Steroidi maakuntajoukot perustetaan?

Puolustusvoimat suunnittelee uusia erikoisjoukkoja "teräväksi torjuntakärjeksi"
Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg kertoo, miten Eurooppa näyttää nyt sotilaan silmin muuttuneen
Kotimaa 27.9.2014 9:17

Juha-Pekka Raeste

Helsingin Sanomat

Puolustusvoimat suunnittelee "teräväksi torjuntakärjeksi" kutsutun joukon perustamista.

Kyseessä olisi muutaman tuhannen hengen joukko eri aselajien ammattilaisia ja reserviläisiä. Se olisi määrä saada tarvittaessa kokoon "osalta päivissä, osalta viikoissa", kertoo Puolustusvoimain komentaja
Jarmo Lindberg.

Yhtenä syynä tarpeeseen nostaa puolustusvalmiutta on se, että Euroopan turvallisuuspoliittinen tilanne on muuttunut tänä vuonna olennaisesti Ukrainan kriisin myötä.

Merkkejä muutoksesta on Lindbergin mukaan useita.

Selvimpiä ovat Venäjän sotaharjoitukset lähialueilla ja sen toimet Ukrainassa. Venäjä on myös ryhmittänyt joukkojaan uusiksi, tehnyt joukkojen siirtoja ja järjestänyt aiemmasta poikkeavia sotaharjoituksia.

Läntinen puolustusliitto Nato on vastannut toimiin perustamalla laskuvarjo- ja lentoyksiköitä Baltian maihin ja kehittänyt joukon uusia sotaharjoituksia.

Lindberg korostaa, että Naton purkaessa ISAF-operaation joukot pois Afganistanista, nämä ammattilaisjoukot siirtyvät suuressa määrin Eurooppaan.

"Kun Afganistanissa on saavutettu hyvä yhteistoiminnan taso, Natolle sopii hyvin, että nämä joukot saavat harjoitusta."

Lisämausteen antaa se, että Yhdysvallat on luvannut antaa miljardi dollaria vuodessa lisää Euroopan harjoituksiin.

Kolmas muutos toimintaympäristössä on Lindbergin mukaan se, että Naton itäisten jäsenmaiden ja Baltian maiden sotaharjoituksissa ei enää harjoitella kriisinhallintaoperaatioihin osallistumista ja joukkojen lähettämistä kaukaisiin maihin.

Nyt esimerkiksi Baltian maissa ja Puolassa pidetyissä sotaharjoituksissa harjoitellaan Nato-sopimuksen viidenteen artiklaan liittyviä skenaarioita. Kyseinen artikla velvoittaa Nato-maita puolustamaan muita jäsenmaita, jos vihollinen uhkaa niitä tai hyökkää niihin.

Neljäs toimintaympäristön muutos syntyi Naton huippukokouksessa Walesin Cardiffissa.

Siellä sovittiin kahdessa vuorokaudessa liikkeelle saatavien, noin 3000–5000 miehen vahvuisten erittäin nopean toiminnan joukkojen perustamisesta.

"Kun nämä niputetaan yhteen, niin kyllähän toimintaympäristö muuttuu", Lindberg summaa. Hänen mukaansa on turha väittää, ettei vastakkainasettelu Venäjän ja Naton välillä olisi kärjistynyt.

Nato on sanonut irti kaiken yhteistyön Venäjän kanssa, ja Naton ja Venäjän välisen yhteisen neuvosto toiminta on jäädytetty, Lindberg muistuttaa.

Hänen arvionsa mukaan kyse ei ole missään tapauksessa kuukausia kestävästä välivaiheesta, vaan vuosia kestävästä toimintaympäristön muutoksesta.

Puolustusvoimien kannalta kiristynyt tilanne on haastava, mutta toisaalta rahaa voi nyt herua armeijalle helpommin.

Eduskunnassa maanpuolustuksen pitkän aikavälin haasteita käsittelee parhaillaan Ilkka Kanervan (kok) työryhmä. Sen on määrä antaa selvityksensä julki lähipäivinä. Ennakkokäsitys on, että parlamentaarista tukea on ainakin budjetoitua suuremmille Puolustusvoimien materiaalihankinnoille.

Onko Puolustusvoimilla nyt piikki auki?

