Sukellusveneet

20 vuoden päästä sukellusvene Itämerellä saattaa olla yhtä turvassa kuin kutuhauki purossa jossa puoli selkää on pinnalla. Näin pohdin.
Tulee vaan mieleen että jopa ammattikalastajilla on kaiut joilla näkee silakan Itämeren pohjassa niin kuinka turvassa ne suklarit ovat edes nyt..
 
Olisin vähän eri mieltä. ROV-aluksia on käytetty vuosikymmenet, ja 1960-luvulta alkaen lankaohjatut torpedot ovat olleet tietyssä mielessä UUV'ta. Torpedomiinoja on käytetty myös pitkään.

ROV-ratkaisuja on ollut pitkään, mutta ne on lähinnä olemassolevien alusten (lyhytkantamaisia) jatkeita eikä niillä korvata miehitettyjen alusten toimintoja. Onhan esimerkiksi tiedustelulennokkejakin ollut käytössä jo ainakin 60-luvulta, ja silti vasta tällä vuosituhannella voidaan alkaa puhua varsinaisesta lennokkivallankumouksesta.
UUV-puolella myös puuttuu konseptien operatiivinen todistus - eli käytännön kokemus siitä, tekeekö niillä oikeastikin jotain vai ovatko hienoja vain 4-väriesitteissä. Dronethan ovat tämän jo liput liehuen läpäisseet.

Tulee vaan mieleen että jopa ammattikalastajilla on kaiut joilla näkee silakan Itämeren pohjassa niin kuinka turvassa ne suklarit ovat edes nyt..

Suklari kuulee kaiut kaukaa ja on hiljaisessakin ajossa silakkaa nopeampi ja voi yrittää arvioida, mihin pinta-alus on menossa ja väistää tai ryhtyä vastatoimiin. Kaikuluotaimien kantama on melko lyhyt ja kun sellaisella jotain näkee niin ollaan takuulla myös suklarin torpedon kantamalla. Onhan ASDIC otettu käyttöön jo sata vuotta sitten, eikä se tehnyt sukellusveneistä turhakkeita (vaikka näin aluksi moni luuli).
 
ROV-ratkaisuja on ollut pitkään, mutta ne on lähinnä olemassolevien alusten (lyhytkantamaisia) jatkeita eikä niillä korvata miehitettyjen alusten toimintoja. Onhan esimerkiksi tiedustelulennokkejakin ollut käytössä jo ainakin 60-luvulta, ja silti vasta tällä vuosituhannella voidaan alkaa puhua varsinaisesta lennokkivallankumouksesta.
UUV-puolella myös puuttuu konseptien operatiivinen todistus - eli käytännön kokemus siitä, tekeekö niillä oikeastikin jotain vai ovatko hienoja vain 4-väriesitteissä. Dronethan ovat tämän jo liput liehuen läpäisseet.

Eri merivoimat ovat käyttäneet erilaisia miehittämättömiä laitteita jo todella pitkään - torpedomiinat, miinanraivausrobotit, ohjattavat torpedot, kuuntelu / sonarpoijut, ohjukset. Kaikilla näillä on korvattu miehitettyjä aluksia. Kyse on evoluutiosta, ei revoluutiosta. Merisotakaluston kehittäminen oli laajalti jäissä pari kymmentä vuotta - UUV:ta ei tarvita kehitysmaasodissa.

Suklari kuulee kaiut kaukaa ja on hiljaisessakin ajossa silakkaa nopeampi ja voi yrittää arvioida, mihin pinta-alus on menossa ja väistää tai ryhtyä vastatoimiin. Kaikuluotaimien kantama on melko lyhyt ja kun sellaisella jotain näkee niin ollaan takuulla myös suklarin torpedon kantamalla. Onhan ASDIC otettu käyttöön jo sata vuotta sitten, eikä se tehnyt sukellusveneistä turhakkeita (vaikka näin aluksi moni luuli).

Pinta-alukset voivat toimia useamman aluksen yksikkönä ja usein hyödyntävät myös helikoptereita.

Miehittämättömät alukset mullistavat tämän kuvion kun ei tarvita enää mittaavaa alusta/hekoa tai sonarpoijua. Voi käyttää vaikka paria kymmentä mittaavaa USV:ta rintamana. Edut korostuvat Itämeren tapaisella pienellä merialueella jossa on vieläpä kivasti kapeikkoja.
 
Viimeksi muokattu:

Juuri tuohon sukellusveneiden jäljittämiseen USA on kehitellyt näitä autonomisisesti liikkuvia aluksia joiden kustannukset paljon pienemmät kun ei tarvita miehistöä.
 
