Sotapelejä minä suositellen Strategy

Tarkoitan osumalla, että ruudulla luki "hit" ja kopteri otti vauriota esim. 10 pinnaa. Mikäli vaurion määrä pysyy alle kopterin maksimisuojan, se ei putoa. Esim. etusektorissa kopterin suojaus on 10. Kopteri ottaa kopiksi vaikkapa 5 Crotalea ja neljä 35 mm:n Oerlikonin konetykin sarjaa. Jokaisessa "hit" on 5-10 pinnaa, mutta yhdessäkään ei yli 10 pinnaa. Kopteri pysyy ilmassa. Koska kopteri yrittää automaattisesti paeta ja IT ampuu automaattisesti myös pakenevia, yksi tiedustelukopteri pystyy tyhjentämään melkoisen määrän IT-aseita. Ja pakenee kartalta vasta kierroksen lopuksi. Ja kun sama toistuu kierroksen aikana esim. neljä kertaa, niin ei hirveästi naurata.

Lieneekö uudemmissa päivityksissä mukaan tullut lennokkeja? Tein predatorista editorilla aseistamattoman tiedustelulennokin. Osumiahan ne eivät kestä yhtään, mutta näinpä se oikeastikin menisi.

Okei, eli peli tosiaan on bugannut. Toimiessaan tuo menee niin, että osumien aiheuttama damage kumuloituu ja kun se saavuttaa maalina olevan laitteen durabilityn, laite tuhoutuu. Eli pudotus tulisi viimeistään toisen 5-10 pisteen osuman kohdalla.

Lennokkeja on, ja niille on Bombardment-menussa ihan oma lokeronsa. Lentävät vissiin niin korkealla, että en ole nähnyt vielä yhdenkään tulevan alasammutuksi olkapääohjuksilla, vaikka yrityksiä on ollut varmaan satoja. Raskaan IT:n tuleen en ole niillä vielä lentänyt.
 
Ei vaan tarkoitan helikopterin tapaan toimivia lennokkeja. Otin Predatorin kuvan ja siirsin sen helikopteriksi ja muokkasin nopeutta, kokoa yms. Ihan kätevä tiedustelussa, mutta noita tulee alas kuin kärpäsiä, koska simuloivat kevyttä joukkue/komppaniatason lennokkia.
 
Ah, no sellaisia ei taida olla, nuo pelissä olevat lennokit käyttävät normaalia tiedustelulentokone -koodia ja niitä tosiaan ohjataan tuolta epäsuoran tulen valikoiden kautta.
 
Häpeä tunnustaa, mutta jostain syystä nauratti kovasti, kun HOI2-kampanjan loppuvaiheessa vuonna 1947 Alienit aloittivat "sattumalta" invaasionsa Kiinan Wuhanin provinssista.
Karma is a Bitch.
 
Jaahas. Hearts of Iron 2 pitkä kampanja (1.1.1936-1.1.1948) Saksalla päättyi. Kuten jo aiemmassa viestissäni mainitsin, huijasin. Vedin teknologian täysille, eli jonnekin 1950-luvun tasalle (suihkukoneet, standardi-vaunut, ydinvoima, tietokoneet jne.) ja vallattujen alueiden tuotanto siirtyi 100% käyttööni. Lisäksi teleporttailin armeijoita tarvittaessa ennen kampanjoita. Taisteluissa en käyttänyt teleporttausta, poislukien partisaanitehtävät syrjäisillä alueilla, kuten Tyynenmeren saaret, Karibia ja Afrikka.

