Tekikö Ruotsi peruuttamattoman virheen, kun se päätti lakkauttaa asevelvollisuuden? HS:n erikoisartikkeli käy läpi, miten Ruotsi ajoi armeijansa alas ja kuinka se pyrkii nyt rakentamaan sen uudelleen. Yhteistyö Suomen kanssa on Ruotsille tärkeää, mutta millainen sotilasmahti olisi naapureiden yhteiset asevoimat.
Jussi Sippola HS, teksti
Ajatus oli kaunis. Ruotsissa ajateltiin, että sodat olisivat menneisyyttä. Ainakin sellaiset sodat, jotka uhkaisivat juuri ruotsalaisia, Ruotsin kamaralla.
Armeijaa voisi hyvin lähteä karsimaan.
Ja karsittavaahan oli.
Ruotsin maanpuolustus oli vielä hetki sitten mahtava. 1950-luvulla Ruotsi käytti asevoimiinsa suhteessa yhtä paljon rahaa kuin Yhdysvallat tai Neuvostoliitto. Ilmavoimat oli yksi maailman suurimmista. Ruotsi oli välttänyt sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan, mutta kolmatta se pelkäsi. Siksi Ruotsi varustautui.
Asevoimiin panostaminen jatkui, kunnes 1990-luvulla voitiin huokaista helpotuksesta: kylmä sota oli ohi ja muuri murtunut, ja edessä olisi kenties ikuisen rauhan aika.
Ruotsi alkoi riisua armeijaansa. Erään arvion mukaan Ruotsin armeijan vahvuudesta karsittiin vuosien aikana jopa 95 prosenttia. Prikaatien määrä laski 29:stä kahteen, asevelvollisuus lakkautettiin. Pienen armeijan kyvykkyydet suunnattiin ulkomaisiin kriisinhallintaoperaatioihin, ei oman maan puolustamiseen.
Sitten tuli kevät 2014. Venäjä valtasi Krimin niemimaan ja lietsoi sodan Itä-Ukrainaan. Ruotsissa tajuttiin, että sota voi alkaa Euroopassakin. Ja jos jokin valtio hyökkäisi Ruotsiin, maa ei pystyisi puolustamaan itseään.
Ruotsi ryhtyi rakentamaan kerran purkamaansa asevelvollisuusarmeijaa uudelleen.
Siihen menisi pitkään, mutta onneksi naapurissa oli Suomi.
OSA 1 RUOTSIN ARMEIJAN TUHO JA NOUSU
Näkyviä heräämisiä alkoi tapahtua 2010-luvun alussa.
Yksi niistä liittyi Arlandaan, Tukholman kansainväliseen lentoasemaan, joka nousi yhdeksi Ruotsin armeijan heikkouden symboliksi.
Joulukuussa 2012 entinen ruotsalainen ammattisotilas, kansanedustaja ja sotahistorioitsija muisteli aikaansa armeijassa.
Stellan Bojerud oli everstiluutnantti, jonka sota-ajan tehtävänä oli järjestää Arlandan lentokentän puolustus vuosina 1977–1986.
Bojerudin mukaan Arlandan puolustamiseen oli varattu noin kuuden pataljoonan verran miehiä (tuhansia sotilaita), 74 panssarivaunua, 24 haupitsia, kahdeksan kranaatinheitintä, 18 ilmatorjuntatykkiä.
Tämä joukko oli varattu vain Arlandan puolustamiseen 1970–1980-luvuilla. Vuonna 2012 Ruotsin asevoimat oli siinä jamassa, että vastaavan puolustuksen järjestämiseen olisi vaadittu koko maan armeijan vahvuus. Tai itse asiassa se ei olisi riittänyt, Bojerud sanoi.
Tammikuussa 2013 Ruotsin puolustusvoimien komentaja
Sverker Göransson sanoi, ettei Ruotsin puolustus kestäisi ilman ulkopuolista apua kuin viikon.
Ruotsin kieleen tuli uudissana enveckasförsvar, yhden viikon puolustus.
