Sotilasvallankaappaus Zimbabwessa

Olin yhteydessä Hararessa asuvaan kaveriin. Hän on vakuuttunut siitä että tässä on juurikin kysymys tästä g40 ryhmän sisäisestä valtataistelusta jossa rouva Mugabe on nyt syrjäytetty ja ajettu maanpakoon Namibiaan. Sotilaat ovat esillä mutta homman takana on useiden kymmenientuhansien siviilien massamurhaaja "The Crocodile" Mnangagwa. Tämä Kiinassa sissi koulutettu despootti tutustui Mugabeen Salisburyn vankilassa 60-luvulla istuessaan 10 vuoden tuomiota vältettyään teloituksen nuoren ikänsä ansiosta. Oli uncle Bobin oikea käsi vielä pari vuotta sitten mutta ajautui törmäys kurssille Mugaben rouvan kanssa joka käytännössä julkisesti uhkasi eliminoida kilpailijansa Mnangagwan. Ja juu, Kiina on vahvasti mukana tukemassa kulisseissa tätä Lacoste eli krokotiili prikaatin pääjehua. Crocodile Group oli jopa Zimbabwen olosuhteisiin nähden liian raaka porukka ja hajautettiin 80-luvun lopulla.

Hararessa on kuulemma vielä ihmeen rauhallista mutta veikkasi frendi että on tyyntä myrskyn edellä. Viimeksihän tämä Mnangagwa toteutti opposition murskaamisen muutama vuosi sitten. Näytösluontoisesti ajelutti puskutraktoreilla hökkelikylän sileäksi asukkaineen joilla ei ollut mitään kytköstä oppositioon. Kaverilla on vaimo ja pieni lapsi Hararessa jotka on nyt lähetetty "syyslomalle" Etelä-Afrikkaan. Hän on myös tehnyt ennakkomaksun pienkonepilootille sen varalta että maasta pitää poistua "muy rapido". Jostain syystä valkopaitaiset kiinalaiset ovat kadonneet katukuvasta. Odottavat jossain piilossa kaiketi kuinka tämä homma kääntyy. Veikkasi myös että voi tulla katkoksia dataliikenteeseen lähipäivinä. Ei hyvältä näytä.
 
Aikanaan Malawissa presidenttinä juopotellut Bingu wa Mutharika-vainaa (jonka veli Peter on nykyään, kuinkas sattuikaan, Malawin presidentti) oli Bobin ase- ja huoltovarmuuden kannalta olennaisessa roolissa. Mies muun muassa meni ja "möi" Malawin siiloihinsa 2006-2008 hyvien satojen jäljiltä jääneen maissin Zimbabween. Bobhan nyt ei luonnollisesti ole tähän päivään mennessä maksanut noista sapuskoista. Samoin Hararesta (josta ajoi Malawin Lilongween rekalla päivässä) tuli säännöllisesti valkoisia, tunnuksettomia pakuja & rekkoja täydennyksiä hakemaan. Varmat tiedot kertoivat että tuolla liikenteellä pidettiin mm. Mugaben helikopterit varaosissa. Tuolloin 2008 Zimbabwen vaalien alla olin aika paljon tekemisissä Zimistä lähteneiden kanssa ja yleinen konsensus oli, että jos maan rajat olisi tuolloin suljettu oikeasti ulkopuolelta, olisi regiimi kaatunut kolmessa kuukaudessa. Ongelmana oli Mugaben kulttistatus afrikkalaisten valtionpäämiehien keskuudessa + yleisen valvomattomat afrikkalaiset maarajat.

Joops. G. Mugabe taitaa olla tällä hetkellä tallessa Windhoekissa ja Bobille on luvattu turvapaikka ainakin Etelä-Afrikasta, Angolasta ja Namibiasta. Tässä turvapaikkajutskassa on myös sellainen mielenkiintoinen piirre, että Bob antoi aikanaan Etiopian Mengistulle asylymin Zimistä ja siellähän tuo on edelleen asustellut. Etiopiassa Mengistua odottaa nappituomio.

