Posti toi Erkki Tiesmaalle toisinaan ihailijakirjeitä.
Yhdessä kortissa luki: Kiitos ilosta ja riemusta, jota olette tuoneet arjen ankeuteen.
Erkki Tiesmaa (1907–1969) johti Pellon yhteiskoulua yli 20 vuotta, sen perustamisesta alkaen siihen helmikuiseen päivään, jolloin hän kuoli työnsä ääreen.
Paljon laajemmin hänet tunnettiin riimeistä, jotka hän kirjoitti sotakaveriensa iloksi korsussa yhden illan aikana, Uhtuan rintamalla loppuvuodesta 1941.
Silloin majuri Simo Mäkinen antoi käskyn ja luutnantti Tiesmaa totteli.
Hän otti kynän ja paperin, asettui korsunsa alalaverille ja alkoi riimitellä.
rkki Tiesmaa oli virkamiesperheen kasvatti Oulun Sepänkadulta.
Hän syntyi kaksoseksi, mutta kuolo korjasi siskon jo ensimmäisenä talvena. Äiti kuoli pojan ollessa 10-vuotias. Isä kulki maanmittarina pitkin pohjoista jakamassa maatilkkuja asukkaille.
Aikalaisten silmissä lapsista kasvoi välittömiä ja avoimia – paitsi Erkistä. Hän oli varautunut ja sulkeutunut jopa jurouteen asti.
Musiikki sai hänet vapautumaan.
Tiesmaa sai ensimmäisen kitaransa koulupoikana. Siitä lähtien hän ja kitara olivat erottamaton pari, jota elämä kuljetti milloin minnekin.
Minne Erkki Tiesmaa menikin, niin kitara kulki mukana. Luutnantin vierellä korsussa majuri Halonen (vas.) ja luutnantti Alanne.
Kuva: SA-kuva
Hän suuntasi Helsingin yliopistoon lukemaan suomen kieltä ja suomalais-ugrilaista kansatiedettä, lauloi ja soitti Pohjois-Pohjalaisen osakunnan tilaisuuksissa ja perusti ylioppilaspiireissä ensimmäisen yhtyeensä, Kolme kitaa ja kolme kitaraa.
Kun laulu raikasi ja kitara soi, jurosta nuorukaisesta ei näkynyt jälkeäkään.
Aatteeltaan Tiesmaa oli tukevasti oikealla.
Hän kuului Akateemiseen Karjala-Seuraan. Se ajoi muun muassa heimoaatetta ja tavoitteli Itä-Karjalaa Suomen lipun alle – Suomea suureksi ja Vienaa vapaaksi.
Historia on kätkenyt yksityiskohdat, mutta Tiesmaalla oli tiettävästi kytkökset oikeistoradikaaleihin, jotka suunnittelivat 1935 Viron vallankaappausta pääsemättä valmisteluja pitemmälle.
Koska Tiesmaan osallisuus ei tullut ilmi, hän saattoi tuoreena filosofian maisterina lähteä opiskelemaan ja opettamaan Tartoon, Viron henkiseen pääkaupunkiin.
Välillä Tiesmaa taisteli talvisodassa palatakseen jälleen ulkomaille.
Hän opetti Saksalle kuuluneessa Königsbergissä suomea ja viroa, kunnes kotiutui alkukesästä 1941 – lähteäkseen jatkosotaan.
Suomalaiset ja saksalaiset hyökkäsivät Kainuusta useampana kiilana itään tavoitteenaan Muurmannin rata ja Vienanmeri.
Uhtuan seudulle pyrki muun muassa jalkaväkirykmentti 32, jonka valistusupseeriksi Tiesmaa sai komennuksen.
Hän ilmoittautui sananmukaisesti keskelle sotaa – puna-armeijan tykistön ampuessa juuri keskitystään.
Kun saksalaisen panssarivaunun päällikkö määräsi Tiesmaan suojautumaan, yhteinen kieli löytyi helposti.
– Jawohl!
Uhtualle ei päästy.
