Suomalaisena sotilaalliseen koulutukseen maailmalle

Hei,

ihan mielenkiinnosta pyörittelen ajatusta ja haluaisin täydentää sitä ihan faktalla. Tuskin olisin itse aivan heti Muukalaislegioonaan lähtemässä, mutta kuten sanottuna, olisi mukava hieman tietää mitä mahdollisuuksia olisi.

Eli kysymys on, että millaisiin koulutuksiin, kursseille yms, on suomalaisen mahdollista lähteä. Yksityisen sektorin koulutuksia varmasti on, mutta niihin varmaan kuluu sitä kuuluisaa £££. Onko kuitenkin tietoa kenelläkään mitkä olisi ns. kovan luokan koulutuksia yksityisellä sektorilla, kuka ja miten näitä järjestetään, ja onko niillä kuinka merkittävää painoarvoa yleisesti ottaen?

Varsinaisena kysymyksenä, ehkä siten, jos ei välttämättä hae vuosikymmenten uraa PV:lla tai jonkun toisen maan armeijassa, niin millaisiin koulutuksiin, minkä tyyppisiin ja minkä mittaisiin, MISSÄ maassa?, on mahdollista suomalaisen päästä. Navy Seal ja SAS tyyppiset setit vaativat lähtökohtasesti kuitenkin emomaan passin. Vertailukohteena pidän Utin erikoisjääkärikoulutusta, vuoden koulutus eikä vaatimusta sitoutua PV:lle sen jälkeen. Harva niin tekee ja kyseessä pieni maa, mutta voisi "huvikseen" käydä ja olla tekemättä niitä hommia, hyödyntää osaamistaan muualla.

Lyhykäisyydessään jotenkuten näin, mitä mahdollisuuksia on siis sotilaallisesti kouluttautua maailmalla, millä hinnalla (maksetaanko sinulle, onko ilmaista, onko maksullista?) yms.

Onko tekstissäni mitään järkeä teidän mielestä (yritin kasata ajatuksiani täällä töissä ollessani) ja menikö aivan mönkään alueen suhteen?

Kiitoksia! :)
 
Muutamakin suomalainen upseeri ja herrasmies mennyt tata reittia ja hienosti ovat parjanneet...

Naturalization Based on Military Service During Wartime
If you enlist in the U.S. armed forces during wartime, you can apply for U.S. citizenship after as early as your first day of service. (See I.N.A. Section 329, 8 U.S.C. Section 1440.) Various periods of wartime count, including the time that began September 11, 2001 and will end whenever the U.S. President announces a cease to the hostilities.

Applicants under this section of the law must meet most of the same requirements as any other applicant for naturalization. These include being able to read, write, and speak English, having good moral character, being able to pass a test on American history and government, and swearing an attachment to the U.S. Constitution. However, you will not be held to the usual requirements regarding age and length of time as a permanent resident living in the United States.

You can apply for citizenship under this section while you are overseas.

http://www.alllaw.com/articles/nolo/us-immigration/how-get-citizenship-through-military-service.html

ps. ei liene hoppua, ehdit kylla vahintaan seuraavaan sotaan mukaan ja tamakin jatkunee viela muutaman tovin :D.
 
Eikön Setä Samulilla nuita sotia tule jatkossakin olemaan riittämiin. Aikoimoista, en kyllä tiennyt että ihan noin nopealla aikataululla saisi jenkkipassin, tosin ihan ymmärrettävää, sillä onhan se valtava koneisto joka tarvitsee miesvoimaa sen pyörittämiseen. Muistan lukekeeni täältä kaiketi että joku suomalainen amiraali olisi tuon Navy Seal peruskoulutuksen, vuoden verran kaiketi, vetässyt..? Mutta ei tuollaiseen varmaan koskaan pääsisi ilman pv yhteyksiä tai hakematta US kansalaisuutta?
 
Ymmärrän kansainvälistymishalut, ei siinä mitään.

Kannattaa pitää mielessä, että suomalainen sotilaskoulutusjärjestelmä ja - mahdollisuudet ovat hyvää kv-luokkaa ja haasteita löytyy etsijälle ja kyvykkäälle taatusti tarpeeksi. Jos kuka haluaa erikoisjoukkoilla tms. niin sitäkin sarkaa löytyy varmasti. Ns. märkien tehtävien perään ei kannata kenenkään lähteä ehdoin tahdoin ja oletan, että testeissä nämä halukkaat tippuvat pois pelistä kaikissa maissa. Lännessä ainakin.
 
