Somalia ja Itä- sekä Keski Afrikan konfliktit

Suomalainen Keski-Afrikan tasavallan kriisipesässä:
"Kuulin aamulla, että aseita jaetaan vapaasti"
Torstai 5.12.2013 klo 13.21

Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen tiimin vetäjä Elina Hakkarainen kertoo, että poliittiset levottomuudet Keski-Afrikan tasavallan pääkaupungissa Banguissa kärjistyivät torstain vastaisena yönä kovaan ammuskeluun ja taisteluihin.


Sotilaita vartiossa Keski-Afrikan tasavallassa. (AP)


Ammuskelu alkoi noin viiden kilometrin päässä Banguin keskustasta ja levisi pian useaan kaupunginosaan.

- Aamuyöllä taistelujen äänet olivat erittäin kovia. Vielä kahdeksan aikaan laukausten ääni jatkui kiivaana. Nyt päällä on ulkonaliikkumiskielto. Olemme evakuointivalmiudessa, Hakkarainen kertoo.

Hän saapui maahan kuukausi sitten.

Taistelut ovat viime aikoina keskittyneet kristittyjen ja muslimien välisiksi. Hakkarainen kuitenkin sanoo, ettei konfliktin syitä voi rajata vain uskonnollisiksi.

- Se olisi liian mustavalkoista tulkintaa. Levottomuudet kumpuavat pitkällisistä poliittisista, historiallisista ja taloudellisista jännitteistä, Hakkarainen sanoo.

"Aseita jaetaan vapaasti"

Muslimien kapinallisryhmä Seleka kaappasi maassa vallan maaliskuussa. Yksi konfliktin osapuoli on kristillisten anti-Balaka.

- Kuulin aamulla, että nyt muslimeille jaetaan aseita vapaasti. Olemme valmistautuneet pysymään sisällä pidemmän aikaa tai evakuoitumaan nopeasti.

Hän on tällä hetkellä kodissaan aivan pääkaupungin keskustassa yhdessä Unicefin sekä Ulkomaanavun toisen työntekijän kanssa.

- Juuri nyt kuulemme yksittäisiä laukauksia. Toimistomme sijaitsee keskustasta viiden kilometrin päässä juuri siellä, missä taisteluja käytiin kiivaimmin. Kuulin, että yksi toimistomme työntekijä on haavoittunut, eikä häntä päästä viemään sairaalaan, Hakkarainen kertoi torstaina puolen päivän jälkeen.

Ulkomaanapu on aloittanut maassa humanitaarisen operaation kuukausi sitten. Tällä hetkellä humanitaarisesta työstä vastaa Hakkaraisen lisäksi yksi ranskalainen työntekijä.

Tilanne maassa on ollut jännitteinen pitkään.

- Monia kouluja on ryöstetty. Autamme kouluja korjaustyössä, toimitamme koulumateriaaleja sekä annamme koulutusta opettajille ja lapsille.

Jos tilanne rauhoittuu, kirkon työntekijät pääsevät jatkamaan tarvearviointiaan Keski-Afrikan tasavallan luoteisosissa.
 
5.12.2013 klo 18:07
YK hyväksyi voimankäytön Keski-Afrikan tasavallassa - rajuissa taisteluissa kuoli kymmeniä
Ranska sanoi torstaina lähettävänsä Keski-Afrikan tasavaltaan yli tuhat sotilastaan lisää. Muslimikapinalliset sanovat entisen presidentin joukkojen hyökänneen heidän kimppuunsa varhain aamulla.

YK:n turvallisuusneuvosto antoi torstaina illansuussa ranskalaisille ja afrikkalaisille joukoille luvan sotilaalliseen väliintuloon siviilien suojelemiseksi väkivaltaisuuksien riivaamassa Keski-Afrikan tasavallassa. Torstaina aseryhmien välisissä taisteluissa on kuollut kymmeniä ihmisiä.

Ranska sanoi torstaina lähettävänsä Keski-Afrikkaan 1 200 sotilastaan mahdollisimman nopeasti päätöslauselman antamisen jälkeen. Yhteensä ranskalaisia ja afrikkalaisia joukkoja lähetetään maahan noin 4 800. Keski-Afrikassa on nyt jo noin 600 ranskalaissotilasta sekä Afrikan unionin lähettämät 2 500 hengen vahvuiset joukot.