Heinäkuussa alkanut hyökkäys hyytyi asemasodaksi jo elokuussa. Korsuissa ilmeet synkkenivät. Päivät venyivät viikoiksi ja viikot kuukausiksi rintamalinjan muuttumatta.
Esimiesten käskystä Tiesmaa otti kitaransa ja muutaman kaverin viihdyttääkseen joukkoja, jotka olivat ikävystymässä.
Pystyyn polkaistun korsuorkesterin ohjelmistossa oli tuttuja lauluja ja ralleja, jotka kertoivat vaikkapa Italian diktaattorin Benito Mussolinin sotaretkistä.
Useimmin Uhtuan suunnalla taisi soida saksalaisten suursuosikki, hempeä rakkauslaulu Lili Marleen.
Majuri Mäkinen suivaantui nopeasti sotalaulujen vieraisiin nimiin ja maisemiin.
– Onhan meillä tässä omakin sotamme!
Hän luetteli liudan tutuksi tulleita paikkoja, jossa joukot olivat majailleet ja taistelleet. Röhö, Kis-kis kukkulat Muna ja Makkara, Uhtua – ja Eldankajärvi.
– Pitäisihän niistä nyt laulu syntyä.
Rykmentin komentajan sijaisena Mäkinen teki loppuvuodesta 1941 lähtöä tarkastuskierrokselle. Käsky oli selvä: kun hän palaisi illalla, laulun Eldankajärvestä on oltava valmis.
Niin lahjakas sanaseppo kuin valistusupseeri olikin, hänen ei tarvinnut keksiä kaikkea itse.
Ylälaverilla punkannut Jouko Pesola oli hänkin laulumiehiä. Luultavasti korsussa sinkoili muitakin ehdotuksia riimeiksi. Tiesmaan kynä kävi, kun hän poimi parhaita paperille.
Kappaleen nimeen hän ei tarvinnut apuja.
Tarinan mukaan Eldanka oli lumonnut nimenä Tiesmaan ensikuulemalta; jopa niin, että juuri sen rannalle hän oli luvannut rakentaa huvilansa, jahka sota olisi ohi ja alue omaa maata.
Säveltämään korsun kätköissä ei sentään ryhdytty. Uuden laulun sävel lainattiin käännösiskelmä Ali Babasta, joka oli tullut suomalaisillekin tutuksi jo 1930-luvulla.
Korsuun palattuaan majuri Mäkinen sai kuulla ensimmäisten joukossa Eldankajärven jään.
Saman tien avattiin linja esikuntaan. Puhelinvälittäjä pääsi ensi-iltayleisöksi ja kilautti kohta takaisin: pikauusinta olisi paikallaan, kun linjoille olisi vain ensin kytketty enemmänkin kuulijoita.
Kun Tiesmaa, Pesola ja kumppanit esittivät Eldankajärven jouluna Uhtuan rintamaradiossa, valtakunnallinen läpimurto oli valmis.
Kohta Eldankaa ja sen esittäjiä vietiin aseveli-iltoihin Ouluun ja Helsinkiin. Radio levitti kappaletta kotirintamalle. Pian sen levyttivät aikansa suosikkilaulajat Georg Malmstén ja A. Aimo eli Aimo Andersson.
Oman korsuporukan iloksi riimitelty ralli kolahti kerralla suomalaisiin, mutta ei kaikkiin.
Jermut ymmärsivät rehevät, suorasukaiset ja itseironisetkin sanat.
Kotirintamalla kirkasotsaisimmat nyrpistivät nenäänsä liukumiinoille, peuran pyllylle, annosviinoille ja tallin seiniä syöville hevosille.
Yksi sanomalehteenkin painettu arvostelu luonnehti Eldankajärven jäätä kolmella sanalla: "Limainen, mätä ja löyhkäävä."
Myös sotasensuuri luki sanoja otsa rypyssä ja antoi rykmenttiiin käskyn ainakin siitä, ettei hevosten heinäpulasta sovi rallattaa.
Jouko Pesola on muistellut Tiesmaan suuttuneen.
