Pitäisiköhän tuon otsikon sitenkin olla:
Sodankäynnin välineet joiden kehittäminen olisi poliittisesti mahdollista Suomelle?
Nimittäin noiden puolustustarvikkeiden viennissä on se ongelma, että lehdistö on haukkana kimpussa mikäli jotain edes sotatarvikkeelta haiskahtavaa viedään johonkin eettisesti "ei niin korkeatasoiseen" maahan (noin puolet maapallon valtioista). Poliitikot ovat vähintään yhtä nihkeitä vientihankkeille ja taitaa esim. SDP:n puolueohjelmassa vieläkin olla koko aseviennin lopettaminen?
Aikoinaanhan Suomessa oli käytäntö, että kotimaassa pyrittiin tuottamaan huomattava osa bulkkitavarasta kuteen esim. rynkyt, konekiväärit ja lähes kaikki ammukset. Herrasmiessopimus meni sillä tavoin, että kun tarpeeksi korkealaatuinen tuote oli saatu aikaiseksi niin puolustusvoimat tilasi tavaraa säännöllisesti yleensä melko pienissä erissä tuotantolinjojen ylläpitämiseksi. Harrastettiin myös poikkeusoloihin varautumista. Esimerkiksi tehtaassa ei tuotettu puolustustarvikkeita mutta pv:n ja firman yhteistyönä jyrsittiin esim. sopivat työkalut joilla olisi voitu aloittaa puolustustarvikkeiden tuotanto sitten poikkeusolojen hyökyessä päälle.
Edellä mainitut käytännöt jatkuivat aina 50-luvulta Suomen suureen lamaan asti. Voidaan sanoa, että maailmankirjat menivät sekaisin. Asemarkkinat täyttyivät itäisen Euroopan ylijäämäkamasta ja sieltä löytyi kaikkea kivaa poiskantohintaan. Nyt voitiin lisäksi tilata tavaraa sellaisista maista jotka olisivat aikaisemmin olleet poliittisesti mahdottomia kuten Saksa ja Kiina.
En tiedä kuinka perillä nuoremmat foorumilaiset ovat Suomen taloushistoriasta mutta kyllä lama oli sellainen suonenisku ettei paremmasta väliä. On ylipäätänsä ihme, että Hornetit ja moni muu puolustushankinta saatiin vedettyä kunnialla läpi. Se, että suomalaisen puolustusvälineteollisuuden "piikki" suljettiin oli loppujen lopuksi aika pieni tappio. "Joka puolustaa kaikkea ei puolusta mitään." Jotain rahatilanteesta kertoo varmasti sekin, että puolustusvoimilla ei ollut kaikkina vuosina edes halua korjata käytössä vaurioituneita rynkkyjä vaan vikaantuneet aseet varastoitiin korjausta odottamaan. Aikoinaanhan M 91 oli tarkoitus olla jokaisen varusmiehen maastopuku vuoteen 93 mennessä. Tilanne oli kuitenkin käytännössä se, että suurimmissa varuskunnissa noita vasta alettiin jakaa lomapuvuiksi herran vuonna 1993, eikä niinkään halusta osoittaa nykyaikaisuutta vaan sen takia ettei vanhaa suntispukuakaan hommattu lisää.
Käytännössähän ei oon jakamiselta vältyttiin vain sen takia, että puolustusvoimat aloitti LKP-varastoista syömisen 90-luvun alussa. Tätä samaa syömistä on jatkunut näihin päiviin asti. Luonnollisesti ongelma on pysynyt poissa suuren yleisön tietoisuudesta ja se tulee vain ajoittain ilmi mm. kenkäpulan muodossa.
Oikea tapa menestyä vientimarkkinoilla ei ole se, että katsotaan mitä osataan ja yritetään saada se kaupaksi. Kyllä markkinataloudessa menestyvät ne jotka tuottavat sitä mitä kysytään. AMV on sekä huono, että hyvä esimerkki asiasta. Suomalaisilla sattui olemaan kokemusta panssaroiduista pyöräajoneuvoista ja sopiva tuote siinä tilanteessa jossa kyseisten ajoneuvojen kysyntä alkoi lisääntyä. Voidaankin puhua sodankäynnin trendeistä. Esimerkiksi taistelupanssarivaunujen kehitys ja tuotanto on selvästi hidastunut vuoden 1990 jälkeen. Panssaroituja pyöräajoneuvoja taas tarvitaan jatkuvasti likaisiin pieniin sotiin ympäri maailmaa.
Suurin menetys on kuitenkin ollut suomalaisten erittäin nihkeä suhtautuminen sotilaspalveluyrityksiin. Tuolla alalla olisi nimittäin voitu kääriä valtaisat rahasummat viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kyseinen ala on nyt sitten elänyt useamman kehitysvaiheen ja on aivan selvää, että jos nyt joku suomalainen firma yrittäisi mukaan olisivat markkinat jo täysin kyllästetty ja markkinaosuuksista taistellaan verisesti. Suomalaisten rooli alalla onkin ollut rivimiehen rooli ja nyt myöhemmin tietenkin pikkupomona toimiminen kehitysmaiden rivimiehille. Voi vain kuvitella mikä markkinarako olisi ollut jos esim. Patria training olisi myynyt afganistaniin esim. neukkuaseisiin liittyvää tietämystä ja kouluttajia? Nykyisessä jälkisuomettuneessa ilmapiirissä on turha edes haaveilla koulutuskeskuksesta jossa koulutettaisiin kehitysmaiden poliiseja, turvallisuusjoukkoja sekä sotilaita tai jopa kotimaisia varusmiehiä sekä reserviläisiä? Suomessa vastustetaan lapsellisesti "sodan kaupallistumista"! Ajatus on kuitenkin yhtä realistinen kuin se, että puolustusvoimien käyttämien aseiden tulisi olla valmistettu "valtion tehtaissa". Toki ymmärrän, että Suomessa "oikaa työtä" on vain tavaroiden tekeminen ja kaikki muu on näpertelyä. Palveluita saisi tuottaa vain valtio ja kunnat - on myös selvää, että ne eivät saa maksaa mitään. Paljon helpompaa on että rahat otetaan verotuksessa ja nautitaan sitten "ilmaisista" palveluista. Suu vaahdossa puhutaan luovasta luokasta ja postmodernista palveluyhteiskunnasta - todellisuudessa Suomi on maa jossa ansiosidonnaisella oleva sellunkeittäjä aloittaa kapakkatappelun koska ei halua maksaa 1,5 euroa narikasta. Toki lainsäädäntö on tehnyt 100 vuoden ajan eron viinan ostamisen ja anniskelun välille- mutta asenteet senkun pysyy ja paranee. Suomessa on vielä onnistuttu risteyttämään talonpoikaisuus, venäläinen virkamies alamaisuus ja stalinistinen taistolaisuus- tuloksena on sellainen sekasikiö että on ihme että näinkin pitkälle on päästy...