Rajut taistelut alkoivat Banguissa varhain aamulla. Uutistoimisto Reutersin laskelmien mukaan ainakin 105 ihmistä on kuollut päivän aikana. Luvut perustuvat avustustyöntekijöiden tietoihin.

Paikan päällä olevan uutistoimisto AFP:n toimittajat taas näkivät lähes 80 ruumista yhdessä moskeijassa ja sen läheisillä kaduilla. Ihmiset olivat kuolleet luoteihin ja osalla vaikutti olevan myös veitsien haavoja. Reutersin silminnäkijän mukaan puolestaan yhdessä kaupungin sairaalassa oli ainakin 23 ruumista ja yli 60 haavoittunutta. Kuolleiden ja haavoittuneiden joukossa on myös naisia ja lapsia.

Uhkana kansanmurha
Avustusjärjestöjen työntekijät kertovat, että taisteluita on käyty kaikkialla Banguin alueella. Banguita hallussaan pitävät entiset Seleka-kapinalliset sanovat joutuneensa syrjäytetyn presidentin Francois Bozizelle uskollisten joukkojen hyökkäyksen kohteeksi.

YK, Yhdysvallat ja Ranska ovat jo aiemmin varoittaneet, että Keski-Afrikassa on vaarana Ruandan kaltainen kansanmurha, kun aseistetut ryhmät usuttavat kristittyjä ja muslimeja toistensa kimppuun. Maa syöksyi kaaokseen maaliskuussa, kun muslimien Seleka-kapinalliset syrjäyttivät presidentin. Sekä kapinalliset että kristittyjen joukot ovat kumpikin syyllistyneet ihmisoikeusjärjestöjen mukaan sotarikoksiin.

YK:n turvallisuusneuvosto päätti torstaina yksimielisesti, että maa asetetaan asevientisaartoon ja rauhanturvajoukkojen lähettämistä selvitetään. Pääsihteeri Ban Ki-Moon antaa päätöksensä rauhanturvaoperaatiosta kolmen kuukauden sisään. Lisäksi ihmisoikeusrikossyytteet selvitetään erityisessä YK-tuomioistuimessa.

Keski-Afrikan tasavallassa on runsaasti kultaa, timantteja ja uraania, mutta maa on ollut epävakaa vuosikymmeniä. Naapurimaiden Tshadin ja Sudanin konfliktit ovat leimahdelleet maassa, ja myös osa kapinallisista on kotoisin rajojen takaa.

Lähteet:
AFP, Reuters, AP
 
"Verilöylyjä tälläkin hetkellä" - YK-joukot lähtevät Keski-Afrikkaan
Torstai 5.12.2013 klo 21.55

Keski-Afrikan tasavallan pääkaupungin yhteenotoissa on kuollut tänään yli sata ihmistä, kertovat silminnäkijät uutistoimisto Reutersille.


Ranska lähetti Keski-Afrikkaan 600 sotilasta heti, kun YK:n turvallisuusneuvosto näytti vihreää valoa. (AP)


Suurin osa ihmisistä on tapettu ilman tuliaseita, viidakkoveitsillä ja nuijilla.

Avustusjärjestöt ovat jo pitkään varoittaneet, että maa on kansanmurhan partaalla. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi tänään joukkojen lähettämisen maahan. Joukot koostuvat ranskalaisista ja afrikkalaisista sotilaista.

Keski-Afrikan pääministeri vaati heti YK:n päätöksen jälkeen, että ranskalaissotilaiden on välittömästi puututtava tapahtumiin.

Ranskan presidentti Francois Hollande määräsi välittömästi 600 sotilasta lähetettäväksi Keski-Afrikkaan. Ranskalla on maassa entuudestaan jo saman verran sotilaita.

- Verilöylyjä tapahtuu tälläkin hetkellä, jopa sairaaloissa. Joka päivä naisia ja lapsia hyväksikäytetään väkivaltaisesti ja tuhansia ihmisiä ajetaan maanpakoon, Hollande sanoi.

