Suomalainen ammattiarmeija

[Raveni]

Ehkä pohjimmainen kysymys onkin tappion sietokyky! Kumpi loppujen lopuksi on valmis sietämään enemmän tappiota. Nykyaikainen mekanisoitu pumppu vs. vanhalla kalustolla varustettu miesmäärältään suurempi ja motivoituneempi jv. prikaati.

Jos tappioiden sietokykyä pidetään jonkinlaisena mittarina, niin silloin modernisti varustettu ammattiarmeija on todella heikoilla.
Kalusto on kallista ja siksi sitä on 100% varmuudella vain vähän yli tarpeen. Kun sitä kalustoa taistelussa menetetään, uutta ei ole eikä tule. Siitä johtuen joukon hyvä taistelukestävyys on sitten kuitenkin enemmänkin näennäistä kuin todellista taistelukestävyyttä. Modernilla kalustolla varustettu ammattisotilasprikaati kestää yhden, siis YHDEN, ottelun hyökkääjän panssariyhtymää vastaan ja sen jälkeen on kursittava jäljelle jääneestä kalustosta jonkinlainen taisteluosasto..joka kestää jälleen yhden taistelun..ja taas on muodostettava uusi kokoonpano siitä, mitä on jäljellä.
Modernisti varustettu ammattilaisprikaati on loistava joukko heitettäväksi tuleen siinä vaiheessa kun sotaan haetaan ratkaisua, mutta ennen sitä/ muihin tehtäviin sitä ei oikeastaan voi käyttää, kun puhutaan kotimaan puolustamisesta.

Mitä sitten tulee ajatukseen siitä, että tarpeen vaatiessa voitaisiin ottaa yleinen asevelvollisuus uudelleen käyttöön, niin totean ajatuksen olevan käytännössä toteuttamiskelvoton. Tarpeen vaatiessa asevelvollisuus voidaan toki ottaa käyttöön..mutta silloin lopputulos on se, että taisteluun heitetään kouluttamattomia ihmisiä..eli tulos on täysi nolla.

Ongelma ei ole se, etteikö tarvittaessa ihmisiä löytyisi pääluvultaan riittävä määrä. Ongelma on se, että tuon ihmisjoukon pitää olla sotilaskoulutuksen saaneita ihmisiä.
Asevelvollisuus tuottaa meille suuren reservin sotilaskoulutuksen saaneita ihmisiä. Kaikkia ei tarvitse, eikä pidäkään sijoittaa ensimmäisessä vaiheessa kenttäarmeijaan. Olennaista on se, että sitä KOULUTETTUA henkilöreserviä löytyy tarvittaessa vähintäänkin riittävästi.

Ammattimaistaminen on tervetullutta (kenttä)armeijaan, sitä tuskin kiistää kukaan. Eihän tilanne voi olla se, että pataljoonan ainoa ammattisotilas on sen komentaja..kuten valitettavasti aikaisemmin monesti on ollut. Tänä päivänä..ja jatkossa yhä laajemmin..ammattisotilaita (siis monikossa) löytyy komppania- ja joukkuetasolta.
Mielestäni kyse ei ole ensinkään siitä, etteikö asevelvollisuusjärjestelmä tuottaisi osaamistasoltaan sellaisia reserviläisiä, jotka pystyvät täyttämään paikkansa myös taistelussa. Kyse on siitä, että noille osaaville reserviläisille löytyy riittävästi ammattitaitoisia esimiehiä johtamaan sitä sotatyötä. Reserviläissotilas kyllä tekee sen mitä täytyy, hän osaa ja pystyy sen tekemään..kunhan hän vain tietää mitä hänen täytyy tehdä..ja siihen tarvitaan ammattisotilaita komppania- ja joukkuetasolle - kertomaan mitä missäkin tilanteessa täytyy tehdä!
Tietenkin esim resups porukoissa kuuluu toisinaan vahvojakin soraääniä tuota ajatusta vastaan. Sehän tarkoittaa sitä, että resups tehtävät kenttäarmeijassa siirtyvät aiempaa matalammalle organisaatiotasolle. Enää ei ollakaan komppanianpäälliköitä ja varapäälliköitä, ei joukkueenjohtajia, eikä pataljoonan esikunnan upseereita aiemmassa määrin, vaan avaintehtävät miehitetään ammattisotilailla..kuten tottakai kuuluukin! Ammattilainen on ammattilainen, reservinupseeri on ammattilainen omalla alallaan..mutta se ala ei ole sotatyönjohtaminen.
Ennemminkin ajatustapa pitäisi olla se, että oikea mies oikeaan tehtävään, siten että jokaisen osaaminen tulee parhaalla mahdollisella tavalla hyödynnettyä.
Jos Suomi joutuu sotaan, minulle henk.koht käy kaikki tehtävät Prikaatin esikunnan upseerien tehtävistä rynnäkköjääkäriin..kunhan tehtävä on sellainen, missä osaamiseni ja henk.koht ominaisuuteni tulevat parhaiten hyödynnettyä. En siis havittele koulutukseni ja kokemukseni mahdollistamaa korkeinta tehtävää, vaan sitä, missä minusta olisi eniten hyötyä.
Samaa ajattelutapaa toivoisin myös joillekin reserviläisille..

Eikö kaluston puitteissa ole joka tapauksessa sama tilanne tälläkin hetkellä? Kourallinen kuranttia ja loput milloin mistäkin revittyä ja parhaat päivät nähneenä. Ammatti vs. asevelvollisuus armeijan isoimmat erot näkisin siinä että ammattiarmeijan koulutustaso on erinomainen samoin kuin erikoisjärjestelmien käyttö, lisäksi kyseinen joukko on helposti otettavissa käyttöön esim isoimmissa onnettomuus tapauksissa missä tarvitaan paljon miehiä (toki tälläkin hetkellä on virka-apu osastot). Asevelvollisuutta puolustaa hinta sekä se että palveluksessa on erillaisen taustan omaavia ihmisiä. Luoteja kestää kumpikin yhtä vähän tosin ammattilainen kannattaa suojata paremmin eikä sovi niin hyvin tykin ruuaksi kuin asevelvollinen juurikin hintansa puolesta. Mitä tulee reserviin ja sen laatuun niin nämä viimevuosien säästöt ovat mielestäni tehneet sen että reservin laatu ja ammatti taito on heikentynyt. Mitä tulee ammattiarmeijaan ja sen reserviin niin siinähän muodostuu sitä automaattisesti ja kriisi tilanteessa (harmaassa vaiheessa) käyttöön otettava yleinen asevelvollisuus pykälä taas ei muodosta mielestäni yhtään huonompaa materiaalia kuin mitä tälläkään hetkellä muodostuva puolenvuoden koulutuksen saava reservi. Lisäksi sitä kunnon kalustoa ei tälläkään hetkellä ole tarjota kuin kourallista joukkoja. Mutta nämä nyt on vaan henkilökohtaisia mielipiteitä.

 

[baikal]

Tämä ammattilaisuus-keskustelu on pirun vaikea, kun ei oikein pysty hahmottamaan, mitä itsekukin lopulta tarkoittaa ja kuinka asian näkee.....heitän kuitenkin sivusta erään reality-maailman jutun: Suomi-valtio ei suinkaan ole kantokyvyltään muuttumassa sikäli parempaan suuntaan, että ammattiarmeijan tarvitsema vuosittainen miljardi olisi noin vain irroitettavissa.

Ammattiarmeijassa on todellakin hyviä puolia ja monet asiat jäävät nykysysteemillä saavuttamatta...toisaalta ei ole näköpiirissä sitäkään, että pystyisimme rahoittamaan sellaisen ammattiarmeijan, jota voisi pitää riittävän kokoisena ja edes jotenkin uskottavana. Suomen puolustus imaisee väkisin lukumäärää. Tietty vähimmäislukumäärä, jota sotaviisaat ovat vilautelleet on ollut 250 tuhatta hlöä. Jos uhkakuva on entinen edes teoriassa, niin tuo luku tuskin on liioittelua, mutta tuohon voivat rahkeet juuri ja juuri riittääkin.

Toivoisin, että ammattilaiskeskustelun oheen saisi viritettyä keskustelun siitä, miten asevelvollisuutta voitaisiin kehittää siten, että ammattilaisuuden ja amatöörien eroa voitaisiin kaventaa? Minä uskon, että keinoja siihen on, ja jos ei ole niin kehitetään.

