Shell Shock

STI_Tactical9mm

Kenraali
Lahjoittaja
Tämä koskettava video kannattaa katsoa. Se palaa siihen, mistä ketju alkoi. Chris Berniss on Ranger, joka oli muiden sotapuuhiensa ohella siinä ryhmässä, joka kaappasi vankina olleen Jessica Lynchin (mediatapaus Irakissa aikanaan). Nyt hän istuu (liikenneonnettomuuden jälkeen) pyörätuolissa ja muistelee kaatuneita aseveljiään.

Aika kova luku tuo että joka päivä 22 veteraania tekee itse-murhan. Se tekee lähemmäs 8 000 / vuosi. Se on paljon, jopa USAn kokoisessa maassa.
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Ensi-iltaan tuleva elokuva.

 

KorpiSISSI

Kenraali
kortisolin erittymisellä tiettävästi osuutta asiaan

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kortisoli

http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50080


lisään tämän ..kuunlekaa /katsokaa video...

http://www.foxnews.com/health/2015/06/29/purple-heart-veteran-with-ptsd-denied-bus-ride-over-service-dog/?intcmp=latestnews
Purple Heart veteran with PTSD denied bus ride over service dog
NOW PLAYING
Veteran with service dog denied bus ride

Never autoplay videos
A United States veteran who served four combat tours and was awarded a Purple Heart was denied a ride on a New Jersey bus due to his service dog.

Daniel Wright, who suffers from post-traumatic stress disorder after serving 11 years in the Marines and Army, says the driver of a New Jersey Transit bus slammed the door on him and pit bull Tank, his registered service dog, when they tried to board last week.

“I was just trying to come home from school,” Wright, a retired staff sergeant, told “Fox & Friends” Monday.

Wright said the driver told him “no dogs on the bus,” and said he was afraid of the dog and that Tank needed a muzzle before he could ride. Despite Wright showing Tank’s collar and vest, which say US Army Service Dog, the driver slammed the door closed.

Wright said the driver’s attitude is borne of the fact that most people don’t think of pit bulls as service dogs, and favor retrievers for the role.

"He's a good dog."

- Staff Sgt. Daniel Wright

“They think those are the only dogs that can be service dogs,” he said.


But “he’s a good dog,” Wright said of Tank, who serves as an extension of the veteran’s left arm – pushing elevator buttons, opening the refrigerator door and even retrieving water bottles from the fridge. And the father of two says Tank is good with his sons and would never hurt them.

Wright has had nine surgeries on his left shoulder to date.

He says a NJ Transit official called him to apologize for the mistreatment, and told him the offending bus driver will be disciplined.

NJ Transit officials told WABC they are investigating Wright's complaint and issued a statement that, in part, reads, "Service animals are permitted on board all of our modes: bus, rail, light rail, and Access Link, and we take our responsibility to comply with the Americans with Disabilities act very seriously."

Following the bus shutout, another Route 1 bus driver did stop for Wright and allowed Tank to board -- after Wright showed his military ID.

Wright said service dogs are not exclusively for those who are blind or deaf, and he wants to bring awareness to the needs of veterans, many of whom are “out here with service animals,” he told WABC
Tätä teemaakin sivuava juttu..

Ks. LINKKI

Koirilla uskomaton vaikutus ihmiseen – Kun kriisi iskee, ”lohduttajakoirien” työ alkaa
Jaa artikkeli:


Uusi Suomi
Luotu:
27.6.2016 18:49
  • Kuva: EPA / All Over Press

    Arkistokuvassa kultainennoutaja.


Useissa tutkimuksissa on todettu, että koirilla on erityinen taito vaikuttaa ihmisen tunteisiin ja stressitasoon, kertoo Business Insider.
Yhdysvalloissa tämä koirien ominaisuus on valjastettu käyttöön ja viimeksi Orlandon joukkosurman jälkeen kriisiapua tarjosivat viranomaisten rinnalla myös kultaisetnoutajat.

Kirkkoyhteisöjen K-9 Comfort Dog Team -ohjelmaa varten koulutetut kultaisetnoutajat ovat auttaneet myös vuoden 2013 Bostonin maratonin pommitusten ja vuoden 2012 Sady Hookin ampumisen kriisityössä, New York Times kertoo.

