Pelaamalla panssarimieheksi – näin puolustusvoimat käyttää simulaattoreita panssarikoulutuksessa
Kaj Laaksonen, Jouni Junkkaala
2 tuntia sitten
CV9030 asemissa karjalan prikaatin yhteis taisteluharjoituksessa.
Panssarijoukoissa simulaattorit ovat olleet käytössä jo pitkään, mutta alkuaikoina kyse oli lähinnä niin sanotuista järjestelmäsimulaattoreista, joita aika usein kutsutaan myös konttisimulaattoreiksi. Se tarkoittaa käytännössä esimerkiksi konttiin rakennettua panssarivaunun sisätilojen jäljitelmää, jossa voidaan harjoitella vaikkapa erilaisia vaunun järjestelmiä. Mitään useamman vaunun verkkopelin kaltaisia ominaisuuksia niissä ei ollut.
Kapteeni Ilja Varhan mielestä ne tuntuivat lähinnä paluulta lapsuuteen, tekniikka kun oli 80-luvulta ja olivat samaa tasoa Iljan alle kouluikäisenä pelaaman ja monen simulaattoripelaajan kaiholla muistaman M1 Tank Platoon -pelin kanssa.
M1 Tank Platoon
“Niissä saattoi olla vaikkapa yksittäisiä ampumatilanteita, jotka toistuvat joka kerta aika samanlaisina. Lähinnä harjoiteltiin mitä komentoja annetaan ja mitä vipuja käännetään missäkin järjestyksessä. Kyse oli yhden vaunumiehistön harjoittelusta kerrallaan.”
Konteista peleihin
”Vasta virtuaalisimulaattorit ovat tuoneet mahdollisuuden harjoitella kunnolla taistelutekniikkaa ja taktiikkaa. Se tietysti vaatii verkko-ominaisuuksia, jotta simulaatioon saadaan enemmän kuin yksi vaunu kerrallaan.”
Vekaranjärvellä alettiin vuosien 2008–2009 tienoilla miettiä simulaattorivälineiden hankkimista CV9030-vaunun koulutukseen ja Steel Beasts nousi ykkösvaihtoehdoksi.
“Meikäläinenhän on hakannut Steel Beastsia aivan alusta eli 2000-luvun alusta lähtien. Sain sopivasti jalan oven väliin ja pystyin kertomaan, että tunnen järjestelmän ja voin auttaa siinä, että saadaan simulaattori nopeammin käyttöön.”
“Se onnistui aika hyvin. Meillä oli lopulta hyvin lyhyt aikaikkuna, jonka sisällä piti saada hoidettua hankinta. Varsinkin vaatimusten määrittelyssä oli valtavasti hyötyä siitä, että tiesin valmiiksi mitä simulaattori on syönyt ja mitä muut maat ovat siihen tehneet. Sen pohjalta oli aika helppo räätälöidä simu-CV meille sopivaksi.”
Kynnystä madalsi se, että vanhat konttisimulaattorit olivat halvimmillaankin kymmenen kertaa ja pahimmillaan sata kertaa kalliimpia.
Ensimmäisenä Steel Beasts Pron otti tuoreeltaan käyttöön Yhdysvaltojen maavoimien sotilasakatemia West Point.
“Siitä lähti käyntiin tapa, että Pro-version tilannut taho tilaa siihen samalla käytössä olevan kaluston ja haluamansa ominaisuudet, mutta samalla kaikki asiakkaat saavat ne käyttöönsä. Aivan aluksi Steel Beastsissa ei ollut kuin M1 Abrams ja Leopard, mutta nyt eri vaunuja on kymmenittäin. Varsinkin länsimaisen kaluston kirjo on melkoinen. Suomessa käytössä olleesta kalustostakin on mukana ja pelattavissa muun muassa T-72 ja BMP-2.”
Pioneerityötä Vekaranjärvellä
Käytännössä Steel Beasts Prota tekevä eSim Games lähetti väkeä Vekaranjärvelle mallintamaan CV9030:n yhdessä suomalaisten kanssa.