– Minkä kirjoitin, sen kirjoitin!
Pesola yritti tyynnytellä laulu- ja korsukaveriaan.
– Minkä kirjoitit, sen voit kirjoittaa uudestaan.
Näin kiistanalaisimman säkeistön alku sai sota-ajaksi toisen version: Ei ryssillä heiniä, syövät hevoset tallista seiniä.
Eldankajärven ansiosta Tiesmaasta tuli valtakunnan julkkis.
Sanoittaja poseerasi vuonna 1942 vähintään kymmenissä lehtikuvissa. Rintamalle tulvi ihailijapostia. Eldankajärven rempseitä säkeistöjä painettiin postikortteihin, jotka kuvitettiin sota-aiheisilla pilapiirroksilla.
Luutnantti Erkki Tiesmaa jatkosodassa.
Kuva: SA-kuva
Levytykset toivat myös tekijänpalkkioita. Niistä Tiesmaa olisi antanut osan majuri Mäkiselle, mutta tämä kieltäytyi kohteliaasti.– Kun sota on ohi, tarjoat hyvän päivällisen.
Silloin Tiesmaa ei voinut vielä arvatakaan, miten löytäisi Eldankajärven edestään sodan päätyttyä.
Valtiollinen poliisi epäili suomalaisia ensimmäisinä rauhan vuosina.
Erityisesti vaarassa olivat sodan käyneet upseerit ja sotilaat. Kommunistien miehittämä punainen Valpo jahtasi tuhansia asekätkennästä eli varautumisesta sissisotaan Neuvostoliittoa vastaan.
Yksi heistä oli Erkki Tiesmaa. Vuonna 1947 hän oli vajaat kolme viikkoa pidätettynä. Kuulustelijat kovistelivat häntä aseellisen toiminnan luvattomasta valmistelusta.
Pöytäkirjoista käy ilmi, että hänellä oli ollut yhteys salaisiin organisaatioihin, jotka ujuttivat erityisesti upseereita ulkomaille, pakoon punaista Valpoa.
Myöhemmin Tiesmaa arveli, että jo Eldankajärven jää riitti syyksi päätyä viikoksi telkien taakse: sanoissahan piikiteltiin itänaapuria.
odan jälkeen Eldankajärven jäälle kävi niin kuin monille muille rintamaiskelmille: ne katosivat vuosiksi eetteristä. Niitä ei soitettu radiossa, eikä levyjä koottu arkistoihin.
Syy oli enimmäkseen poliittinen. Muuttunut ilmapiiri ei sallinut irvailua itään.
Vasemmistolehti Kansan Tahto lyttäsi Eldankajärven "rääväsuun kyhäelmäksi", kuten myös pellolaisen rehtorin toisen Uhtuan-sanoituksen, joka kantaa nimeä Röhön rantaan.
Tiesmaa ei saanut enää kuulla legendaarisia riimejään esitettävän julkisesti.
– Joskus näidenkin aika vielä tulee, hän ennusti vaimolleen
Ainoan tuomionsa hän saikin lopulta lauluntekijänä.
Kis-Kis-kukkulat, on siellä ne munat sekä makkarat,
mutta se Muna kun se meni, niin se Makkara jäi vain, juu.
Röhössä on Tiltun tie, se kurasena murasena Uhtualle vie,
on täällä Bieloje-, Tshirni- ja Tschorneje-ozerot, juu.
Varjossa honkien on lottakanttiini,
sumppia keittävi, siell’ lotta Lunkreeni.
Voi pojat saamari, nyt tuokaa naamarini,
on tänne riukuja prykätty, on liukuja lykätty, juu.
Pellon suuri kulttuuripersoona
Erkki Tiesmaa (vuoteen 1929 asti Tidström) valittiin vuonna 1947 rehtoriksi Pellon yhteiskouluun, joka oli juuri perustettu.
Hän oli ollut ennen sotavuosia avioliitossa, joka kariutui. Vuonna 1954 hän solmi toisen avioliiton itseään 27 vuotta nuoremman Kerttu Syväniemen kanssa. He saivat kaksi poikaa, Teron (s. 1956) ja Arton (s. 1962).
