Sekalaista mussuttelua

Setsuaaliasiaa. Juttu on maksumuurin takana mutta tässä kerrotaan mitenkä nuoret naiset arvostelevat maksua vastaan heille lähetettyjä kikkelikuvia.

Kyllä vaan pistää ihmetyttämään tällaiset. Mitä hyötyä tästä on ja kellä on ylimääräistä rahaa tollaisiin?
 
Olisitteko arvanneet Nightwish Tuomas Holopaisesta:

Viimeksi muokattu:
Olisitteko arvanneet Nightwish Tuomas Holopaisesta:

Onpa fiksu kaveri. En olisi uskonut. Ja ei mikään harrastelija vaan keskimääräistä parempi laatija.

Noista ohjelmassa mainituista koukuista yksi on ylitse muiden: ristikko jossa on "houkutus".
Kun ensimmäisen sanan arvaa väärin niin Ihan viimeistä edelliseen sanaan asti kaikki toimii jos on mennyt houkutukseen. Tällaisia ristikoita olen nähnyt yhden.
 
Mistä materiaalista muusta kuin luusta ja puusta tehtiin piipun (jolla poltetaan tupakkaa) suukappale ennen bakeliittia ym. muoveja ja erityisesti Suomessa siis?

Oliko jotain tiettyä tapaa, jota suosittiin piipun rassaukseen ja avaukseen? Tupakanpoltto piipulla oli kuitenkin yleisin tupakointimuoto Suomessa pitkälle 20. vuosisadalle ja on vaikea uskoa, että jonnekin Ryysyrantaan olisi kulkeutunut teollisia piippurasseja ja -poria ja että niitä varsinkaan olisi ollut varaa käyttää jatkuvasti.
 
Savesta.
 
Piippurassit syntyivät varmaan paikallisten seppien ja muiden käsityöläisten, kuten keltavalurien toimesta. Metallinilmaisinlöydöissä näkyy välillä näitä piippurassiksi tunnistettuja esineitä.
 
Biden tykänneen ainakii itse jos saa vaik silloin tällöin uusia nuuskittavia kylään. Asiatonta kirjoitella tälläisiä mut asiattomampaa on se sairaaloinen haistelu mitä herra harrastaa. Toivottavasti harrastus on vain tuolla tasolla mitä olemme nähneet eikä piilossa sit mennä pidemmälle.
Mikä juttu tämä Bidenin harrastus nyt on? Selitätkö hieman...
.
 
Kuuluisi historia palstalle, mutta en yhden kysymyksen takia viitsi aukaista uutta ketjua.
Mitä muuta on polttamalla valmistettu 1800-1900 luvun alku, kuin terva ja puuhiili.
Asia tuli esille, kun @Ikarus lähetti kuvan pelossa olevasta vanhasta hiili miilusta. Pellon väri erilainen sillä kohtaa.
Koti kylällä vastaava paikka pellossa 10x10m eri värinen alue ja olen sen historian kuullut, mutta en enää muista mitä siinä valmistettiin. Harmaa muisti kuva että liittyisi lasin valmistukseen? Lannoitteiden valmistukseen?

Ei voi enää kysyä uudestaan, kun kertoja ollut haudassa yli 20vuotta..
 
Kalkkia on poltettu ainakin. Poltettua kalkkia voi käyttää lasin valmistukseen, maan parannukseen ym.
 
Onkos kukaan palstalaisista hukannut tai kuullut jonkun hukanneen pioneeriRUKin puukon Taivalkosken suunnalle? Somessa kysellään löytöpuukon omistajaa.
 
Kuuluisi historia palstalle, mutta en yhden kysymyksen takia viitsi aukaista uutta ketjua.
Mitä muuta on polttamalla valmistettu 1800-1900 luvun alku, kuin terva ja puuhiili.
Asia tuli esille, kun @Ikarus lähetti kuvan pelossa olevasta vanhasta hiili miilusta. Pellon väri erilainen sillä kohtaa.
Koti kylällä vastaava paikka pellossa 10x10m eri värinen alue ja olen sen historian kuullut, mutta en enää muista mitä siinä valmistettiin. Harmaa muisti kuva että liittyisi lasin valmistukseen? Lannoitteiden valmistukseen?

Ei voi enää kysyä uudestaan, kun kertoja ollut haudassa yli 20vuotta..
"Mitä muuta on polttamalla valmistettu..."

1632997573428.jpeg

1632997586842.jpeg

Taisteluhenkeä tietysti:)!
 
Ei jumal'auta, mitä hommaa. Nyt taas muistaa, miksi se väikkäri jäi kesken (tietysti muitakin syitä oli, kuten anoppilan lämpökeskuksen palaminen ja jälleenrakennus ja esikoisen syntymä, siihen liittyvine lieveilmiöineen). Kun yrittää saada jotain järkevää aikaiseksi tietomassasta, jota on melkein 5000 liuskaa ja kertojia on jotain 700 ja käsitellään vajaan puolentoistatuhannen ihmisen asioita puolen vuoden ajalta ja aluekin jakaantuu puoleentusinaan osaan, joiden rajat menevät hieman limittäin, niin hankalata on. Eikä alue oli ihan pieni.

