Smith: Venäjä testaa ja vaikuttaa

- Reaktio on ollut aika surullinen. Se osoittaa, että Suomi tai osa Suomesta on suomettunut, Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund kommentoi Iltalehdelle.

Grönlundin mukaan Tanskan, Norjan, Ruotsin, Islannin ja Suomen puolustusministereiden Venäjä-kannanotosta seurannut keskustelu osoittaa, että "tietynlainen nöyristely ja Venäjän pelko on aika syvällä".

- Kannanotossa oli vain tosiasioita. Venäjän uhka on lisääntynyt, ja Venäjä on käyttäytynyt aggressiivisesti, Grönlund sanoo.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015041719527711_uu.shtml

Suomalaiset "ruoskivat itseään tehdäkseen selväksi Venäjälle, että olemme tästä oikeasti pahoillamme".

Noyra.jpg
 
Suomettumista on, mutta olen itse tulkinnut tämän media- ja vaalihöyryksi. Rinne ja Sipilä eivät edes tunteneet lausunnon tekstiä. He reagoivat lehtiuutisiin ja kommentoivat maikkarin vaalitentissä sanoja, joita ei edes ollut olemassa. Presidentti oli silloin Arabiemiraateissa ja kuuli varmaan samaa rikkinäistä puhelinta, tosin kettu osasi olla maltillinen. Norjantaitoisia taisi olla vähänlaisesti liikkeellä...

Tekstissä ei ollut mitään sellaista, mitä ei olisi virallisessa ulkopolitiikassa aikaisemmin todettu.

Luetaan nyt vielä kerran:

”Pohjoismaat kohtaavat tilanteen solidaarisuuden ja syvennetyn yhteistyön avulla. Pohjoismainen yhteistyö perustuu yhteiseen arvomaailmaan ja haluun selvitä haasteista yhdessä. Lähtökohtana on tosin jäsenyys eri organisaatioissa, mutta teemme tiivistä yhteistyötä EU:n ja Naton puitteissa. Lähestymistapamme on puolustuksellinen. Haluamme vahvistaa Pohjois-Euroopan vakautta, ja otamme etäisyyttä uhkauksiin ja sotilaallisten voimavarojen käyttöön. Tiiviimpi pohjoismainen yhteistyö ja solidaarinen toiminta Baltian maiden kanssa vahvistavat osaltaan alueemme turvallisuutta ja nostavat kynnystä sotilaallisten välikohtausten syntymiselle. Toimimalla yhdessä päättäväisesti, ennakoitavasti ja johdonmukaisesti voimme edistää rauhaa ja turvallisuutta omassa osassamme maailmaa. Samalla vahvistamme yhteishenkeä EU:ssa ja Natossa sekä ylläpidämme osaltamme transatlanttista linkkiä.”

Yhteenveto:

”Otamme osaltamme vastuun alueestamme tänä rauhattomana aikana. Pohjoismainen yhteistyö täydentää EU:ssa ja Natossa alueemme turvallisuuden parantamiseksi tehtävää yhteistyötä. Yhteinen päämäärämme on lisätä ennakoitavuutta, edistää rauhanomaista kehitystä ja välttää sotilaalliset välikohtaukset ja konfliktit.”
 
Jos poliitikot paskovat housuun, kun puolustusministeri meni tuollaiseen paperiin nimensä ilman lupaa laittamaan, niin eiköhän se ole parasta että antaudutaan jo etukäteen ihan suosiolla ja ehdoitta.

Minun mielestä lausunto oli harvinaisen suorasanainen, mutta en minä oikein ymmärrä että miksi suomalaiset päättäjät siitä hermostuivat. Venäläisten kannan ymmärrän kyllä oikein hyvin, mutta Suomi on Suomi ja Venäjä on Venäjä. Jos tuollaista asiaa ei saa sanoa ääneen, niin mitä helkkaria tässä maassa sitten saa sanoa ääneen, kun Venäjästä puhutaan?

Taitaa lähinnä vaalit painaa päälle. Kuvaavaa on se ettei ainakaan Rinne ollut edes artikkelia lukenut...ei kai sekään sentään OIKEASTI niin vässy voi olla? Näin toivon ainakin.
 
Rinne ollut edes artikkelia lukenut...ei kai sekään sentään OIKEASTI niin vässy voi olla?

Kyllä se on just. Kun katsot miten Rinteen 'ura' on kulkenut, niin noita institutionaalisen syöttöporsaan paikkoja se on kulkenut läpi. Niissäkin oma ahneus on lyönyt yli ja joutunut joskus vaihtamaan kaukaloa. Mihinkään oikeasti vaativaan ja vastuulliseen siitä ei ole. Ei ministeriainesta missään tapauksessa.
 