Keski-Afrikan tasavalta on vajonnut kaaokseen sen jälkeen, kun kapinalliset syöksivät presidentin vallasta maaliskuussa. Tänään ihmisiä on kuollut yli 120.

Myös Suomi aikoo myöntää maalle miljoonan euron edestä humanitääristä apua erityisesti lasten auttamiseen. Kehitysministeri Pekka Haavisto kuvaili valtion tilannetta "erittäin vakavaksi".


IL-STT-REUTERS
 
9.12.2013 klo 16:48
Ranska alkoi riisua aseista Keski-Afrikan taistelijoita
Ranska on lähettämässä 1 600 sotilasta rauhoittamaan sekasortoa, johon Keski-Afrikan tasavalta ajautui muslimikapinallisten kaapattua vallan maaliskuussa.


Ranska on lähettänyt Keski-Afrikan tasavaltaan joukkoja. Kuva: Lehtikuva / Fred Dufour
Ranskan joukot ovat aloittaneet taistelijoiden aseistariisunnan Keski-Afrikan tasavallassa. Armeijan edustajan mukaan aseriisunta on sujunut hyvin huolimatta siitä, että ranskalaisjoukot joutuivat aamulla lyhyeen tulitaisteluun aseistettujen miesten kanssa pääkaupungissa Banguissa.

Ranska on lähettänyt Keski-Afrikan tasavaltaan joukkoja päättääkseen pääosin islamilaisten entisten Seleka-kapinallisten sekä heitä vastustavien kristittyjen joukkojen yhteenotot, joissa kuoli pelkästään viime viikolla satoja ihmisiä.

Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius varoittaa, ettei aseriisunta kuitenkaan tule olemaan helppo tehtävä. Ongelmana on, että monet Selekan taistelijat ovat vaihtaneet univormunsa siviilivaatteisiin, joten heitä on vaikea tunnistaa, Fabius sanoo ranskalaiselle radiokanava Interille.

Ranska on kehottanut tiedotusvälineissä kaikkia taistelijoita laskemaan aseensa. Jos tämä ei tuota tulosta, käytetään voimaa, Fabius sanoo. Fabiusin mukaan myös nykyinen presidentti ja Selekan entinen johtaja Michel Djotodia on vedonnut aseriisunnan puolesta.

Satoja tuhansia paennut, tuhansia lapsia sotilaina
Ranska on lähettämässä Keski-Afrikan tasavaltaan 1 600 sotilasta auttaakseen rauhoittamaan kaaoksen, joka puhkesi Selekan kaapattua vallan maaliskuussa.

Djotodia hajotti presidentiksi noustuaan jälkeen Selekan, mutta ei ole pystynyt pitämään kurissa kaikkia taistelijoita. Selekaa vastustavat kristityt ovat puolestaan muodostaneet omia joukkojaan.

Joukkojen välillä on ollut rajuja yhteenottoja, ja maasta on kantautunut tietoja myös laajamittaisista raiskauksista ja surmista. YK:n arvion mukaan jopa 6 000 lasta on värvätty taistelijoiksi, ja sairaaloihin on tullut monia haavoittuneita lapsia.

YK:n lastenjärjestön Unicefin mukaan lähes 480 000 ihmistä on paennut kodeistaan maaliskuun jälkeen. Maassa on noin 4,6 miljoonaa asukasta.

Viime viikolla väkivaltaisuudet yltyivät, kun kristityt joukot hyökkäsivät Banguihin. Väkivaltaisuuksissa kuoli yli 400 ihmistä.

Ranskan joukkojen saavuttua tilanne on Fabiusin mukaan rauhoittunut, vaikka väkivaltaisuuksia onkin edelleen. Ranskan helikoptereita lentää Banguin yllä ja ranskalaissotilaita partioi sekä Banguissa että 300 kilometriä pohjoisempana sijaitsevassa Bossangoassa.

Ranska haluaa, että Keski-Afrikan tasavallassa järjestetään vaalit ensi vuonna. Djotodia sanoo harkitsevansa asiaa.

