Raveni kirjoitti:
Ehkä pohjimmainen kysymys onkin tappion sietokyky! Kumpi loppujen lopuksi on valmis sietämään enemmän tappiota. Nykyaikainen mekanisoitu pumppu vs. vanhalla kalustolla varustettu miesmäärältään suurempi ja motivoituneempi jv. prikaati.
Jos tappioiden sietokykyä pidetään jonkinlaisena mittarina, niin silloin modernisti varustettu ammattiarmeija on todella heikoilla.
Kalusto on kallista ja siksi sitä on 100% varmuudella vain vähän yli tarpeen. Kun sitä kalustoa taistelussa menetetään, uutta ei ole eikä tule. Siitä johtuen joukon hyvä taistelukestävyys on sitten kuitenkin enemmänkin näennäistä kuin todellista taistelukestävyyttä. Modernilla kalustolla varustettu ammattisotilasprikaati kestää yhden, siis YHDEN, ottelun hyökkääjän panssariyhtymää vastaan ja sen jälkeen on kursittava jäljelle jääneestä kalustosta jonkinlainen taisteluosasto..joka kestää jälleen yhden taistelun..ja taas on muodostettava uusi kokoonpano siitä, mitä on jäljellä.
Modernisti varustettu ammattilaisprikaati on loistava joukko heitettäväksi tuleen siinä vaiheessa kun sotaan haetaan ratkaisua, mutta ennen sitä/ muihin tehtäviin sitä ei oikeastaan voi käyttää, kun puhutaan kotimaan puolustamisesta.
Mitä sitten tulee ajatukseen siitä, että tarpeen vaatiessa voitaisiin ottaa yleinen asevelvollisuus uudelleen käyttöön, niin totean ajatuksen olevan käytännössä toteuttamiskelvoton. Tarpeen vaatiessa asevelvollisuus voidaan toki ottaa käyttöön..mutta silloin lopputulos on se, että taisteluun heitetään kouluttamattomia ihmisiä..eli tulos on täysi nolla.
Ongelma ei ole se, etteikö tarvittaessa ihmisiä löytyisi pääluvultaan riittävä määrä. Ongelma on se, että tuon ihmisjoukon pitää olla sotilaskoulutuksen saaneita ihmisiä.
Asevelvollisuus tuottaa meille suuren reservin sotilaskoulutuksen saaneita ihmisiä. Kaikkia ei tarvitse, eikä pidäkään sijoittaa ensimmäisessä vaiheessa kenttäarmeijaan. Olennaista on se, että sitä KOULUTETTUA henkilöreserviä löytyy tarvittaessa vähintäänkin riittävästi.
Ammattimaistaminen on tervetullutta (kenttä)armeijaan, sitä tuskin kiistää kukaan. Eihän tilanne voi olla se, että pataljoonan ainoa ammattisotilas on sen komentaja..kuten valitettavasti aikaisemmin monesti on ollut. Tänä päivänä..ja jatkossa yhä laajemmin..ammattisotilaita (siis monikossa) löytyy komppania- ja joukkuetasolta.
Mielestäni kyse ei ole ensinkään siitä, etteikö asevelvollisuusjärjestelmä tuottaisi osaamistasoltaan sellaisia reserviläisiä, jotka pystyvät täyttämään paikkansa myös taistelussa. Kyse on siitä, että noille osaaville reserviläisille löytyy riittävästi ammattitaitoisia esimiehiä johtamaan sitä sotatyötä. Reserviläissotilas kyllä tekee sen mitä täytyy, hän osaa ja pystyy sen tekemään..kunhan hän vain tietää mitä hänen täytyy tehdä..ja siihen tarvitaan ammattisotilaita komppania- ja joukkuetasolle - kertomaan mitä missäkin tilanteessa täytyy tehdä!
Tietenkin esim resups porukoissa kuuluu toisinaan vahvojakin soraääniä tuota ajatusta vastaan. Sehän tarkoittaa sitä, että resups tehtävät kenttäarmeijassa siirtyvät aiempaa matalammalle organisaatiotasolle. Enää ei ollakaan komppanianpäälliköitä ja varapäälliköitä, ei joukkueenjohtajia, eikä pataljoonan esikunnan upseereita aiemmassa määrin, vaan avaintehtävät miehitetään ammattisotilailla..kuten tottakai kuuluukin! Ammattilainen on ammattilainen, reservinupseeri on ammattilainen omalla alallaan..mutta se ala ei ole sotatyönjohtaminen.
Ennemminkin ajatustapa pitäisi olla se, että oikea mies oikeaan tehtävään, siten että jokaisen osaaminen tulee parhaalla mahdollisella tavalla hyödynnettyä.
Jos Suomi joutuu sotaan, minulle henk.koht käy kaikki tehtävät Prikaatin esikunnan upseerien tehtävistä rynnäkköjääkäriin..kunhan tehtävä on sellainen, missä osaamiseni ja henk.koht ominaisuuteni tulevat parhaiten hyödynnettyä. En siis havittele koulutukseni ja kokemukseni mahdollistamaa korkeinta tehtävää, vaan sitä, missä minusta olisi eniten hyötyä.
Samaa ajattelutapaa toivoisin myös joillekin reserviläisille..
