Yksittäiset irtokarvat ja höyhenet ovat paljastaneet Ravattulan Ristimäen tutkijoille lisää muinaissuomalaisten tavoista ja elämästä. Suomen tähän asti vanhimman tunnetun kirkon lähettyviltä löydettiin muun muassa lintujen höyheniä yhteensä viidestä haudasta – enemmän kuin koskaan aiemmin Suomessa.
www.ts.fi
Yksittäiset irtokarvat ja höyhenet ovat paljastaneet Ravattulan Ristimäen tutkijoille lisää muinaissuomalaisten tavoista ja elämästä. Suomen tähän asti vanhimman tunnetun kirkon lähettyviltä löydettiin muun muassa lintujen höyheniä yhteensä viidestä haudasta – enemmän kuin koskaan aiemmin Suomessa.
Kaivauksia johtanut arkeologi Juha RuohonenTurun yliopistosta kertoo, että höyheniä tutkittiin sekä Helsingissä että Yhdysvalloissa Smithsonian-instituutissa.
– Kahdessa haudassa höyheniä oli niin runsaasti ja hyvin säilyneinä – ensimmäisen kerran Suomessa – että ne pystyttiin tunnistamaan sorsalintujen höyheniksi. Höyhenet ovat todennäköisesti peräisin arkkuun pehmusteeksi laitetusta täkistä tai tyynystä, arvelee Ruohonen.
Juha Ruohonen
Naisen haudasta löytyneitä sorsalinnun höyhenpaakkuja. Höyhenet ovat todennäköisesti olleet peiton tai tyynyn täytteenä.
Ravattulaan on haudattu noin 400 vainajaa 1100-luvulta 1200-luvun puoliväliin. Haudat ajoittuvat heikosti tunnettuun rautakauden ja varhaisen keskiajan väliseen murroskauteen. Nyt valmistuneet tuoreet laboratoriotutkimukset täydentävätkin kuvaa rautakauden ja keskiajan taitteen hautausrituaaleista Varsinais-Suomessa.
Hautojen luuaines oli lähes kokonaan maatunut, eikä vainajista ollut jäljellä juuri muuta kuin hammaskiillettä. Sen sijaan vainajien villavaatteista sekä arkkujen peitteistä ja pehmusteista peräisin olevia jäänteitä on säilynyt.
– Eläinkuitujen säilymiseen oli vaikuttanut maaperän savisuus ja happamuus sekä vaatteiden kiinnittiminä käytetyistä metallisoljista liuenneet, mikrobeja tuhoavat suolat, Ruohonen selvittää.
Näytteitä saatiin jo varsinaisissa kaivauksissa. Lisää paljastui, kun maapaakkuina talteen otetut haudanosat kaivettiin myöhemmin Turun museokeskuksen konservointitiloissa. Laboratiivisen kaivaustutkimuksen teki arkeologi Jaana Riikonen.
Kaikkiaan kahdeksasta haudasta löytyi vaatetukseen, vainajan suojaamiseen ja esimerkiksi puukontupen vuoraamiseen käytetyn turkiksen pieniä nahanpaloja ja irtokarvoja. Ne tutki eläinkuitujen mikroskooppiseen lajitunnistukseen erikoistunut arkeologi Tuija Kirkinen Helsingin yliopistosta.
Carla Dove
Mikroskooppikuva haudassa 8/2015 säilyneistä höyhenistä. Kuvassa alle millin mittaisia barbuleita, joissa olevat kolmiomaiset noodit ovat tyypillisiä sorsalinnuille.
Kahdesta naiselle kuuluneesta haudasta tunnistettiin karhunkarvaa taljasta, joka oli laitettu arkun pohjalle ja jonka liepeet oli taitettu vainajan suojaksi. Taljan käyttö pehmusteena on ollut varsin yleistä Suomen nuoremman rautakauden hautauksissa. Yleensä siihen tarkoitukseen käytettiin kuitenkin hirven ja peuran, joskus myös naudan taljaa.
Nyt löydetty karhuntalja on siis harvinaisuus.
– Toistaiseksi vain muutamasta muusta haudasta, esimerkiksi Euran Luistarista, on löydetty karhuntaljan jäännöksiä. Karhu oli metsästysriittien ikiaikainen ja tärkeä eläin, jonka kunnioitettu asema kansanuskossa säilyi pitkään. Karhuntaljoja lahjoitettiin kirkkoihin alttarin edustalle sijoitettavaksi aina 1700-luvulle asti, Tuija Kirkinen kertoo.
Kahdessa miehen haudassa turkista oli säilynyt pronssisen vyönsoljen yhteydessä. Toisella vainajalla on ollut ilveksen turkiksella vuorattu vaate tai peite. Tästä haudasta otetusta maanäytteestä löytyi lisäksi musta majavan karva. Toisesta haudasta löytyneet kärpännahan jäännökset ovat voineet kuulua turkissomisteiseen vaatteeseen.
Tutkijoiden mukaan merkittävä havainto on myös se, että vielä varhaisella keskiajalla 1200-luvun alkupuolella vainajia haudattiin kirkkorakennuksen viereen parhaimpiinsa puettuna.
– Heidät laskettiin taljalla tai höyhentäkillä vuorattuun lauta- tai ruuhiarkkuun ja peiteltiin usein lisäksi villavaatteella. Vainajat olivat kuitenkin kristittyjä, eivätkä he enää saaneet mukaansa tuonpuoleiseen tarkoitettuja varsinaisia hauta-antimia, Ruohonen sanoo.
Erään haudan jalkopäästä löytyneitä koiraeläimen karvoja ja nahan kappaleita tutkimusryhmä pohti pitkään. Tutkijoiden mukaan ne saattavat olla peräisin omistajaansa hautaan seuranneesta koirasta – tai kenties siitä tehdyistä säärystimistä.
Tutkimus antaa lisätietoa myös turkisten käytöstä vaatetuksessa. Esimerkiksi ilveksen, kärpän ja majavan turkikset ovat olleet aikansa ylellisyystuotteita, ja niiden löytyminen viestii osaltaan näiden vainajien arvostetusta asemasta yhteisössään.
– Kokonaisuudessaan havainnot kertovat siitä, että turkiksia käytettiin monipuolisesti ja ne olivat arvostettuja Aurajoen varren vauraan asutuksen piirissä rautakauden lopulla ja varhaisella keskiajalla.
Tutkimusta tuki Alfred Kordelinin Säätiö. Tutkimus on julkaistu vertaisarvioidussa Fennoscandia Archaeologica -lehdessä.
Juha Ruohonen
Suomen vanhimman tunnetun kirkon paikkana tunnettu Ravattulan Ristimäki sijaitsee pienellä metsäkumpareella Aurajoen varrella Kaarinassa. Kirkon ympärillä on sijainnut laaja hautausmaa.