Rupesin myös kelailemaan tuon Mnangagwan nimeä kun sen muistin kuitenkin jossain ennenkin nähneeni. Juu. Matebelelandissä, joka oli Bobin poliittisen vastustajan/vapaussotakaverin tukialuetta, 80-luvulla komensi pohjois-koreassa treenattua Zimbabwen Viidettä Prikaatia ja jälki oli siviilien joukossa sen mukaista. Martin Meredithin "State of Africa" kertoo näistä, kuten myös toki internet. Äijä on ollut Zimissä sen verran pelottava hahmo, että ei ole tarinoiden mukaan tarvinnut edes turvahenkilöstöä matkustaessaan maassa. Jotta ootellaanpas nyt mitä sieltä tuleman pitää. Ei välttämättä mitään kaunista ole luvassa. Valkoisena Zim-farmarina olisin huolissani tavallista enenmmän.

Loppuun voi vielä kuriositeettinä mainita, että khyyllähän näillä tapahtumilla on ollut selkeät heijastusvaikutuksensa tietyissä afrikkalaisissa piireissä. Ugandassa on toki koko ajan ollut armeija enemmän tai vähemmän kaduilla kun kansa protestoi presidentin yläikärajan poistoa. Että ei siinä. Arvasin kuitenkin eilen oikein täällä Asmarassa että jotain tapahtuu, ja näinpä eilen ehtoolla olikin poliisia kaduilla huomattavasti tavallista enemmän.

Se on tämä afrikkalainen hallintomalli tällainen. Ensin sikaillaan sen minkä ehditään ja sitten aletaan pelkäämään sitä todennäköisintä loppua. Joka siis tapahtuu keihäällä raiskattuna jossain syrjäisessä savimajassa.
 
Olin yhteydessä Hararessa asuvaan kaveriin. Hän on vakuuttunut siitä että tässä on juurikin kysymys tästä g40 ryhmän sisäisestä valtataistelusta jossa rouva Mugabe on nyt syrjäytetty ja ajettu maanpakoon Namibiaan. Sotilaat ovat esillä mutta homman takana on useiden kymmenientuhansien siviilien massamurhaaja "The Crocodile" Mnangagwa. Tämä Kiinassa sissi koulutettu despootti tutustui Mugabeen Salisburyn vankilassa 60-luvulla istuessaan 10 vuoden tuomiota vältettyään teloituksen nuoren ikänsä ansiosta. Oli uncle Bobin oikea käsi vielä pari vuotta sitten mutta ajautui törmäys kurssille Mugaben rouvan kanssa joka käytännössä julkisesti uhkasi eliminoida kilpailijansa Mnangagwan. Ja juu, Kiina on vahvasti mukana tukemassa kulisseissa tätä Lacoste eli krokotiili prikaatin pääjehua. Crocodile Group oli jopa Zimbabwen olosuhteisiin nähden liian raaka porukka ja hajautettiin 80-luvun lopulla.

Hararessa on kuulemma vielä ihmeen rauhallista mutta veikkasi frendi että on tyyntä myrskyn edellä. Viimeksihän tämä Mnangagwa toteutti opposition murskaamisen muutama vuosi sitten. Näytösluontoisesti ajelutti puskutraktoreilla hökkelikylän sileäksi asukkaineen joilla ei ollut mitään kytköstä oppositioon. Kaverilla on vaimo ja pieni lapsi Hararessa jotka on nyt lähetetty "syyslomalle" Etelä-Afrikkaan. Hän on myös tehnyt ennakkomaksun pienkonepilootille sen varalta että maasta pitää poistua "muy rapido". Jostain syystä valkopaitaiset kiinalaiset ovat kadonneet katukuvasta. Odottavat jossain piilossa kaiketi kuinka tämä homma kääntyy. Veikkasi myös että voi tulla katkoksia dataliikenteeseen lähipäivinä. Ei hyvältä näytä.
Niin eikös tuo Generation40 ole ollut Mugaben muijan tukijoukkoa, joka on asettunut vastustamaan ns. Vanhaa Kaartia (eli niitä on vituttanut kun vanhat kähmivät kaiken ryöstösaaliin), ja tämä nyt nähty on Vanhan Kaartin kurinpalautus?
 
Siis hetkinen, rouva Mugabe suututti valkoisten kiduttaman, kiinalaisten ja egyptiläisten kouluttaman ja pohjois-korean tukemia joukkoja komentaneen vanhan sadistin, rosvon ja entisen herra Mugaben oikean käden. Ja nyt tämä Mnangagwan vanha kaarti ottaa sitten Kiinan tukemana Zimbabwea hallintaansa? Ja Etelä-Afrikka tukee tätä Mnangagwaa...
 