Sotilaat loppuivat kesken.
Ruotsin armeijan vahvuuden väheneminen käy hyvin ilmi, jos katsomme tilastoa, joka näyttää Ruotsin armeijan kouluttamien varusmiesten määrän vuosien varrella. Tilasto lähtee liikkeelle 1960-luvulta, jolloin Ruotsin liikekannallepanokyky oli noin 800 000 sotilasta.
Vielä 1990-luvulle asti armeijan suoritti Ruotsissa jopa 85 prosenttia miehistä. 2000-luvulla enää kymmenisen prosenttia.
Vuonna 2009 Ruotsi päätti jäädyttää asevelvollisuuden kokonaan ja siirtyä ammattiarmeijaan. Päätös sinetöitiin valtiopäivillä vuoden 2010 toukokuussa.
Myöhemmin tajuttiin, että se oli virhe.
Ruotsi palautti yleisen asevelvollisuuden vuonna 2017. Armeijasta tuli myös sukupuolineutraali, eli se koski sekä miehiä että naisia. Kutsuntakirjeet lähetettiin jälleen koko ikäluokalle, mutta armeijaan astui silti vain noin 4 000 alokasta vuodessa. Ensi vuonna luku nousee 8000:een.
Suomessa noin 23 000 alokasta astuu palvelukseen joka vuosi.
Ja Suomeen Ruotsi olikin kääntänyt katseensa jo aiemmin, heti vuonna 2014.
Ruotsi on tällä hetkellä historiallisen heikko, sanoo taloushistorian ja kansainvälisten suhteiden professori
Magnus Petersson Tukholman yliopistosta. Petersson on tutkinut pohjoismaista puolustusyhteistyötä pitkään, ja ennen professuuriaan hän työskenteli Ruotsin kokonaismaanpuolustuksen tutkimuslaitoksella (FOI).
Nyt kun hän ei enää edusta maan puolustusorganisaatioita, hän kertoo voivansa puhua vapaammin.
Senkin Petersson sanoo suoraan, että Ruotsin nykyistä asevelvollisuutta ei voi verrata Suomen vastaavaan.
”Meillä on joka vuosi satatuhatta 18-vuotiasta miestä ja naista, mutta armeija tarvitsee vain 8 000. Järjestelmä on käytännössä vapaaehtoisarmeija, mutta toki sillä on symbolinen merkityksensä, ja värväysjärjestelmänä se on tehokas.”
Peterssonin mukaan Ruotsin päätös riisua armeijansa perustui liian ruusuiseen kuvaan maailmasta.
”Lisäksi se perustui väärinymmärrykseen siitä, mikä armeija on. Jos armeija pystyy taistelemaan vain viikon, silloin on ymmärretty väärin, mikä sen olemus on”, Petersson sanoo.
Viime vuosina Ruotsi on kertonut suurista panostuksista armeijaan. Joulukuussa valtiopäivät hyväksyi linjauksen, jonka mukaan maan vuosittaiset puolustusmäärärahat nousevat 60 miljardista kruunusta (5,9 miljardia euroa) 89 miljardiin kruunuun (8,8 miljardia euroa) vuoteen 2025 mennessä.
Suomessa puolustusmenot ovat tänä vuonna noin 4,9 miljardia euroa. Vuotta aiemmin Suomen luku oli 3,1 miljardia, mutta tänä vuonna ja seuraavina summaa nostaa uusien hävittäjien hankinta.
Ruotsi aikoo kasvattaa puolustusbudjettia noin 40 prosenttia. Käytännössä Ruotsi haluaa tuplata armeijansa koon, kiteyttää professori Petersson. Kahdesta prikaatista neljään. Vuonna 2030 asevoimien vahvuus sotilaineen, upseereineen ja kodinturvajoukkoineen pitäisi olla noin 100 000.
Suurin panostus sitten 1950-luvun, kuvaili puolustusministeri
Peter Hultqvist.