Suomessa taitaa Utti olla ainoa vaihtoehto jonne voi hakeutua? Muita väyliä toki varmasti on, mutta niihin joutuu sitoutumaan pidemmäksi aikaa, ainakin näin olen käsittänyt. sen takia itse mm en ole harkinnut MPKKta sen pidemmälle, sillä ei ole halua varsinaisesti, ainakaan tällä hetkellä, olla PVn leivissä niin pitkään.
 
Eikön Setä Samulilla nuita sotia tule jatkossakin olemaan riittämiin. Aikoimoista, en kyllä tiennyt että ihan noin nopealla aikataululla saisi jenkkipassin, tosin ihan ymmärrettävää, sillä onhan se valtava koneisto joka tarvitsee miesvoimaa sen pyörittämiseen. Muistan lukekeeni täältä kaiketi että joku suomalainen amiraali olisi tuon Navy Seal peruskoulutuksen, vuoden verran kaiketi, vetässyt..? Mutta ei tuollaiseen varmaan koskaan pääsisi ilman pv yhteyksiä tai hakematta US kansalaisuutta?

Nykyaan saa olla kaksoiskansalaisuus ressullakin Suomessa... mutta eipa tosiaan suoraan marssita mihinkaan BUD/S:iin vaikka ehka USMC olisi hyva paikka aloittaa, ihan peruskoulutuksesta.
Ilman jenkkipassia olet maailman suurimmassa kansantaloudessa joko turisti tai illegaali, joten jos sinne haluaa duuniin muuten kuin jonkun firman kutsumana tama olisi nahdakseni ihan mielenkiintoinen tapa tehda se jos haluja loytyy ja ikaa ei viela ole kovin paljoa.
Toisaalta kavihan L. Tornikin hyppykoulun (jump school) muistaakseni 37-vuotiaana, mutta oli monessakin mielessa muutenkin poikkeustapaus :).
 
Suomessa taitaa Utti olla ainoa vaihtoehto jonne voi hakeutua? Muita väyliä toki varmasti on, mutta niihin joutuu sitoutumaan pidemmäksi aikaa, ainakin näin olen käsittänyt. sen takia itse mm en ole harkinnut MPKKta sen pidemmälle, sillä ei ole halua varsinaisesti, ainakaan tällä hetkellä, olla PVn leivissä niin pitkään.
Utin osalta haasteeksi saattaa nousta se, että sinun tavoitteesi ottaa erikoisjoukkokoulutusta käymällä PV:n erikoisjoukkokurssi ja poistua tämän jälkeen maailmalle koulutustasi hyödyntämään ei välttämättä osu yhteen PV:n tarpeiden kanssa. Tällaisen motiivin esiintulo valintatilaisuuden haastatteluissa ei paranna mahdollisuuksia päästä koulutukseen.
 
Nykyaan saa olla kaksoiskansalaisuus ressullakin Suomessa... mutta eipa tosiaan suoraan marssita mihinkaan BUD/S:iin vaikka ehka USMC olisi hyva paikka aloittaa, ihan peruskoulutuksesta.
Ilman jenkkipassia olet maailman suurimmassa kansantaloudessa joko turisti tai illegaali, joten jos sinne haluaa duuniin muuten kuin jonkun firman kutsumana tama olisi nahdakseni ihan mielenkiintoinen tapa tehda se jos haluja loytyy ja ikaa ei viela ole kovin paljoa.
Toisaalta kavihan L. Tornikin hyppykoulun (jump school) muistaakseni 37-vuotiaana, mutta oli monessakin mielessa muutenkin poikkeustapaus :).

Jos tässä spekuloisin omaa mahdollista lähtöä mihkään, en kyllä varsinaisesti tällä hetkellä haluaisi ottaa toisen maan kansalaisuutta. Mutta hyvä tietää tämä!