Siis hetkinen, rouva Mugabe suututti valkoisten kiduttaman, kiinalaisten ja egyptiläisten kouluttaman ja pohjois-korean tukemia joukkoja komentaneen vanhan sadistin, rosvon ja entisen herra Mugaben oikean käden. Ja nyt tämä Mnangagwan vanha kaarti ottaa sitten Kiinan tukemana Zimbabwea hallintaansa? Ja Etelä-Afrikka tukee tätä Mnangagwaa...

Sillälailla siinä joo näyttää käyvän. G. Mugabe ei kyllä tajunnut kenen murokuppiin meni kusaisemaan.

Huomenna miehestä olisi tarkoitus tehdä vt-pressa. On ollut puhetta myös koalitiohallituksen muodostamisesta (tähän osallistuisi myös oppositio), mutta joo... "Näkee kun elää". Samoin ensi vuoden pressanvaalien "siirtämisestä" on keskusteltu
 
Matebelelandissä, joka oli Bobin poliittisen vastustajan/vapaussotakaverin tukialuetta, 80-luvulla komensi pohjois-koreassa treenattua Zimbabwen Viidettä Prikaatia ja jälki oli siviilien joukossa sen mukaista.
Jaa, minulla taisi tulla Bulawayossa riehuneen prikaatin jarjestysnumeroon yksi numero liikaa? Ajattelin, etta oli kaytossa suomalainen divisioonien numerointitemppu: Meillahan on naita vaikka muille jakaa, kun on niin isoja jarjestysnumeroita...
 
Niin eikös tuo Generation40 ole ollut Mugaben muijan tukijoukkoa, joka on asettunut vastustamaan ns. Vanhaa Kaartia (eli niitä on vituttanut kun vanhat kähmivät kaiken ryöstösaaliin), ja tämä nyt nähty on Vanhan Kaartin kurinpalautus?
Näinhän se juuri on. Postinvaihto menee kaverille Harareen englanniksi ja käänsin väärin "among Mnangagwa and G40"
 
Huomenna miehestä olisi tarkoitus tehdä vt-pressa.
Tama oli tapahtumassa joka tapauksessa, kysymys oli vain siita, etta "kenestako"
Mugabe who frequents Singapore for first class treatment, reportedly suffers from among other health challenges prostate cancer, swollen feet causing him walking problems, and eye cataract complications, which gobble millions of dollars in taxpayer funds every year. An insider on Zanu PF affairs, Ken Yamamoto, recently revealed that Mugabe is now only able to work 30 minutes per day due to old age, and that he has drastically reduced his daily working routine .

High level sources inside Zanu PF and goverment have confirmed that the 2018 polls are unlikely to go on and will be cancelled, as Mugabe will cite his incapacitation to continue as leader, shortly before the plebiscite, leaving one of his vice presidents in power to lead the executive as a caretaker president until new polling dates are announced at least within 90 days after the aftermath political ordeal.

eli junailut oli menossa "pieleen" ja tapahtuikin nopeammin.

Tuohan
including economic proposals aimed at Zimbabwe’s re-engagement with the international community
ei nimittain onnistu ilman opposition Morganin* sisallyttamista, edes nimellisesti, hallitukseen.
- Mies on hakattu vereslihalle monen monta kertaa - aina "vapaaehtoisia" eika valtiovalta asialla.

Tama oli se tienhaara, missa lahdettiin eri raiteille (vaikka henkilokysymykset juuri talla eraa ovat paallimmaisina):
rapprochement with international financial institutions, including the International Monetary Fund and the World Bank, were stalled in the October 2017 cabinet reshuffle which saw G40-ally Ignatius Chombo, the less experienced former home affairs minister, becoming the finance minister. Media reports on 15 November 2017 indicate that the military has detained Chombo

====
*former prime minister, Morgan Tsvangirai. Jotain vaalien lumetta jarjestettiin silloin, kun Zimbabve ilman ulkopuolista rahoitusta, olisi syoksynyt nalanhataan
- varmaan menevat kv. jarjestot kolmannenkin kerran samaan halpaan, erityisesti kun Kiina pelaa seka "joukkueessa" etta siina sivussa omaa peliaan (joku Zimbabve juttu on heilla vaihtorahoja)
- Et. Afrikka pitaa mielellaan Zimbabvea nayteikkunana, kuinka huonosti asiat voivat olla, niin oman kehityksen mata-paiseet eivat ole niin ilmeisia
 
Kiitos Bwanalle ja chigeen'alle erinomaisesta tietopläjäyksestä.