Ruotsin puolustuksen tavoitteena on, että armeija pystyisi jatkossa puolustamaan maata yksin kolmen kuukauden ajan.
”Se on jo kohtuullinen kunnianhimo armeijalle. Jos sitä kunnianhimoa ei ole, armeijasta voi yhtä hyvin luopua”, Petersson sanoo.
Mutta kun armeija on kerran riisuttu, sen rakentaminen uudelleen on raskas prosessi.
Näin kuvailee suomalainen sotilas, majuri
Oscar Lassenius, joka on päässyt seuraamaan näköalapaikalta Ruotsin armeijan henkilöstön suhtautumista maan armeijaan ja sen muutoksiin.
Lassenius sai viime vuonna päätökseen yleisesikuntaupseerin opintonsa Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa. Opinnäytteessään hän tutki Suomen ja Ruotsin strategista kulttuuria kylmän sodan päättymisen jälkeen.
Lassenius valmistui samalla yleisesikuntaupseeriksi myös Suomen maanpuolustuskorkeakoulusta, jossa hän oli jo aiemmin suorittanut sotatieteen maisterin tutkinnon.
”Kyllä ruotsalaisen upseeriston keskuudessa oli yleinen mielipide, että liian pitkälle mentiin. Liian raa’asti ajettiin puolustuskyky alas”, hän sanoo.
”Toki oli monenlaisia mielipiteitä, ja toisaalta jotkut kiittelivät ammattiarmeijaa siitä, että sai toimia saman henkilöstön kanssa jatkuvasti.”
Se on selvää, että puolustusvoimien uudelleenrakentaminen on raskas ja vaikea prosessi, joka vie vuosia.
Virheenä armeijan alasajoa pitää myös Suomen ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija
Charly Salonius-Pasternak. Hän uskoo, että maailmasta ei löydy toista valtiota, joka olisi ajanut toisen maailmansodan jälkeen puolustuskykynsä vapaaehtoisesti alas samoin kuin Ruotsi.
Salonius-Pasternakin mukaan armeijan uudelleenrakennus on vaikeaa myös psykologisesti. Ruotsissa on ehtinyt kasvaa sukupolvi, joka on menettänyt kosketuksensa armeijaan.
”Ruotsissa on paljon ihmisiä, joille asevoimat tuntuvat kaukaisilta. Yhteiskuntaan on syntynyt ajatus, että puolustuksen hoitaa joku muu. Kansallisen tahtotilan luominen uudelleen on vaikeaa”, Salonius-Pasternak sanoo.
On rakennettava uudelleen sekä konkreettinen puolustus että ajatus siitä, että maata pitäisi puolustaa itse.
”Se katoaa hämmentävän nopeasti. Kun olin Tukholmassa ja juttelin oman ikäisteni ja nuorempien kanssa, monilla ei ollut mitään kosketusta armeijaan.”
Sekä Salonius-Pasternak että Lassenius kuitenkin uskovat, että Ruotsi pystyy armeijan uudelleenrakentamiseen. Lassenius esimerkiksi uskoo, että maasta löytyy riittävästi halukkaita, jotta vuodessa voidaan kouluttaa 8000 uutta varusmiestä.
Huolta herättää kuitenkin muun muassa ammattiupseerien tilanne. Lasseniuksen mukaan armeijan vahvuuden kasvattaminen saattaa tietää ammattiupseerien siirtoja maan muille alueille. Suostuvatko upseerit siihen?
”Siinä on monta ulottuvuutta. Samalla kun henkilöstön määrää kasvatetaan, henkilöstön kustannuksia pyritään pitämään alhaalla, eli palkkatasoa ei voi nostaa. Puolustusvoimien pitää kuitenkin kilpailla osaavasta henkilöstöstä muidenkin alojen kanssa.”
Ruotsin puolustusvoimat tarjosi aiemmin työpaikkoja lähes kaikkialla maassa. Vuosien aikana asevoimien yksiköt ovat huvenneet kartalta.