Keski-Afrikan tasavallassa on myös noin 2 500 Afrikan unionin rauhanturvaajaa, ja afrikkalaisjoukkojen määrää on määrä kasvattaa 6 000:een.

Lähteet:
AFP, Reuters
 
yle 13.12.2013 klo 23:53
Keski-Afrikan tasavallan yhteenotoissa kuollut satoja tällä viikolla
YK:n raportoimassa uusimmassa iskussa on kuollut 27 ihmistä.

Keski-Afrikan tasavallassa ainakin 27 muslimia on kuollut, kun kristillisten aseellinen ryhmä teki hyökkäyksen Bohongin kylässä torstaina, kertoo YK.

YK:n mukaan hyökkäyksen takana on anti-Balaka-nimellä tunnettu ryhmä.

Väkivaltaisuudet ovat osoitus Keski-Afrikan tasavallan kireästä tilanteesta. Tilanne on hankala Bohongin lisäksi myös useissa muissa kylissä, joissa jatkuu väkivallan ja kostoiskujen kierre.

YK:n mukaan Keski-Afrikan väkivaltaisuuksissa on kuollut tällä viikolla yli 600 ihmistä ja lähes 160 000 on joutunut pakenemaan kodeistaan.

Kaaos syntyi pääosin islamilaisten Seleka-kapinallisten kaapattua vallan maaliskuussa. Keski-Afrikan tasavallassa on ollut kaappauksen jälkeen kristittyjen ja islamilaisten joukkojen välisiä yhteenottoja.

Ranska on lähettänyt maahan 1 600 sotilasta rauhoittamaan tilannetta.

Lähteet:
Reuters, AFP
 
car135ebrbn.jpg


car1363rou2.jpg


http://www.militaryphotos.net/forum...ntral-Africa&p=6956448&viewfull=1#post6956448
 
Kylläpäs tuo FAMAS vaikuttaa aikamoiselta möhkäleeltä kun sitä vertaa ylemmässä kuvassa näkyviin Tyyppi 56 rynstereihin.
 
yle 17.12.2013 klo 19:53
Keski-Afrikan tasavaltaan lähdössä EU-maiden sotilaita
Ranska on pyytänyt EU-mailta apua Keski-Afrikan tasavallan rauhanturvaoperaatioon. Viisi maata on lähettämässä logistista apua, kaksi maata on lähettämässä myös maajoukkoja.

Ranskalaisjoukkojen tueksi keski-Afrikan tasavaltaan on lähdössä muidenkin EU-maiden joukkoja. Asiasta kertoi Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius EU:n ulkoministerikokouksen jälkeen.

- Meillä on pian maassa sotilaita, joita ovat lähettäneet eurooppalaiset kollegamme, Fabius kertoi Ranskan parlamentille.

Ranska on lähettänyt Keski-Afrikan tasavaltaan 1 600 sotilasta, joiden tehtävänä on rauhoitella Ranskan entisessä siirtomaassa puhjenneita väkivaltaisuuksia.

Myöhemmin radiohaastattelussa Fabius kertoi, että Puola, Britannia, Saksa, Espanja ja Belgian ovat jo luvanneet logistista apua. Kaksi näistä maista on luvannut myös maajoukkoja, Fabius jatkoi enempää tarkentamatta.

Uutistoimistojen mukaan Puola ja Belgia ovat lähimpänä päätöstä lähettää maajoukkoja Keski-Afrikan tasavaltaan.

Puolan presidentti Donald Tusk kertoi toimittajia tavatessaan, että hänen maansa on saanut Ranskalta pyynnön sotilaallisen avun toimittamiseksi. Tuskin mukaan Puolan resurssit riittäisivät kuljetuskoneen sekä sitä lentokentällä turvaavan sotilasosaston lähettämiseen.

Belgia puolestaan on jo päättänyt lähettää maahan yhden Airbus A330- sekä yhden Hercules C-130 -kuljetuskoneen. Belgian puolustusministeriö harkitsee lisäksi 35 sotilaan lähettämistä koneiden suojaksi.