Tässä kohtaa Persianlahden piirileikkejä tekee mieli kysyä asiaa ymmärtäviltä - ja miksei muiltakin - että missä kunnossa sekä kuinka kyvykkäitä Iranin sukellusveneet ovat

a) Nyt.

b) Kuukausi tai kaksi USA-Iran -yhteenoton alkaimisen jälkeen.
 
Eiköhän nuokin ole pidetty tekohengitettyinä? Lentäähän nuo vielä F-14 hävittäjilläkin.
 
Tässä kohtaa Persianlahden piirileikkejä tekee mieli kysyä asiaa ymmärtäviltä - ja miksei muiltakin - että missä kunnossa sekä kuinka kyvykkäitä Iranin sukellusveneet ovat

a) Nyt.

b) Kuukausi tai kaksi USA-Iran -yhteenoton alkaimisen jälkeen.
B) Palaavat kotisatamaan merirosvoliput liehuen. Merkkinä onnistuneesta sotaretkestä.
 
Tässä kohtaa Persianlahden piirileikkejä tekee mieli kysyä asiaa ymmärtäviltä - ja miksei muiltakin - että missä kunnossa sekä kuinka kyvykkäitä Iranin sukellusveneet ovat

a) Nyt.

b) Kuukausi tai kaksi USA-Iran -yhteenoton alkaimisen jälkeen.
Hyvä kysymys.
Onko kalusto onnistuttu pitämään paitsi käyttökunnossa, mutta myös käytössä niin, että miehistöt ovat saaneet runsaasti harjoitusta?

Sukellusvenesota ei taida olla ihan helpointa Persianlahdella. Matala ja kapea lahti, johon ei laske paljon jokia ja joka osittain tästä syystä taitaa olla hyvin kirkasvetinen ja tasa suolainen.

Toinen puoli asiasta on sitten se, kuinka hyvässä tikissä Jenkkien Suto-osaaminen on. Viime vuosina on taidettu keskittyä ihan muihin asioihin.
 
Toisaalta sukellusveneen torjunta on pirullista juurikin rantavesissä.

Ei ole sattumaa että uusien fregattien...anteeksi..korvettien valikoimaan on tulossa mataliin vesiin tarkoitettu ruåttalainen Torped se ja se.
 
Tässä kohtaa Persianlahden piirileikkejä tekee mieli kysyä asiaa ymmärtäviltä - ja miksei muiltakin - että missä kunnossa sekä kuinka kyvykkäitä Iranin sukellusveneet ovat

a) Nyt.

b) Kuukausi tai kaksi USA-Iran -yhteenoton alkaimisen jälkeen.

B:n vastaus on varmasti pohjassa/atomeina.

A on vaikeampi. Kilo-luokan veneet on todellinen ongelma, jos niitä tosissaan ja taidokkaasti aiotaan hyödyntää. Tosin kaikki läntiset merivoimat on kerännyt tietoa ja kokemusta Kiloista vuosikymmeniä ja Israelin tiedetään keränneen hyvin tarkkaa tietoa Iranin sukellusveneistä jo pitkään. Arvauksena voisin heittää sukellusveneiden tukikohtien sisäänmeno ja ulostuloväylien pohjassa olevan laite jos toinenkin keräämässä tietoa ja tod.näk. myös avaruudesta käsin paikkoja pidetään tarkasti silmällä.

Pienoissukellusveneet varmasti omaavat potentiaalia tuhotöihin myös, mutta löytyykö lopulta operatiivita osaamista ja tahtoa?
 
Missä näitä mahdetaan oikein rakentaa.
Ei mitään amatöörien tekosia.
 
Viimeksi muokattu:
Itsellä on jostain jäänyt mielikuva päähän et ainakii joidenkii näiden takaa löytyy venäläistä osaamista mut en tiedä sitten sotkenko johonkii ihan muuhun. Mut eiköhän noita rakenneta vähän siel sun tääl etelä-ameriikassa ja sit lähetetään lastin kanssa kohti määränpäätä.
 
Vaatii kyllä laivanrakennus insinöörin osaamista. Eiköhän siellä viidakkotelakalla paperossit haise.
 
Toisaalta kokenut laivanrakennus inssi lienee saa pienellä perehtymisellä ja kokeilemalla ihmeitä aikaan.
Näitä erilaisia "sukellusveneitä" on ollut jo vuosia käytössä, joten kokemusta rakentamiseen on ehditty hankkia.
 
Tanskalaiset sukellusveneet ja hullun-kuriset perheet.

Suomessa asuva nainen asteli vihille sukellusvenemurhaaja Madsenin kanssa
Tanskalaislehtien mukaan Curpen ja Madsen olivat keskenään tekemisissä vähintään useiden kuukausien ajan ennen avioitumistaan. Sosiaalisessa mediassa Curpen on julkaissut useita kuvia Kööpenhaminaan kuuluvalta Refshalen saarelta, jolla sijaitsevassa työpajassaan Madsen työsti raketti- ja sukellusveneprojektejaan ennen Wallin murhaa.