"En sanoisi niin. Se on väärä ilmaus", Lindberg vastaa.

Hänen mukaansa lisärahan pyytäminen ilman syvempää analyysiä johtaisi syytöksiin opportunismista. Siksi Puolustusvoimat on pyytänyt lähinnä, että sille palautettaisiin puolet niistä materiaalinhankintamäärärahoista, jotka siltä on viime vuosina leikattu.

"Ne ovat ylläpitorahoja, eivät kehitysrahoja", Lindberg perustelee.

http://www.hs.fi/kotimaa/Puolustusv...oja+teräväksi+torjuntakärjeksi/a1411744030833
 
Eli suuremman valmiuden osittain jo rauhanaikana valmiudessa olevia joukkoja. Varmaankin pääsääntöisesti jo olemassa olevia, mutta tietyin osin suorituskykyvaatimuksia kehittäen. Ei tästä nyt varmaan ihan mielettömästi kannata innostua.
 
Melko yksinkertaisilla järjestelyillä saadaan sodan ajan joukko X korkeampaan toimintavalmiuteen kuin nyt. Kyse onkin siitä, että ne yksinkertaiset järjestelyt halutaan tehdä / koetaan tarpeelliseksi tehdä useamman joukon kohdalta kuin nykyisin. Ei minusta ollenkaan vähäpätöistä.

Viron ulkomaisten joukkojen rotaatiossa vaihdettiin joukkotyyyppiä. Jopa parrat pärisevät. Ruotsi kelkkoi muutaman taistelupanssarivaunun saarelle. Ooh. Suomi parantaa reaktiokykyään muutaman esikunnan, osaston, komppanian, asejärjestelmän, muunminkä osalta. Ooh?
 
Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.

Kuitenkin tänä vuonna on ilmoitettu paikallisjoukoista (rakennetaan ainakin osittain vapaaehtoisten pohjalle). Kyseisten joukkojen kokoaminen tulee muuten vaikuttamaan voimakkaasti maakuntajoukkoihin.

On myös ilmeistä, että maakuntajoukoihin liittyvät kokeilut ja tutkimukset on vihdoin saatu päätökseen. Tässä vaiheessa kun jokaiselle asiaa seuraanneelle lienee selvää, että erot eri komppanioiden rekrytoinnissa, ikärakenteessa ja komppanian koostumuksessa (miehistö/alipäällystö/päällystö suhde) eivät voi olla sattumaa, vaan takana on ihmiskoe jossa on seurattu eri mallien toimivuutta.

Ehkä tulevaisuudessa malli on seuraavanlainen???

Steroidi maakuntajoukot - johtajat ja osa muusta henkilöstöstä ammattilaisia. Joukkoihin hakeville reserviläisille korkeat vaatimukset. Suorittavat vaativia tehtäviä.

Normaalit maakuntajoukot - Paremman tasoinen vapaaehtoinen reservi.

Paikallisjoukot - vapaaehtoisten kolmosketju. Täydennetty sopivilla ei vapaaehtoisilla reserviläisillä.

Voi olla, että vaihtuvuutta suositaan. Esimerkiksi normaalista maakuntajoukoista poimitaan "hyviä miehiä" steroideihin. Laskeva kierto on ainakin selvyys. Esimerkiksi korkea ikä tarkoittaa, sitä että maakuntajoukkolaista "pyydetään" siirtymään paikallisjoukkoihin.
 
Viimeksi muokattu:

Maakuntajoukot tulevat kuulumaan paikallisjoukkoihin, eli jaottelusi osat "normaalit" ja "paikallisjoukot" eivät ainakaan päde sillä ne ovat sama asia. Maakuntakomppaniat tulevat nimenomaan olemaan paikallisjoukkojen ydin!
 
Maakuntajoukot kuuluvat paikallisjoukkoihin aivan kuten vaikka useimmat perkit. Nimitys paikallisyksikkö kertoo joukkojen käyttötarkoituksesta paikalliset vrt. alueelliset. Esimerkiksi sotilaspoliisikomppania voi olla paikallinen, aluellinen tai vaikka operatiivisten joukkojen yksikkö. Niin ja maakuntakomppaniakin voi olla sotilaspoliisikomppania.

