myös väestön menehtymisen sitä mukaa kuin tuottava maa-ala menetetään.”

Perttihän kuullostaa ihan Persulta :LOL:
 
Pentti Linkola, joka kovasti vaati pitkäaikaissairaiden hoidon rajoittamista, mutta itse veti insuliinia diabetekseen. "Mä oon niin älykäs, että mun pitää pysyä hengissä." Että siinäpä eli kuten opetti. Tai sitten kaksi lasta, kun muille piti riittää yksi. Mutta ai niin, muistihan se usein kertoa sekä julkisuudessa, että päin naamaa juniorille, että tämä oli suuri virhe.
 
Keistä tämä oikeen kertoo?

Suicide Squad
21.00 - 23.30
2h 30 min
Sub

Salainen valtion organisaatio rekrytoi kokoelman vangittuja superkonnia. Heille tarjotaan mahdollisuus taistella hyvien pahisten puolella mahdottomassa tehtävässä vastapalveluksena lyhyemmistä rangaistuksista.

Tässä on jotain tuttua.
 
Tuli testattua DeepL -käännöskone kun käänsin kokeeksi BTG:sta kertovan artikkelin suomeksi. Hämmentävän aidonoloista kieltä, jopa sotilastermit olivat yhtä poikkeusta lukuunottamatta oikein. Ainoa rajoite tuossa on tiedostokoko 5 MB, joka estää isompien asioiden kääntämisen.
 
Heti tuli mieleen muuan henkilö.

Pentti Linkola.

Oli monissa asioissa oikeassa, ja sen lisäksi eli itse niin kuin vaati muilta. Toki oli kovin vastaan hakkuita, metsäojituksia ja lähes kaikkea kehitystä.

”Vaikka näkökulmani on maailmanlaajuinen ja oma havaintoalueeni Euroopan laajuinen, niin lähinnä sydäntäni on ymmärrettävästi kotimaa. Ja onnellinen sattuma on, onnellinen maailmanselityksen kannalta, että juuri tämä maa on paras esimerkki, tuhoavan kehityksen paras koealue maailmassa.”

”Ravinnontuotannon suhteen olen täysin eri linjoilla kuin fanaattisimmat eläinsuojelijat, jotka vastustavat kaikkea metsästystä ja kotieläintuotantoa. Heidän oppiensa mukaan ihmiselämä olisi mahdotonta puolella maapallolla. Suomessakaan ei suunnilleen Jyväskylän pohjoispuolella maataloudessa voida harjoittaa kannattavasti muuta kuin nurmiviljelyä ja sitä kautta elää maitotuotteilla ja lihalla. Mitenkähän vegaani eläisi Inarissa ja Utsjoella? Jos tapaisin eläinsuojeluaktivistin polttamassa teurastamon tai lihaliikkeen autoa, ottaisin varpushaukkamaisen otteen niskasta ja taluttaisin poliisin pakeille.”

”Kun puhun kehitysavusta, tulee jälleen mieleeni vertaus Jeesus Nasaretilaiseen. Samalla lailla kun hän puhdisti temppelin rahanvaihtajista, samalla lailla Vihreä liike on puhdistettava kehitysapulaisista, sillä heidän mukanaan liike onnistuu luonnonvarain ehdyttäjänä ajamaan kaikkien muiden poliittisten puolueittenkin edelle.”

”Missään asiassa järjetön ja itsetuhoinen ihminen ei niin puhdaspiirteisesti ja yksiselitteisesti kaiva omaa hautaansa kuin pakolaisten vastaanotossa. Ennen kaikkea muuta kansainvälistä yhteistyötä olisi kaikkien valtioiden solmittava sopimus, joka kieltää kuolleen maan väestön uudelleensijoittamisen, joka takaa myös väestön menehtymisen sitä mukaa kuin tuottava maa-ala menetetään.”

Linkola oli kyä mainio.
Muistan uutispätkän, missä Linkola oli puhumassa Virheiden meetissä: Kyllästyi johonkin nillittäjään ja kävi kesken esityksen lyömässä eturivissä istunutta risupartaa. Oli ammattikalastajana varmaan ihan skrodessa kunnossa, mutta harmikseni operaatio jäi kovin tehottoman näköiseksi, vaikka minusta näytti, että ihan vakavissaan yritti ottaan lyödä.
Tuonkin jutun perusteella en näkisi noita Linkolan sinänsä perusteltuja mielipiteitä osoituksena virheiden oikeassa olemisesta.
 
Back
Top