Utin osalta haasteeksi saattaa nousta se, että sinun tavoitteesi ottaa erikoisjoukkokoulutusta käymällä PV:n erikoisjoukkokurssi ja poistua tämän jälkeen maailmalle koulutustasi hyödyntämään ei välttämättä osu yhteen PV:n tarpeiden kanssa. Tällaisen motiivin esiintulo valintatilaisuuden haastatteluissa ei paranna mahdollisuuksia päästä koulutukseen.

Juttelin asiasta Utin sihteerin kanssa puhelimessa, ja sanottiin siellä samaa, ettei ehkä kannata liikaa asiasta puhua sitten jos ei selkeästi ole kiinnostusta jäädä. TOSIN, jos nyt oikeasti sattuisi sinne pääsemään, niin miksei paikkaa ottaisi vastaan jos töitä tarjotaan?
 
Erikoisjääkärikurssi yksin ei valmista mihinkään. Mielenkiintoinen koulutus alkaa vasta sen jälkeen jos kurssin läpäisee. Kurssi kestää 12kk (-lomat 6 vkoa) joka aika ollaan sopimussotilaana (pl. jo virassa olevat muulta siirtyvät tai kadettikoulusta valmistuvat erikoisjoukkoihin sijoitettavat jotka kaikki käyvät saman kurssin). Läpäiseille tarjotaan 5v määrä-aikaista aliupseerin virkaa, jonka aikana alkaa erikoistuminen vaikkapa nyt sitten erikousjoukkojen ensihoitoon tai asespesialistiksi. Viiden vuoden määräaikaista aliupseerin virkaa voidaan jatkaa kaksi kertaa 5v:lla (max 5+5+5). Viimeistään toisen 5v kauden aikana käydään ammattialiupseerin perusopinnot MAASK:ssa joka antaa pätevyyden hakeutua kouluttaja-aliupseerinvirkaan muihin joukkoihin kun sopimus päättyy. Vain osa palvelee toisen 5v:n ja vain harva kaikki kolme vaikka jatkosopparia tarjoittaisiin.
 
Taitaa olla, että miltei joka maassa vaaditaan koulutukseen pääsemiseksi palvelussitoumus. Australian asevoimiin on ex-kantahenkilökunnan mahdollista päästä, reserviläisill ei. Mutta vuosikausia joutuu palvelemaan, ei oikein kukaan anna koulutusta "ilmaiseksi".
 
Onkos tuohon mitään syytä selvillä? Ei vaan hommat nappaa, löytyy muita töitä tai jotain muuta?

Yleisesti hommat noissa yksiköissä ovat fyysiseti ja henkisesti aika rankkoja. Ainakin ulkomaiden erikoisjoukoissa loukkaantumiset ovat jatkuvana riesana.
 
USA:n kansalaisuudesta huomauttaisin, että mukana tulee kaikkialle ulottuva veronmaksuvelollisuus. Eli vaikka asuisit pysyvästi ulkomailla USA:n ulkopuolella, joudut silti tekemään joka vuosi veroilmoituksen Yhdysvaltoihin ja mahdollisesti maksamaan veroja sinne.

Sinänsä jos olisin tiennyt tuosta nopeasta reitistä kansalaisuuteen vuonna herne & papu, olisin (nuorena idealistina) harkinnut vakavasti. Oin USA:ssa koulussa ja maa oli sodassa...
 
Luin sen 'American Sniperin' netissa ja oli todella yllattavaa miten kauan jopa noihin Seal 'Tiimeihin' saakka paasseet huippukaverit ovat poissa rivista polvi- /nilkka -yms. perusurheiluvammojen takia. Puhumattakaan etta 2-3 kuolee vuosittain hyppyharjoituksissa yms...

Puhutaan kuitenkin huippu-urheilijoista jotka treenaavat kilpaa keskenaan ja ovat kilpailukunnossa lahes 35-40 -vuotiaiksi asti... kyllahan siihen joku toipilasvuosi mahtuukin.
 