Oleellisessa osassa Ruotsin armeijan tulevaisuuden vahvuutta on yhteistyö Suomen kanssa. Se näkyi myös opinnoissa Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa, Lassenius kuvaa.
”Opetuksessa mietittiin erilaisia skenaariosuunnitelmia siitä, miten Ruotsi sitten tulee puolustamaan aluetta yhdessä Suomen kanssa. Se oli koko ajan mukana, ja sitä ajetaan selkeästi järjestelmään sekä Ruotsissa että Suomessa.”
Ennen Ruotsissa ajateltiin, että Suomen armeijan toiminta kriisitilanteessa palveli käytännössä aina Ruotsia. Nyt ajattelu on kääntynyt niin, että kriisitilanteita pohditaan yhdessä, Lassenius kuvaa.
”Se muistuttaa ajattelua kylmän sodan ajalta.”
Suomen ja Ruotsin yhteistyö on molemmille maille erityisen tärkeää. Mutta tärkeämpää se on tällä hetkellä Ruotsille, sanoo professori Petersson.
”Erityisesti nyt, kun Ruotsi on heikko, on tärkeää, että Suomi on Ruotsin ja Venäjän välissä. Toki se on ollut tärkeää 500 vuotta, mutta nyt Suomen ja Ruotsin välinen yhteistyö on tärkeämpää kuin koskaan”, hän sanoo.
Suomen ja Ruotsin yhteistyö alkoi tiivistyä vuosina 2014–2015. Tuolloin alkoi ennennäkemätön yhteydenpito Ruotsin ja Suomen puolustusministerien välillä.
OSA 2 NAAPUREIDEN TAPAAMISET
Kun Venäjä valtasi Krimin niemimaan Ukrainalta helmikuussa 2014, kaikki kävi nopeasti. Krimin hallintorakennukset miehitettiin noin neljässä vuorokaudessa.
Suomessa ja Ruotsissa tehtiin nopeasti sama johtopäätös. Puolustusta oli vahvistettava. Vain runsaat kaksi kuukautta Krimin valtauksen jälkeen Suomi ja Ruotsi tekivät suunnitelman puolustusyhteistyön nopeasta kehittämisestä.
Myöhemmin sekä Suomi että Ruotsi allekirjoittivat kahdenvälisiä puolustuksellisia yhteisasiakirjoja myös muiden kanssa – sekä yhdessä että erikseen: Yhdysvaltojen, Britannian, Viron, Ranskan, Norjan, Naton.
Nyt Ruotsi ja Suomi myös lupailevat toisilleen apua kriisin tai sodan kaltaisessa tilanteessa. Kalustoja ja toimenpiteitä on yhdenmukaistettu, yhdessä harjoitellaan säännöllisesti.
Ja puolustusministerit tapaavat toisiaan jatkuvasti. Vilkastunut yhteydenpito Suomen ja Ruotsin välillä näkyy hyvin puolustusministerien kahdenvälisten tapaamisten määrissä.
Tapaamiset kiihtyivät vuoden 2014 jälkeen. Puolustusministeriön listauksessa ei kuitenkaan edes ole kaikkia tapaamisia. Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin ja Suomen entisen puolustusministerin
Jussi Niinistön kerrotaan tavanneen toisensa viiden vuoden aikana ainakin 50 kertaa.
Hultqvistin ja Niinistön suhdetta on kuvattu jopa ystävyydeksi.
Ruotsi ja Suomi ovatkin lähentyneet toisiaan niin paljon, että jonkinlaiseksi liitoksi sitäkin voisi kohta kutsua. Maat ovat sopineet voivansa auttaa toisiaan kriisitilanteessa, ja viime vuonna Ruotsissa hyväksyttiin päätös, jonka mukaan Ruotsi voi jatkossa antaa Suomelle sotilaallista tukea ilman maan valtiopäivien hyväksyntää. Konkreettisesti yhteistyö tarkoittaa yhdessä harjoittelua, yhteisten operaatioiden suunnittelua ja kaluston käyttöä molempien maiden alueilla.