Sotiluus ja sotilaan taidot ovat varmaan vähän sama juttu kuin reserviläisen kunto: jos se kuntokäyrä ei ole tasaisesti nouseva niin perkule, se on vääjäämättä näköjään laskeva. Stabiilia pitkäaikaista tilaa ei ole: on vain nouseva tai laskeva. Lopulta useimmiten tuohon voi vaikuttaa...niin pv sotilaiden taitotasoon kuin ressu omaan kuntokäyräänkin. Jos hyväksyy pysyvyyden käsityksen niin taantuu. Julmaa on elämä, pojat.

 

[Kapiainen]

Kuten sanottu: kaikki riippuu siitä, minkälaisiin uhkakuviin armeijallamme halutaan vastata.
Jos uhkakuva/ armeijan tarve perustuu siihen, että sillä osallistutaan kansainvälisiin operaatioihin osana monikansallista joukkoa, on selvää että pieni ammattiarmeija on siihen tarkoitukseen toimivin ratkaisu.

Jos taas armeijalla halutaan vastata aseellisiin, kotimaahan kohdistuviin uhkiin..Suomeksi sanottuna siis sotaan Suomen alueella, en näe ammattiarmeijaa toimivana tai tehokkaana ratkaisuna.

Jälkimmäiseen uhkaan kyetään vastaamaan tehokkaimmin sen suuntaisilla muutoksilla kuin mihin ollaan jo hyvää vauhtia menossa. Kenttäarmeija pienenee, sitä kautta sitä saadaan varustettua paremmalla kalustolla. Ennenkaikkea kenttäarmeijan pienentäminen kuitenkin mahdollistaa sen, että entistä useampaan ja aikaisempaa alemmalle organisaatiotasolle voidaan sijoittaa ammattisotilas.
Tätä seikkaahan ei kovin usein tuoda yleisessä keskustelussa esille, vaan kenttäarmeijan pienentämisen etuna rummutetaan parempaa kalustoa ja varustetasoa..vaikka tosiasiassa selvästi suurempi etu iskukyvyn kannalta syntyy siitä, että joukkue-/jaostasolle asti saadaan siinä järjestelmässä ammattisotilaita.

Myös nykyinen ammattialiupseerikoulutus tulee tätä tavoitetta. Ammattialiupseeristosta tulee jonkin ajan kuluttua löytymään mittava määrä joukkuetason ammattisotilaita. Näin olemme tilanteessa, jossa kenttäarmeijasta löytyy joukkuetasolta jopa kaksi ammattisotilasta (sotatieteen kandi ja ammattialiupseeri)...sanoisin, että erittäin merkittävä muutos verrattuna siihen, mihin olemme vuosikymmeniä saaneet tottua: Pataljoonassa on vain muutamia ammattisotilaita..jatkossa ammattisotilaita löytyisi jo yksin komppaniasta kymmenkunta.

Jos uhka on Suomen alueella käytävä sota niin:
Yleinen asevelvollisuus on säilytettävä, jotta voimme kouluttaa koko ikäluokan, josta sijoitamme kenttäarmeijaan parhaimmiston ja saamme samalla suuren, koulutetun ja käyttökelpoisen reservin, joka aikaansaa sen, että tappionsietokyky on millä mittapuulla tahansa mitaten kovaa luokkaa.
Iskukykyä parannetaan sijoittamalla kenttäarmeijaan, erityisesti alimmille organisaatiotasoille selvästi aikaisempaa enemmän ammattisotilaita. Kenttäarmeijan pienentäminen + nykyinen ammattisotilaiden koulutusjärjestelmä mahdollistaa tämän mainiosti.

Eli kenttäarmeijaa ammattimaistetaan merkittävästi, mutta ammattilaiset löytyvät "sotatyön johtajista", eivät miehistöstä.
Mielestäni tällä järjestelyllä saavutetaan myös se merkittävä etu..joka sotatyössä on ratkaisevaa..eli Suomeksi sanottuna miehistö ei ole älyltään uppotukin tasoa, vaan aivosolut toimivat tehokkaasti myös miehistötasolla ja näillä kavereilla on monialaista osaamista siviilikoulutuksensa ja siviiliammattinsa kautta..ammattiarmeijassahan näin ei useinkaan ole (pl erikoisjoukot)

Jatkossa siis Suomalaisessa kenttäarmeijassa miehistö muodostuisi fiksuista ja monialaisesti kyvykkäistä nuorehkoista, osin jopa hyväkuntoisista reserviläisistä, joita taistelussa johtavat ammattisotilaat alimmilta organiosaatiotasoilta alkaen.
Ei hullumpi tavoitetila minusta?!

 

[adam7]

...
Mitä sitten tulee ajatukseen siitä, että tarpeen vaatiessa voitaisiin ottaa yleinen asevelvollisuus uudelleen käyttöön, niin totean ajatuksen olevan käytännössä toteuttamiskelvoton. Tarpeen vaatiessa asevelvollisuus voidaan toki ottaa käyttöön..mutta silloin lopputulos on se, että taisteluun heitetään kouluttamattomia ihmisiä..eli tulos on täysi nolla.

Jos todella olet nimimerkkisi mukainen, mua huolettaa kokonaisnäkemyksen puute. Kysehän ei ole yksittäisten rkm-miesten taidoista. Yksittäisen rkm-miehen saa osaamaan ryhmässä toimimista jossakin 2-3 kk:ssa, eikö näin?

Sotavaltion (sodanajaisen organisaation) toiminnassa on aika lailla sekä taistelujoukkojen tehtäviä että erinäisten muiden organisaatioiden tehtäviä, joita ei haluta turhaan käyttää monivuotisen sotilaskoulutuksen saaneiden väärinsijoituksina.

On hienoa jos saadaan oikea mies oikeaan tehtävään. Toisaalta rauhanajan viranhaltijat eivät riitä kovin pitkälle. Varsinkaan sen jälkeen kun taistelut ovat kuluttaneet joukkoja.

Olin tuossa muutama kk sitten k-harjoituksissa ja nuorehkoja koulutuksessa olevia ammattiupseereita toimi k-päällikköinä reserviläisten harjoituksissa. Eivät varmaan olleet ihan romuja, koska komppaniat joiden päällikköinä toimivat, olivat nimen mukaan paikallisjoukkoja, mutta varustus oli aika respectiä, tällaiselle kylmän sodan koulutuksen saaneelle ja sen aikaiseen varustukseen tottuneelle, jolle taikaviitta oli teknisen kehityksen huippu.

Toiselle ei ollut selvinnyt empowering, eli alaisille delegoiminen ja heihin luottaminen ja micromanagementin lopettaminen. Toinen joka luotti alaisiinsa teki sitten yhden perustuvanlaatuisen erehdyksen, joka minullekin selvisi vasta keskustelussa erään majurikouluttajan (ei ikimajuri) kanssa. Asia lähti kaverin suuntautumisesta koulutusorganisaatioon, eikä hänen rooliinsa sotaorganisaatiossa. Homma oli heti selvä kun kuluttaja maintsi sen minulle. Ymmärsin erheen. Tämä päällikkönä toiminut, joka asiasta päätti, teki siis erehdyksen, ja minä, joka en ollut esimiesuhteessa vaan yhteistyötehtävässä en ymmärtänyt. Jos olisin tajunnut, olisin voinut ehdottaa, en käskeä. Teimme siis molemmat virheen, johon tuo hänen ammattikoulutuksensa ja minun paljon päivissä lyhyempi, mutta vuosissa pidempi koulutus ei auttanut silloin toiminut.

En tiedä saiko hän palautetta (kotiuduimme ennen heidän harjoituksen loppua ja olivat jo lähteneet omille teilleen), mutta minulle ainakin kirkastui.

Ongelma ei ole se, etteikö tarvittaessa ihmisiä löytyisi pääluvultaan riittävä määrä. Ongelma on se, että tuon ihmisjoukon pitää olla sotilaskoulutuksen saaneita ihmisiä.

Tämä on vaan detsku, mutta kokonaisuuten liityvä.
Ei se ammattikoulutus tai reservin pitkä koulutus aina anna oikeita vastauksia.

