Siprin uusimmat tilastot

Kanistereiden lisäämisen tarvetta on kommentoitu julkisuudessa ja foorumin yleisin mielipide on ollut että AMRAAM-ER on se looginen valinta sen lisäksi.

Amraam-ER olisi varmaan se loogisin ja helpoin vaihtoehto. Lavettien määrän lisääminen tarkoittanee tutkien ja tulenjohtokeskusten määrän lisäämistä, jotta paletti pysyy kasassa.
 
Määrä on riittävä.

Kuten sanoin niin muistelen että tuossa listauksessa olisin joskus lukenut 24. Mutta pakko se on uskoa paremmin muistavia

Tarkoitin siis, että tulenjohtokeskusten määrä on riittävä muuhun hankintaan suhteutettuna. Ja em määriä en muista nähneeni julkisuudessa. Muutoin Nasams II määrät voisivat kyllä olla moninkertaiset...
 
Haluaisin nähdä, että nykyisellekin kalustolle saataisiin edes yksi lavettikerta uutta korkealle kantavaa ammuttavaa, ennen kuin järjestelmää aletaan laajentamaan. Vai pitkäänkö tulevaisuuteen täällä porukka aikoo laskea B-sarjalaisen AMRAAM:in varaan? En uskaltaisi olla kauhean luottavainen tuon puikon suorituskykyisyyteen maasta laukaistuna edes keskikorkeuksille. Vai onko niin, että HX hankkeen 10 miljardiin sisältyi myös uudet puikot? Silloinhan laareista ja luolista vapautuisi NASAMS-käyttöön kierrätettäviksi kasoittain C-sarjan AMRAAMeita + AIM-9X:t.
 
Viimeksi muokattu:
Tarkoitin siis, että tulenjohtokeskusten määrä on riittävä muuhun hankintaan suhteutettuna. Ja em määriä en muista nähneeni julkisuudessa. Muutoin Nasams II määrät voisivat kyllä olla moninkertaiset...

Itse siis muistelin että Siprin listassa olisi ennen ollut eri luku.
 
ITO12 kokonaisuuteen kuuluu muutakin kuin ITOPTRI:t eli tutkien määrästä ei voi suoraan todeta patterien määrää. Tästäkin löytyy julkisista lähteistä riittävästi tietoa jotta pystyy vetämään aika tarkat arviot patterien määrästä tai niiden koostumuksesta.
 
Niin julkisuutessa niin yhden patteriin kuuluu 3 ohjuslavettia, mutta nyt en tiedä onko suomella 12 tai 24 niitä , niin se tekisi 4 patteria tai 8 patteria
 
Ruotsin Sipri 2020

Transfers of major weapons: Deals with deliveries or orders made for 2020 to 2020

Note: The ‘No. delivered’ and the ‘Year(s) of deliveries’ columns refer to all deliveries since the beginning of the contract. The ‘Comments’ column includes publicly reported information on the value of the deal. Information on the sources and methods used in the collection of the data, and explanations of the conventions, abbreviations and acronyms, can be found at URL <http://www.sipri.org/contents/armstrad/sources-and-methods>.

Source: SIPRI Arms Transfers Database

Information generated: 16 March 2021

Year(s)
Supplier/ No. Weapon Weapon Year of No.
recipient (R) ordered designation description of order delivery delivered Comments

Italy

R:
Sweden (60) Skyward Aircraft IRST 2014 Skyward-G version; for 60 Gripen-E combat aircraft produced in Sweden

Norway

R:
Sweden 2 ST-2400 ASW sonar 2017 2020 (2) For modernization of 2 Göteborg corvettes

United Kingdom

R:
Sweden (60) Raven ES-05 Combat ac radar 2014 For 60 Gripen-E combat aircraft produced in Sweden; incl production of components in Sweden

United States

R:
Sweden (60) F414 Turbofan (2013) For 60 Gripen-E combat aircraft produced in Sweden