Puolalaiset ja belgialaiset sotilaat voisivat mahdollisesti ottaa valvontaansa Keski-Afrikan tasavallan pääkaupungin Banguin lentokentän ja vapauttaa sitä nyt turvaavat ranskalaissotilaat muihin tehtäviin.

Lähteet:
AFP, Reuters
 
yle 29.12.2013 klo 1:35
Tšadilaiset joutuvat pakenemaan Keski-Afrikasta – Syytetään liittoutumisesta kapinallisten kanssa
Lauantaina satoja tšadilaisia pakeni autosaattueessa pääkaupungista Banguista vihaisten huutojen siivittämänä.

Sadat tšadilaiset pakenivat lauantaina kotimaahansa Keski-Afrikan tasavallasta, kun paikalliset kristityt olivat hyökänneet pääasiassa islaminuskoisten tšadilaisten kimppuun ja uhkailleet heitä.

Tšadilaisia asuu Keski-Afrikassa virallisesti 30 000, mutta todellisuudessa heitä arvioidaan olevan satojatuhansia. Maassa on myös tšadilaisia Afrikan unionin rauhanturvaajia.

Tappouhkauksia ja välikohtauksia
Tšadilaiset pakkautuivat lauantaina autojen, rekkojen ja taksien saattueeseen ja lähtivät pääkaupungista Banguista pohjoiseen kohti Tšadia vihaisten huutojen saattelemana.

- He tuhoavat kristillisen järjestelmän. Aiomme tuhota islamilaisen järjestelmän! Tapamme kaikki, huusi yksi Banguin asukas ohiajavalle autolle.

Ranskalaiset rauhanturvajat pitivät vihaisia mielenosoittajia loitolla tšadilaisten autoista. Perjantaina ensimmäisen saattueen lähdettyä matkaan ainakin yksi siviili kuoli ja useita lapsia loukkaantui, kun saattuetta turvannut tšadilaissotilas heitti käsikranaatin väkijoukkoon.

Tšadin hallitus on järjestänyt kansalaisilleen myös lentoja pois Keski-Afrikasta. Kuluvalla viikolla noin 3 000 ihmistä on evakuoitu.

Myös keskiafrikkalaisia muslimeja pakeni lauantaina maasta.

- Emme ole koskaan nähneet näin barbaarimaista väkivaltaa. Paholainen on ottanut vallan maassamme, sanoi 31-vuotias Aishatou Abdelkarim, joka odotti evakuointilentoa Banguin lentoasemalla.

Yli 800 000 ihmistä on paennut kodeistaan joulukuun väkivaltaisuuksien aikana. Yli tuhat ihmistä on kuollut.

Syytöksiä kapinallisten kanssa veljeilystä
Keski-Afrikassa joulukuussa leimahtaneiden väkivaltaisuuksien aikana tšadilaisia kohtaan on esitetty useita erilaisia syytöksiä. Heidän on väitetty liittoutuneen maaliskuussa vallan kaapanneiden Seleka-kapinallisten kanssa. Selekat nostivat presidentiksi islaminuskoisen Michel Djotodian.

Lisäksi Afrikan unionin burundilaiset rauhanturvaajat kertoivat tšadilaisten sotilaiden avanneen tulen heitä kohti viime maanantaina, kun burundilaiset olivat riisumassa entisiä kapinallisia aseista.

Samana päivänä tšadilaiset rauhanturvaajat tulittivat väkijoukkoon, jossa pääasiassa kristityt mielenosoittajat heittelivät kiviä. Yhteenotossa kuoli yksi ja noin 40 ihmistä loukkaantui.

Lähteet:
AFP, Reuters
 
yle 1.1.2014 klo 20:43
Mogadishussa räjähti ainakin kaksi pommia
Iskut ovat vaatineet uhreja, mutta määrästä ei ole vielä tietoa.

Somalian pääkaupungissa Mogadishussa on räjähtänyt ainakin kaksi pommia Jazira-hotellin ulkopuolella.

Uutistoimisto Reutersin mukaan räjähdyksiä olisi ollut kolme. Ensin räjähti minuuttien välein kaksi pommia ja vielä tunti myöhemmin kolmas pommi. Reutersin valokuvaajan mukaan kolmas pommi oli autossa, jota turvallisuusjoukot tutkivat.