Asevelvollisuus tuottaa meille suuren reservin sotilaskoulutuksen saaneita ihmisiä. Kaikkia ei tarvitse, eikä pidäkään sijoittaa ensimmäisessä vaiheessa kenttäarmeijaan. Olennaista on se, että sitä KOULUTETTUA henkilöreserviä löytyy tarvittaessa vähintäänkin riittävästi.

totta

Ammattimaistaminen on tervetullutta (kenttä)armeijaan, sitä tuskin kiistää kukaan. Eihän tilanne voi olla se, että pataljoonan ainoa ammattisotilas on sen komentaja..kuten valitettavasti aikaisemmin monesti on ollut.

näin se aikanaan oli, ja tähän opetettiin valmistautumaan. Näin se myös oli niissä molemmissa joukkoharjoituksissa joissa aikoinaan toimin kpäällikkönä, joista toinen oli valtakunna pääharjoitus sinä vuonna.

Tänä päivänä..ja jatkossa yhä laajemmin..ammattisotilaita (siis monikossa) löytyy komppania- ja joukkuetasolta.

hyvä

Mielestäni kyse ei ole ensinkään siitä, etteikö asevelvollisuusjärjestelmä tuottaisi osaamistasoltaan sellaisia reserviläisiä, jotka pystyvät täyttämään paikkansa myös taistelussa. Kyse on siitä, että noille osaaville reserviläisille löytyy riittävästi ammattitaitoisia esimiehiä johtamaan sitä sotatyötä. Reserviläissotilas kyllä tekee sen mitä täytyy, hän osaa ja pystyy sen tekemään..kunhan hän vain tietää mitä hänen täytyy tehdä..ja siihen tarvitaan ammattisotilaita komppania- ja joukkuetasolle - kertomaan mitä missäkin tilanteessa täytyy tehdä!

Just, kertokaa nyt tyhmille reserviläisille mitä tulee tehdä! ryhmä- joukkue tai komppaniatasolla on rajoitetut tehtävät ja ne pystyy oppimaan aika nopeasti.

Eka kpääl kokemus oli jostain skuugesta aika pitkältä jossa Vantaalaispataljoonan komppanialle sanottiin että tuolta tulee vihollinen. Kundit oli h-vetin huonosti motivoituneita ja ainoastaan joukkue, joka oli dokannut enne sovellettua vaihetta, ja jäänyt kiinni mulle ja varapäällikölle, jota ei bosattu, toimi sovelletussa vaiheessa esimerkillisesti.

Sitten joidenkin vuosien jälkeen, kun olin saman pataljoonan/koppanian kanssa liikkeellä, ja harjoitus oli 5-25 km kundien himasta, ja heille pystyi kertomaan ettei tämä välttämättä ole paikka, mutta alue on, kundit kiipes puhelinpylväisiin ilman oravankenkiä jne.

En halua olla ilkeä, mutta mun RUK-komppaniasta ei lähtenyt terävä kärki kadikseen, vaan ihan muut. Olen käsittänyt että nykyään tilanne on muuttunut ja nyt saadaan nykyiseen koulutszydeemiin ihan kyvykästä porukkaa.

Tietenkin esim resups porukoissa kuuluu toisinaan vahvojakin soraääniä tuota ajatusta vastaan.

tuollaisesta kommentista minulle, ja en todellakaan ole liikkunut missään "resups porukoissa" (alentava vinklaus) tulee mieleen nuo 80-luvun ammattiupseerit. hyi!

onneksi en kuulu mihinkään "porukkaan" enkä koskaan ole pyytänyt päästä mihinkään harjoitukseen

mulla on hieman sama ideologia kuin groucho marxilla:
"I DON'T WANT TO BELONG TO ANY CLUB THAT WILL ACCEPT ME AS A MEMBER "

Sehän tarkoittaa sitä, että resups tehtävät kenttäarmeijassa siirtyvät aiempaa matalammalle organisaatiotasolle. Enää ei ollakaan komppanianpäälliköitä ja varapäälliköitä, ei joukkueenjohtajia, eikä pataljoonan esikunnan upseereita aiemmassa määrin, vaan avaintehtävät miehitetään ammattisotilailla..kuten tottakai kuuluukin! Ammattilainen on ammattilainen, reservinupseeri on ammattilainen omalla alallaan..mutta se ala ei ole sotatyönjohtaminen.

tässä nyt syytät näitä res upseja ja kerrot "totuuksia"

"sotatyönjohtaminen", mitä se on. Jos se on joukkueenjohtamista tai edes kommpanianjohtamista olen eri mieltä sanasta.

onneksi minulla ei ole omaa lehmää ojassa, koska olen liian vanha "sotatyönjohtamiseen".

Ennemminkin ajatustapa pitäisi olla se, että oikea mies oikeaan tehtävään, siten että jokaisen osaaminen tulee parhaalla mahdollisella tavalla hyödynnettyä.

olen samaa mieltä

Jos Suomi joutuu sotaan, minulle henk.koht käy kaikki tehtävät Prikaatin esikunnan upseerien tehtävistä rynnäkköjääkäriin..kunhan tehtävä on sellainen, missä osaamiseni ja henk.koht ominaisuuteni tulevat parhaiten hyödynnettyä. En siis havittele koulutukseni ja kokemukseni mahdollistamaa korkeinta tehtävää, vaan sitä, missä minusta olisi eniten hyötyä.
Samaa ajattelutapaa toivoisin myös joillekin reserviläisille..

pöh

olipa lopetus. "en havittele loistooaa, en kunniaa, vaan..."

Varmaan haluat muihin hommin kuin rynkkymiehen hommiin. pientä rehellisyyttä peliin.

------------

lopuksi:

en todellakaan vastusta että koulutuksen ja kokemukseen saaneet ovat oikeissa tehtävissä.

väitän kuitenkin että tällä hetkellä ei ole sellaista ammattilaisorganisaatiota joka voisi joukkueenjohtajatasolta ottaa hommman hanskaansa. en usko että sellaista voisi meidän olosuhteissa synnyttää, edes jos lasketaan sodan ajan organisaatiota 100k:lla nykyisestä virallisesta.

----
vähän pitkä postaus

 

[baikal]

Eiköhän tuo ammattilaisten lisääminen kokoonpanoissa koske pääosin sitä suorituskykyisintä osaa kenttäarmeijasta? En usko, että on tarpeen tai ensisijaisin tarkoitus ainakaan, että jokainen siltavahtijoukkue saapi ihan oman kadettikessun pomoksi.... mutta niissä joukoissa, jotka pyrkivät taisteluita ratkomaan, niissä se on tarpeen.

Joukko on mielestäni parhaimmillaankin johtajansa näköinen. Ja sitä se on huonoimmillaankin ja sitten kenties jotain siltä väliltä.

 

[Second]

Ammattiarmeijan tappioiden sietokyvystä puhuttaessa on muistettava sekin juttu että ammattilainen on MAKSANUT RAHAA ja MAKSAA RAHAA, eikä vaihtajaa ole ihan heti saatavissa. Tästä johtuen kautta historian ammattiarmeijoita ja ammattisotilaita on PITÄNYT SÄÄSTÄÄ tappioilta.

Toki usein puhutaan miehitystoimista eikä totaalisesta kotimaanpuolustuksesta, mutta toisaalta sama juttu tällöinkin. Ammattilaiselle todennäköisesti ei ole korvaajaa, reserviläiselle se on. Jos ajatellaan että seuraava maaottelu käydään ammattiarmeijaa vastaan niin silloin se tarkoittaa sitä että meillä on massa-armeija joka kykenee "uudistautumaan" koettujen tappioidenkin jälkeen.

Tuo ammattilaiset joukkueen johtajina käsittää käsitääkseni juuri ne kärkijoukkueet, jotka ovat eräänlaisia komppanian nyrkkejä. Näissä tehtävissä etenkin johtajien pitää olla miehiä paikoillaan. Minä itse hieman epäilen että reservin upseereilla keskimäärin vain ei ole sitä näkemystä ja ymmärrystä kuin ammattilaisella että mitä moderni taistelukenttä vaatii, mitkä ovat sen olosuhteet missä joukon pitää toimia ja miten sen toimintakyky maksimoidaan. Nykyajan ammattilaislla on suuri määrä taisteluteknisen tason harjoituksia takanaan, he ovat seuranneet kun varusmiehet ottaa yhteen simulaattoreilla ja he ovat seuranneet miten siinä käy, antaneet palautetta (analysoineet tapahtumia), ovatpa harjoitelleet ja pitäneet taitojaan yllä ihan itsekin. Reserviläisitä harvemmin ei voi sanoa samaa, olkootkin vaikka kuinka lahjakkaita ja sivistyneitä ja siviilisektorilla menestyviä.