Maavoimien alueellinen johtoporras johtaa ja sovittaa yhteen paikallispuolustuksen omalla vastuualueellaan.

Paikallispataljoona on maakuntakohtainen yksikkö, jonka tehtävät suunnitellaan maakuntapohjaisesti, Raimo Jyväsjärvi sanoo.

Nykyiset maakuntakomppaniat tulevat ensi vuoden alusta osaksi paikallispataljoonia

Maakuntakomppaniat jatkavat paikallispuolustuksen keihäänkärkinä, Petri Hulkko sanoo.

Maakuntajoukot ovat reservin vapaaehtoisia asevelvollisia ja muita vapaaehtoisia. He täyttävät puolustusvoimien kriteerit ja ovat sitoutuneita toimimaan kriisiaikana puolustusvoimien maakuntajoukoissa.

Jyväsjärven mukaan paikallispataljoonan tyypillisiä tehtäviä ovat aluksi muun muassa alueellisten ja operatiivisten joukkueiden perustaminen sekä kohteiden suojaamistehtävät. Joukot toimivat yhteistyössä muun muassa alueen poliisi- ja pelastusviranomaisten kanssa.

http://yle.fi/uutiset/suomen_maanpuolustus_uudistuu_-_maavoimat_perustaa_paikallisjoukot/7210886

Minä taas kirjoitan joukkojen suorituskyvystä. Eli todennäköisesti vapaaehtoinen reserviläinen voi tulevaisuudessa sijoittua kolmenlaisiin joukkoihin.

Ei muuten olisi Samsekselle pahitteeksi se, että tulevaisuudessa keskittyisi viestien sisältöön eikä viisastelemaan jonninjoutavista seikoista!

Maakuntajoukko - paikallispataljoonan täysmaito.

Paikallispataljoonan vartiokomppania - paikallispataljonan kevytmaito.

Paikallispataljoonan huoltokomppania- paikallispataljoonan rasvatonmaito.

Ne reserviläiset jotka valitaan noihin tuleviin osittain ammattilaisten miehittämiin yksiköihin ovat sitten kermaa.

Ymmärtääkö Samses nyt?
 
Viimeksi muokattu:
Maakuntajoukot kuuluvat paikallisjoukkoihin aivan kuten vaikka useimmat perkit. Nimitys paikallisyksikkö kertoo joukkojen käyttötarkoituksesta paikalliset vrt. alueelliset. Esimerkiksi sotilaspoliisikomppania voi olla paikallinen, aluellinen tai vaikka operatiivisten joukkojen yksikkö. Niin ja maakuntakomppaniakin voi olla sotilaspoliisikomppania.

Minä taas kirjoitan joukkojen suorituskyvystä. Eli todennäköisesti vapaaehtoinen reserviläinen voi tulevaisuudessa sijoittua kolmenlaisiin joukkoihin.

Ei muuten olisi Samsekselle pahitteeksi se, että tulevaisuudessa keskittyisi viestien sisältöön eikä viisastelemaan jonninjoutavista seikoista!

Maakuntajoukko - paikallispataljoonan täysmaito.

Paikallispataljoonan vartiokomppania - paikallispataljonan kevytmaito.

Paikallispataljoonan huoltokomppania- paikallispataljoonan rasvatonmaito.

Ne reserviläiset jotka valitaan noihin tuleviin osittain ammattilaisten miehittämiin yksiköihin ovat sitten kermaa.

Ymmärtääkö Samses nyt?

En.

EDIT: ottamatta kantaa meijerituotteisiin, on mielestäni melkoisen turhaa spekuloida sillä, millaiset paikallisjoukot ehkä joskus tulevat olemaan. Tällä hetkellä paikallisjoukkoihin kuuluu erilaisia yksiköitä, joista esimerkkejä edellä lueteltiinkin. Se ei muuta sitä, että tällä hetkellä ja näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa maakuntakomppaniat ovat paikallisjoukkojen ydin. Tulevaisuudessa tämä ehkä muuttuu tai sitten ei, ja me itse kukin toki saamme spekuloida lämpimiksemme jos haluamme, mutta tehdään se mielellään sotkematta termistöä niin pystyy joku muukin keskustelua seuraamaan, jookosta?