Aika usein käy niin, että jos joku maa/ryhmittymä päätyy yhden suurvallan taskuun, niin muut suurvallat ja liittoutumat lisäävä äkkiä vaikutusvaltaansa naapurustossa.

Mille maille ja millaista vaikuttamista/ressurssoimista tuossa maailmankolkassa voisi lähiaikoina tässä mielessä odottaa?

Erityisesti tietenkin kiinnostavat rannikkovaltiot.

Tansania?
Mosambik?
Etelä-Afrikka?
Namibia?

Toki myös Botswanaan, Zambiaan tai muihin maihin liittyvä tieto on tervetullutta.
 
Kiinahan sai Tansanian ja Sambian taskuunsa jo varhain, rakentamalla naille rautatien (lahinna Sambian kuparia varten, se piti saada laivaan... ja tilastoista voi katsoa, mika maa on maailman suurin kuparin tuoja)
- Zimbabve on noihin vain myohainen lisays (helppo nakki, koska siella on ollut ystavista pulaa)
 
The final unravelling of the 37-year rule of Robert Mugabe in Zimbabwe began with an uncharacteristic tactical error. To clear the way to power for his wife, Grace, and her increasingly influential faction, the 93-year-old autocrat sought a decisive confrontation with the only man in the former British colony who had the power to mount a successful challenge to his authority – and he lost.

Emerson Mnangagwa, the former vice-president whose cunning, longevity and toughness earned him the nickname “the Crocodile”, was unceremoniously stripped of his office by Mugabe nine days ago.
https://www.theguardian.com/world/2...r-leaves-weakened-mugabe-facing-end-of-an-era

Mnangagwa, too, is not much liked. His role in the Matabeleland massacres of the early 1980s has alienated much of the south and west of Zimbabwe. But the 75-year-old is respected, and is likely to be accepted as a leader. Above all, there will be hope of some stability, and a chance to reboot the collapsing economy.

But Mnangagwa is not leader yet. For that to happen, a deal will need to be done. The army has been reaching out to the opposition since the takeover. Some opposition officials say talks with “people in the military” have been going on for several months about the replacement of Mugabe by a transitional authority led by Mnangagwa but featuring senior opposition politicians such as Morgan Tsvangirai, the veteran leader of the Movement for Democratic Change, in top posts.

An election is due next year but could be called early. Despite widespread support for MDC in towns and among young people, Mnangagwa would still be likely to win as the Zanu-PF candidate, especially if he had the party machinery behind him and appeared prepared to run an inclusive government.

So Mugabe, “protected” by the army in his residence in Harare, faces a tough decision. He could seek to resist the political juggernaut bearing down on him, negotiate, or obediently follow the instructions of the new masters of Zimbabwe.

Opposition officials say they believe Mugabe will resign by the weekend. Others say he will be allowed the figleaf of saying he will not stand in any forthcoming elections, and then quietly leave the country.

The reality is that no one knows. Mugabe has a well-deserved reputation for unpredictability and tenacity. But he is old, and in a weak position. Mugabe is one of Africa’s political survivors, but a final comeback appears improbable. The era of Comrade Bob looks very near to its end.


Concern has been expressed in Chinese state media over the fate of Chinese companies and investment in Zimbabwe.

The two countries have long had a political and business relationship, and just last week China hosted the man who is behind the military takeover.

The Chinese foreign ministry says the visit to Beijing last week by the Zimbabwean armed forces' chief, Gen Constantino Chiwenga, was a "normal military exchange".

Experts generally believe that Chinese companies may be affected in the short-term, however, the impact will be limited since many firms have already withdrawn because of Zimbabwe's economic difficulties.
http://www.bbc.co.uk/news/live/world-africa-41994362

94404b2c-8505-4d34-86d9-e42597640468.jpg
 
Juu, Sambiassa oli kuparivyöhykkeellä jo kymmenen vuotta sitten kaikki torikauppiaatkin kiinalaisia, tai siis torit olivat kiinalaisomistuksessa.

Zimbabwe sinänsä on aika pieni tekijä vaikka palstatilaa saakin. Tämä johtuu maan verrattain kauan jatkuneesta perseellään olosta. Ei niiden kaupankäynnillä ole mitään suurempaa merkitystä. Noin henkisesti Mugaben potkiminen saattaa aiheuttaa eniten paineita Ugandan Musevenille (ja tottakai SA:n Zumalle mutta hieman eri syystä) koska mies on juuri järkkäilemässä itseään palvelevaa perustuslain uudistusta ja maassa on oikeasti paljon tyyttymättömyyttä alaiseensa kleptokratiaan.