Paikalla on kuultu myös tulitusta. Uutistoimisto AFP:n silminnäkijälähteiden mukaan l turvallisuusjoukkojen ja hyökkääjien välillä käytiin tulitaistelu.

Poliisin edustaja sanoo AFP:lle, että ihmisiä on kuollut ja haavoittunut. Hän ei kuitenkaan kertonut määrää. Reutersin sairaalalähteen mukaan ainakin yksi ihminen on kuollut ja kymmenen haavoittunut. Eräs AFP:n silminnäkijälähde puhuu viidestä kuolonuhrista.

Jazira-hotelli sijaitsee lähellä Mogadishun kansainvälistä lentokenttää.

Iskujen tekijää ei tiedetä. Islamistinen al-Shabaab-sissiliike on aiemmin tehnyt iskuja Mogadishussa.

Lähteet:
AP, AFP, Reuters
 
yle 2.1.2014 klo 19:11
Aseistettu joukko iski Keski-Afrikan tasavallasta Kameruniin - useita kuollut
Armeijalähteen mukaan hyökkäyksestä epäillään Seleka-liittoumaa, jonka vallankaappaus ajoi viime vuonna Keski-Afrikan tasavallan kaaokseen.

Kaksi tyttöä kävelee koulua kohti Keski-Afrikan tasavallassa. Joulukuun alussa puhjenneissa taisteluissa on kuollut arviolta yli tuhat ihmistä. Nyt Seleka-sissiryhmän epäillään tehneen iskun naapurimaa Kamerunin puolelle. Kuva: Fred Dufour / AFP / Lehtikuva
Kamerunin itäosassa seitsemän ihmistä on kuollut Keski-Afrikan tasavallasta tulleen aseistetun ryhmän hyökkäyksestä alkaneessa yhteenotossa, kertoo kamerunilainen turvallisuuslähde uutistoimisto AFP:lle.

Hänen mukaansa aseistettu joukko hyökkäsi pieneen armeijan tukikohtaan Ondikin kylässä. Kamerunilaissotilaat vastasivat tuleen ja tulituksessa kuoli seitsemän ihmistä, lähde kertoo.

Kuolleista kaksi on hänen mukaansa kamerunilaisia sotilaita. Sen lisäksi kuoli kylän muslimiyhteisön johtaja sekä neljä hyökkääjää.

Kamerunilaisen Mutations-lehden armeijalähteen mukaan hyökkääjien uskotaan olevan pääosin muslimeista koostuvan Seleka-sissiryhmän jäseniä.

Seleka kaappasi Keski-Afrikan tasavallassa vallan maaliskuussa ja nosti valtaan presidentti Michel Djotodian. Djotodia on sittemmin hajottanut Selekan, mutta osa on jatkanut toimintaansa. Kamerunilaisen turvallisuuslähteen mukaan Kamerunissa on viime viikkoina pidätetty useita Selekan jäseniä.

Keski-Afrikan tasavallan aseistetut ryhmät ovat tehneet aiemminkin hyökkäyksiä Kamerunin itäosaan. Alueella on myös tuhansia pakolaisia, jotka ovat paenneet Keski-Afrikan tasavallan taisteluja.

Keski-Afrikan tasavalta ajautui kaaokseen, kun Seleka kaappasi vallan ja sitä vastustavat kristityt perustivat omia joukkojaan. Joulukuun alussa kristityt joukot hyökkäsivät pääkaupunkiin Banguihin. Puhjenneissa taisteluissa on kuollut arviolta yli tuhat ihmistä.

Ranska on lähettänyt Keski-Afrikan tasavaltaan joukkoja rauhoittamaan tilannetta, ja maassa on myös noin 4 000 Afrikan unionin rauhanturvaajaa.

Lähteet:
AFP
 
BRUSSELS—Draft plans for a European Union military mission in the Central African Republic envisage the deployment of hundreds of ground troops to buttress African and French forces struggling to prevent a bloodbath there, according to diplomats briefed on the proposal.

Under pressure from France, EU leaders last month asked the bloc's foreign policy chief, Catherine Ashton, to draw up options for an EU intervention in the country to support French and African troops already there.

