Laitat nyt vain sen lähteen jossa ilmatankkauskyky liitetään Suomen sodan ajan toimintaan.
Esimerkiksi vuonna 2006 kuljetus-ja tankkauskykyä tutkinut selvitysryhmä lausui mm. seuraavia asioita:
Ratkaisumalli 1: Puolustusvoimille rakennettava kyky
Tässä vaihtoehdossa puolustusvoimille hankittaisiin raskaita kuljetuskoneita, joita hyödyn-
nettäisiin puolustusvoimien omien tarpeiden lisäksi myös muiden viranomaisten tukemiseen.
Koneiden hankinta- ja ylläpitokustannukset sisällytettäisiin puolustusbudjettiin. Muut viran-
omaiset varautuisivat omissa toimintamenoissaan lentotuntiperusteisesti koneiden käyttöku-
luihin arvioimansa tarpeen mukaisesti.
Tämän ratkaisumallin merkittävin etu olisi se, että koneet olisivat varmasti käytettävissä
(edellyttäen, että niitä olisi vähintään kaksi) ja, että ne kyettäisiin varustamaan operoitsijan va-
linnan mukaisesti. Tämä järjestely täyttäisi siviili- ja sotilaallisen kriisinhallintakyvyn tarpeet (mu-
kaan lukien ilmatankkauskyky) ja tuottaisi ilmakuljetuskykyä kaikkien viranomaisten käyttöön.
Ratkaisumalli mahdollistaisi myös välittömän reagoinnin yllättäviinkin ilmakuljetustarpeisiin.
Ratkaisumallin suurimpina ongelmina ovat kalliit hankinta- ja ylläpitokustannukset ja ko-
neiden liian matala käyttöaste, minkä takia toteutuvan lentotunnin hinta muodostuu tässä
ratkaisumallissa kohtuuttoman suureksi. Pienten maiden ei kannata yksin hankkia raskasta
ilmakuljetuskykyä esimerkiksi EU:n taisteluosastoihin osallistuvien joukkojen siirtoa varten,
koska kyky olisi käyttämättä suuren osan aikaa.
Myös hankinnan seurannaisvaikutukset kokonaisresurssien käyttöön olisivat suuret. Ky-
vyn käyttöastetta voitaisiin nostaa myymällä kansallisista kokonaistarpeista ylijäävää ilma-
tankkaus- ja kuljetuskykyä ulkomaisille tarvitsijoille ja kansalaisjärjestöille tai vaihtamalla sitä
kansainvälisissä järjestelyissä (ATARES). Toisaalta myyntimahdollisuuksia heikentäisi se, että
tarjontaa tulee tulevaisuudessa olemaan huomattavasti nykyistä enemmän. Puolustusvoimat
ei voisi myöskään toimia kaupallisen toimijan kaltaisena, lentokuljetuspalveluita myyvänä or-
ganisaationa.
Puolustusvoimien hallinnassa olevat kuljetuskoneet voitaisiin hankkia myös leasing-peri-
aatteella, jolloin hankintakustannukset olisivat omaa omistusta pienemmät. Myös tässä ta-
pauksessa tulisivat liian alhainen käyttöaste ja korkeat kustannukset muodostumaan ongel-
maksi. Haasteeksi voisi myös muodostua kokonaiskustannuksien määrittäminen ja jakaminen
eri viranomaisten kesken.
A400M-kone soveltuu hyvin strategisten ilmakuljetusten toteuttamiseen. Kuitenkin konetyyp-
pinä C-17 vastaisi Suomen raskaan ilmakuljetuskyvyn tarpeisiin paremmin, koska se on suurempi
ja soveltuu raskaan materiaalin kuljetuksiin paremmin kuin A400M-kone. Lisäksi on otettava huo-
mioon, että A400M-koneet saadaan käyttöön vasta ensi vuosikymmenen puolella.
Esimerkiksi A330 MRTT -koneilla ei saada kaikissa tilanteissa riittävää kuljetus- ja toiminta-
kykyä johtuen muun muassa lastausongelmista. Ratkaisumalli 3b:n C-17-koneet taas mahdollistaisi-
vat erittäin hyvin sotilaallisen kriisinhallinnan ja pelastustoimen edellyttämät ajoneuvokuljetukset ja
operoinnin heikompitasoisilla kentillä. A330 MRTT -koneen etuna on se, että siinä olisi 3b-vaihtoeh-
dosta puuttuva ilmatankkauskyky. Yhteistoimintajärjestelyssä kansallisen lentoyhtiön kanssa koneet
olisivat varmemmin käytettävissä siviilikriisinhallinnan tehtävissä johtuen niiden kansallisesta hallin-
nasta ja kaksoisrekisteröinnistä. Silti myös kumman tahansa ratkaisumallin toteuttaminen yksinään-
kin lisäisi merkittävällä tavalla Suomen raskasta ilmakuljetuskykyä.
https://www.defmin.fi/files/865/PLM-Rasku-nettijulkaisu.pdf
Työryhmä päätyi tuolloin siihen että raskaaseen kuljetus-ja tankkauskapasiteettiin a`la suomi ei ollut varaa, mutta kykyjen tarpeellisuus huomattiin. Noista päivistä PV on nostanut huomattavasti profiiliaan kv- harjoituksissa varsinkin lähialueilla ja kuljetuskyvyn tarve on lisääntynyt. Ajat ovat siis muuttuneet ja A400M on ollut käytössä jo vuosia. Tuossa selvitystyössä on vertailtu A330 MRTT ja C-17 koneiden tuomaa kapasitettia koska A400M ei ollut tuolloin vielä käytössä.
