Sotilaille sallittava parta ja pitkä tukka

Tvälups

Ylipäällikkö
Perussuomalaisen jyrähdys:
Sotilaille sallittava parta ja pitkä tukka
il Lauantai 5.4.2014 klo 15.51

Perussuomalaisten kansanedustaja Maria Tolppanen vaatii sotilaiden yksilönvapauksien kunnioittamista.


Tolppanen sallisi parran ja pitkän tukan myös armeijassa.

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Tolppanen vaatii sotilaille ja armeijan kantahenkilökunnalle oikeutta halutessaan kasvattaa parta, viikset ja pitkä tukka. Hän on tällä viikolla jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

- Ei se minun silmään sotilaasta huonomman näköistä tee, jos hänellä on parta tai viikset. Ei se vie mitenkään pois arvokkuutta eikä asemaa, Tolppanen perustelee Iltalehdelle.

Kansanedustaja muistuttaa, että asia on osattu ratkaista muissakin maissa sotilaiden yksilönvapauksia loukkaamatta. Tolppasen mukaan ainakin Tanskan, Saksan, Britannian ja Irlannin asevoimien sotilailla saa olla viikset, parta tai pitkä tukka.

Tolppanen ihmettelee, mitä virkaa sotilaiden karvarajoituksilla on enää nykyaikana. Armeijan palveluksessa olevat miehet ovat kyselleet häneltä, miksi asiaan ei saada Suomessa muutosta.

- Nyt eletään 2000-lukua, eikä mitään 40-lukua. Maailman pitää muuttua sen mukana, miten maailma kehittyy.

Pitkätukkaiset miehet voisivat Tolppasen mielestä käyttää tarvittaessa hiusverkkoa, joka pitäisi tukan heilumisen silmillä harjoitusten aikana. Armeijaa käyvillä naisilla vastaavat verkot ovat jo käytössä.

- Meidän puolustusvoimiamme ei pidetä yllä sillä, että yksilönvapauksiin puututaan eikä sotilasturvallisuutta hoideta parran pituudella, Tolppanen sanoo.
 
Jaa? Onko armeija alkanut jakaa hiusverkkojakin?

Mutta anyway: Varusmiehille ei voi sallia partaa, koska se estää kaasunaamarin käytön. Ne armeijat jotka naamakarvat sallivat, sallivat sen vain ammattisotilaille silloin kun nasseharjoituksia ei ole tiedossa. Tai korjatkaa jos olen väärässä.
 
Viikset on hirveät, mutta koko parta tekee soturin :)
 
Ammattisotilaana täytyy todella ihmetellä noita teidän kommentteja. Tämä on h*lvetin hyvä aloite...Minä en voi käsittää sitä, että edelleen meillä on SIISTIT viikset ja parrat kielletty...kaikissa länsimaissa sallitaan viikset ja/tai siisti parta. Parrattomuus on simputuksen ohella niitä huonoimpia perinteitä joita Suomen armeijaan on jäänyt Preussin perintönä. Jos perinteitä haetaan Vanhan sotaväen aikana parta kuului automaattisesti ammattisotillaalle - arvomerkitkin ole olkapäissä koska kaulusmerkit olisivat jääneet parran alle (lähde: Marko Palokangas: Itsenäisen Suomen sotilasarvot ja -arvomerkit). Simputukseenkin puututaan nykyään kovalla kädellä...olisi varmaan aika puuttua tähänkin. Sinänsä peruste suojanaamarin tiiveydestä on ainoa validi peruste, mutta jos uhka nousee niin menehän siihen ajamiseen se kaikki 3 minuuttia pidemmälläkin parralla...
 
Pitäisikö tuosta päätellä, että kapparit eivät sitten harjoittele suojanaamarin käyttöä?
 
Viimeksi muokattu:
No ihan varmasti minä siellä kaasuteltassa useammin olen ollut kun sinä.

Edit: Jos olet koulutukseltasi SLUM niin vedän kommentin takaisin...
 