However, while EU member states backed a similar mission to Mali last year in just a couple months, some EU diplomats have been more skeptical about the goals of this mission, suggesting it could take longer to reach consensus—if one is reached at all.

Any mission would need to be approved by all 28 EU member states. Baronness Ashton is to present her plan for initial review on Jan. 20.

Under the EU proposal, an EU military force, once approved, "would deploy rapidly" to the Central African Republic, the diplomats cited the paper as saying. The force would be composed of at least one battalion, which usually amounts to around 500 troops.

The plans, which were circulated to member states on Wednesday, present two options for the EU mission once it establishes a base near the airport outside the capital of Bangui, the diplomats said.

Both would free up French troops to focus on their mission of disarming militias and ending the violence.

One option would see an EU force deploy in selected towns mainly in the west of the country, carrying out patrols across a swath of territory. One of the diplomats said this could help secure a humanitarian corridor where internally displaced refugees can find a haven.

A second option would be to help secure the area in and around Bangui in coordination with other international forces, the diplomats said.
http://online.wsj.com/news/articles/SB10001424052702304347904579308403728962082
 
yle 23.1.2014 klo 14:02
YK-lähettiläät: Keski-Afrikan tasavallassa värvätty tuhansia lapsisotilaita
Lapset ovat Keski-Afrikan konfliktissa myös ennennäkemättömän väkivallan kohteina, kertovat YK-lähettiläät.
Kristittyjen ja muslimien välille puhjennutta vihaa he kuvaavat uskomattomaksi.

Keski-Afrikan tasavallan väkivaltaisuuksien osapuolet ovat värvänneet sotilaikseen jopa kuusi tuhatta lasta, kertovat YK:n asiantuntijat.

– Konfliktin vaikutukset lapsiin ovat olleet dramaattiset ja raakuudet ennennäkemättömiä, sanoo lasten asemaan aseellisissa yhteenotoissa paneutunut YK:n lähettiläs Leila Zerrougui.

Lasten osallistuminen julmuuksiin saattaa merkitä sitä, etteivät kansanryhmät enää kykene elämään rinta rinnan.

- YK-lähettiläs Zainab Hawa Bangura

Lapsisotilaiden rekrytoinnin lisäksi hän viittaa väkivallan kohteiksi ja pakolaisiksi joutuneiden lasten määrään. Keski-Afrikan 4,6-miljoonaisesta väestöstä avun tarpeessa arvioidaan olevan jo yli puolet.

Monilta lapsilta on ruhjottu raajat ja katkaistu kaula, kertoi YK:n turvallisuusneuvoston puheille kutsuttu Zerrougui.

Kansanmurhien estämiseen keskittynyt YK-lähettiläs Adam Dieng puolestaan sanoi olevansa kauhuissaan siitä vihan määrästä, joka muslimi- ja kristittyjen asukkaiden välillä vallitsee.

– Uskontoon ja entiseen taustaan perustuvat laajat ja hillittömät hyökkäykset siviilejä kohtaan ovat ihmisyyden vastainen rikos, ja ellei niitä keskeytetä, maata uhkaa kansanmurha, Dieng varoittaa.

Entiset sotilaat organisoivat väkivaltaa?
Dieng, Zerrougui ja sotien aikaiseen seksuaalisen väkivaltaan perehtynyt YK-lähettiläs Zainab Hawa Bangura kävivät viime kuussa tutustumassa Keski-Afrikan tasavallan tilanteeseen.

Diengin mukaan vaikutti siltä, että kristittyjen väkivaltaryhmät ovat organisoitumassa aiempaa tiiviimmin. Niissä on nyt myös entisiä sotilaita, jotka kannattavat viime kevään vallankaappauksessa syrjäytettyä presidentti François Bozizea, Dieng kertoo.

– Saamiemme tietojen mukaan nuo entiset sotilaat ovat johtoasemassa suunnittelemassa iskuja muslimisiviilejä vastaan. .

Myös Bangura raportoi, että kristittyjen ja muslimien välille on syntynyt syvä juopa. Aiemmin seka-avioliitot olivat tavallisia, ja samoilla työpaikoilla oli molempia uskonryhmiä.