Vuonna 2008 aloitettu koiraohjelma toimii jo 23 Yhdysvaltain osavaltiossa, NY Times kertoo. Auttajakoirat on koulutettu olemaan vierellä rauhallisesti. Ne eivät hauku, hypi tai häiriinny ympäristön tapahtumista, NY Times ja Business Insider kertovat.




Koiria tutkinut professori Brian Hare sanoo, että koirilla on uskomaton kyky luoda yhteys ihmiseen. Pelkkä katsekontakti koiraan saa ihmisessä aikaan oksitosiinin erittymistä.

Oksitosiini on ihmisen mielihyvähormoni, jonka on todettu lieventävän pelkoa ja ahdistusta.





-------------------
Viime sotien aikaan esim. turruttavan asemasotavaiheen aikana joukoilla oli koiria myös "maskotteina".
SUomalaisten Veteraanien kertomukset sodanajan koiratoiminnasta tukevat tätä. Kaikki ovat todenneet että koira on ollut "luotettavin turva".
Osa tästä "lisäturvan" tunteesta lienee ollut juurikin tätä, mistä artikkelissa kerrotaan. Erillisissä kenttävariostoissa oli koira paras hälyytysjärjestelmä ja kovasti olivat vartiomiehet tykänneet maata pitkiäkin aikoja koiran kanssa samassa poterossa.

Samaa kertoivat USA:n veteraanit Tyynenmeren kahakoista. Koirapoteroon oli ollut tunkua yöaikaan. Siitä kerrotaan esim. "Tyynenmeren Sotakoirat" -dokumenttielokuvassa
(War Dogs of the Pacific).
 

KorpiSISSI

Kenraali
Mikälainen on ominaisuuksiltaan "Kela-korvattava terapiakoira" ? :rolleyes:
Minkälainen olisi tasokoe, jonka ohjaamana hyväksytään läpäisseet koirat tehtäväänsä? :cool:

Homekoirille on jo omat testinsä, mutta ei niillekkään virallista ja yhtenäistä linjaa.
Terapiakoiriahan on ollut jo pitkään vapaaehtoistoiminnan kautta esim. vanhusten parissa.

Entäpä jos koiraterapiasta tulee OIKEASTI hyväksyttävä hoitomuoto ja toiminta ammattimaistuu?
;)

Kaikki kotikoiratkin siihen pitää harjannuttaa, elleivät jo muutoin ole luontojaan "terapeutteja". Muutama jenkki-tuttu, joka on tekemisissä pelastettujen koirien uudelleenkoulutuksen ja sijoitusten kanssa, kertoi että katukoirat ovat erittäin älykkäitä ja sosiaalisia otuksia.
Samoin nuo ex. K-9 ym. virkakoirina olleet, osaavat hyvin tämänkin lajin :D:D
 

Smith

Kersantti
Itse olen kuullut vähän vanhemmilta sukulaisilta sodasta palanneista miehistä. Aika karusti joidenkin persoona muuttui sodan aikana.

Eräs sukulaismies oli palvellut kp-miehenä talvisodassa ja siirtynyt jatkosodassa kuljetusjoukkoihin. Mitä lastina on ollut, ei ole vielä jälkipolville täysin selvinnyt, mutta eräs toinen rintamalla ollut sukulaismies on kertonut ainakin kerran kuorma-auton olleen täynnä jäätyneitä ruumiita. Lapset kertoivat että sodan jälkeen isä rentoutui lähinnä viinalla ja viihtyi lähinnä toisten veteraanien seurassa. Näissä porukoissa erimielisyydet ratkaistiin herkästi puukolla. Hermot eivät pitäneet yhtään ja lapset saivat tuntea nahoissaan jos työt eivät sujuneet äkkipikaisen isännän mielen mukaan.

Toinen sukulaismies menetti jalkansa astuttuaan miinaan jatkosodassa. Luonteeltaan häntä kuvailtiin iloiseksi ja rauhalliseksi. Hän oli kuulemma luonteensa ansiosta sukulaislasten suuressa suosiossa ja oli kuulemma erittäin kärsivällinen erityisesti lasten kanssa. Häntä muistellaan vielä tänäkin päivänä lämmöllä.