Ammattisotilaana täytyy todella ihmetellä noita teidän kommentteja. Tämä on h*lvetin hyvä aloite...Minä en voi käsittää sitä, että edelleen meillä on SIISTIT viikset ja parrat kielletty...kaikissa länsimaissa sallitaan viikset ja/tai siisti parta. Parrattomuus on simputuksen ohella niitä huonoimpia perinteitä joita Suomen armeijaan on jäänyt Preussin perintönä. Jos perinteitä haetaan Vanhan sotaväen aikana parta kuului automaattisesti ammattisotillaalle - arvomerkitkin ole olkapäissä koska kaulusmerkit olisivat jääneet parran alle (lähde: Marko Palokangas: Itsenäisen Suomen sotilasarvot ja -arvomerkit). Simputukseenkin puututaan nykyään kovalla kädellä...olisi varmaan aika puuttua tähänkin. Sinänsä peruste suojanaamarin tiiveydestä on ainoa validi peruste, mutta jos uhka nousee niin menehän siihen ajamiseen se kaikki 3 minuuttia pidemmälläkin parralla...

nus-nus. Simputus on Venäjän armeijan peruja.

Muuten kyllä samaa mieltä.
 
nus-nus. Simputus on Venäjän armeijan peruja..
MYÖS venäjän armeijan peruja...lueppa vaikka pari kirjaa Jääkärikoulutuksesta Saksassa. Näkyi myös edelleen muuten hyvin suomalaisten SS-pataljoonan koulutuksessa...siitäkin on muutama hyvä kirja.
 
PS aloitti oikein vyörymäisen ääntenkalastelun: aijai kuinka ihanaisesti kantahenkilökunta ja pitkätukkaiset muusikkopoijaat tanssahtelevat käsi-kädessä kukkain ja napalmin täyttämässä karvapellossa! Tavoite on yhteinen: hair is in! -politics make strange bedfellows-
 
MYÖS venäjän armeijan peruja...lueppa vaikka pari kirjaa Jääkärikoulutuksesta Saksassa. Näkyi myös edelleen muuten hyvin suomalaisten SS-pataljoonan koulutuksessa...siitäkin on muutama hyvä kirja.

Ensisijaisesti kuitenkin venäläistä perua ja ennenkaikkea tuo siirtyi Suomessa tykistön ja ratsuväen koulutukseen, koska näissä palveli paljon Venäjällä koulutettuja upseereita. Jääkäreitä ei juurikaan simputettu jos kova koulutus ei ole simputusta...
 
Niin kaiken huononhan on tultava Venäjältä eikä tietenkään mitään arvostetusta liittolaisestamme Saksasta... Kuitenkin itsenäisen suomen Kadettikoulussa jossa kaikki joukkueenjohtajat olivat Jääkäreitä kurssista 1. alkaen harrastettiin todella rankaa simputusta...Venäjältä sekin varmaan oli peräsin...ja nämä itsenäisen Suomen ensimmäiset kadettiupseerit levittivät tätä Venäläistä tapaa tietenkin eikä sitä mitä he olivat kantapään kautta oppineet Kadettikoulussa...
 
Kadettien simputus oli kuitenkin aivan erilaista kuin -20 luvulla tapahtunut asevelvollisten simputus, jonka seurauksena oli vammautumisia ja kuolemia. Simputusta ja pennalismia on toisaalta on aina esiintynyt sisäoppilaitoksissa ja vast.
 
MYÖS venäjän armeijan peruja...lueppa vaikka pari kirjaa Jääkärikoulutuksesta Saksassa. Näkyi myös edelleen muuten hyvin suomalaisten SS-pataljoonan koulutuksessa...siitäkin on muutama hyvä kirja.

Aika monta kirjaa olen lukenut ja saksalaisien koulutuksesta on oltu yleisesti sitä mieltä että se on kovaa mutta alaisten kohtelu pääosin reilua. Preussillainen sotilaskulttuuri kuitenkin rakentui kaksipuoleiseen (alainen ja johtaja) luottamiseen ja alaisen kurinalaisuuteen, joten simputus ei oikein istu sinne, vaikka sitä 100% varmuudella on esiintynyt. Venäjän armeija ja Venäjän maaorjaperinne tarjosivat paljon paremmat lähtökohdat simputtamiselle.

Jääkäreiden kohdalla enemmänkin on valiteltu koulutuksen puutetta tiettyinä aikoina (tosin Jääkäreiden Perintö niminen opus on vielä kesken joten ehkä sieltä löytyy uusia näkökohtia tähän asiaan). Monet SS-miehet ovat törmänneet koko SS-aikanaan ehkä muutaman kerran huonosti käyttäytyviin esimiehiin. Toki rangaistuspataljoonat ovat toinen juttu.