“Olin käyttäjän edustajana mukana kehittämässä lähinnä testaamalla eri prototyyppejä. Se oli aika usein ristiintarkistusta läppäri sylissä oikeassa vaunussa. Vetelin kytkimiä myös sellaisessa järjestyksessä, jota koulutuksessa ei oikeasti tehdä, ihan vain testatakseni tekeekö simulaattori virhetilanteessa samat asiat kuin oikea vaunu. Noin vuoden verran meni ekasta prototyypistä valmiiseen vaunuun.”
”Siihen aikaan CV9030 oli Steel Beastsin kaikkein tarkimmin mallinnettu vaunu. Pelin ensimmäisissä versioissa ei ollut kuin tähtäinnäkymät. 3D-mallinnetut sisätilat tehtiin 2006 ja nyt mallinnus on vihdoin sillä tarkkuudella, että se kelpaa jopa järjestelmäsimulaattoriksi ainakin ammunnan ja taistelutilanteiden osalta.”
Hinnaksi virtuaaliselle CV9030:lle tuli karkeasti arvioiden satatuhatta euroa. Se voi tuntua kalliilta, mutta jos oikeaan vaunuun pultataan simulaattorivarustus eli antureita ja elektroniikkaa, jotka lähettävät ja vastaanottavat taistelukentän tapahtumia, hinta on moninkertainen. Tyypillisiin sotateollisuuden tuotteisiin verrattuna satatuhatta euroa virtuaalivaunusta on pelkkiä pähkinöitä.
Suomessa käytetään VBS:n pohjalta tehtyjä simulaattoreita ja Steel Beasts on käytössä Vekaranjärvellä Karjalan Prikaatissa ja Panssariprikaatissa Parolassa. Leopard-taistelupanssarivaunuja on viime aikoina siirretty muihinkin varuskuntiin, jolloin Steel Beastsin käyttö tulee yleistymään puolustusvoimissa.
Vaunumiehistön ampumakoulutuksen lisäksi Steel Beasts on kehittynyt simulaattorina, ja sitä on alettu käyttää enemmän taistelutekniikan ja taktiikan harjoitteluun.
”Simulaattorissa on paljon helpompi mallintaa sitä, ettei kaikki menekään suunnitelmien mukaan. Vaunun eri järjestelmiin voi säätää vikoja rikkomatta oikeita järjestelmiä. Simulaattori on hyvä pakottamaan miehistöä soveltamaan ja keksimään konsteja kiertää ongelmatilanteet. Se on myös hyvä luomaan yhtäkkiä muuttuvia tehtäviä ja yllättäviä elementtejä joista kouluttaja ei alustuksessa ole kertonut, jolloin yksinkertainen keikka voikin muuttua monimutkaiseksi.”
Kouluttajalla on simulaattorissa pelinjohtajan ja vihollisen rooli.
“Se voi olla esimerkiksi sitä, että lähetän lennosta vihollisen iskemään sivustaan, jos koulutettavilta sen suojaus on päässyt unohtumaan. Se on tehokas tapa oppia, kun tajuaa välittömästi mikä meni pieleen. Seuraavassa suoritteessa sivusta on ihan varmasti suojattu.”
Isossa organisaatiossa ei muutoksiin ole tosin lähdetty aivan helposti eikä nopeasti.
“Kantapeikot ovat tässä suhteessa siitä hyviä, että tietynlainen muutosvastarinta tavallaan suojelee meidän järjestelmää sillä, ettei mennä ihan joka höpötykseen mukaan. Läpilyönti vaatii sen, että oikeasti nähdään että uudet tavat ja systeemit toimivat. Tässä kävi juuri niin, että Steel Beasts löi läpi sen jälkeen, kun nähtiin miten harjoittelu tehostui. Sen jälkeen se vakiintui nopeasti.”
“Varusmiehetkin kyllä huomaavat, jos harjoituksessa ei ole mitään järkeä tai siitä ei tunnu olevan mitään hyötyä. Siitä on paljon etua, että nykyään käytännössä kaikki varusmiespalvelukseen tulevat harrastavat pelaamista. Hiirtä ja wasd-näppiskontrolleja ei tarvitse opettaa kuin parille poikkeusyksilölle. Päästään suoraan asiaan.”
Varusmiesten peliharrastuksesta ei ole pelkästään hyötyä.