– Lasten osallistuminen julmuuksiin saattaa merkitä sitä, ettei paluuta enää ole eivätkä kansanryhmät enää kykene elämään rinta rinnan, Bagura pelkää.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ilmoitti keskiviikkona komissiosta, joka alkaa tutkia Keski-Afrikassa viime vuoden alusta tapahtuneita ihmisoikeusrikkomuksia.
 
24.1.2014 klo 12:21
Ulkoministeri Tuomioja: Suomi päättää Keski-Afrikan kriisinhallintaoperaatiosta lähipäivinä
Suomi päättää ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan osallistumisestaan Keski-Afrikan tasavallan operaatioon seuraavien kymmenen päivän kuluessa. EU teki periaatepäätöksen asiassa maanantaina.

Erkki Tuomioja Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Ulkoministeri Tuomioja sanoi Ulkomaantoimittajien yhdistyksen aamukahvitilaisuudessa, ettei lähetettävien sotilaiden määrä ole suuri.

Julkisuudessa vahvuudeksi on arvioitu parikymmentä sotilasta.

EU:n tavoitteena on turvata huoltokuljetuksia ja pakolaisten asemaa. Joukkoja on tarkoitus lähettää Banguin lentokentän turvaksi.

Ulkoministeri Tuomioja pohti tilaisuudessa, että vailla operaatioita olevien EU:n taistelujoukkojen kokoa ja toimintatapoja pitää muuttaa nykyistä joustavammiksi.

  • Yle Uutiset
 
yle 5.2.2014 klo 12:18
Suomi vahvisti lähettävänsä sotilaita Keski-Afrikkaan, määrää selvitellään
Ulkoministeri on saanut valtuudet ilmoittaa EU:lle Suomen osallistuvan Keski-Afrikan kriisinhallintaoperaatioon. Presidentti ja hallitus haluavat vielä lisää selvityksiä operaatiosta ennen päätöstä lähetettävien sotilaiden määrästä ja tehtävistä.

Presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta ei vielä keskiviikkona tehnyt päätöstä Suomen osallistumisen laajuudesta Euroopan unionin sotilasoperaatioon Keski-Afrikan tasavallassa. Lähetettävien sotilaiden määrää ja tehtäviä selvitetään edelleen.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) sai kuitenkin valtuudet ilmoittaa Euroopan unionille periaatepäätöksen Suomen osallistumisesta.

Euroopan unioni lähettää Keski-Afrikan tasavaltaan enintään noin tuhat sotilasta.

EU:n oletetaan tekevän päätöksen kriisinhallintaoperaation käynnistämisestä tämän kuun aikana.

Ensimmäisten EU-joukkojen arvioidaan saapuvan pääkaupunki Banguihin aikaisintaan helmikuun lopussa. Joukkojen on tarkoitus turvata avustuskuljetuksia ja pakolaisia.

Ranskalla on entisessä siirtomaassaan noin 1 600 sotilasta ja Afrikan unionin sotilaita maassa on noin 6 000.

Suojeluosastolle jatkoaikaa Syyriaan
Syyrian kemiallisten aseiden hävittäminen etenee odotettua hitaammin. Tämän vuoksi ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta jatkoi suomalaisen suojeluosaston tehtävää merikuljetusten suojaamisessa. Suomalaissotilaat jatkavat Tanskan ja Norjan hoitamien kemiallisten aseiden merikuljetusten suojaamista tällä päätöksellä korkeintaan tämän vuoden kesäkuun loppuun asti.

Uusia Suomi-Ruotsi -yhteishankkeita etsitään
Ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan linjauksen mukaan Suomen ja Ruotsin uusia yhteistyömahdollisuuksia puolustuspolitiikassa selvitetään kaikissa puolustustehtävissä.

Yhteistyö koskee edelleen vain rauhanajan toimintaa ilman keskinäisiä puolustusvelvoitteita.

Suomen ja Ruotsin puolustusministeriöt ovat laatimassa kevään aikana työsuunnitelmaa puolustusyhteistyön tiivistämisestä.
 
Back
Top