Molempien sotatielle mahtui varmasti paljon traagista ja traumatisoivaa, mutta lopputulos oli täysin eri. Kumpikaan ei kuulemma suostunut sodasta puhumaan jälkeen päin. Tuolloin kai yleinen käsitys oli että yritetään unohtaa koko sota, eikä niin paljon pahoja muistoja sisältävää aikaa kannata muistella.

Milenkiintoista oli kuinka ainakin pienellä paikkakunnalla vallitsi kuulemma sotaveteraanien hiljainen kunnioitus, vaikka eräs veteraani totesi minulle että sodan jälkeen jotkut nuoret kyselivät syyllistävään sävyyn, että miksi lähditte rintamalle sotimaan.
 
Viimeksi muokattu:

Beerfect

Eversti
Molempien sotatielle mahtui varmasti paljon traagista ja traumatisoivaa, mutta lopputulos oli täysin eri. Kumpikaan ei kuulemma suostunut sodasta puhumaan jälkeen päin. Tuolloin kai yleinen käsitys oli että yritetään unohtaa koko sota, eikä niin paljon pahoja muistoja sisältävää aikaa kannata muistella.
Suojeluvietti myös - halutaan suojella omaa perhettä pahoilta asioilta, joten miksi tuoda sodan kauhuja perheen rasitteeksi. Ihminen muuntuu sellaiseksi millaiseksi (A) antautuu muuntuvan tai (B) pakottaa itsensä muuntuvan. Kolmantena (C) on myös säilyvyys eli itsensä pitäminen ennallaan. Kaikkiin kolmeen liittyy sisäinen taistelu, joka on käytännössä päällä kunkin oman elämän ajan.

Ennen vanhaan on jouduttu kentällä tekemään aika kovia valintoja varsin puutteellisen tiedon ja aikarajan kanssa. Niistä valinnoista ei jutella kun ei niitä moni ymmärrä, vaikka ne osattaisiin kommunikoida. Hetken mielijohteesta voi myös tehdä jotain sellaista mitä saattaa katua loppuelämänsä. Sotanäyttämö on erittäin otollinen kasvualusta sellaisille hetkille. Ja sitten ulkopuolisten (eli siviilien) kohtuuton odotus on se, että ihminen vapaaehtoisesti puhuisi niistä rankoista avainhetkistä...

Sota on suodatin. Mies menee yhdenlaisena sisään ja tulee toisenlaisena ulos, jos tulee ollenkaan.
 

vlad

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Levolla kait. Minulla on tällähetkellä luettavana Ville Kivimäen kirja: Murtuneet Mielet, joka käsittelee muunmuassa "kranaattikauhua". Kovin yksilöllistä miten tuo tulee ja eipä sitä oikein voi ehkäistä.
Onhan tuon tietyllä lailla raskasta luettavaa, mutta ihan mielenkiintoista.
Ville Kivimäen Murtuneet mielet -teoksesta meneillään viimeiset sivut. Sen allekirjoitan, että teos on aikalailla raskasta luettavaa - vastapainoksi aihe on sitten erittäin mielenkiintoinen. Hienoa, että näin laaja aihetta suomalaisesta näkökulmasta käsittelevä kirja on kustannettu. Lukukokemuksen raskaus voi osaltaan johtua siitä, että teos pohjautuu hyvin vahvasti Kivimäen aihetta käsittelevään väitöskirjaan (Battled Nerves: Finnish Soldiers’ War Experience, Trauma, and Military Psychiatry, 1941–44 - Åbo Akademi 2013).

Aihe on kiinnotanut minua jo pitkään, joten on tavallaan harmi, että tähän suomalaisnäkökulmaan tutustuminen on ottanut aikaa muutaman vuoden verran kirjan ensipainoksen julkaisun jälkeen. Olen jonkin verran itsekin opintojen yhteydessä tullut opiskelleeksi psykiatriaa ja psyykkisiä sairauksia, mutta oikeastaan kiinnostus "kranaattikauhuun" ja laajemmin sodankäynnin aiheuttamiin psyykkisiin ongelmiin on peruja jostain 90-luvun puolelta, kun niistä hiukan laajemmin ryhdyttiin keskustelemaan, mediassa toki alkuun keskittyen Operaatio Aavikkomyrskyn jälkeen ilmenneisiin psyykkisiin traumatapauksiin, jotka johtivat syrjäytymiseen ja ikävimmässä tapauksessa itsemurhaan tai laajennettuun itsemurhaan.