Toki en kiellä etteikö jotkut harvat res upsit menestyisi vaativaissakin taistelujohtamistehtävissä paremmin kuin jotkut harvat ammattilaiset. Paino sanalla jotkut harvat.

 

[adam7]

Tuo ammattilaiset joukkueen johtajina käsittää käsitääkseni juuri ne kärkijoukkueet, jotka ovat eräänlaisia komppanian nyrkkejä.

ei voi olla totta.

ei kapiainen tee joukkueesta "komppanian nyrkkiä". Ammattilainen osaa ja tietää, ja se on mahtava voimavara. Kun mennään nyrkittämään, on se miehistä kiinni! Saksalaiset keksivät "nyrkit" ensimmäisen maailmansodan loppupuolella.

Suomessa yleinen ajatus on, että suomalaiset sotilaat olivat sodissa taisteluhaudoissa ja puolustautuivat.

Kun "veljet" tulivat asemin, ne piti puhdistaa (siis asemat, veljet olivat likaisia). Tämä vaati hyökkäystä eli nyrkkejä, puhdistajia. Nämä puhdistajat eivät olleet mitään ammattilaisia, vaan suomalaisia miehiä.

---------

Näin tämä toimii maailman tappiin asti.

Näissä tehtävissä etenkin johtajien pitää olla miehiä paikoillaan. Minä itse hieman epäilen että reservin upseereilla keskimäärin vain ei ole sitä näkemystä ja ymmärrystä kuin ammattilaisella että mitä moderni taistelukenttä vaatii, mitkä ovat sen olosuhteet missä joukon pitää toimia ja miten sen toimintakyky maksimoidaan.

huh

kukan ei tiedä itsestään mikä on taistelussa ennen kuin sen kokee. Tämä on tosi mysteeri.

tuo ei ratkea reservin tai kaadereiden erottelulla

Nykyajan ammattilaislla on suuri määrä taisteluteknisen tason harjoituksia takanaan, he ovat seuranneet kun varusmiehet ottaa yhteen simulaattoreilla ja he ovat seuranneet miten siinä käy, antaneet palautetta (analysoineet tapahtumia), ovatpa harjoitelleet ja pitäneet taitojaan yllä ihan itsekin. Reserviläisitä harvemmin ei voi sanoa samaa, olkootkin vaikka kuinka lahjakkaita ja sivistyneitä ja siviilisektorilla menestyviä.

just

ammattilaisilla on paljon enemmän vastuuta kuin reserviläisillä. tietysti ammattilaisilla on parempi edellytys, ja sitä pitää käyttää !

Toki en kiellä etteikö jotkut harvat res upsit menestyisi vaativaissakin taistelujohtamistehtävissä paremmin kuin jotkut harvat ammattilaiset. Paino sanalla jotkut harvat.

tää ei oo skaba kaadereiden ja ressujen välillä !!

oikea mies oikeaan tehtävään!
ainoa tapa tasottaa erään ilmansuunnan materiaaliylivoima on käyttää länsimaista aloitekykyä ja luottamusta verrattuna mikromanagementtiin.

tästä voi kirjoitella pitkiä jutskoja

 

[baikal]

Tuo ammattilaiset joukkueen johtajina käsittää käsitääkseni juuri ne kärkijoukkueet, jotka ovat eräänlaisia komppanian nyrkkejä.

ei voi olla totta.

ei kapiainen tee joukkueesta "komppanian nyrkkiä". Ammattilainen osaa ja tietää, ja se on mahtava voimavara. Kun mennään nyrkittämään, on se miehistä kiinni! Saksalaiset keksivät "nyrkit" ensimmäisen maailmansodan loppupuolella.

Suomessa yleinen ajatus on, että suomalaiset sotilaat olivat sodissa taisteluhaudoissa ja puolustautuivat.

Kun "veljet" tulivat asemin, ne piti puhdistaa (siis asemat, veljet olivat likaisia). Tämä vaati hyökkäystä eli nyrkkejä, puhdistajia. Nämä puhdistajat eivät olleet mitään ammattilaisia, vaan suomalaisia miehiä.

---------

Näin tämä toimii maailman tappiin asti.

Näissä tehtävissä etenkin johtajien pitää olla miehiä paikoillaan. Minä itse hieman epäilen että reservin upseereilla keskimäärin vain ei ole sitä näkemystä ja ymmärrystä kuin ammattilaisella että mitä moderni taistelukenttä vaatii, mitkä ovat sen olosuhteet missä joukon pitää toimia ja miten sen toimintakyky maksimoidaan.

huh

kukan ei tiedä itsestään mikä on taistelussa ennen kuin sen kokee. Tämä on tosi mysteeri.

tuo ei ratkea reservin tai kaadereiden erottelulla

Nykyajan ammattilaislla on suuri määrä taisteluteknisen tason harjoituksia takanaan, he ovat seuranneet kun varusmiehet ottaa yhteen simulaattoreilla ja he ovat seuranneet miten siinä käy, antaneet palautetta (analysoineet tapahtumia), ovatpa harjoitelleet ja pitäneet taitojaan yllä ihan itsekin. Reserviläisitä harvemmin ei voi sanoa samaa, olkootkin vaikka kuinka lahjakkaita ja sivistyneitä ja siviilisektorilla menestyviä.

just

ammattilaisilla on paljon enemmän vastuuta kuin reserviläisillä. tietysti ammattilaisilla on parempi edellytys, ja sitä pitää käyttää !

Toki en kiellä etteikö jotkut harvat res upsit menestyisi vaativaissakin taistelujohtamistehtävissä paremmin kuin jotkut harvat ammattilaiset. Paino sanalla jotkut harvat.

tää ei oo skaba kaadereiden ja ressujen välillä !!

oikea mies oikeaan tehtävään!
ainoa tapa tasottaa erään ilmansuunnan materiaaliylivoima on käyttää länsimaista aloitekykyä ja luottamusta verrattuna mikromanagementtiin.

tästä voi kirjoitella pitkiä jutskoja

Miten mielestäsi toteutuu "oikea mies oikeaan tehtävään"- tavoite? Ja onko sitä oikeastaan ihan täysillä koskaan edes yritetty panna toimeen? Eikö enää Suomen armeijassa lahjakas matemaatikonalku joudu kuudeksi kuukaudeksi puurokattilaa hämmentämään tai rassaamaan jäitä sotkun portailta? Tai kaasupullonkokoisesta saakka traktoria ajanut ammattilainen ei joudukaan tykistön tuliasemaan lemppaamaan kranuja ja hakkaamaan reikiä jalustimille?

Venäjän armeijakin uudistuu, nopeutta en osaa edes hahmottaa, mutta se uudistuu joka tapauksessa. Oletko varma, että micromanagement:n ohittamalla me otamme selvän edun? Se on houkutteleva ajatus, mutta jospa se voikin osoittautua houkuttelevuutensa takia jopa heikkoudeksi?

 

[Kapiainen]

No niin, aika nopeasti tämä meni näköjään siihen samaan, mihin tätä aihetta käsittelevät keskustelut menevät: Väittelyyn siitä, onko ammattilainen ammattilainen vai onko harrastaja sittenkin parempi.

En ole koskaan ymmärtänyt tätä väittelyä, enkä ymmärrä edelleenkään.

Jos minä väitän tässä ja nyt, että lähes 100% todennäköisyydellä olen sotatilanteessa parempi joukkueenjohtaja ja komppanianpäällikkö kuin reservinupseerien parhaimmisto, niin kohta on hirvittävä äläkkä päällä..

Jos väitän tässä ja nyt, että olen 100% varmuudella jossakin siviilipuolen johtamishommassa, joka vaatii ammatillista erityisosaamista ja aina nippelitietoon asti menevää, alan pintaa syvempää tuntemusta, parempi kuin alalle koulutettu ja alalla toimiva DI, niin hirvittävä äläkkä on päällä yhtä nopeasti..

