Sotahistoriallinen matkailu

Mikkelin Päämajamuseota on uusittu.





Päämajamuseon uusi näyttely keskittyy Mannerheimin tehtävään Suomen armeijan ylipäällikkönä erityisesti sotataidon näkökulmasta. Kuinka Mannerheim hankki sotataitonsa ja miten hän hyödynsi kokemustaan Suomen itsenäisyyden ajan sodissa? Näyttelyssä kerrotaan myös Mannerheimin taidosta päättää sota.
 
Tänä vuonna vedettiin semmoinen aikaistettu ja lyhyt versio vuosittaisesta sotamuistelosta.

Rovaniemeltä kohti Ranuaa ja pysähtyminen Kalkkivaaran/Kivitaipaleen taistelun muistomerkillä. Symbolinen sylkäisy ja kirous JR 33:n koukkauksen ilmiantaneelle "suomalaiselle" upseerille. Onneksi saksalaiset poistuivat paikalta, ennen kuin motittaneelle osastolle laadittu ansa laukesi. Jatkofiilistelyt Palovaaran taistelun muistomerkillä, jossa JPr:n koukkaajat kävivät helvetillisen taistelun. Seuraava hiljentäminen Nuupaksessa, josta em. koukkaus alkoi. Sitten ässänä läpi Ranuan ja suoraan Petäjäjärvelle, jossa JP 5 kohtasi saksalaisten viivytysasemat ja JP 3 suoritti epäonnistuneen koukkauksen. Siitä takaisin Ranualle (poliisin tutka-auton ohi - ei ylinopeutta) ja fiilistelyt niissä viivysasemissa.

Täydensimme elintarvikehuollon puutteita Ranualla ja jatkoimme matkaamme kohti majoitusaluetta - Jääkäriprikaatin reittiä. Raskaiden tuntien jälkeen toista vuorokautta lepoa ja huoltoa, jonka jälkeen moottorimarssi jatkui JP 5:n perässä kohti Suutarinkorvan siltaa. Vielä kävimme lähellä paikkaa, josta JP 4 suunnitteli ylimenohyökkäystä Ounasjoesta, katkaistakseen saksalaisten peräytymistien Kittilään. Onneksi eivät toteuttaneet kovin suuressa mittakaavassa.

Reissu oli tällä kertaa maantieteellisesti lyhyt, mutta jälleen kerran henkisesti mittaamattoman arvokas. Hienoa, että Vanhat Kumppanit jaksavat pitää yhteyttä melkein kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Paljon on vettä(kin) virrannut.
 
.Symbolinen sylkäisy ja kirous JR 33:n koukkauksen ilmiantaneelle "suomalaiselle" upseerille.
Petturi on kapteeni Pentti Railio (JR 33), joka Ylimaan taistelussa loikkasi saksalaisten puolelle. Erikoinen tapaus, koska Railio oli kadettiupseeri, joka kuitenkin siirtyi siviiliin vasta 1947...

Sampo Ahto sai saksalaisista lähteistä tietää yliloikkauksesta. Ahto ei kuitenkaan paljastanut nimeä teoksessaan Aseveljet vastakkain (1980).

Kapteeni Railio loikkasi saksalaisten puolelle seitsemän muun kanssa ja kertoi suomalaisten suunnitelmat. Omat joukot olivat menossa varsinaiseen kuolemanmyllyyn. Se oli viime sotien yksi hirveimmistä sotapetoksista.

1.D:n historiikki kertoo JR33:n vaiheet Lapin sodassa. Esille tulevat tapahtumat aina nimeä myöten sivulla 562. JR33 oli 1.D:lle alistettuna Lapin sodassa.

"Laaksosen III pataljoona kävi pitkin päivää tulitaistelua saksalaisten kanssa Taipaleenkylän edustalla. Puolenpäivän aikaan vihollinen hyökkää Laaksosen asemia vastaa tykistön tukemana, mutta hyökkäys torjutaan. Rykmentin sotapäiväkirjan mukaan 10. komppanian päällikkö kapteeni Railio jäi kello 13.55 saksalaisten vangiksi lähellä Taipaleen osuuskauppaa; myöhemmin selvisi, että Railio oli mennyt vapaaehtoisesti saksalaisten puolelle."

Kaino Tuokko: 1. Divisioona 1941-1944, ISBN 952-90-6970-7, Saarijärvi 1995

Railio oli aika kuuluisa pankinjohtaja Bulevardilla (KOP). Mauri Sariolan fiktiossa Punainen laituri Osmo Rajala on pankinjohtaja ja entinen SS-mies, joka kumoaa viskiä kirjailija "Jussi Virvan" kanssa. Kun tietää, että molemmat ryskäsivät Klaus Kurjen baarissa Bulevardilla, homma on selvä. "Rajala" oli muka tapellut Rostovissa mutta siellähän Railio ei käynyt ollenkaan. Saksalaiset antoivat hänelle kyllä SS-arvon.