Käyttökustannusten osalta A400M:n down time on 5 vuoden ajalta 3 kertaa pienempi ja n. 2,5 kertaa pienempi kuin C-130J:n.
A400M kykenee myös vertailun vuoksi lentämään matkustajalentokorkeudessa, joka vähentää kulutusta ja helpottaa reitin suunnittelua. C-130 ei kykene lentämään yli 10 km korkeudessa. Samalla esimerkiksi C-130J ei kykene kantamaan PV:n AMV-versiota (26 tn) kun taas A400M kykenee. Jos meillä olisi raskasta kuljetuskykyä, voisimme solmia ATARES-sopimuksen muiden siinä olevien kumppanien kanssa. Sen myötä suomi saisi tehokkaan sharing-pooling kyvyn logistiikan ja ilmatankkauksen osalta.
SAC-sopimus on tyhjää parempi mutta kun katsoo ohjelman sivuille niin suomen osuus sovitusta käytöstä on häviävän pieni verrattuna vaikka ruotsiin. Kun vielä muistaa että kyseessä on vain 3 kuljetuskonetta ja etuoptio on aina NATO-mailla aivan varmasti, eipä sillä juhlita. Reagointikyky nopeisiin kuljetustarpeisiin on todella heikko ja epävarma.
https://www.sacprogram.org/en/Pages/The Strategic Airlift Capability.aspx
Linkki hyvälle sivustolle, joka esittelee Atlasta:
https://www.thinkdefence.co.uk/2012...atlas-part-2-what-is-so-good-about-it-anyway/
ATARES:
https://eatc-mil.com/en/what-we-do/atares
Perustelen omaa näkemystäni alussa mainituista, puuttuvista kyvyistä rahoituksen osalta niin että jos olemma hankkimassa hyvin laveasti esitetyllä budjetilla (7-10 mijardia) vain hävittäjä-järjestelmän, olemme keskittymässä liian pieneen osaan ilmapuolustusta. Tuo mainittu summa rahoitetaan valtion velalla 100%, joten noin suuren velkaantumistaakan ja historian suurimman hankinnan tulisi keskittyä kokonaisuuteen eli miten valtakunnan ilmapuolustusjärjestelmä kehitetään 2030-luvulta eteenpäin. Hävittäjien määrä voisi olla esim. 55-64 kpl aseineen+ tuki+ilmatorjunta+ verkottunut valvonta, puolustus ja viestintä + tiedustelu/tilannekuvakyvyn kehittäminen.
Vaikka olettaisimme että hallitus ei myöntäisi pienintä mahdollista rahoitusta ja PV saisi n. 8 miljardia hävittäjiin, muun kyvyn hankintaan voitaisiin lisätä miljardi. Tämä rahoitus on täysin auki vielä ja spekuloitavissa mutta siitä pitäisi jo nyt alkaa keskustelemaan julkisesti että paljonko lisää velkaa suomen pitäisi ottaa uusiin hävittäjiin järjestelmineen. Samalla voitaisiin hankkia muutakin ja luoda uusia kykyjä pelkkien monitoimihävittäjien lisäksi. Avoin mieli ja avoimuus hankkeessa ovat kaikkien edun mukaisia.
Koko ajatushimmeli on aivan älytön. Jos nyt kuvitellaan, että itä-Suomessa toimivalta parvella alkaa olemaan polttoaine vähissä, niin taistelunjohto vain lähettää uusia koneita alueelle. Ja polttoainetta tarvitsevat koneet laskeutuvat sitten vaikka Helsinkiin, Pirkkalaan tai vaikka Karjalan lennoston kotikentälle. Siinä ei montaa minuuttia mene kun kenttähenkilökunta tankkaa koneet.
Sen sijaan on ilmeisesti helpompaa lähettää koneet ilmatankkaukseen johonkin Vaasan seudulle, missä tankkeri lentää kahdeksikkoa.
Vertailun vuoksi ei sitä kukaan kuvitellut kylmän sodan aikana, että ilmatankkauksia toteutettaisiin jossain Länsi-Saksan ilmatilassa.
Suomi ei operoi maailmaanlaajuisesti tai edes mantereen laajuisesti. Me emme tee pitkän matkan partiointia Pohjoisella jäämerellä.
