Nato-optio on perinteistä sisällöltään tyhjää poliittista retoriikkaa, joka sopii kenen tahansa maallikon suuhun. Kun liian arka kysymys nousee framille ja poliitikon asiantuntemus loppuu välittömästi kesken, on broilerin tai entisen missin helppo kuitata tilanne höpisemällä jotain sekavan ympäripyöreää "nato-optiosta" ja "uskottavasta itsenäisestä puolustuksesta". Varsinkin kun näiden käsitteiden tarkempaa sisältöä ei tarvitse perustella millään tavalla, niin höpinä tarjoaa hyvän valmiiksi iskulauseeksi muotoillun pakoreitin varsin nopeasti kiusalliseksi muuttuvasta keskustelusta.
Mitään "Nato-optiota" ei ole olemassakaan. Jäsenyys joko on tai ei ole. Sen lisäksi asetelmaan vaikuttavat eri toimijoiden geopoliittiset intressit, sillä viimeaikaisen retoriikan perusteella on jopa mahdollista, että Naton ja Yhdysvaltojen intresseihin kuuluu myös Ruotsin ja Suomen puolustaminen, vaikka nämä eivät olisikaan varsinaisia jäseniä. Tämä on tietysti vain pintapuolinen ja optimistinen päätelmä, joka koituisi Suomelle joka tapauksessa edulliseksi asetelmaksi, riippumatta kotimaisten broilereiden kulloisistakin päähänpistoista tai lehmänkaupoista.
Poliittiselta tasolta kantautuu usein sekavaa höpinää "uskottavasta itsenäisestä puolustuksesta" ilman, että kukaan oikeasti missään vaiheessa kertoisi, mitä tämä "uskottavuus" pitää sisällään ja minkälaista sotilaallista suorituskykyä sillä tarkoitetaan. Käsitteellä kun ei ole sotatieteellistä perustaa, joten sen tarkastelu vaatii jotain mittareita.
Kuinka monta prikaatia ja mitä kaikkia suorituskykyjä on puolustusvoimilla oltava ja minkälaisia määriä, että saavutetaan "uskottava itsenäinen puolustus" suhteessa nykykäsityksen mukaiseen uhka-arvioon? Nyt on aika kääriä liituraitapuvun hihat ja lyödä numeroita tiskiin.
Kuinka monta prikaatia ja mitä kaikkia suorituskykyjä on puolustusvoimilla oltava ja minkälaisia määriä, että saavutetaan "uskottava itsenäinen puolustus" suhteessa nykykäsityksen mukaiseen uhka-arvioon? Nyt on aika kääriä liituraitapuvun hihat ja lyödä numeroita tiskiin. Tätä olen myös itse kysynyt saamatta vastausta! Parhaassa tapauksessa uhka-arvio muokataan sopivan suuruiseksi ja tyyppiseksi, jotta "uskottavan itsenäisen puolustuksen" kriteerit täyttyvät.
Oltiin sitten mitä mieltä tahansa Natosta, meidän olisi kollektiivisesti vaadittava vastausta yllä olevaan kysymykseen. Ilman järkeviä vastauksia on myös Natosta turha keskustella, sillä sen tarkoitus olisi joka tapauksessa ainoastaan täydentää omaa puolustustamme, ei korvata sitä.
Liitä vielä kerran linkin erästä toista Nato-optio-maata käsittelevään kirjoitukseen. Ottakaamme opiksi!
http://www.themoscowtimes.com/news/...creasingly-unlikely-diplomats-say/502279.html
) luokiteltavista syistä hyvinkin erilaisia lausuntoja ja johtopäätöksiä tekeviä tahoja. Tyypillisesti nämä tahot saavat sitä enemmän julkisuutta, mitä ehdottomampia kantoja he edustavat: media yksinkertaisesti toimii näin. Kuviota hämmentävät myös lukuisat yhden asian liikkeet, jotka julkaisevat itse ja joiden myötäjuoksijat julkaisevat omissa nimissään jopa vertaisarvioitua tutkimusta eri vaihtoehdoista.
n kun ei muu auta, mutta ei kannata kuvitella siitäkään poppoosta kauniimpaa kuin mitä se on. Tässä alkaa olla vaihtoehdot siinä että haluatko olla sijoitettuna vasaraan vai alasimeen. Kysymys lienee nyt taktiikasta ja ajankohdasta, miten tähän uljaaseen joukkoon päästään ja miten taloudelliset rahkeet riittää Venäjän vastavedot. Tehdään niinkuin rosvot määräilee. Pitäähän ne Hornetien pommit joittenkin musulmaanien niskaan päästä tiputtamaan, kun ne on kerran hankittu. Ja tällä tavoin ryvettyneenä saamme kenties pitää rauhan kotomaamme suloisella kamaralla?