Noutaja tuli Itämerellä lokakuussa 1976:

Screenshot_20240624-063400~2.pngScreenshot_20240624-061914~2.png
 
Viimeksi muokattu:
Täällä tuli käytyä vuosi sitten. Video ei tee tälle oikeutta, mutta minusta Tanskan vastarintamuseo on tähän mennessä paras näyttely, jossa olen käynyt. Moderni ja interaktiivinen kertomus Tanskasta saksalaismiehityksen vuosina.

 
Belgia, Bastogne. 101 Airborne museo:

Katso liite: 92470

Museon kotisivut:



Youtube katsaus museosta:


Tässä myös jonkun sotahullun museoarvosteluja Ardenneilta. Mielenkiintoisia kohteita. Tekisi mieli lähteä käymään seudulla.

 
Samat paikat tuli koluttua muutama vuosi sitten. Viikko pitäisi Hangossa olla ja lisäksi saaristoon olisi syytä tutustua. Varsinkin Hangon edustalla oleviin rannikkotykistön asemiin.
 
Hangon Rintamamuseo oli positiivinen yllätys. Odotin perinteistä (geneeristä) ase- ja kalustoesittelyä. Toki sitäkin löytyi, mutta ihmisyksiköiden tarinat (sotilaat ja siviilit) oli nostettu kelpo lailla esiin. Museo kun sijaitsee tuolloisessa etulinjassa (samalla vanha vuokra-alueen raja), niin ovat lanseeranneet myös maastossa kulkevan sotapolun. Tätä voi kehua onnistuneeksi.

1.jpg

Autenttinen palanen puisesta neuvostoliittolaisesta rajapaalusta.

2.jpg

Hangon vuokra-alueen rajaan liittyvää esineistöä.

3.jpg

Neuvostokenraali Sergei Kabanovin astiasto päätyi Hangon evakuoinnin jälkeen sotasaaliiksi.

4.jpg

Tuoli on tehnyt matkan punaisesta Viipurista punaiseen Hankoon.

5.jpg
 
Joidenkin esineiden omistajat ja näiden kohtalot tunnetaan hyvin.

6.jpg

7.jpg

Neuvostoliittolainen ilmoitustaulu Täktomin lentokentältä.

8.jpg

Hieno pienoismalli venäläisestä 305mm rautatietykistä.

9.jpg

Sotasaaliskartta, jossa hahmotelmia venäläisten hyökkäysaikeista Hangosta syvemmälle sisämaahan.

10.jpg
 
Lääkinnän välineistöä.

11.jpg

Palasia Bengtskärin majakan rikkiammutusta lampusta.

12.jpg

Hangon evakkoja ja siviiliväestöä käsittelevä uusi näyttelyosio oli yllättävän hyvin tehty.

13.jpg

Jos käsky käy lähteä evakkoon kotoasi, niin mitä pakkaisit matkalaukkuun ?

14.jpg

Sodan tuhoama hankolainen koti.

15.jpg
 
Museon pihalta lähtevä sotapolku vie museokävijän kirjaimellisesti etulinjaan.

16.jpg

Yhdyshautoja, korsunpohjia, taisteluhautoja ja poteroita riittää.

17.jpg

Käsiopas on hyvä pitää mukana.

18.jpg

Vanha raja-aukko on yhä nähtävissä maastossa.

19.jpg

Sotapolun opasteet ja tarinat oli tuotu hyvin esiin.

20.jpg
 
Tuo Hangon rintamamuseo sai muutama vuosi sitten hieman huonoa julkisuutta, kun työntekijä (ilmeisesti) huumevelkojen vuoksi yritti kaupitella museon esineistöön kuuluvia aseita. :mad:
 
Koitin äsken etsiä ko. uutista netin syövereistä sitä kuitenkaan löytämättä... Sen muistan vielä, että ko. hemmo ajoi autolla päin puuta (huumepöllyssä) ja kun poliisi tuli paikalle, löytyi anastettu Suomi-KP auton tavaratilasta.
 
Tässäpä muuten kunnon kusipäistä meininkiä. Bastognessa paikallinen sotamuseo on aidannut metsikön, jossa on kuuluisan Easy -komppanian sota-aikaisia poteroita. Aidatulle alueelle ei pääse jos ei osta museolta erillistä pääsylippua.

 
Back
Top