Rannikkovaltioista Mosambik on ollut jo vuosikausia uuden sisällissodan partaalla, jotenkin ovat sen onnistuneet kuitenkin välttämään. Jokaisten hävittyjen vaalien jälkeen Renamo-puolue on uhonnut palaavansa "puskaan" ja Frelimo-työväenpuolueena on ottanut haastetta vastaan. Viimeksi vuosi sitten 15-25 000 ihmistä pakeni Malawiin ja juurikin Zimiin kun nämä ottivat maan länsiosissa yhteen.

Tansaniassa on tässä vuoden-parin sisään paljastunut Afrikankin mittapuulla valtavia korruptiojuttuja, eli kyllä siellä potentiaalia rähinään on sielläkin. Lisäksi islamistit saattavat ruveta vaivaamaan. Maan omistus Tansaniassa on kokonaan valtion käsissä ja tämä aiheuttaa sitten omia ongelmiaan/tyytymättömyyttä kun ulkomaiset investoijat hommaavat tonttia.

Rannikkovaltiona Kenian tilanne taitaa olla Suomessakin parhaiten tunnettu. Ei siitä enempää. Siellä jos kolisee, vaikuttaa se välittömästi alueen muihin valtioihin jo pelkästään Mombasan yms. satamien vuoksi. Käytännössä Itä-Afrikan talousalue meni kiinni edellisten vaalien levottomuuksien vuoksi.

Somalia...

Eritrea: Maassa on egyptiläisillä Punaisen meren rannalla ainakin yksi tukikohta. Jos hallinto kaatuisi (mihin en Zimbabwen perusteella usko. Islamilaisia levottomuuksia oli pari viikkoa sitten yhden päivän mutta ne rajoittuivat Asmaraan. Jemenin kapinan leviäminen meren yli on mahdollisuuksien rajoissa mutta epätodennäköistä. Kapinalliset ovat uhanneet ampua Massawan satamaa ohjuksillaan jne), se kaatuisi armeijan toimesta. Jotkut väitteet osoittavat maan itse asiassa olevan jo nyt jaetun kolmeen-neljään kenraalikuvermenttiin ja siviilihallinto on enää pelkkä fasadi. Djiboutin taustavoimat kuitenkin hyvin todennäköisesti huolehtivat tilanteessa kuin tilanteessa Punaisen meren laivaväylien aukipysymisestä, oli Eritreassa mikä tahansa tilanne.

Etelä-Afrikka on vääjäämättä matkalla ihan tavalliseksi afrikkalaiseksi valtioksi. Päätelkää itse mitä se meinaa.

Yleensä itäisen Afrikan maista eniten tällä hetkellä kannattaa seurata Etiopiaa. Maassa on yli 100 miljoonaa ihmistä ja nälkä on kova. Puolisen vuotta sitten Addis Abebaan/-sta ei päässyt länkkäri maitse sisään-ulos eli pääkaupunki oli blokattu armeijan toimesta omaksi kuplakseen. Voi olla vieläkin, en ole tästä asiasta siellä majailevien kavereiden kanssa nyt jutellut. Maassa on etnisiä levottomuuksia, tunnetuimpina Oromot. Siinä on sellainen maa, että jos se ryhtyy rullaamaan niin vaikutukset tuntuvat kauas. Toki sitten jollain Burundillakin on mahdollisuudet käynnistää ketjureaktiot, johtuen etnisyyksistä.
 
Viimeksi muokattu:
Jambo bwana! Aloitin swahilin opiskelut HY:ssa toiveikkain mielin, kun ryhman enemmisto oli naispuolisia. Sitten kavi ilmi, etta kaikki muut olivat lahetyssaarnaajiksi menossa (joten silla, etta 3 neljasta muusta oli naisia ei ollut enaa kaytannon merkitysta:().
Maan omistus Tansaniassa on kokonaan valtion käsissä ja tämä aiheuttaa sitten omia ongelmiaan/tyytymättömyyttä kun ulkomaiset investoijat hommaavat tonttia.
Heh-heh, armeijan kasarmialueethan siirretaan viimeisten geologisten raporttien perusteella, ja sitten ne siirretaan uudestaan, kun joku kaivosyhtio maksaa "oikeuksista"... you know what I mean (eli kuka maksaa mita, kellekin;)).