Aikoinaan kävin läpi nuo kuulustelupöytäkirjat ja luulin voivani kirjoittaa tuolloin laatimieni pöytäkirjojen tiivistelmien avulla kronologisesti etenevän kuvauksen, pienempiin alueisiin jaettuna, melko helposti, mutta mitä sitä paskaa. Nyt on pakko käydä nuo tiivistelmät läpi ihmisten ilmoittamien kylien mukaan ja yhdistää ne pienemmät kylät isommiksi alueiksi. Jokaiselta alueelta sitten kirjoitetaan löytyvät tiedot kronologisesti ylös ja yhdistellään niistä sitten se kertomus. Ja osa tiedoista on vielä pakko varmistaa tai tarkentaa niistä alkuperäisten pöytäkirjojen kuvista. Yhdessäkin avainhenkilön pöytäkirjassa on 68 sivua käsinkirjoitettua tekstiä, jota sitten valokuvasta pääsee tulkitsemaan. Vittu, kun niillä Valpossa olisi ollut kaikille kirjoituskoneet.

Ongelmana on esim. se, että asutus alueella on levinnyt kuin lehmänpaska litteälle kivelle, eli kylät eivät ole tarkkarajaisia. Toinen ongelma on se, että ihmiset ovat mieltäneet oman kotikylänsä eri tavalla kuin kartantekijä tai kuulustelija. Jos esim. alueella on kylät X ja Y, niin minun mielestäni kartan mukaan henkilö on asunut kylässä X, mutta kuulustelijan mukaan kylässä Y. Kaiken huippuna henkilö itse käyttää kylästä nimeä Z. Ja parhaissa tapauksissa samassa pöytäkirjassa voi olla useita eri versioita tuosta asuinpaikasta. Puhumattakaan paikkojen kirjoitusasusta, joka vaihtelee henkilöittäin ja johon Laatokan Karjalan murretta ymmärtämätön helsinkiläinen kuulustelija on tehnyt oman tulkintansa. Ja sama tietysti nimissä, joista osa on karjalaisia, osa venäläisiä, osa suomalaisia ja osa suomennettu. Parhaimmillaan samasta henkilöstä löytyi 7 erilaista versiota nimestä. Onko Outi, Oudotja ja Audotja sama vai eri henkilö? Etenkin jos henkilöä itseään ei ole tavoitettu kuultavaksi. Tai miksi Jegor onkin välillä Yrjö ja välillä Gregor?

Ja sitten se tiedon luotettavuus... Jos yksi sanoo, että X tapahtui 9. päivä ja toinen että 10. päivä ja kolmas että kuun alkupuolella, niin mikä niistä on oikein. Ja 7 ihmistä kertoo, että henkilö A teki sitä ja tätä ja 2 ihmistä että sepä tekikin ihan eri tavalla ja A:n äiti ei ole koskaan havainnut yhtään mitään, niin otapa taas selvää. Joskus tosin sitten kaikkein kuvaavinta on, että henkilö ei mainitse asioita, jotka hänen ehdottomasti pitäisi mainita. Mutta tämäkään ei ole ihan yksiselitteistä. Riittävän traumaattisissa olosuhteissa esim. äiti voi jättää mainitsematta sylilapsensa kuoleman. Se selviää sitten niistä muiden kertomuksista. Eikä se äiti sitä tahallaan jätä mainitsematta, koska siihen ei ole mitään syytä. On vain niin paljon kaikkea muutakin mielenpäällä.

Ja tuohon päälle vielä se, että mitään ei voi vain mainita, vaan pitää AINA muistaa lyödä se lähdeviite siihen perään. Mikä sitten osaltaan hidastaa.

Mutta kaipa minä vielä tämän lannan lapioin.
Ja nyt on viimeinenkin tahkottu läpi. Ai Perkele! Katsotaanpa ärjähtäisikö Leijona tämän kunniaksi...

Loppuvaiheessa hidasti sekin, että ryhdyttiin kulkemaan tyttären kanssa metsässä nukkumassa joka viikonloppu. Välttämättä telttayön jälkeen ei hirveästi jaksa aina kirjallisiin töihin paneutua, eikä ainakaan siellä kuusenperseessä niitä pysty tekemään. Tänään oli poikkeus ja monessakin mielessä hyötysä päevä.
 
Koti kylällä vastaava paikka pellossa 10x10m eri värinen alue ja olen sen historian kuullut, mutta en enää muista mitä siinä valmistettiin. Harmaa muisti kuva että liittyisi lasin valmistukseen? Lannoitteiden valmistukseen?

Savitiiliä polttaa jytyytettiin ahnaasti sotien jälkeen. Veikkaan siis tiilimiilun pohjaa. Ankara tarvikepula mahdollisti tuon bisneksen syntymisen ja laatu oli vaihtelevaa. Olen ollut joskus purkamassa tuon aikaisista tiilistä värkättyjä muurauksia ja epätasalaatuisuus jäi mieleen. Jossain lähellä on tod.näk. savenottamomonttuja? Voivat olla hyvinkin laajoja palstoja, joista on ihan lapiopelillä kopisteltu ns. hyvää savea käyttöön. Käyttökelpoinen savi esiintyy juotteina, käsittääkseni, ja sitä on vaihteleva kerros maaperässä.
 
Back
Top