Suomettumista on, mutta olen itse tulkinnut tämän media- ja vaalihöyryksi. Rinne ja Sipilä eivät edes tunteneet lausunnon tekstiä. He reagoivat lehtiuutisiin ja kommentoivat maikkarin vaalitentissä sanoja, joita ei edes ollut olemassa. Presidentti oli silloin Arabiemiraateissa ja kuuli varmaan samaa rikkinäistä puhelinta, tosin kettu osasi olla maltillinen. Norjantaitoisia taisi olla vähänlaisesti liikkeellä...

Kyllä. Kuinka moni täällä on oikeasti kuullut jonkinlaista kohua aiheesta ihan oikeiden yksityishenkilöiden suulla, eikä median kohujutuissa ja poliitikkojen suussa? En ole kuullut yhdenkään ihmisen esim. työpaikan kahvihuoneessa mainitsevan mitään että tämä provokaatio kauheasti kuohuttaisi. @Myrskyhiiri täällä tuota artikkelia vikoi, joskin henkilökohtaisesti ihmettelin että luimmeko edes samaa artikkelia. Muttei tuota nyt voi vielä kohuksi sanoa.

Jos lehdet kirjoittavat, että kohu syntyi, niin poliitikot ja yksityishenkilöt lukevat että kohu on ja jälkikäteen kukaan ei muista muuta kuin lehtien kirjoittaman ja poliitikkojen vaalien alla rääpimän "faktan" kohusta. Sitten tietyt piirit ruoskivat hieman itseään kun tuollaisen meni ministeri allekirjoittamaan, sitten laajemmat piirit itseruoskittavat kansakuntaa koska olimme niin suomettuneita että muutamat harjoittivat sisäpoliittisiin tarkoitusperiinsä itseruoskintaa.

Minä väitän, että koko pumaska oli aika inhimillis-poliittinen pölvästely missä ei ollut mitään erityistä provosointia eikä toisaalta suomettumistakaan, Rinne ja kumppanit vaan kosiskelivat äänestäjistään sitä porukkaa joka elää vielä YYA-aikaa.

Jos tämä olisi ollut edes myrsky VOTKAlasissa niin olisi ollut edes ripaus dramatiikkaa, mutta kyllä tämä oli myrsky vesilasissa, puhtaasti joutsenmerkillä ja avainlipulla varustettua kotimaista hupsuttelua.
 
Kyllä se on just. Kun katsot miten Rinteen 'ura' on kulkenut, niin noita institutionaalisen syöttöporsaan paikkoja se on kulkenut läpi. Niissäkin oma ahneus on lyönyt yli ja joutunut joskus vaihtamaan kaukaloa. Mihinkään oikeasti vaativaan ja vastuulliseen siitä ei ole. Ei ministeriainesta missään tapauksessa.

Jaan inhosi miestä kohtaan, mutta silti...ei kai AY-piireissäkään löysäilijät etene?
 
ei kai AY-piireissäkään löysäilijät etene?

Korostan vielä tuota omaa sanaani 'institutionaalinen'. Tämä nykyinen AY-järjestelmä on relikti muilta ajoilta. Se ei ole nykyisin jäsentensä hallussa vaan on todellisuudesta irrallinen ja vastuuton korporaatio joka vetää puoleensa huonointa ihmisainesta ilmaisten lounaiden ja kollektiivisen korruption kaukalolle. Oikeitakin ihmisiä siellä on vielä mukana, mutta vaaka on kallistunut rappion puolelle. Jotakin ehkä tietäisin...
 
Kyllä. Kuinka moni täällä on oikeasti kuullut jonkinlaista kohua aiheesta ihan oikeiden yksityishenkilöiden suulla, eikä median kohujutuissa ja poliitikkojen suussa? En ole kuullut yhdenkään ihmisen esim. työpaikan kahvihuoneessa mainitsevan mitään että tämä provokaatio kauheasti kuohuttaisi. @Myrskyhiiri täällä tuota artikkelia vikoi, joskin henkilökohtaisesti ihmettelin että luimmeko edes samaa artikkelia. Muttei tuota nyt voi vielä kohuksi sanoa.

Jos lehdet kirjoittavat, että kohu syntyi, niin poliitikot ja yksityishenkilöt lukevat että kohu on ja jälkikäteen kukaan ei muista muuta kuin lehtien kirjoittaman ja poliitikkojen vaalien alla rääpimän "faktan" kohusta. Sitten tietyt piirit ruoskivat hieman itseään kun tuollaisen meni ministeri allekirjoittamaan, sitten laajemmat piirit itseruoskittavat kansakuntaa koska olimme niin suomettuneita että muutamat harjoittivat sisäpoliittisiin tarkoitusperiinsä itseruoskintaa.

Minä väitän, että koko pumaska oli aika inhimillis-poliittinen pölvästely missä ei ollut mitään erityistä provosointia eikä toisaalta suomettumistakaan, Rinne ja kumppanit vaan kosiskelivat äänestäjistään sitä porukkaa joka elää vielä YYA-aikaa.