Eritrea: Maassa on egyptiläisillä Punaisen meren rannalla ainakin yksi tukikohta.
Tuo on mielenkiintoista, koska toisin kuin Burman, Tansanian ja Pakistanin tukikohdat (ja nyt viimeksi Djibouti, joka ei ole enaa pelkastaan laivaston tukikohta) tuo ei ole kiinalaisten osalta ollut julkisuudessa... ettei vaan olis yksi ja sama tukikohta? Heidan ja egyptilaisten siis... meinaan kun saudit ovat yrittaneet vokotella Egyptin armeijaa taistelemaan puolestaan Jemenissa, ja tuota Punaisen Meren rannikkoahan heilla olisi jakaa tukikohdiksi).
 
Jambo bwana! Aloitin swahilin opiskelut HY:ssa toiveikkain mielin, kun ryhman enemmisto oli naispuolisia. Sitten kavi ilmi, etta kaikki muut olivat lahetyssaarnaajiksi menossa (joten silla, etta 3 neljasta muusta oli naisia ei ollut enaa kaytannon merkitysta:().

Heh-heh, armeijan kasarmialueethan siirretaan viimeisten geologisten raporttien perusteella, ja sitten ne siirretaan uudestaan, kun joku kaivosyhtio maksaa "oikeuksista"... you know what I mean (eli kuka maksaa mita, kellekin;)).


Tuo on mielenkiintoista, koska toisin kuin Burman, Tansanian ja Pakistanin tukikohdat (ja nyt viimeksi Djibouti, joka ei ole enaa pelkastaan laivaston tukikohta) tuo ei ole kiinalaisten osalta ollut julkisuudessa... ettei vaan olis yksi ja sama tukikohta? Heidan ja egyptilaisten siis... meinaan kun saudit ovat yrittaneet vokotella Egyptin armeijaa taistelemaan puolestaan Jemenissa, ja tuota Punaisen Meren rannikkoahan heilla olisi jakaa tukikohdiksi).

Tafadhali nataka bia baridi? Habari gani? Mzuri sana... niinkuin laulussa sanotaan. Itse aloitin Kampalassa opinnot mutta eihän sitä siellä tarvinnut kun kaikki englantia puhuivat. Plus että Ugandassa swahili, vaikka maan toinen virallinen kieli onkin, kantaa muassaan herra Aminin sille langettamaa taakkaa. Ugandassa muuten myös jotenkin jännästi armeijan harjoitusalueet ja kassut sattuivat usein öljyalueille. Tai sitten luonnonpuistoja laajennettiin.

Ja niin: Siis eihän Egyptikään Eritreassa tee virallisesti muuta kuin "koulutusyhteistyötä"... Ertsilän commandot sitten säännöllisen epäsäännöllisesti koittavat tärvellä Etiopian puolella Niilin patotyömaata. Sinne on nousemassa aika järeä laitos. Pari-kolme kuukautta sitten yksi ryhmä oikein ammuttiinkin siellä työmaan vartijoiden toimesta. Egypti kun pelkää etiopialaisen padon haittaavan omaa vedensaantiaan.

Kinkkejä maassa on ja lähetystönsä on kokolailla vakuuttavan kokoinen. Afewerkihän on aikanaan Maon Kiinassa opiskellut ja politrukiksikin siellä noussut. Kiinalaisia ei katukuvassa/muuten juuri näy mutta kyllä niitä täällä on. Juuri saivat valmiiksi uuden voimalaitoksen/generaattoriasennukset. Näiden myötä sähkön saanti kyllä Asmarassa parani, täytyy myöntää.