Tiivis AAR:
1936
- Pohjois-Amerikassa kuohuu. Panamasta pohjoiseen kaikki Väli-Amerikan valtiot julistavat sodan toisilleen ja Yhdysvalloille. Kanada julistaa sodan Iso-Britannialle, joka luovuttaa välittömästi New Foundlandin ja Labradorin Kanadalle, sekä Yhdysvalloille. Yhdysvalloilla meneekin kolmatta vuotta, että se saa vallattua kaikki vihamieliset valtiot ja noustua Amerikan kiistattomaksi johtovaltioksi. Tässä auttaa se, että USA julistaa sodan Japanille heti vuoden 1936 alussa ja luovuttaa saman tien tälle kaikki omistuksensa Tyynen valtameren alueella.
- Persia ja Saudi-Arabia julistavat sodan Ranskalle ja Iso-Britannialle ja ne liitetään vuoden aikana Brittiläiseen imperiumiin.
- Norja, Ruotsi ja Suomi sotivat keskenään "kaikki kaikkia vastaan" -periaatteella.
- Neuvostoliitto julistaa Suomelle sodan, mutta säikähtää ja luovuttaa Suomelle Kuolan ja koko Itä-Karjalan Stalinin kanavasta ylöspäin.
- Saksa valloittaa keskisen Euroopan järjestyksessä: Itävalta, Unkari, Italia, Tsekkoslovakia, Puola, Romania, Bulgaria, Kreikka, Albania, Jugoslavia, Belgia, Hollanti, Tanska, Ruotsi, Norja, Suomi. Baltianmaiden armeijat tuhotaan, mutta niitä ei liitetä Saksaan.
- Neuvostoliitto valloittaa Baltianmaat, kun Saksa on tuhonnut niiden armeijat.
- Tanska luovuttaa Islannin ja Grönlannin Iso-Britannialle, kun Saksa miehittää Tanskan.

1937:
- Jenkit tappelee Pohjois- ja Väli-Amerikassa.
- Sveitsi julistaa sodan Ranskalle ja Iso-Britannialle ja nämä luovuttavat siirtomaansa Sveitsille rauhan säilyttämiseksi.
- Saksa valtaa Sveitsin, mutta rauhansopimuksessa jättää Pääkaupungin itsenäiseksi.
- Saksa valloittaa Sveitsin pääkaupungin.
- Japani värkkää jotain Kiinan suunnalla.
- Loppuvuodesta myös Turkki ja Irak liittyvät taisteluiden jälkeen Suur-Saksan valtakuntaan.

1938:
- Helmikuussa Saksa hyökkää Ranskaan ja valtaa sen. BLITZKRIEG!
- Sitten on Britteinsaarten vuoro. Maahanlasku kuudella laskuvarjojääkäridivisioonalla Doveriin ja lujasti panssari- ja panssarijääkäridivisioonia perässä.
- Japani touhuilee Kiinassa.

1939:
- Seuraavaksi Saksa vapauttaa Espanjan ja Portugalin.
- Afrikassa olivat Valtakuntaan liittämättä vielä Liberia, Etiopia ja Etelä-Afrikka, mutta onneksi ongelma ehdittiin korjata.
- Kiinalaisia pitää suojella japanilaisilta, joten Saksan armeija liittää sekä Kiinan että Japanin nukkevaltioiden alueet Valtakuntaan, lukuunottamatta suojavyöhykettä Neuvostoliiton suuntaan.

1940:
- Huhtikuussa alkanut Operaatio Barbarossa on menestys! Valtavat motit Baltiassa, Keskisellä Venäjällä, Kaukasuksella, Kazakstanissa, Moskovassa ja Vladivostokissa todistavat, että keskittyminen panssari- ja panssarijääkäridivisioonien sekä laskuvarjojääkäriarmeijakuntien rakentamiseen on kannattanut.

1942:
- Gröfaz on saanut jumalaisen johdatuksen, joten Japani kätyreineen on alistettava. Kätyrit kukistuvat kohtuullisen helposti, mutta Japanin pääsaaret ovat kovan takana. Onneksi yksi prefektuuri on jätetty puolustamatta, joten maahanlasku onnistuu tappioitta ja sillanpäähän voi puskea vitusti vaunuja. Ja siitä se sitten lähti.