4 APS-143(V) MP aircraft radar (2015) For 4 NH-90 transport aircraft modified to ASW version

MIM-104C PAC-2 SAM 2018 MIM-104E GEM-T version; Swedish designation Rb-103a

(20) MIM-104F PAC-3 ABM 2018 Swedish designation Rb-103b

4 Patriot PAC-3 SAM/ABM system 2018 Swedish designation EldE-103
 
Vittuako myö niillä Ruotsin tilastoilla tehdään - olisit @Soldierblue hakenut Suomen tilastot! :(

No, tässä ne nyt on. Jotenkin meni ohi, että on taas tämä aika vuodesta. Kai se on hyvä, että siviilielämä pitää kiireisenä...

sipri 2020.jpg
 
Katso liite: 48216
Kas kas, ei ole SIPRI:kään lähtenyt arvioimaan ELM-2311 -vastatykistötutkien määrää. Toisaalta, hyvin niukastihan siitä on julkisuuteen mitään tietoa kerrottu.
 
Vosiko joku kirjoittaa auki noita listoja ja mitä sieltä halutaan ostaa?
On ostettu.

Tuon mukaan K-9 delivery 2018-2020 ja option toimitukset 2018-2024, mutta toimitettu vain 17 kpl 2020 loppuun mennessä :unsure:

Pohjanmaan torpedit näytettäisiin jo toimitetun, mutta Haminoiden torpedit toimitus 2023-2025, vaikka Haminoihin niitä juuri on asennettu. Ehkä tuosta voinee päätellä, koska Pohjanmaita odotetaan riviin.
 
  • Tykkää
Reactions: aab

Haminoihin on ymmärtääkseni asennettu Ruotsin merivoimilta lainatut Torped 45 -torpedot. Torped 47:n valmistumista vasta odotellaan.
 
Ruotsin Sipri 2020

Transfers of major weapons: Deals with deliveries or orders made for 2020 to 2020

Note: The ‘No. delivered’ and the ‘Year(s) of deliveries’ columns refer to all deliveries since the beginning of the contract. The ‘Comments’ column includes publicly reported information on the value of the deal. Information on the sources and methods used in the collection of the data, and explanations of the conventions, abbreviations and acronyms, can be found at URL <http://www.sipri.org/contents/armstrad/sources-and-methods>.

Source: SIPRI Arms Transfers Database

Information generated: 16 March 2021

Year(s)
Supplier/ No. Weapon Weapon Year of No.
recipient (R) ordered designation description of order delivery delivered Comments

Italy

R:
Sweden (60) Skyward Aircraft IRST 2014 Skyward-G version; for 60 Gripen-E combat aircraft produced in Sweden

Norway

R:
Sweden 2 ST-2400 ASW sonar 2017 2020 (2) For modernization of 2 Göteborg corvettes

United Kingdom

R:
Sweden (60) Raven ES-05 Combat ac radar 2014 For 60 Gripen-E combat aircraft produced in Sweden; incl production of components in Sweden

United States

R:
Sweden (60) F414 Turbofan (2013) For 60 Gripen-E combat aircraft produced in Sweden

4 APS-143(V) MP aircraft radar (2015) For 4 NH-90 transport aircraft modified to ASW version

MIM-104C PAC-2 SAM 2018 MIM-104E GEM-T version; Swedish designation Rb-103a

(20) MIM-104F PAC-3 ABM 2018 Swedish designation Rb-103b

4 Patriot PAC-3 SAM/ABM system 2018 Swedish designation EldE-103

Vähän laimeaa? Patriotit löytyy ja 60 E-gripukkaan tilattu roinaa, mutta muuten aika vaisua. 2 Göteborgia meinataan päivittää, eikös nuo nyt ole jo lähtökohtaisestu aika aktiikkia-antiikkia?

4 NH-90:tä USW versioksi (y)
 
Pääseeköhän Patrialle kertymään tietotaitoa tuosta viimeisestä? Mielenkiintoinen uutinen tulevaisuutta ajatellen. Tätähän vois vähän heruttaa =D
 
Back
Top