Pstsian kanssa samassa käsityksessä olen. En väitä etteikö jääkäreiden perinteenäkin olisi tullut. Kadettikoulun perinteitä en tunne mutta sehän se oli Lappeenrannan rinnalla toinen simputuksen pesäpaikka, ja siellä simputus oli oppilaiden välinen kurinpitomenetelmä ja sitä siedettiin tuosta syystä. Tuossa voi hyvinkin olla jotakin saksalaisia peruja. En kuitenkaan sano Preussilaisia, koska se perustui juuri alaisen ja johtajan väliseen kaksipuoleiseen luottamukseen. Esimerkiksi Hitlerin ja Wehrmachtin välisissä suhteissa ei paljon preussilaisia piirteitä ollut sodan edetessä, tästä ainakin yksi korkea-arvoinen preussilais upseeri (wanhasta preussilaisesta upseerisuvusta) on kirjoittanut.

Mitä taas venäjän perinteiden huonouteen tulee niin eipä tuo kovin menestyksekäs sotavoima ole ollut viimeiseen (muutamaan) vuosisataan, onhan se sotia voittanut, mutta valtavalla satsauksella. Olisiko syynä vaikka se että siellä on ollut`, ja on edelleen, monia heikkoja piirteitä kuten simputus?
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä pitkät hiukset eivät ole kovin sotilaalliset, mutta joku raja pitäisi siinä lyhyydessäkin olla. En ymmärrä nykyään varusmiehillä esiintyvää villitystä ajella pää kaljuksi. Jopa RUK:n kurssimatrikkeleissa näkyy joidenkin komppanioiden upseerioppilailla olevan kaljut päät. Yleensä kyseessä ovat niiden "kovien" komppanioiden sotilaat. Ei mun mielestä kyllä ole mitenkään sotilaallista tai "kovan" näköistä jos nuoren miehen pää on kuin kananmuna. Sotavangeilta ne semmoiset näyttää eikä miltään asevelvollisuusarmeijan parhaimmistolta.
 
En suostu jos sotilaalla on pitkät hiukset. Tytöillä pitkät hiukset on kyllä nätit, mutta...
Parran sänkeä nyt voi joku milli ollakin.
 
Ammattisotilaana täytyy todella ihmetellä noita teidän kommentteja. Tämä on h*lvetin hyvä aloite...Minä en voi käsittää sitä, että edelleen meillä on SIISTIT viikset ja parrat kielletty...kaikissa länsimaissa sallitaan viikset ja/tai siisti parta. Parrattomuus on simputuksen ohella niitä huonoimpia perinteitä joita Suomen armeijaan on jäänyt Preussin perintönä. Jos perinteitä haetaan Vanhan sotaväen aikana parta kuului automaattisesti ammattisotillaalle - arvomerkitkin ole olkapäissä koska kaulusmerkit olisivat jääneet parran alle (lähde: Marko Palokangas: Itsenäisen Suomen sotilasarvot ja -arvomerkit). Simputukseenkin puututaan nykyään kovalla kädellä...olisi varmaan aika puuttua tähänkin. Sinänsä peruste suojanaamarin tiiveydestä on ainoa validi peruste, mutta jos uhka nousee niin menehän siihen ajamiseen se kaikki 3 minuuttia pidemmälläkin parralla...


Jääkäreitä ei Saksassa simputettu. Simputus on perinteenä tullut Suomeen Venäjän armeijasta (ks. esim. Nordberg 2002). Samaan tulokseen tuli Pekka Leimu väitöskirjassaan Pennalismi ja initiaatio suomalaisessa sotilaselämässä.

Yleensä ammattisotilaat tietävät tuon.

.
 
Aika monta kirjaa olen lukenut ja saksalaisien koulutuksesta on oltu yleisesti sitä mieltä että se on kovaa mutta alaisten kohtelu pääosin reilua. Preussillainen sotilaskulttuuri kuitenkin rakentui kaksipuoleiseen (alainen ja johtaja) luottamiseen ja alaisen kurinalaisuuteen, joten simputus ei oikein istu sinne, vaikka sitä 100% varmuudella on esiintynyt. Venäjän armeija ja Venäjän maaorjaperinne tarjosivat paljon paremmat lähtökohdat simputtamiselle.

Näkisin, että simputus on on kurin puutteen ilmentymä. Tämä siksi, että homma menee tosissaan simputukseksi vasta sitten, kun joku johtaja (tai useampi) alkaa säveltää omiaan omaksi huvikseen. Ja luulisi, että koulutuksessa on painotettu tuleville johtajille, että alaiset eivät ole tarkoitettu johtajan viihdykkeeksi.
 
Back
Top