1946:
- Maaliskuussa havaitsemme, että sota Yhdysvaltain kanssa on välttämätön. Siispä Bostoniin putoaa kaksi armeijakuntaa (6 divisioonaa) laskuvarjojoukkoja ja niiden perässä sillanpäähän saapuu Bermudaan tukeutuen n. 100 divisioonaa panssari- ja panssarijääkärijoukkoja sekä n. 50 divisioonaa jalkaväkeä. Ankarien taisteluiden jälkeen vallataan New York ja vapautusarmeija voi edetä New Yorkin pohjoispuolelta kohti suurten järvien teollisuusalueita. Samalla jalkaväki ryhtyy puhdistamaan pohjoista Amerikkaa vastarintapesäkkeistä (muutamia kymmeniä divisioonia).
- Huhtikuussa urhoolliset laskuvarjojoukkomme voivat suorittaa Bahamalta maahanlaskuja koko Floridan alueelle neljällä armeijakunnalla. Jacksonvilleen nousee maihin n. 50 panssari- ja panssarijääkäridivisioonaa ja lähtee etenemään kohti länttä ja luodetta, jossa tarkoitus on yhtyä Bostonissa maihinnousseiseen vapautusarmeijaan. Osa näiden joukoista on vastaavasti ryhtynyt kaartamaan Appalakkien länsipuolella kohti kaakkoa. Floridasta lähtee toistakymmentä jalkaväkidivisioonaa kohti pohjoista ja koillista vallatakseen Yhdysvaltain itärannikkoa.
- Toukokuussa kuljetuslentolaivueet ovat toipuneet aiemmista maahanlaskuista ja Bahamalta operoiden ne suorittavat yhteensä kuusi maahanlaskua Panamalle ja siitä neljä provinssia pohjoiseen sekä Acapulcoon, armeijakunta jokaiseen. Kriegsmarine tuo välittömästi Acapulcoon parikymmentä jalkaväkidivisioonaa, jotka ryhtyvät laajentamaan sillanpäätä sekä pohjoiseen että itään.
- Marraskuussa Yhdysvallat antautuu. Sen asevoimista on jäljellä vahva laivasto, jota se ei pysty huoltamaan ja muutamia divisioonia Alaskassa.

1947:
- Koska Etelä-Amerikkaa ei passaa vapauttaa tai peli loppuu, saksalaiset puhaltelevat muniinsa ja kokoontuvat Kiinaan, ryhmittyen Keskustasangon ympärille. Provinsseihin rakennetaan linnotuslaitteita, kiinteää IT:tä ja tutkia.
- 4.3.1947 klo 11.00 Pahuuden voimat inkarnoituvat Ulkoavaruuden Alieneiden muodossa Kiinaan. Ne julistavat sodan vain Saksalle, vaan eivät muille valtioille. Siispä esim. partisaanit yrittävät käyttää tilannetta hyväkseen kapinoidakseen, mutta "Norevolts"-rulettaa tässä tilanteessa.
- Koko vuoden 1947 alienit levittäytyvät Kiinan alueelle ja niitä on ihan vitusti. Alienit lisääntyvät täysin provinssien kapasiteetista riippumatta, joten näiden manaamista kannattaa harkita vähintään kahdesti.
- Syksyllä vastahyökkäys panssari- ja panssarijääkäriarmeijakunnilla alkaa. Noin 170 divisioonaa lähtee liikkeelle.

1948:
- Kaikki näytti hyvältä, mutta 1.1.1948 peli päättyi. Alienit oli ajettu ahtaalle, mutta jäljellä olisi ollut vielä kahinat viimeisiä motteja vastaan, eli yksi n. 50 divisioonaa, toinen n. 80 divisioonaa ja kolmas vajaat 200 divisioonaa. Omat ilmavoimat olisivat möyhentäneet motteja, joten lopputulos olisi ollut mielenkiintoinen.
- Neljän kärki komentajissa on aika kova: Field Marshal Hausser 7 (Skill)/36 (Experience), FM von Manstein 7/7, General Guderian, 7/45 General Dietrich 7/17. Partisaanitaisteluita lypsämällä noita olisi saanut vielä kovemmiksi, mutta päätin satsata leveään rintamaan kapean kärjen sijasta.
 
Combat Missionit näköjään gog.comissa alle neljään euroon. Oli pakko ostaa kesälomaharrastukseksi Combat Mission 2, eli itärintaman sota.
 