Virkatyönsä ohessa Tiesmaa oli Pellon merkittävimpiä kulttuuri- ja järjestöhahmoja. Hän toimi muun muassa useiden kuorojen vetäjänä, urheiluseura Ponnen puheenjohtajana ja lions-clubissa sekä ohjasi näytelmäkerhoa.
Sodan traumat ja vastuu jättivät Tiesmaahan jälkensä.
Hän sai viidennen sydäninfarktinsa kesken koulupäivän Pellossa 18. helmikuuta 1969. Hän ehti poistua luokasta mutta tuupertui rehtorin huoneensa ovelle. Kuollessaan hän oli 61-vuotias.
Arto Tiesmaa julkaisi isänsä tuotannosta vuonna 2002 levyn, jossa on sota-ajan kappaleiden lisäksi muun muassa lapsille tehdyt kehtolaulut.
2500 porosanaa
1930-luvulla Tiesmaa alkoi koota poronhoidon sanastoa kieli- ja kansatieteen väitöskirjaansa varten.
Tutkimus jäi julkaisematta, kunnes ilmestyi vuonna 2017 nimellä Suomalainen porosanasto. Sen toimitti Markku Varis ja kustansi Väyläkirjat Oy.
Tutkimus sisältää yli 2500 hakusanaa, joita Tiesmaa kokosi paitsi Lapista, myös Vienan Karjalasta.
Eldankajärven jää
Sotavuosien suosikki palasi eetteriin varsinaisesti vasta 1968, jolloin sota-ajan suosituimmat iskelmät – unohdetut tai unohtuneet – koottiin LP-levylle.
Kappaleen ovat levyttäneet muun muassa Pauli Räsänen, Veikko Ahvenainen, Solistiyhtye Suomi, Souvarit ja Korsuorkesteri.
Ramina
- Pelataan tavallisella 52 kortin pakalla, joko rahapanoksella tai pelimerkeillä.
- Ässä on korkein kortti.
- 3–8 pelaajaa.
Aloitus
- Jaetaan viisi korttia käteen. Jos pelaajia on kahdeksan, kortteja jaetaan neljä.
- Jakaja kääntää yhden kortin valttikortiksi. Valtti asetetaan näkyviin poikittain korttipakan alle.
- Pelaajat päättävät, ovatko mukana vai ”huilaavatko”. Pelaaja saa huilata enintään kaksi peräkkäistä jakoa.
PELI
- Pelaajat asettavat sovitun panoksen pelikasaan.
- Pelaaja saa vaihtaa 1–4 korttia pakasta.
- Jakajasta seuraava aloittaa ensimmäisen tikin. Tikki tarkoittaa kierrosta, jossa jokainen pelaaja lyö kortin pöytään.
- Maata on tunnustettava. Jos samaa maata ei ole, on pelaajan lyötävä valtti. Jos sitäkään ei ole, pelaaja lyö haluamansa kortin.
- Tikin voittaa pelaaja, joka on lyönyt suurimman kortin pyydettyä maata tai suurimman valtin.
- Tikin voittaja aloittaa seuraavan tikin.
Voittaja
- Jokaisesta tikistä saa yhden pisteen.
- Pelaaja, joka saa ensimmäisenä kymmenen tikkiä, voittaa pelin.
- Jos pelaaja ei saa jaon aikana yhtään tikkiä, hän palaa ja menettää kaikki aikaisemmat pisteensä ja joutuu maksamaan pelikasaan yhden panoksen.
- Peli voidaan pelata myös niin, että jos joku pelaajista saa kierroksen aikana kaikki viisi tikkiä, peli menee ”puskasta poikki”.
- Peli voi loppua myös kesken jaon, jos jollakin pelaajalla tulee 10 tikkiä täyteen.
- Voittaja saa itselleen koko pelikasan.
Nakki
Samantapainen peli kuin ramina, mutta pelataan viiden sijaan kolmella kortilla.
(ilmatorjuntakyky on 0)