Jos tämä olisi ollut edes myrsky VOTKAlasissa niin olisi ollut edes ripaus dramatiikkaa, mutta kyllä tämä oli myrsky vesilasissa, puhtaasti joutsenmerkillä ja avainlipulla varustettua kotimaista hupsuttelua.

En kyllä vikonut artikkelia vaan sitä, että TP:lle asia tuli yllärinä. Vaan asia lienee loppuun käsitelty.
 
"Suomettuminen oli vähennettyä itsenäisyyttä, nakerrettua demokratiaa ja kuristettua ilmaisunvapautta – malli jota suomalaisen on mahdoton suositella kenellekään, vaikka viime aikoina monet ulkomaalaiset tutkijat ovat nähneet sen sopivan Ukrainalle", hän sanoi puheessaan tuolloin.

Myöhemmin hän jatkoi teemasta HS:n haastattelussa.

"Sellaisesta maineesta on aika hankala päästä eroon. Se, että Suomi näyttää suomettuneelta, sopii tietenkin Moskovalle, koska se tekee Suomesta länsinäkökulmasta katsoen epäluotettavan kumppanin."

The Guardianille Oksanen sanoo, että suomalaisilta puuttuu nykyisellään kyky ymmärtää Venäjää. Hänen mukaan virolaisilla se on historiallisista syistä säilynyt, mutta suomalaisilta on kadonnut propangandantaju.

Oksasen kritiikki jatkaa samasta teemasta kuin virolaiskirjailija Rein Raudinhaastattelu HS:ssä viime perjantaina.

Näin Raud vastasi kysymykseen, ovatko suomalaiset Venäjän suhteen hyväuskoisia hölmöjä:

"Kun te pysähdytte miettimään, teillä on kaikki kyvyt ajatella ja analysoida omin avuin. Mutta ehkä Suomessa niitä avuja on tarvittu hieman vähemmän kuin Virossa."

"Suomalaiset uskovat, että tapahtukoon mitä tapahtuu, mikään talvisodan tapainen ei voi toistua."

"Mutta mahdotonta se ei ole, valitettavasti. Viisi vuotta sitten kenenkään mieleen ei tullut, että Venäjä voisi ottaa Krimin ja sotia Ukrainan kanssa. Tässä maailmassa ei enää ole mahdottomia asioita."
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1429408626923

On niin totta:

The Guardianille Oksanen sanoo, että suomalaisilta puuttuu nykyisellään kyky ymmärtää Venäjää. Hänen mukaan virolaisilla se on historiallisista syistä säilynyt, mutta suomalaisilta on kadonnut propangandantaju.
 
Asiantuntija: Venäjä osaa kybersodan – "Vaikutuksen piirissä ollaan kun kysytään, onko Venäjä uhka meille"
Kybersodan asiantuntijan mukaan Suomen kyvyssä vastata informaatiosodankäynnin muodostamiin uhkakuviin on parantamisen varaa. Kapteeni Pekka Wallenstjerna arvioi Venäjän kyvyt ja tahtotilan vahvoiksi kybersodan saralla.

http://yle.fi/uutiset/asiantuntija_..._kun_kysytaan_onko_venaja_uhka_meille/7954338

Suomessa ollaan koko sadan jälkeisen ajan ja läpi koko yhteiskunnan, totuttu kaikissa asioissa huomioimaan Venäjän näkemykset. Aikaisemmin tämä oli niin automaattista että pieninkin yhteskunnallinen kritiikki sosiallismia kohtaan oli välittömästi neuvostovastaisuutta. Ja, sitä ei yhteiskunnassamme suvaittu - ei oikealla eikä tietenkään vasemmistossa. Jo Ruotsissa on osattu ymmärtää valtioiden ja erilaisten yhteiskuntajärjestelmien suhteet paljon monipuolisemmin.

Meillä on totuttu kysemään (= harjoittamaan itsesensuuria) kaikissa asiayhteyksissä: "Mitä venäläiset siitä ajattelee?" Jokainen suomalainen tietää sisimmissään että Venäjä on uhka Suomelle, vaikkei kaikki uskalla sitä ääneen sanoakaan.

Venäjä on aina ollut uhka Suomelle ja tulee aina olemaankin..
 
Laitan tähän ketjuun, mennee hieman aiheen suuntaan.

Ollaanko sittenkään maailmanhistorian suomettunein kansakunta 4ever? Me naiiveista naiiveimmat...

"The greatest disapproval of Russia's leadership was recorded in Northern and Central European countries, with Norway (89 percent disapproval), the Netherlands (86 percent disapproval) and Finland (86 percent disapproval) topping the list."

http://www.themoscowtimes.com/news/...n-gallup-global-leadership-survey/519592.html
 
Mikään ei voita suomalaista itseruoskintaa. Kerran kansakunta oli rähmällään, ja sen jälkeen jatkamme itse voivottelemista siitä, vaikka muut jo miltei unohtivat.
 
Back
Top