Kivimäki käsittelee teemaa seikkaperäisesti ja hyvin laaja-alaisesti, mukana on myös tekijöitä, jotka sivuavat laajempana kokonaisuutena yhteiskuntaamme tuolloin ja sen sodanaikaisia piirteitä (ja piirteitä ennen sotaa - kuten osattomuutta, jonka kohteeksi osa yhteiskunnan syrjityistä joutui). Henkilökohtaisesti minua kiinnostavat eniten konkreettiset havainnot ja näiden tapahtumien läpikäynti ja niistä tehdyt johtopäätökset - ja kuinka oikeaan osuneita ne mahdollisesti ovat.

Teoksen Esipuhe on varsin sykähdyttävää luettavaa, ensinnä käydään läpi lääketieteen kandidaatti Urpo Viinikan tapaus. Viinikka tuomittiin kuolemaan sotilaspelkuruudesta, hänen jätettyä hermoromahduksen saaneena asemapaikkansa ja pataljoonansa ilman lääkäriä useaksi päiväksi ilman lääkäriä, hänet teloitettiin 25. elokuuta 1944. Sen perusteella mitä psykiatri Stig Björk sodanjälkeiseen suoritetussa tutkimuksessa lausunnossaan kirjoitti, voitaneen päätellä, että Viinikan kohdalla tapahtui mahdollisesti oikeusmurha, mutta kyseinen aika ja tilanne huomioiden on kuitenkin ymmärrettävää, että Suomessa ei voitu katsoa läpi silmien jatkosodan ratkaisutaisteluiden aikana silmitöntä karkuruutta vaan siihen oli puututtava kovalla kädellä. Ikävällä tapaa kärsimään joutuivat myös he joiden hermot aivan oikeasti menivät.

Teoksen III osassa luodaan laajempi katsaus rintamayhteisöön, osassa sivutaan myös propagandan vaikutusta kuin myös rintamayhteisön muotoumista ja sen kokemusmaailman vaikutusta ihmismieleen. Kirjallisesti kiintoisaa on tarkastella sitä kuinka sotilaat (rintamalla) kokivat tämän "sotaponnistuksen kansallis-kristillisen merkityksen", aineistona on käytetty ehkäpä poikkeuksellisesti jatkosodan aikana kirjoitettuja runoja, jotka kerättiin alkujaan Päämajan Tiedostusosaston aloitteesta. Runojen käyttöön aineistona sisältyy ongelmia, jotka Kivimäki tunnustaa, mutta kovinkaan paljon muuta sota-aikana kirjoitettua laajaa sotilaiden kokemusmaailmaa valottavaa aineistoa ei ole helposti saatavilla. Muistelmien ongelmana on se, että ne on useimmiten kirjoitettu vuosia sodan jälkeen ja näin aika on jo ehtinyt jättää jälkensä muistoihin. Jatkosodan alkuvaiheessa tuntematon suomalaissotilas on kirjoittanut seuraavan runon:

"Suomi äitiemme helmahan palajaa
nää kansamme kallihit veljet.
Rajat, joille on helpompi rakentaa
idän vaaroja vastahan teljet.
Se on määrämme pää,
työmme kesken ei jää,
vaan suureks on saatava Suomemme tää
sekä yhtehen heimomme juuret.
"

Runo on laadittu aikana, jolloin Suur-Suomea rakennettiin ja Karjala palautettiin emä-Suomen yhteyteen.

Teoksen perusteella uskallan todeta sen, että etenkin hyökkäyssota on kyettävä perustelemaan todella hyvin ja mikäli sota jatkuu kovin pitkään (kuten jatkosodan voidaan sanoa jatkuneen) yhteisöllisyys rintamalla alkaa helpommin rakoilla ja kun tämä yhteisöllisyys rakoilee ja asetelmaan tulee mukaan "normalisoitumista", kasvaa selkeällä tapaa myös moraalin ja motivaation horjuminen ja sen myötä entistä pienemmät asiat voivat saada ihmismielen nyrjähtämään sijoiltaan. Tähän kun lisätään se, että pitkittyvä sota kuluttaa entistä enemmän yhteiskuntaa, sotaan osallistuvia ikäluokkia ja kun samalla rintamayhteisöllisyys on paikoin rapissut melkoisesti, ollaan hyvin ongelmallisessa tilanteessa. Suurhyökkäys kesällä 1944 osui näiltäkin osin huonoon saumaan, koska pitkään jatkunut sota oli kuluttanut - asemasodasta huolimatta - paljon pienen yhteiskunnan voimavaroja.