Kuvien joukossa on myös otos Madsenin sukellusveneiden Freyan, Krakan ja Nautiluksen piirrustuksista. Viimeksi mainittu tuli tunnetuksi Wallin murhan tapahtumapaikkana.

Kun Madsen oli saanut tuomionsa ja lukuisat naiset ilmoittivat halustaan vierailla hänen luonaan vankilassa, kyseiset naiset leimattiin Curpenin mukaan vuorostaan koko naissukupuolen ja yhteiskunnan vihollisiksi.
  • Tanskassa elokuussa 2017 tapahtunut ”sukellusvenemurha” herätti poikkeuksellisen paljon huomiota maailmalla raakuutensa ja poikkeuksellisten piirteidensä vuoksi.
  • Ruotsalainen freelance-toimittaja Kim Wall katosi Kööpenhaminassa noustuaan tunnetun tanskalaiskeksijän Peter Madsenin kanssa tämän rakentamaan sukellusveneeseen.
  • Seuraavana päivänä Madsen pelastettiin Juutinraumasta samalla hetkellä, kun hänen Nautilus-niminen sukellusveneensä upposi. Mies väitti jättäneensä Wallin jo illalla Refshalen saarella olevan ravintolan laiturille.
  • Tutkinnan edetessä Madsenin tarina kuitenkin muuttui useaan otteeseen, ja pian Wallin ruumiin osia alkoi löytyä merestä yksi toisensa jälkeen.
  • Madsen myönsi lopulta paloitelleensa Wallin ruumiin, mutta väitti tämän kuolleen sukellusveneessä häkämyrkytykseen.
  • Kööpenhaminan käräjäoikeus tuomitsi Madsenin elinkautiseen vankeuteen murhasta, törkeästä seksuaalirikoksesta sekä hautarauhan rikkomisesta. Mielentilatutkimuksessa Madsenin todettiin olevan perverssi ja seksuaalisesti poikkeava henkilö, jolla on myös narsistisia ja psykopaattisia piirteitä.
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006370758.html?utm_campaign=tf-IS&utm_term=11&utm_source=tf-other
 
Frisk pohtii tuoreimmassaan UUV-tarvetta, mutta arvelee miinojen saattavan riittää yllättävän pitkälle.

Kerrankin asiaa tuolta korpilta. Varsinkin merimiinoista kertovat lähteet olivat hyviä.
 
Tanskalaiset sukellusveneet ja hullun-kuriset perheet.

  • Tanskassa elokuussa 2017 tapahtunut ”sukellusvenemurha” herätti poikkeuksellisen paljon huomiota maailmalla raakuutensa ja poikkeuksellisten piirteidensä vuoksi.
  • Ruotsalainen freelance-toimittaja Kim Wall katosi Kööpenhaminassa noustuaan tunnetun tanskalaiskeksijän Peter Madsenin kanssa tämän rakentamaan sukellusveneeseen.
  • Seuraavana päivänä Madsen pelastettiin Juutinraumasta samalla hetkellä, kun hänen Nautilus-niminen sukellusveneensä upposi. Mies väitti jättäneensä Wallin jo illalla Refshalen saarella olevan ravintolan laiturille.
  • Tutkinnan edetessä Madsenin tarina kuitenkin muuttui useaan otteeseen, ja pian Wallin ruumiin osia alkoi löytyä merestä yksi toisensa jälkeen.
  • Madsen myönsi lopulta paloitelleensa Wallin ruumiin, mutta väitti tämän kuolleen sukellusveneessä häkämyrkytykseen.
  • Kööpenhaminan käräjäoikeus tuomitsi Madsenin elinkautiseen vankeuteen murhasta, törkeästä seksuaalirikoksesta sekä hautarauhan rikkomisesta. Mielentilatutkimuksessa Madsenin todettiin olevan perverssi ja seksuaalisesti poikkeava henkilö, jolla on myös narsistisia ja psykopaattisia piirteitä.
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006370758.html?utm_campaign=tf-IS&utm_term=11&utm_source=tf-other
Ei hämmästytä. Joskus noita pöllöjä vahtineena, ihmettelin että miksi konnat saavat kasapäin kirjeitä ja rakkauden tunnustuksia linnaan. Laulun sanoin voisi kysyä että "miksi naiset aina rakastuvat renttuihin".

Kaippa siinä jotain hoivaviettiä on tai sitten vaaran tuntua kun murhaajia ja varkaita fanitetaan hameväen toimesta.
 
Eräänlainen seksuaalinen poikkeavuus tuokin:
Ja juu, pahoittelut Teräsvillalle ja modeille, Grippen-ketju olisi parempi näille.
 
Back
Top