Erikoisjääkärikurssi yksin ei valmista mihinkään. Mielenkiintoinen koulutus alkaa vasta sen jälkeen jos kurssin läpäisee. Kurssi kestää 12kk (-lomat 6 vkoa) joka aika ollaan sopimussotilaana (pl. jo virassa olevat muulta siirtyvät tai kadettikoulusta valmistuvat erikoisjoukkoihin sijoitettavat jotka kaikki käyvät saman kurssin). Läpäiseille tarjotaan 5v määrä-aikaista aliupseerin virkaa, jonka aikana alkaa erikoistuminen vaikkapa nyt sitten erikousjoukkojen ensihoitoon tai asespesialistiksi. Viiden vuoden määräaikaista aliupseerin virkaa voidaan jatkaa kaksi kertaa 5v:lla (max 5+5+5). Viimeistään toisen 5v kauden aikana käydään ammattialiupseerin perusopinnot MAASK:ssa joka antaa pätevyyden hakeutua kouluttaja-aliupseerinvirkaan muihin joukkoihin kun sopimus päättyy. Vain osa palvelee toisen 5v:n ja vain harva kaikki kolme vaikka jatkosopparia tarjoittaisiin.

Tiedostan sen, omassa ajatusleikissäni ei olisi kuitenkaan tarkoituskaan välttämättä täysin jäädä PVn tielle, joten en odottanutkaan että vuodessa olisin SAS SpecOps tasoa. Ja kuten totesin, jos pääsisi sisään ja suosiutuisi siten että töitä olisi tarjolla, olisihan se yksi avo ja mahdollisuus lisää. Mutta kuten totesit, harva kovinkaan kauaa niitä hommia tekeekään, kohtuullisen rankkaa saattaisi olla. Mielummin hakeutuisin MPKKn ja yrittäisin sinne päästä jos PV kouluttaja tms hommat kiinnostaisi esim vuoden kahden soppari hommia pidempään.

USA:n kansalaisuudesta huomauttaisin, että mukana tulee kaikkialle ulottuva veronmaksuvelollisuus. Eli vaikka asuisit pysyvästi ulkomailla USA:n ulkopuolella, joudut silti tekemään joka vuosi veroilmoituksen Yhdysvaltoihin ja mahdollisesti maksamaan veroja sinne.

Sinänsä jos olisin tiennyt tuosta nopeasta reitistä kansalaisuuteen vuonna herne & papu, olisin (nuorena idealistina) harkinnut vakavasti. Oin USA:ssa koulussa ja maa oli sodassa...

Mielenkiintonen pointti, en itse tiennyt tuota. Kuinkahan tarkasti Mr America siellä keräilee veroilmotuksiaan, deletoiko kansalaisuuden jos et suorita velvollisuuttasi uutta isänmaata kohtaan. :rolleyes:
 
Mikään USA:ssa ei ole niin vittumainen kuin IRS...vielä pahempi kuin Suomen verottaja. :D
 
Kuinkahan tarkasti Mr America siellä keräilee veroilmotuksiaan, deletoiko kansalaisuuden jos et suorita velvollisuuttasi uutta isänmaata kohtaan.
Veroviranomaisten sanktioista en tiedä, mutta kuten tuossa yllä sanottiin, IRS ei ole kiva pulju. Heillä on mm. oma SWAT-tiimi.

Kansalaisuudesta eroaminen on työn ja tuskan takana. Ainakin osa joutuu maksamaan "poistumisveroa". Tähän päälle on joissakin tapauksissa tullut Setä Samulille pyllykipua, eli kansalaisuudestaan luopunutta ei ole enää päästetty Yhdysvaltoihin.
 
Mikään USA:ssa ei ole niin vittumainen kuin IRS...vielä pahempi kuin Suomen verottaja. :D

Veroviranomaisten sanktioista en tiedä, mutta kuten tuossa yllä sanottiin, IRS ei ole kiva pulju. Heillä on mm. oma SWAT-tiimi.

Kansalaisuudesta eroaminen on työn ja tuskan takana. Ainakin osa joutuu maksamaan "poistumisveroa". Tähän päälle on joissakin tapauksissa tullut Setä Samulille pyllykipua, eli kansalaisuudestaan luopunutta ei ole enää päästetty Yhdysvaltoihin.

Aivan. Pelkästään nämä olevat jo tuntuvia syitä minkä takia en ehkä mielellään itse jäisi hakemaan sellaista reittiä solttu uralle, että lähtisin USAn passia hakemaan rinnalle. Tosin hyvähän se on tietää jos jotain muuta kiinnostaa :)
 
Back
Top