Sitten kai voisikin kysyä miksi? Olenhan minäkin opiskellut hiukan tekniikkaa, olen jopa kiinnostunut siitä ja harrastusmielessäkin hiukan puuhastellut tekniikan parissa. Miksen siis olisi vähintään yhtä hyvä tuossa hommassa kuin alaa laajasti opiskellut ja alalla toiminut DI?

Ei varmaan tarvitse edes vastata tuohon kysymykseen..

Miksi siis pitää..tai kannattaa..edes pohtia sitä, onko se noin 12kk sotilaskoulutusta, josta noin 6k johtajakoulutusta, saanut + muutaman viikon kertausharjoituksissa aikaa viettänyt resups-DI yhtä pätevä toimimaan ammattisotilaan tehtävissä, kuin sotilaaksi vuosia koulutettu ammattisotilas?!

Edelleenkään en siis ymmärrä sitä, millä ihmeen perusteella voidaan väittää, reservinupseerin..tai aliupseerin..olevan tehtäväänsä yhtä pätevä kuin samaan tehtävään koulutettu ammattisotilas?!
Jos reserviläinen on yhtä pätevä kuin ammattilainen, niin miksi meidän pitää edes pohtia ammattiarmeijaa tai armeijan ammattimaistamista..tai kääntäen meidän pitäisi alkaa TODELLA TODELLA kriittisesti pohtimaan Suomalaista upseeri- ja ammattialiupseerikoulutusta jos se kerran ei tuota ammattilaisia, vaan 12kk varusmiespalvelus tuottaa samantasoisia sotatyönjohtajia kuin mitä tuottaa useamman vuoden koulutus sen samaisen palveluksen päälle annettuna!!
Nythän tämä näkemys siitä, että reserviläisjohtaja on yhtä kyvykäs kuin ammattisotilas tarkoittaa käytännössä sitä, että kyvykkäästä reserviläisjohtajasta tehdään upseeri- ja ammattialiupseerikoulutuksessa kyvytön.. Pitää nimittäin muistaa, että reserviläisjohtajiahan ne ovat ammattiupseerit ja aliupseeritkin alunperin..

Se on päivänselvää, että jokainen ammattisotilas ei ole rautainen sotatyönjohtamisen ammattilainen. Ei pidäkään olla, koska armeijaorganisaatiossa on paljon tehtäviä, joiden luonne vaatii ihan muunlaista osaamista kuin sotatyönjohtaminen, mutta se pitää myös muistaa, että ammattisotilaidenkin joukosta kenttäarmeijaan ei sijoiteta ihmisiä sillä perusteella, että hän tekee päivätyötään sotilasvirassa, vaan sijoitusten pohjana on koulutus, kokemus ja henkilökohtaiset kyvyt ja ominaisuudet. Yksi munaus omassa SA-tehtävässä esim. isossa harjoituksessa - ei tarvitse enää samassa tehtävässä jatkaa..niin se tosiasiassa menee. Rauhanajan viran menettämiseen saa hölmöillä liiankin kanssa, mutta SA-tehtävästä lentää pois ihan toisella herkkyydellä.

 

[Second]

tää ei oo skaba kaadereiden ja ressujen välillä !!

oikea mies oikeaan tehtävään!
ainoa tapa tasottaa erään ilmansuunnan materiaaliylivoima on käyttää länsimaista aloitekykyä ja luottamusta verrattuna mikromanagementtiin.

Niin. Ja jos lähdetään siitä että jossakin joukkueessa pitää olla erityisen torsti johtaja ja siihen on tarjolla pätevä ammattilainen niin miksipä tätä ei käytettäisi hyväksi? Ei suinkaan reservin upseerin kunnia saa kolhua ja kilpi mustu?

kukan ei tiedä itsestään mikä on taistelussa ennen kuin sen kokee. Tämä on tosi mysteeri.

Toistan:

Näissä tehtävissä etenkin johtajien pitää olla miehiä paikoillaan. Minä itse hieman epäilen että reservin upseereilla keskimäärin vain ei ole sitä näkemystä ja ymmärrystä kuin ammattilaisella että mitä moderni taistelukenttä vaatii, mitkä ovat sen olosuhteet missä joukon pitää toimia ja miten sen toimintakyky maksimoidaan. Nykyajan ammattilaislla on suuri määrä taisteluteknisen tason harjoituksia takanaan, he ovat seuranneet kun varusmiehet ottaa yhteen simulaattoreilla ja he ovat seuranneet miten siinä käy, antaneet palautetta (analysoineet tapahtumia), ovatpa harjoitelleet ja pitäneet taitojaan yllä ihan itsekin. Reserviläisitä harvemmin ei voi sanoa samaa, olkootkin vaikka kuinka lahjakkaita ja sivistyneitä ja siviilisektorilla menestyviä.

Älä pilko sitä tekstiä.

 

[Kapiainen]

Näissä tehtävissä etenkin johtajien pitää olla miehiä paikoillaan. Minä itse hieman epäilen että reservin upseereilla keskimäärin vain ei ole sitä näkemystä ja ymmärrystä kuin ammattilaisella että mitä moderni taistelukenttä vaatii, mitkä ovat sen olosuhteet missä joukon pitää toimia ja miten sen toimintakyky maksimoidaan. Nykyajan ammattilaislla on suuri määrä taisteluteknisen tason harjoituksia takanaan, he ovat seuranneet kun varusmiehet ottaa yhteen simulaattoreilla ja he ovat seuranneet miten siinä käy, antaneet palautetta (analysoineet tapahtumia), ovatpa harjoitelleet ja pitäneet taitojaan yllä ihan itsekin. Reserviläisitä harvemmin ei voi sanoa samaa, olkootkin vaikka kuinka lahjakkaita ja sivistyneitä ja siviilisektorilla menestyviä.

Lisäksi että nykypäivän ammattisotilaat ovat seuranneet ja analysoineet suuren määrän simulaattoriavusteisia "otteluita", he ovat myös toimineen lukuisassa määrässä näitä "otteluita" omassa SA-tehtävässään, sekä omaa tehtäväänsä ylemmissä tehtävissä edelleen erilaisissa simulaattoriavusteisissa "otteluissa".
Edelleen pitää muistaa, että ammattisotilasta on koulutettu SA-tehtäväänsä, ei vain sotakouluopinnoissa, vaan koulutus jatkuu jatkuvasti koko sotilasuran ajan.
Lisäksi suurin osa..valitettavasti ei (vielä) ihan jokainen..ammattisotilas pitää myös oikeasti huolta aseenkäsittely- ja ampumataidostaan, sekä fyysisestä kunnostaan.
Voi olla, että 20 vuotta sitten keskiverto ammattisotilas Suomen armeijassa oli tosiasiassa enemmän opettaja kuin sotilas, joka ei koskenut aseeseen kuin kerran vuodessa ja SA-tehtävässäkin toimiminen jäi monilla hyvin vähiin. Tänä päivänä tilanne on kuitenkin täysin toinen ja 2000-luvun ammattisotilas on ennenkaikkea sotilas ja vasta toiseksi kouluttaja ja opettaja..tosin sekin tehtävä tukee ammattitaidollista kehittymistä, kuten Secondin esimerkkikin kertoo.

Tässä vaiheessa yleensä joku vetää sotakokemuskortin esiin. Siihen voidaan jo tänä päivänä todeta, että meillä alkaa pikkuhiljaa olemaan yllättävänkin suuri määrä sotakokemusta hyvin erilaisilta organisaatiotasoilta, sekä myös suuri määrä muiden sotakokemusta analysoitavaksi.
Lisäksi sotakokemuksesta kun puhutaan, niin kannattaa huomata mm. se, että analysoidessaan Normandian taisteluita Basil Liddel-Hart totesi Brittiläisten joukkojen kärsineen usein melkoisesta haluttomuudesta, tarpeettomasta varovaisuudesta ja aloitekyvyttömyydestä taistelussa. Tämän seurauksena niiden toiminnan tehokkuus oli monin paikoin kaukana Amerikkalaisten joukkojen tehokkuudesta. Syyksi Liddel-Hart arvioi Brittiläisten joukkojen sotakokemuksen.. Monin paikoin tehottomimpia Brittiläisiä joukkoja olivat mm. 8. Armeijaan aiemmin kuuluneet joukot..Yhden sotanäyttämön sodan siis jo voittaneet, äärimmäisen kokeneet joukot. Amerikkalaisilla taas ei ollut laajaa sota- ja taistelukokemusta, mutta takanaan pitkä koulutus.