1700-luvun sodat kiinnostaisi aiheena. Onko kellään heittää hyviä suosituksia aikakauden lautapeleistä ? Itseäni kiinnostaisi tämä Frederick's War. Eli mallintaa seitsemänvuotisen sodan taisteluita Preussin näkökulmasta. Pelimekaniikka on ilmeisesti melko simppeli. Ongelmana se, ettei tämä kuitenkaan kovin massiivisia yhteenottoja mallinna, pikemminkin ehkä pataljoona / rykmenttitason otteluja.

peli.jpg

Nyt olisi aikaa, kiinnostusta ja jotain käytettäväksi pieneen hupailuun. Jos Steel Panthers WaW toimisi kunnolla uudemmilla koneilla, tekisin komppaniatason kampanjan Kuhmon taisteluista talvisodassa. SPCamon Steel Panthers WW2 on melkein sillä tasolla, että sille viitsii ryhtyä värkkäämään moista, mutta Editorin joukkojen asettelutasan säätö on edelleen niin kökkö, että taidan jättää väliin. Jospa se Steel Tigers tulisi pian...
 
Sadepäivän ratoksi taistelu Baltian herruudesta.

Vihollinen aloitti sotatoimet lähes täydellisellä yllätyshyökkäyksellä. Toiminta-alueillensa soluttautuneet erikoisjoukot käynnistivät sabotaasit. Tämän jälkeen tulivat maahanlaskujoukot. Nyt mekanisoituja yhtymiä vyöryy rajojen yli. Liikekannallepano täysin kesken eikä aseissa ole käytännössä kuin kantahenkilökunta sekä koulutuksessa olleet varusmiehet. Liittolaisten tukea tarvitaan ja nopeasti.

kansi.JPG

Taistelut ovat käynnistyneet.

1.JPG

Vihollinen vyöryy nopeasti kohti Tallinnaa, Riikaa ja Vilnaa. Itämeren yllä käydään taistelua ilmaherruudesta.

2.JPG
 
1700-luvun sodat kiinnostaisi aiheena. Onko kellään heittää hyviä suosituksia aikakauden lautapeleistä ? Itseäni kiinnostaisi tämä Frederick's War. Eli mallintaa seitsemänvuotisen sodan taisteluita Preussin näkökulmasta. Pelimekaniikka on ilmeisesti melko simppeli. Ongelmana se, ettei tämä kuitenkaan kovin massiivisia yhteenottoja mallinna, pikemminkin ehkä pataljoona / rykmenttitason otteluja.

Katso liite: 40697

Ageodin vanhat pelit ovat käytännössä lautapelejä PC:lle.
 
@Panssari Salama onko sinulla omakohtaista kokemusta tästä sotapelistä ?

Aihe on herkullinen, panssaritaistelut Keski-Euroopassa 1980-luvulla, eli klassinen NATO vastaan VL -yhteenotto. Simuloi sotaa yksittäisten ajoneuvojen tasolla käsittääkseni.

pic2958247.jpg

Peruspelipaketin lisäksi löytyy lisäosat, jotka tuovat mukaan brittien ja kanadalaisten Länsi-Saksaan sijoitetut joukot. Oman lisäosansa on saanut myös Bundeswehr. Eilen Joensuun Fantasiapeleissä näpelöin jo pelipakettia, mutta jätin hyllyyn kun hintaa oli päälle sata euroa.
 
Katso liite: 42162

Löytyy kaverin hyllystä, mutta ei ole vielä yhteiseen pelipöytään ehtinyt...

Hyvämaineinen, keskivaikea insinöörin ja panssarimiehen unelma, jossa on riittävästi taulukoita laskemaan missä kulmassa, ja miltä etäisyydeltä osuma vaunuun iskee, jos iskee.
 
Hitto kun alkoi tosissaan kiinnostaa. Boardgamegeekin arvioissa jotkut arvostelijat toteavat että toimii kohtalaisen hyvin yksinpelinäkin. Kaikesta päätellen pelikaveriksi tarvittaisiin sellainen tyyppi, joka osaa ulkoa Clancyn Myrsky nousee -teoksen ja Coylen Team Yankee -kirjan. :)
 
Siihen löytyy myös näköjään kivasti laajennusmoduuleita: British Army On Rine, Ranskikset, Kanukit... Näyttää tosi hapokkaalta, ostoon vaan, sotapelejä ei voi koskaan olla liikaa :love:(y)
 
Back
Top