Kinkejähän ei täällä koske myöskään mitkään säännöt. Varteenotettava huhu kertoo, että pari viikkoa sitten eräs heistä otti, ympäri kännissä, Hiluxinsa lavalle kyytiin jonkun kymmenkunta paikallista. Pamautti sitten kiesin katon kautta ympäri ja useammasta ertsiläisestä lähti henki. Ei rangaistuksia. Tosin mitä voi odottaa maassa, jossa ainoana maailmassa ei ole edes suullista perustuslakia?
 
tärvellä Etiopian puolella Niilin patotyömaata. Sinne on nousemassa aika järeä laitos. Pari-kolme kuukautta sitten yksi ryhmä oikein ammuttiinkin siellä työmaan vartijoiden toimesta. Egypti kun pelkää etiopialaisen padon haittaavan omaa vedensaantiaan.
Onhan tuosta sodalla uhkauksiakin lennellyt...
Mutta, ok, egyptilaisilla on siis oikeaakin asiaa "sivustalleen".

ainoana maailmassa ei ole edes suullista perustuslakia?
Eivat ole kuin askeleen jaljessa Britanniasta, jossa ei ole kirjoitettua perustuslakia, mutta kyllakin tuomioistuin sen tulkitsemiseen!
 
Yliopistomiehet yrittavat tulkita Kiinan toimia ja intresseja:
Beijing also felt a historical loyalty to a man with whom it had worked since the Mao era when he helped China gain influence in Africa after the Sino-Soviet split.

China also “wasn’t blind to the fact that supporting Mugabe – even though it drew criticism from the west – carried a certain amount of cachet in Africa” where some still revered him for his fight against colonialism.

Now, however, Beijing’s calculations appeared to have changed.

“It seems to me that they just realised – like everyone has realised – that the situation in Zimbabwe was increasingly untenable, that a direct succession from Robert Mugabe to Grace Mugabe was a recipe for disaster,” he said.

Ja sehan on justiinsa tuollain
 
Niletee maji baridi na whski na bia moja baridi sana! Miten Mosambik on reagoinut Zimbabwen tilanteeseen ja mikä varsinaisesti on Etelä-Afrikan mustan eliitin ja Zimbabwen suhde? Tunnetusti Zimbabwesta ei oikein tavara ainakaan ennen liikkunut ilman Mosambikin satamia. Muistan kun jokunen vuosi sitten Portugalin talouden yskiessä sieltä suorastaan muutettiin Mosambikiin mukamas paremman elämän perässä. En tiedä toteutuivatko unelmat. Tosta Zimbabwesta ei ole muuta omakohtaista kokemusta kun takavuosina varovaisena ihmisenä ottamani kolerarokotus oleskellessani raja-alueen läheisyydessä. Ja tietysti silloin kuulin jotain siltä paenneiden valkoisten juttuja rosvojoukoista ja hyperinflaation aikaista setelipinoista. Kai ne jotain alueen vuosikymmeniä jatkuneesta sekasorrosta indikoi.
 
Kai ne jotain alueen vuosikymmeniä jatkuneesta sekasorrosta indikoi.

Yli 40 vuoden sekasorto jättää jälkensä. Tietyllä tavalla tuo vajoava valtio saattaa muuttua nopeasti myös hajoavaksi valtioksi. Jos ulkopuoliset haluavat sen -hajoittaa- niin se tapahtuu Nyt. Saa nähdä.
 
Yllättävä tuo Etiopia. Minä vielä pari vuotta sitten lueskelin maasta kaikenlaista ja ajattelin että olisiko siitä erikoisemmaksi lomakohteeksi.

Todellakin näin?
Puolisen vuotta sitten Addis Abebaan/-sta ei päässyt länkkäri maitse sisään-ulos eli pääkaupunki oli blokattu armeijan toimesta omaksi kuplakseen.
 
Etiopia. Minä vielä pari vuotta sitten lueskelin maasta kaikenlaista ja ajattelin että olisiko siitä erikoisemmaksi lomakohteeksi.
Maahan on mennyt aivan uskomattomien kierrosten lapi.
- ihmiset ovat aivan ihania, ja kahvi (paikallinen) hyvaa

Ruottalaiset ehtivat sinne varhaisessa vaiheessa, maan "taas" itsenaistyttya 2MS:n jalkeen ja kannattaa lukea, kuinka sielta YK (silloin kun siella oli viela yritysta, eika niinkuin sittemmin, kun paasihteerit on valittu taipuvaisuuden mukaan) yritti saada saattuetta Hammarskoeldin koneelle, joka - kuinkas sattuikaan - ammuttiin saattueen puuttuessa alas:
ISBN 978-1-84904-158-4

PS Jos joku ihmettelee yhteytta Rhodesia-Zimbabveen, niin alasampuminenhan tapahtui Bulawayon kentan valittomassa laheisyydessa, eika suinkaan Kongossa (niinkuin se uutisoitiin , ja mika oli alasampumisen syykin, noin juurtajaksain).
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top