Kiintoisa havainto oli myös se, että moni talvisodassa ansiokkaasti taistellut ja sittemmin reserviin siirretty, koki henkisen romahtamisen jouduttuaan kutsutuksi takaisin sotaan pitkään jatkuneessa jatkosodassa. Traumaattisena tekijänä voitiin pitää sitä, että nämä sotilaat olivat jo asettuneet siviilielämään ja jättäneet sodan taakseen. Heille oli ehtinyt tulla perhettä ja kun heidät kutsuttiin takaisin rintamalle, olikin vaikeaa asennoitua takaisin sotilaan rooliin siviilin roolista ja jättää vaimo ja lapset kotiin pärjäämään yksin aikana, jolloin pärjääminen tarkoitti kädet verillä raatamista.

Kokonaisuutena Kivimäen teos on ehdottomasti luettava. Ei mikään parissa illassa läpiluettu teos vaan ennemminkin ajankanssa ja harkiten luettava ja tarvittaessa tapauksiin ja havaintoihin uudelleen palaten - tai näin minä teosta olen lukenut.

vlad
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Nyt Matilaisen leffa olisi 23 päivää nähtävänä Areenassa. Ehkä paras sotaelokuva.

"Usein unohdetaan, miten nuoria he olivat. Heillä ei ollut lupaa äänestää tai mennä ravintolaan, mutta heillä oli oikeus kuolla sodassa."


http://areena.yle.fi/1-3391729
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Todella mielenkiintoinen ketju. Lueskelin tuon ketjussa mainitun Kivimäen "Murtuneet mielet"- teoksen ja raskaslukuisuudestaan huolimatta se oli erittäin hyvä kirja, suositus siis täältäkin. Muistaakseni Wolf Halsti kirjoitti muistelmissaan, että paras sotilasjoukko on hyvinkoulutettujen parikymmenkesäisten joukko, jota johtavat kokeneet ammattiupseerit. Tämä siksi, että nuorukaisten psyyke on joustava ja kestää järkytyksiä vanhempia paremmin. Tämän suuntaiseen tulokseen tulee myös tuota Kivimäen kirjaa lukiessa. Mielenkiintoisia olivat myös havainnot talvisodassa hyvin palvelleista sotilaista, jotka alkoivat luhistua jatkosodassa. Ihmisen panssari ei siis ole murtumaton ja kovakin mies väsyy. Sääli sinänsä, että näitä asioita ei aikanaan tunnistettu tai haluttu tunnistaa, vaan moni sai pelkurin maineen, vaikka oli käytännössä yksinkertaisesti menettänyt järkensä.
 

arix

Kenraali
Todella mielenkiintoinen ketju. Lueskelin tuon ketjussa mainitun Kivimäen "Murtuneet mielet"- teoksen ja raskaslukuisuudestaan huolimatta se oli erittäin hyvä kirja, suositus siis täältäkin. Muistaakseni Wolf Halsti kirjoitti muistelmissaan, että paras sotilasjoukko on hyvinkoulutettujen parikymmenkesäisten joukko, jota johtavat kokeneet ammattiupseerit. Tämä siksi, että nuorukaisten psyyke on joustava ja kestää järkytyksiä vanhempia paremmin. Tämän suuntaiseen tulokseen tulee myös tuota Kivimäen kirjaa lukiessa. Mielenkiintoisia olivat myös havainnot talvisodassa hyvin palvelleista sotilaista, jotka alkoivat luhistua jatkosodassa. Ihmisen panssari ei siis ole murtumaton ja kovakin mies väsyy. Sääli sinänsä, että näitä asioita ei aikanaan tunnistettu tai haluttu tunnistaa, vaan moni sai pelkurin maineen, vaikka oli käytännössä yksinkertaisesti menettänyt järkensä.
Näinpä, kaikille tulee raja jossain vaiheessa vastaan jollei pääse lepoon ja kokemuksia pääse purkamaan.
 
Top