Monella vielä 1950- ja 1960-luvulla syntyneellä oli posttraumaattinen kotona vaikka kranaattikauhu ei ollut päällä. Juuri eilen naapurin kanssa muistelimme menneitä.
Sosiologisia ongelmia tuli jo äkkipikaisuudesta, masentuneisuudesta ja alkoholismista. Moni ukko oli sellainen, että jos piisiin ei syttynyt tuli, pannu lensi lasista mäelle ja äijä metsään kävelemään päiväksi.
Verkoille jos lähdit poikasena veteraanin kanssa, se oli aina yhtä juhlaa. Vedä ny perkele, älä ny saatana. Helvetin perkele!
Jopa monet hevoset olivat koomisia. Kun pakoputki paukahti jossain, ne juoksivat kärryineen ojaan ja kurkkivat sieltä. Sillä kai olivat selvinneetkin.
Yksi sosiologinen ilmiö, joka pitäisi tutkia, on Hyvinkään "pelimetsä". Kun Uuttamaata rakennettiin heti sodan jälkeen, siellä oli yhden kesän kokonainen pataljoona irtolaisia. Pelaamassa korttia. Eivät tottuneet sisätiloihin.
Henrik Tikkanen kärjisti joskus, ettei sota kaikkien kohdalla tehnyt rauhansopimuksia, vaan jatkoi viimeiseen mieheen. Eräs majuri ampui itsensä konttoripäällikkönä, kun naiset eivät suostuneet suurin piirtein seisomaan asennossa. Eräs korpraali kaatui ravintolassa 12 vuotta sodan ja kuudennen aamutuopin jälkeen. Samaa paskaa kaikki.
Toki se oli yksilöstä kiinni. Joku pärjäsi siivommin, jostakusta tuli maanvaiva.