Toistan ja korostan myös simulaattoriavusteisen koulutuksen merkitystä tässä kohtaa. Analysoidessaan mm. Irakin ja Afganistanin sotia, ovat Amerikkalaiset huomanneet simulaattorikoulutuksen korreloivan erittäin voimakkaasti joukon menestymiseen taisteluissa. Erityisen hyvin simulaattoriavusteisesti koulutetut joukot näyttävät menestyvän nimenomaan ensimmäisissä taisteluissaan.

Väitänkin, että 2000-luvun Suomalainen ammattisotilas, upseeri ja aliupseeri, on ammattitaidollisesti paremmassa iskussa kuin koskaan aiemmin rauhan aikana on ollut..enkä välttämättä näkisi kovin kaukana olevaksi sitäkään tilannetta, että edellisestä lauseesta voidaan poistaa kohta "rauhan aikana".

Se, että kenttäarmeijassa voidaan jatkossa sijoittaa yhä alemmille organisaatiotasoille yhä enemmän ammattisotilaita, on pelkästään hyvä asia. En ymmärrä, miten ylipäätään kukaan voi nähdä sitä negatiivisena asiana, että jossakin organisaatiossa korvataan pintapuolisesti koulutettua väkeä hyvin koulutetuilla ammattilaisilla.
Jos jossain siviiliorganisaatiossa olisi yhtä paljon lyhyen, pintapuolisen koulutuksen saaneita ihmisiä avaintehtävissä, kuin mitä kenttäarmeijassa on ollut, niin tuskin KUKAAN keksisi vastustaa sitä, että avaintehtäviin voitaisiin sijoittaa niihin tehtäviin koulutettuja ammattilaisia! Jostain ihmeen syystä armeijassa pitäisi edelleen käyttää avaintehtävissä lyhyen, pintapuolisen koulutuksen saaneita ihmisiä ammattilaisten sijaan?! Ei mitään järkeä..

 

[CarlH]

Lisäksi että nykypäivän ammattisotilaat ovat seuranneet ja analysoineet suuren määrän simulaattoriavusteisia "otteluita", he ovat myös toimineen lukuisassa määrässä näitä "otteluita" omassa SA-tehtävässään, sekä omaa tehtäväänsä ylemmissä tehtävissä edelleen erilaisissa simulaattoriavusteisissa "otteluissa".

Ongelmana tässä paletissa on, että varusmieskoulutus syö niin suuren osan koulutusresursseista että ammattisotilaat eivät pääse uransa aikana harjoittelemaan SA-tehtäväänsä. Valmiusprikaatit eivät ole koskaan toimineet prikaateina, pataljoonatkin ovat kasassa muutamia päiviä jne.

 

[Mosuri]

Ongelmana tässä paletissa on, että varusmieskoulutus syö niin suuren osan koulutusresursseista että ammattisotilaat eivät pääse uransa aikana harjoittelemaan SA-tehtäväänsä. Valmiusprikaatit eivät ole koskaan toimineet prikaateina, pataljoonatkin ovat kasassa muutamia päiviä jne.

Äkkiä hankkiudutaan niistä varusmiehistä eroon niin laatu nousee kohisten? Ennen puolustusvoimissa onnistuttiin kouluttamaan jopa reserviläisiä varusmiesten lisäksi. Onneksi reserviläiset ovat olleet entistä pienempi riesa viimeiset 20 vuotta!

Näkisi vaan senkin päivän kuin varusmieskoulutuksen vähentäminen lisäisi muita resursseja? Kai tässä on takana taas haave siitä, että jos 55 % ikäluokasta ei käy armeijaa niin kaikista kuohkein kerma ikäluokasta hyökkää innosta kirkuen riveihin ja on valmis antamaan vuoden elämästään tupakka-askin hinnalla päivässä? Monessako maassa se valikoiva asevelvollisuus on onnistunut muutamaa vuotta kauemmin?

Toki kaikista mahtavin aines saadaan riveihin jos siirrytään siihen ihanaan ammattilaisuuteen? Toki kyllä suomessakin se paras aines suorastaan kiljuu riemusta jos vain pääsisi esim. neljäksi vuodeksi yhteismajoitukseen, taistelemaan Afganistaniin ja oppimaan niitä työelämän vaatimia jalkaväkitaistelijan taitoja palkalla jota esim. siviilissä saa vaikka kouluavustajana tai vaikka teollisuusvartijana 30-40 tunnin viikkopanostuksella?

Miksi siihen varusmiesten koulutukseen sitten uhrataan resursseja? Esimerkiksi vielä 90-luvulla sodan ajan ilmatorjuntajoukoista oli 98 prosenttia muita kuin ammattilaisia? Toki nykyään luku varmaankin jotain luokkaa 90 %. Ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Mistään ei ole mitään hyötyä jos joku mokaa siinä ketjussa joka alkaa ammattilaisten luolasta ja päättyy siihen vihoviimeiseen ammusmieheen ja akunvaihtajaan.

 

[baikal]

Lisäksi että nykypäivän ammattisotilaat ovat seuranneet ja analysoineet suuren määrän simulaattoriavusteisia "otteluita", he ovat myös toimineen lukuisassa määrässä näitä "otteluita" omassa SA-tehtävässään, sekä omaa tehtäväänsä ylemmissä tehtävissä edelleen erilaisissa simulaattoriavusteisissa "otteluissa".

Ongelmana tässä paletissa on, että varusmieskoulutus syö niin suuren osan koulutusresursseista että ammattisotilaat eivät pääse uransa aikana harjoittelemaan SA-tehtäväänsä. Valmiusprikaatit eivät ole koskaan toimineet prikaateina, pataljoonatkin ovat kasassa muutamia päiviä jne.

Jospa se koulutusresurssi onkin väärin mitoitettu, jos vertaa suorituskykyvaatimuksia kontra panostus? Palkka- ja varustelumenot napsauttavat heittäen 70 prosenttia koko rahoituksesta, varusmiesten osuus ollee laskentatavoista riippuen 8 prosenttia. Paljonkohan on reservin osuus?

On valittu linja, josta pidetään kiinni...väki halutaan pitää firmassa ja kalustoa ostaa määräbombsit. Jos rahat loppuu niin otetaan koulutuksesta vähäsen ja lasketaan huonelämpötiloja puoli astetta ja taas rahat riittävät puoli vuotta eteenpäin. Ensi vuonna sama peli ja siitähän tulee sitten vuosien mittaan lopputulema.

 

[Kapiainen]

Ongelmana tässä paletissa on, että varusmieskoulutus syö niin suuren osan koulutusresursseista että ammattisotilaat eivät pääse uransa aikana harjoittelemaan SA-tehtäväänsä. Valmiusprikaatit eivät ole koskaan toimineet prikaateina, pataljoonatkin ovat kasassa muutamia päiviä jne.

Ei pidä paikkaansa, ei alkuunkaan. Ei ammattisotilaiden SA-tehtävässä harjaantumisen/harjoittelun ja siihen kouluttautumisen osalta, eikä myöskään pataljoona- tai yhtymätason harjoittelun vähäisyyden osalta.

Varusmieskoulutus ei häiritse ammattisotilaiden valmiuksia SA-tehtävään, vaan päinvastoin.

Lisäksi meillä Suomen armeijassa on eräs erityinen piirre, joka monesta armeijasta puuttuu..nimittäin juuri ne kouluttajat!
Useimmiten kun ulkomaalaisia sotilaita on seuraamassa Suomalaista harjoitusta, kiinnittyy huomio siihen että "ketäs nuo sotilaat ovat jotka kulkevat joukkueiden mukana.." Harvalla armeijalla on mahdollisuutta asettaa jokaisen joukkueen mukaan kaveri, jonka tehtävä on vain ja ainoastaan kouluttaa sitä joukkuetta ja sen henkilöstöä.
Samoin käytännössä jokaisella SA-tehtävässään toimivalla ammattisotilaalla on oma kouluttaja, usein jopa niin, ettei hänellä ole muuta tehtävää kuin kouluttaa tätä yhtä ammattisotilasta hänen toimiessaan omassa SA-tehtävässään. Huomattavaa tässä on myös se, että kumpikin heistä oppii..sekä kouluttaja, että koulutettava.