“Sehän on iso haaste, että mennään niin sanotusti pelimoodiin ja unohdetaan taistelukentän realiteetit. Siinä kouluttajan pitää olla tiukkana ja paimentaa. Muuten alkaa yksilösuorittaminen, kun joku on pelannut Call of Dutya vähän enemmän ja yrittää yksinään voittaa sotaa. Silloin harjoittelun tavoite, eli oikeaan tilanteeseen valmistautuminen katoaa kokonaan pois.”
Siirtovaikutus tarkoittaa simulaattorikoulutuksessa sitä, miten sujuvasti simulaattorissa opitut asiat siirtyvät tositoimiin.
“Siirtyminen maastoharjoituksiin ei tapahdu kertarysäyksellä, vaan limittäin. Eniten simulaattoriharjoittelusta saadun hyödyn huomaa, kun siirrytään ampumaan maastossa. Simulaattoriharjoitusten jäljiltä kontrollit ja järjestelmien toiminta ovat niin hyvin muistissa, ettei oikeassa vaunussa tarvitse enää miettiä mistä namiskasta tapahtuu mitäkin. Kontrollit ovat tismalleen samat luokkahuoneessa kuin oikeassa vaunussa. Voidaan keskittyä ekasta maastoharjoituksesta lähtien itse suoritukseen.”
“Sitähän simulaattoriharjoituksella nimenomaan haetaan, ettei oikeilla ampumatarvikkeilla, joita on aina rajallisesti, tarvitse “harjoitella kontrolleja” vaan oikeasti maalien tuhoamista.”
Kysymys simulaattoriharjoituksen tuomista säästöistä saa Varhan tuhahtamaan turhautuneen oloisesti.
“Tätähän ei sinänsä tarvitse miettiä eikä laskea, koska simulaattorin hankinta ei onneksi vaikuttanut ampumatarvikkeiden määrään. Maasto- ja ampumaharjoituksia ei suinkaan vähennetty, mutta simulaattoreiden käytön myötä niiden laatu parani. Se on minusta ainoa oikea tapa. Käytetään ampumatarvikkeet siten, että päästään koulutuksessa pidemmälle ja otetaan koulutuksen alkuvaiheen virheet pois simulaattorilla.”
Seuraava askel on maastoharjoitusten ja virtuaalisten simulaattoriharjoitusten integrointi. Niitä ei ihan vielä ole Suomessa, mutta ulkomailla on yhdistely samaan harjoitteeseen jo tehty. Esikunta voi nähdä kolme joukkoa, joista yksi on oikeasti maastossa, yksi on yhdessä simulaattorijärjestelmässä ja kolmas joukko toisessa. Esikunnassa ei välttämättä edes tiedetä, mitkä joukot ovat maastossa oikeasti. Siellä päässä kaikki on virtuaalista.
“Esimerkkinä eri todellisuuksien integraatiosta on vaikkapa tilanne, jossa maastossa olevan osaston paikkatieto siirretään Virtual Battlespace -simulaattorin puolelle, missä osaston liikkeet ohjaavat botteja. VBS:ssä tehtiin lennokilla havainto kyseisestä osastosta ja välitettiin tieto eteenpäin. Virtuaalisessa maailmassa tehty havainto johti toimenpiteisiin, joihin maastossa olevan osaston piti reagoida.”
Virtual Battlespace eli VBS on maailmalla eniten käytetty simulaattorisofta. Tsekkiläisen Bohemia Interactiven Arma-peleistä kehittämä VBS on huomattavasti Steel Beastsia monipuolisempi, mutta samalla geneerisempi softa. VBS on käytössä myös Suomessa.
Maasto ja metsikkö ei ole kovin realistista Steel Beastsissa. Vaunumiehistön kannalta ilmasuoja on todella tärkeä elementti, mutta siihen Steel Beastsissa on lähinnä vain maaleiksi kelpaavia kohteita. Mitään riittävän vakavaa uhkaa niistä ei ole.
“Rynnäkkökoneiden toimintaa ei ole mukana lainkaan. Se on harmi, sillä maastoharjoituksissa rynnäkkökoneita on vaikea järjestää. Koulutus jääkin lähinnä siihen, että näytetään kuvista miltä vaunu näytti ilmasta ja missä sen olisi kannattanut olla. Simulaattorissa sama asia olisi helppo visualisoida.”