Toiminnan sisäpuolelta nähneenä, maakuntajoukkojen koulutustason ja koostumuksen erot ovat ainakin yhtä paljon porukan oman toiminnan ja aktiivisuuden sekä johtajien laatuerojen tulosta kuin mitään mitä on erityisesti suunniteltu.
 
Viimeksi muokattu:
HV-016?

20110831-029B_3948200a.jpg
 
Tulevaisuudessa tämä ehkä muuttuu tai sitten ei, ja me itse kukin toki saamme spekuloida lämpimiksemme jos haluamme, mutta tehdään se mielellään sotkematta termistöä niin pystyy joku muukin keskustelua seuraamaan, jookosta?

Ei käy tämä nimenomaan on spekulointiketju!

Jos keskustelu ei sinua kiinnosta niin voit painua muualle!
 
Kohta jaetaan innokkaille reserviläisille aseet ja hat-hat-varusteet kotisäilytykseen! Sen jälkeen tapahtuu salaperäinen kokoontuminen torin laidalla yleisen saunan takapihalla 24/7 valmiudella ja vain yhden pillin vihellyksellä.

Kurapuvun ja muoviämpärin voi vihdoinkin jättää kotiin, sillä nyt mennään baskerit päässä hat-hat ja SOF.
 
Häh? Eikös meillä ole jo erikoisjääkärit, valmiusprikaatit ja herraties mitä muuta porukkaa?!? Nyt sitten pitäisi muka VIELÄ perustaa joku VIELÄ erillinen ja uusi porukka? Voi jeesus, tuohon sitten uppoavatkin kivasti tulevat määrärahat seuraavat vuodet ja maavoimat saavat jäädä nuolemaan näppejään. Naurettavaa pelleilyä. Silmänlumetta peittämään PV:n todelliset ongelmat. Vaarallista propagandapeliä.
 
Ilmeisesti tuollaisessa on mukana jonkinlainen taloudellinen tehokkuus, ainakin kun Israelia katsoo. Siellä ovat todenneet, että monta pienempää ja erikoistunutta erikoisjoukkoa on parempi, kuin isompi monikäyttöisempi joukko.
 
Eihän tuo nyt taida tarvita kuin maakkien kierroslukurajoittimen poiston. Nyt on virallisesti puhuttu muutaman päivän vasteajoista. Tekstari + sähköpostihälytyksellä saadaan oikeasti 2 tunnin vasteella 80% maakkilaisista kasaan mukanaan repullinen sotakamaa. Ovelta ovelle hälytyksellä (on kokeiltu) menee pari tuntia pidempään. Oman arvauksen mukaan tuosta paikalle tulosta menee nyt liikaa aikaa täyden taisteluvalmiuden saavuttamiseen. Kiväärien, ammusten, sinkojen, miinojen, heitinten, viesti-, majoitus- ja kuljetuskaluston jakoon ja pelipaikoille siirtymiseen menee nyt liikaa aikaa. Tätä aikaa on helppo lyhentää. Ja on lyhennettykin, mutta jotenkin epävirallisesti. Minusta pitäisi ihan reilusti jakaa rautaa ukkojen kämpille. Tietysti niin, että pitäisi olla aseiden hallussapitoluvat ja säilytyspaikat kunnossa. Tosin laki sallii kyllä siviileille pv:n aseiden säilytyksen kotona ilman aselupiakin. Esim. minulla voisi olla kämpillä muutama kessi ja muutama sata kiloa miinoja.

Tietysti jos jaetaan joukkueen ja komppanian aseistusta koteihin niin niiden kuljetus pelipaikoille pitää kahdentaa. Ja osa kriittisistä tarvikkeista pitää kahdentaa, että varmasti saadaan esim. se komppanian ainoa LV217 paikalle.

Aktiiviressut on pääosin hyvinkin suostuvaisia tällaiseen vasteaikojen lyhentämiseen.
 
Ei nyt vaineskaan ja leikki leikkinä.

Tämä tarkoittaa vain sitä, että Ukrainan tapahtumien kotiläksyjä tavatessa on selvästi tunnistettu se tosiasia, että myös Suomi tarvitsee X-määrän korkean valmiuden joukkoja, joilla pystytään tehokkaasti vastaamaan yllättäviin sotilaallisiin haasteisiin, kuten nyt vaikka niiden epämääräisten vieraiden aseistettujen joukkioiden ilmestymiseen valtakunnanrajojen sisäpuolelle tai muihin vastaavan tyyppisiin provokaatioihin.