Jos verrattaisiin selvityksessä olevaa A330MRTT:ä ja A400M:ää niin silloin skenaario olisi todennäköisimmin se että A330MRTT tankkaisi vain Vaasan edustalla, kuten KC-135 tekee nyt ja toimisi ehkä ruotsin kentiltä kun taas A400M voisi tankata sisäsuomessa ja toimia varakentiltä. A400 kykenee toimimaan alle 1 km kentiltä n. 30 tn. kuormalla. Atlas kykenee toimimaan vaikka hiekkakentiltä ja kykenee taktiseen liikehdintään paremmin matalalla. Koneessa on monipuolinen omasuoja myös.
Kylmä sota on 1947-1991 välinen aikakausi, jolloin alussa ei ollut edes ilmatankkausta olemassa. Saksan operoimiin F-4F:n lisättiin ilmatankkauskyky 1980-83:
Between November 1980 and late 1983, Luftwaffe F-4Fs were retrofitted with inflight refuelling receptacles http://www.joebaugher.com/usaf_fighters/f4_43.html
Myös Tornadoissa oli tankkauspuomi ja nämä kaksi olivat Länsi-Saksan eniten käyttämiä konetyyppejä 1980-luvulla. Länsi-Saksa ei lennätellyt tuolloin ilmavoimiaan pitkin maailmaa, eikä tee sitä juuri nytkään kriisinhallinnassa, joten miksi ilmatankkauskyky kehitettiin siellä jos tarvetta ei ollut siirtolennoille?
Tuollaisten tilanteiden takia meillä on kansallinen lentoyhtiö.
Kyllä, Finski voi kuljettaa nykyisillä koneilla potilaita hyville kentille/kentiltä mutta ei ole sellaista monitoimikonetta joka yhdistäisi taktisen evakuointikyvyn, ilmatankkauskyvyn ja kuljetuskyvyn yhdessä lavetissa. Matkustajakoneet eivät voi myöskään hyödyntää pieniä ja heikkokuntoisia kenttiä.
Toki kannattaa muistaa, että strategisesti joku Ukraina on huomattavasti tärkeämpi alue kuin Suomi.
Miten perustelet väitteen? Suomen asema on keskeinen pohjoisen Itämeren hallinnassa ja Lappi on tärkeä Venäjän ja Naton välivyöhykkeenä.
Georgia teki Yhdysvaltojen kanssa yhteistyötä ja sodan syttyessä maassa oli melkein 1000 amerikkalaista sotilaskouluttajaa. Georgia myös panosti Irakin operaatioon huomattavasti enemmän kuin vaikka Suomi on panostanut Afganistaniin. Maa oli myös julkisesti ilmoittanut hakevansa Nato jäsenyyttä.
Länsimaalaisuuden ympärillä runkuttelu ei anna suojaa. Samanlainen länsimaalaisuuteen nojaava shaiba-ajettelu johti lähes tuhoon vuonna 1939.
Georgia kyllä kaivoi itse verta nenästä ja Shaakasvili laski tilanteen väärin. Georgia oletti että yhteistyö kaukaisen USA:n kanssa sekä osallistuminen yhteen isoon operaatioon takaa sen että he voisivat vastustaa Venäjää. Georgia ei ollut missään virallisessa liitossa taloudellisesti tai poliittisesti lännen kanssa ja sijaitsee kaukana länsimielisistä maista. Oli pelkät halut ja toiveet. Se on selvää että mikään rauhankumppanuus ei takaa turvallisuutta. Georgia oli sotilaallisesti ja teknisesti lilliputti myös suomeen verrattuna.
Suomi on aivan eri asemassa nyt kun -39. Olemme EU:n jäsenvaltio täysimääräisesti ja myös rahaliitossa. Harjoittelemme vuosittain USA:n ja kaikkien pohjoismaiden sekä merkittävien länsivaltojen kesken sotilaallisesti. Suomessa on harjoiteltu maihinnousua, panssaritaktiikkaa ja havittäjätoimintaa, ilmatankkausta ym.ym. Miten tämä vertautuu 1939 tilanteeseen mielestäsi?
Näillä kaikilla on merkitystä ja suhteet luovat meille turvaa aivan varmasti jos verrataan siihen että eristäytyisimme ja kehittelisimme "omia juttuja".
Ehkä voitaisiin ostaa käytöstä poistuvia Northrop Grumman E-8 Joint STARS koneita?
Hmm. kannattaako meidän panostaa 1970-luvun konetyyppiin, jota USAF on alasajamassa? USAF ei korvaa JSTARS-konseptia uudella konetyypillä ja B-707 runko on teknisesti eliniän lopussa ja tuki alkaa hiipumaan tutkan sekä laitteistonkin osalta kun USA luopuu siitä.
Saab Global Eye olisi sensijaan kova juttu, jolla on pitkä elinkaari + alhainen logistiikkajalanjälki.