“Tykistö on oikeasti tuliasemissa, sillä on realistiset viiveet ja kranaatit ovat oikeasti ilmassa lentäviä objekteja, mikä on peli- ja simulaattoripuolelle aika harvinaista. Normaalistihan tykistökeskitys tarkoittaa sitä, että kohteessa alkaa vain räjähtelemään.”
Tekoäly ei osaa taktikoida
“Tekoälyn osuus on tärkeä, koska harjoittelu menee helposti pieleen, jos tekoälyn ohjaamat joukot toimivat miten sattuu. Steel Beastsissa tekoäly rajoittuu joukkueen tasolle. Siitä ylöspäin toiminnot täytyy joko skriptata etukäteen tai ihmisen täytyy pelata ne harjoitustilanteessa.”
Joukkueen tasolla kaikki universaalit temput, kuten vaikkapa etenemismuodot, tuliasematoiminta ja aseiden käyttö maalitilanteissa toimii hyvin. Yksittäiset vaunut toimivat järkevästi omalla tontillaan, mutta eivät välttämättä kovin hyvin yhdessä. Tekoälyn vaunumiehistö ymmärtää mennä suojaan nähdessään maalin ja silloin kun ammutaan, tehdään se nopeasti ja mennään taas piiloon.
“Tekoäly on saksalaisen entisen panssariupseerin kehittelemää, joten se on hyvin looginen sotilaan ymmärtää. Vertailun vuoksi VBS:ssä tekoäly on monipuolisempi ja toimii “inhimillisemmin”, mutta se ei toimi välttämättä niin kuin suomalainen sotilas on koulutettu.“
Toisaalta ei Steel Beastsissakaan ole itsesuojeluvaistoa lainkaan, kuten ei pelien tekoälyillä yleensäkään. Hyökkäys loppuu siinä vaiheessa, kun viimeinen vaunu palaa.
“Ei yksikään upseeri oikeasti sellaista käskisi. VBS:ssä tekoäly ei puske viimeiseen asti päälle, vaan saattaa lähteä kiertämään, vetäytymään tai siirtyä puolustusasemiin. Vaikeus on siinä, ettei koskaan voi olla täysin varma siitä mitä se tekee. Tulee harmaita hiuksia, jos harjoitteissa käyttää tekoälyä liikaa.”
Vekaranjärvellä koulutetaan erikseen niin sanottuja simulaattorivarusmiehiä. He tuottavat sisältöä VBS:ään, mutta eivät kuitenkaan Vekaranjärvellä käytettävään Steel Beastsiin. Se taas johtuu kahden järjestelmän erilaisesta filosofiasta. Steel Beasts on suljettu järjestelmä, johon käyttäjän tuottama sisältö voi olla ainoastaan skenaarioita ja karttoja. VBS sen sijaan on avattu käyttäjälle ja sinne voi luoda vaikka mitä sisältöä.
Varusmiehet tuottavat ja mallintavat VBS:ään Pahkajärven harjoitusalueen maastoa ja Vekaranjärvellä käytettyä kalustoa, kuten Stinger-ilmatorjuntaohjuksia ja RG32-partioajoneuvoja. Tekeminen on lähinnä mallinnusta ja koodausta. Työn tulokset jäävät ainoastaan puolustusvoimien käyttöön.
Simulaattorivarusmieheksi
haetaan puolustusvoimien erikoistehtävien haun kautta, missä 3d-mallintajien ja koodaajien tehtävät ovat muun muassa combat camera -kuvaajien ja kybersotilaiden tehtävien joukossa. Hakemus laitetaan sisään ja sen jälkeen mennään pääsykokeisiin. Käytännössä kyse on opinnäytetyöstä.
Vekaranjärvellä saapumiserässä virtuaalivarusmiehiä on viisi reilusta kahdesta tuhannesta.
CV9030:n vaunumiehistön koulutuksesta simulaattoriosuus on ajallisesti useita viikkoja palvelusajasta, tosin tehtävästä riippuen. Ampujat ovat suhteessa enemmän simulaattorin kimpussa, kun taas ajajat ja johtajat käyttävät enemmän aikaa ajoharjoitteluun, jotta ylipäätään pääsevät aidon vaunun kimppuun.