Koska pyörää ei ole järkevää tai edes tarpeellista keksiä kokonaan uudestaan, voidaan tarvittava suorituskyky hankkia kehittämällä jo olemassa olevia joukkoja sopivalla lisäkoulutuksella sekä erityisesti näiden valmiuteen ja perustamiseen liittyviä seikkoja. Oleellista on, että joukot saadaan sotavalmiiksi ja liikkeelle nykyistä nopeammin, mikä on lopulta lähinnä henkilöstön sitouttamiseen ja joukolle jyvitetyn materiaalin hallintaan liittyvä järjestelykysymys. Hyvä case-esimerkki muun muassa on nyt vaikka ne (surullisen)kuuluisat maakuntakomppaniat. Ne eivät nykyisellään välttämättä ole vielä täysin valmiita reagoimaan riittävän nopeasti ja ottamaan koppia naapurin suomalaisille heittämästä uudesta hybridipallosta, mutta ne ovat hyvä pohja, jonka perustalle voidaan näin haluttaessa kyllä kohtuullisella vaivalla rakentaa sellainen suorituskyky kuin tarvitaan.

Jos oletetaan, että case-tapaus MAAKK saadaan hiottua sellaiseen kuosiin, että se lähtee nopeasti liikkeelle niin kuin palokunta kellon soidessa, yöperho koteloituu, jonka jälkeen hurjat maastopukuiset miehet singahtavat kujilta ja lähipubeista, nappaavat telineestä oman aseensa ja valmiiksi lastatut ajoneuvot syöksyvät hallista ulos suin päin surman suuh... Korjaan, kurittamaan maahan tunkeutunutta vainolaista, niin riittääkö tämä?

Mieleeni juolahtaa automaattisesti, onko MAAKK:n joukkotyyppi ja tyypillinen organisatorinen kokoonpano nyt täysin tarkoituksenmukainen uusia haasteita varten vai olisiko sitä tarpeellista kehittää modernimmaksi tai edes hienosäätää? Olisiko tarpeellista lisätä siihen jotain tai ottaa jotain pois?

Onko MAAKK:n varustus tarkoituksenmukainen? Onko MAAKK:lla riittävästi suojaa, liikkuvuutta, tulivoimaa, huoltoa ja raskasta aseistusta, että se pystyy vastaamaan vainolaiselle myös itsenäisesti, vai käykö sille niin kuin ukrainalaisten vapaaehtoispataljoonille (donbass, aidar ja azov) kävi donetskissa ja ilovaiskissa, eli tahtoa ja motivaatiota riittää runsain mitoin, mutta raskas rauta loppuu kesken heti alkuunsa ja kevytmetalli taipuu vahvempansa edessä.

Esimerkiksi JvK ei tyypillisesti ole itsenäiseen taisteluun, ainakaan kovin pitkäkestoiseen suunniteltu joukko, vaan se on suunniteltu taistelemaan pataljoonan osana.

Heitänkin näin maanantain kunniaksi pallon ilmaan: Miten Sinä kehittäisit MAAKK:a vai unohdetaanko mieluummin koko juttu?
 
Tietysti pitää muistaa, että MAAKK ei olekaan tarkoitettu ensimmäisenä vihulaisen tykistön tukemia panssarivaunujoukkoja pysäyttämään. Vihreillä miehillä tuskin on mukanaan sen raskaampaa aseistusta kuin maakuntajoukoillakaan.
 
Mielestäni MAAKK:a kannattaa enempi kehittää spol-suuntaan. Ja varsinkin asekalustoa täytyisi hieman säätää. Henkilöstöstä sen verran, että K-pääl. vähintäänkin täytyisi olla kantahenkilokuntaa. Ja tuo tväl-materiaalin (ja myös muunkin) jako täytyisi hoitaa jotenkin joustavammin (konteissa jossain valmiina?).

Ja sitten tuo viestikalusto... @#%#&¤(sensuroitu) aina n. 30% jakokalustosta rikki! Materiaali täytyisi olla "korvamerkittyä" ja ehdottomasti kunnossa.
 
Back
Top