 

[baikal]

Kapiainen mainitsi aiemmin, että sotaharjoituksessa tehty töpinki armotta vaikuttaa välittömästi SA-tehtävään. Tuo töpinki tuskin tarkoittaa kännisekoiluja tms. vaan selkeästi jotain virhettä toiminnassa. Pystytkö antamaan esimerkin ja vaikuttaako tuo juttu mokanneen vastaiseen uraan? Meneekö tuo nyt jo niin, että SA-tehtävä on selkeästi ykkönen aivan riippumatta RA-tehtävästä ja SA-tehtävän muuttuminen aiheuttaa muitakin "muutoksia"? Aika armoton kuvio, jos noin on. Toisaalta se pakottaa kyllä hlöstön paneutumaan siihen asian ytimeen.

 

[Kapiainen]

Kapiainen mainitsi aiemmin, että sotaharjoituksessa tehty töpinki armotta vaikuttaa välittömästi SA-tehtävään. Tuo töpinki tuskin tarkoittaa kännisekoiluja tms. vaan selkeästi jotain virhettä toiminnassa. Pystytkö antamaan esimerkin ja vaikuttaako tuo juttu mokanneen vastaiseen uraan? Meneekö tuo nyt jo niin, että SA-tehtävä on selkeästi ykkönen aivan riippumatta RA-tehtävästä ja SA-tehtävän muuttuminen aiheuttaa muitakin "muutoksia"? Aika armoton kuvio, jos noin on. Toisaalta se pakottaa kyllä hlöstön paneutumaan siihen asian ytimeen.

Jos syystä tai toisesta ei onnistu tehtävässään, käy helposti niin ettei tarvitse enää samassa tehtävässä jatkaa, vaan sijoittuu sen jälkeen johonkin toiseen tehtävään.
Jos esimerkiksi pataljoonankomentaja tai komppanianpäällikkö epäonnistuu harjoituksessa omassa suunnittelu- ja johtamistoiminnassaan siten, että joukon toiminnan tehokkuus kärsii, vaihtuu mies melko helposti.
Suomeksi sanottuna siis kun mies omalla toiminnallaan tyrii joukon tehtävän täyttämisen, on aika vaihtaa miestä.
Rauhanajan tehtävään ei SA-tehtävässä osoitettu kyvyttömyys sensijaan välttämättä vaikuta mitenkään. Jos henkilö on osoittanut olevansa kyvykäs RA-tehtävässään, niin eiköhän hän sitten myö sitä ole..vaikka sen hetkisessä SA-tehtävässään ei sitä olekaan. Silloinhan hänen SA-tehtävänsä on hänelle väärä, eikä se tarkoita sitä, että hän olisi jonkinlainen "yleiskyvytön" sotilas.
Se on kuitenkin sanottava, ettei se mitenkään yleistä ole, ettei sotilas selviytyisi SA-tehtävästään kelvollisesti. Siihen varmaan vaikuttaa se, että sijoitukset pyritään tekemään huolellisesti.
Henkilöt pyritään myös laittamaan tehtäviin siten, että henkilökemiat pelaisivat parhaalla mahdollisella tavalla. Myös kunkin henkilökohtaiset omianaisuudet otetaan nykyisin hyvin huomioon.
Ammattisotilas ei ole siinä tehtävässä missä hän on, mitenkään sattumalta tai sen takia että hän sattuu olemaan sen ikäinen ja käynyt tietynlaisen koulutusputken läpi, vaan tehtäviin pyritään löytämään siihen kokonaisvaltaisesti sopivin henkilö + sekä hänelle sopivimmat alaiset..ja tietenkin siis henkilö itse on valittu siten, että hän on sopiva henkilökemioiden ja ominaisuuksiensa puolesta toimimaan oman esimiehensä kanssa.

Tässäkin keskustelussa on ollut esillä se seikka, että varusmieskoulutus olisi prioriteetti 1 ja se söisi aikaa SA-tehtävältä. Se ei pidä paikkaansa. tehtävä nro 1 on SA-tehtävä ja muut toiminnot ja tehtävät tukevat sitä. Tärkeysjärjestyksen näkee kyllä jo ammattisotilaisen koulutussisällöstä. Jos verrataan kuinka paljon koulutuksesta liittyy (varusmiesten) kouluttamiseen ja siihen liittyviin asioihin ja kuinka paljon koulutuksen sisältö keskittyy SA-tehtäviin, niin ei jää epäselvää mikä on tärkeysjärjestyksessä nro 1.
Se on ehdottomasti sodanajan tehtävä ja siihen valmistava koulutus.

Suomalaisen ammattisotilaan ammattitaito on huippuluokkaa ja kestää vertailun mihin tahansa..siitä ei ole epäilystä. Se ei tietenkään poista sitä, etteikö joukossa olisi myös vähemmän kyvykkäitä..kuten on jokaisessa ammatissa.

 

[baikal]

Mietin tuossa juuri tuota painotusta opinnoissa koskien kantahlöstöä: eli koulutus tähtää ylivoimaisesti eniten SA-tehtävään, asevelvollisten kouluttaminen on sen jälkeen.... toisaalta voisi ajatella niinkin, että mahdollisimman laajan kokonaisnäkemyksen ja sisällöt omaksunut henkilö on lähtökohdiltaan myös paras kouluttaja, karkeasti sanoen. Pitää tietää ja hahmottaa hyvin se, mihin sotilaita koulutetaan ja millä keinoin jne. Minustahan tuo tuntuu kelvolliselta lähtökohdalta. Joku meikäläinen osaisi kouluttaa pipertää jonkun pikkujutun kenties hyvinkin, mutta laajemmassa mitassa anti olisi korkeintaan kouluarvosanaa 5.

Tässä se ero mielestäni syntyykin reserviläisten ja kantahlöstön koulutusannissa: kantahlöstö omaa riittävän laajan perspektiivin ja hallitsee laajemmat puitteet. Reserviläinen yksilönä hallitsee korkeintaan pipertelytason, oman kapean perspektiivin, oli se nyt sitten sinko-luutnantti res. tahi ohjustelija-kessu res. ollenkaan vähättelemättä tietenkään res:ä. Mutta on jokaisen pakko myöntää se, että kokonaisuudenhallinta ei millään ole samoilla tasoilla kuin hlöstöllä, joka puljaa laitoksessa leipätöikseen ja saa suht jatkuvaa koulutusta aiheen parissa.

Ja tuo kokonaisuuksien hallinta seuraa vääjäämättä myös taistelukentälle. Voisi olettaa, että tst-kentälläkin on paljon tilanteita, joissa johtajiston pitää ymmärtää paljon muutakin kuin mikä juuri nyt on käsillä ja edessä, pitää ymmärtää naapuriyksiköiden toimintaa ja vielä jotain siitä vihollisestakin. Saattaa mennä pieleen, mutta komppanianpäällikön pitäisi ehkä hallita myös pataljoonatason toimintaa, ymmärtää ylemmän portaan juttuja ja meininkejä, hahmottaa mikä ylipäätään on mahdollista jne. Tosin en tunne kuinka pitkälle res-upseereja parhaimmillaan koulutetaan reservissä. Mutta millään tietotaitotasoa ei muutamissa kh:ssa hierota samalle tasolle kuin leipätöikseen aiheen parissa toimivien on laita.

 

[Kapiainen]

Mietin tuossa juuri tuota painotusta opinnoissa koskien kantahlöstöä: eli koulutus tähtää ylivoimaisesti eniten SA-tehtävään, asevelvollisten kouluttaminen on sen jälkeen.... toisaalta voisi ajatella niinkin, että mahdollisimman laajan kokonaisnäkemyksen ja sisällöt omaksunut henkilö on lähtökohdiltaan myös paras kouluttaja, karkeasti sanoen. Pitää tietää ja hahmottaa hyvin se, mihin sotilaita koulutetaan ja millä keinoin jne. Minustahan tuo tuntuu kelvolliselta lähtökohdalta. Joku meikäläinen osaisi kouluttaa pipertää jonkun pikkujutun kenties hyvinkin, mutta laajemmassa mitassa anti olisi korkeintaan kouluarvosanaa 5.

Tässä se ero mielestäni syntyykin reserviläisten ja kantahlöstön koulutusannissa: kantahlöstö omaa riittävän laajan perspektiivin ja hallitsee laajemmat puitteet. Reserviläinen yksilönä hallitsee korkeintaan pipertelytason, oman kapean perspektiivin, oli se nyt sitten sinko-luutnantti res. tahi ohjustelija-kessu res. ollenkaan vähättelemättä tietenkään res:ä. Mutta on jokaisen pakko myöntää se, että kokonaisuudenhallinta ei millään ole samoilla tasoilla kuin hlöstöllä, joka puljaa laitoksessa leipätöikseen ja saa suht jatkuvaa koulutusta aiheen parissa.

Ja tuo kokonaisuuksien hallinta seuraa vääjäämättä myös taistelukentälle. Voisi olettaa, että tst-kentälläkin on paljon tilanteita, joissa johtajiston pitää ymmärtää paljon muutakin kuin mikä juuri nyt on käsillä ja edessä, pitää ymmärtää naapuriyksiköiden toimintaa ja vielä jotain siitä vihollisestakin. Saattaa mennä pieleen, mutta komppanianpäällikön pitäisi ehkä hallita myös pataljoonatason toimintaa, ymmärtää ylemmän portaan juttuja ja meininkejä, hahmottaa mikä ylipäätään on mahdollista jne. Tosin en tunne kuinka pitkälle res-upseereja parhaimmillaan koulutetaan reservissä. Mutta millään tietotaitotasoa ei muutamissa kh:ssa hierota samalle tasolle kuin leipätöikseen aiheen parissa toimivien on laita.

Mielestäni ihan oikein ymmärretty ja oivallettu.
Kouluttamishommassa on myös se puoli muistettava, että sota ei ole pelkkää sotimista, vaan aivan kiivaimpia vaiheita lukuunottamatta sodassa on myös kyettävä kouluttamaan joukkoa. Usein tästä "sodassa kouluttamisesra" käytetään termiä "taistelusuunnitelman harjoittelu"..joka tosiasiassa on siis joukon kouluttamista tulevaan tehtäväänsä. Kyseinen homma kuuluu olennaisena osana mm. puolustusvalmisteluihin, mutta harva tulee ajatelleeksi, että taistelusuunnitelman harjoittelu onkin itseasiassa joukon kouluttamista. Jos ammattisotilas ei ole tässä(kin) resupseeria merkittävästi vahvemmalla pohjalla, niin jo on kumma..kyseessä on kuitenkin asia, jota kouluttajatehtävissä toimiva sotilas tekee rauhanaikana päivittäin. Myös hyökkäystaisteluun valmistautumisessa pätee sama homma harjoittelun (koulutuksen) suhteen. Joukkoa siis tosiasiassa koulutetaan myös sodassa jatkuvasti, ei vain sen perustamiseen liittyen.

Mitä sitten tulee tuohon laajemman perspektiivin ymmärrykseen, niin siinäkin olet täysin oikeassa.
Komppanianpäällikkönä toimiva resups on saanut koulutuksen jossa ensin on lyhyesti tutustuttu ryhmänjohtamisen perusteisiin, sitten hänet on koulutettu joukkueenjohtajaksi + sen jälkeen hän on saanut lyhyen, käytännössä max muutaman viikon mittaisen pintapuolisen perehdyttämisen komppanianpäälliköksi.
Komppanianpäällikkönä toimiva ammattisotilas on saanut koulutuksen jolla hän pystyy toimimaan joukkueenjohtajana, komppanianpäällikkönä, Pataljoonan tiedustelu-upseerina, pataljoonaupseerina, pataljoonankomentajana, sekä useissa yhtymän (prikaatin/TSTOS:n) esikunnan tehtävissä. Käytännössä hän on myös harjoituksissa toiminut kaikissa noissa tehtävissä.
Juuri tästä syntyy se merkittävä ero näkemyksen laajuudessa ja syvyydessä verrattuna resupseeriin. Mikä on tietysti luonnollistakin, koska KPÄÄLL-tason resups on saanut koulutusta 1v varusmiespalvelusta + muutamia viikkoja kertausharjoitusta/ kurssitusta. Komppanianpäällikkönä toimiva ammattisotilas on saanut koulutusta 1v varusmiespalvelusta + useamman vuoden (3-5v) ammattiin valmistavaa koulutusta, josta valtaosa tähtää SA-tehtäviin + jatkuvaa lisäkoulutusta muun työn ohessa + hän todennäköisesti toimii ns "kentällä", eli on päivittäin tekemisissä komppanian ja Pataljoonan taisteluun tavalla tai toisella liittyvien asioiden kanssa.

Onhan selvää, että jos omaa ammattitaidon Pataljoonan taistelun johtamiseen, pystyy Komppanianpäällikkönä sovittamaan toimintaansa Pataljoonan ja jopa prikaatin toimintaa ja tavoitteita tukevaksi myös silloin kun yhteydet ylempään johtoportaaseen ovat poikki ja mikään ei ole mennyt siten kuin on suunniteltu. Resups on vastaavassa tilanteessa todennäköisesti melkoisesti enemmän "pallo hukassa ja hylsyt sylissä".

Hyvä periaate, jota hyvin usein myös noudatetaan, on se, että sotilas sijoitetaan pykälää- paria alemmalle organisaatiotasolle kuin mitä hänen koulutuksensa mahdollistaisi.
Resupseerin kohdalla tämä tarkoittaisi sitä, että hänet sijoitettaisiin ryhmänjohtajaksi/ joukkueen varajohtajaksi. Kauhea poruhan siitä syntyy..ja on jo syntynytkin osittain..kun näin tehdään. Outoa sinänsä, koska ammattisotilailla tuo periaate on arkipäivää, eikä siitä kukaan poraa ja valita.

Lisäksi tästä saadaan se etu, että kun tarkastellaan esim Pataljoonaa, niin sieltä löytyy äkkiä kymmenkunta ammattisotilasta, jolla on koulutus Pataljoonan johtamiseen taistelussa..näin saavutetaan melkoinen joustavuus taistelunaikaiseen johtamiseen. PKOM voi sujuvasti antaa parhaan tilannekuvan sillä hetkellä omaavan KPÄÄLLikön johtaa tarvittaessa hetkellisesti vaikka koko Pataljoonaa.
Samoin Pataljoonan, jonka avaintehtävissä on ammattisotilaita riittävästi, kestää myös johtajatappioita erittäin hyvin..koska sieltä löytyy se jopa kymmenkunta ammattisotilasta, jolla on koulutuksen kautta kyky johtaa Pataljoonan taistelua. Näin ei kovin helposti synny tilanteita joissa Pataljoona pitää antaa "koskelan" johdettavaksi..jolloin prioriteetti 1 onkin äkkiä jokin ihan muu seikka kuin minkä pitäisi olla..

 

[jmtapio]

Jos ja kun unohdetaan poikkeusyksilöt reservissä ja virassa niin tuohon Kapiaisen argumentointiin voidaan heittää vaihtoehdoksi se tavanomainen res.ups. joka käy kertaamassa ehkä max muutaman vuoden välein. Ilman muuta se ammattisotilas päihittää sen keskivertoreserviläisen silloin melkein kaikissa tapauksissa.

Mutta jos nyt ajattelee sitä reserviä, jolle ei riitä kovin montaa ammattisotilasta. Kertausharjoitusten määrä tietysti tiedetään mielettömän vähäiseksi, mutta herää kysymys myös siihen että onko reservin johtajien kertauttaminen järjestetty riittävän hyvin? Harjoitetaanko reservin johtajia niin että oppivat hoitamaan myös niitä tehtäviä pari pykälää ylöspäin? Minä en osaa hoitaa edes sen seuraavan johtoportaan tehtäviä kun olen miehistössä, mutta mites käytännössä esim. res.ups. osalta? Eivät kai reservin upseerit kovin laajasti toimi pelkkinä ryhmänjohtajina?