Esimerkiksi vuonna 2019 noin 1 500 suomalaisen asevelvollisen joukko matkusti Ruotsiin Northern Wind -harjoitukseen. Siinä suomalaiset sotilaat taistelivat osana ruotsalaista prikaatia. Ruotsi puolestaan on korvamerkinnyt yhden tulevista prikaateistaan taistelemaan suomalaisten kanssa Suomen maaperällä.
Yhteistyö on syvää, mutta sodan kaltaisessa tilanteessa yhteistyö ei kuitenkaan olisi automaatio. Se vaatisi aina parlamentin äänestyksen.
Suomi ja Ruotsi eivät ole puolustusliitossa, ainakaan vielä.
Se on tärkeää muistaa, sillä tällaisia ystävällismielisiä sopimuksia on Suomen ja Ruotsin välillä ollut ennenkin.
Suomi ja Ruotsi tekevät yhteistyötä ja ovat läheisempiä kuin koskaan, mutta maat eivät ole tehneet sopimusta, joka velvoittaisi niitä puolustamaan toisiaan.
Ja tähän liittyy professori Peterssonin mukaan asia, jonka ”kaikki tietävät, mutta josta kukaan ei virallisesti puhu”.
Suomi ja Ruotsi suunnittelivat puolustavansa molempien maiden alueita yhdessä myös ennen toista maailmansotaa. Mutta kun talvisota syttyi, Ruotsin valtio ei tullutkaan apuun. Se jättäytyi sodan osapuolien ulkopuolelle.
”Silloin oli suunnitelmia, mutta kun sota syttyi, niitä ei toteutettu. Tällainen voi vaikuttaa luottamukseen maiden välillä yhä”, Petersson sanoo.
Mutta vaikka Ruotsi ei virallisesti valtiona auttanut Suomea, todellisuudessa Ruotsista tuli Suomelle paljon apua: 9000 vapaaehtoista sotilasta, hävittäjiä, pommikoneita, huoltoa.
”Ruotsi auttoi, vaikka oli silloin vielä heikko. Panostukset asevoimiin tulivat vasta myöhemmin”, Petersson sanoo.
OSA 3 SUOMEN JA RUOTSIN YHTEISARMEIJA
Millainen sotilaallinen mahti Suomi ja Ruotsi sitten olisivat yhdessä?
Merkittävä, sanovat sekä professori Petersson että johtava tutkija Salonius-Pasternak.
”Suomi ja Ruotsi yhdessä muodostavat sellaisen voiman, että mahdollinen hyökkääjä saa todella ajatella, ettei kannata tehdä mitään tyhmää”, sanoo Petersson.
”Mutta on tärkeää muistaa, että Suomi ja Ruotsi hoitavat puolustustaan yhdessä muiden kanssa. Itämeren alueella maat koordinoivat puolustuksensa Norjan ja Naton kanssa. Lisäksi olemme samassa joukkueessa Yhdysvaltojen kanssa. Se on tärkein yksittäinen signaali”, Petersson jatkaa.
Suomi ja Ruotsi yhdessä olisivat Itämeren alueen sotilasmahti, sanoo Salonius-Pasternak.
”Oikeasti merkittävä.”
Suomella on isot maavoimat ja valtava reservi, joita Ruotsilla ei ole. Ruotsilla taas on esimerkiksi sukellusveneitä, joita Suomella ei ole.
Voima kasvaa lisäksi Suomen tulevan hävittäjähankinnan jälkeen. Ja hävittäjiä Suomelle kauppaa myös Ruotsi. Ruotsin ilmavoimien esikuntapäällikkö
Anders Persson kuvailikin, että jos Suomi valitsisi Ruotsin hävittäjät, mailla voisi käytännössä olla yhteiset ilmavoimat.
”Jos Suomi sattuisi valitsemaan Ruotsin hävittäjät, se voi edesauttaa yhteistyötä. Ruotsalaiset siitä toki pitäisivät, mutta Suomi näkee yhteistyön ja hävittäjähankinnan selkeästi erillisenä. Mutta joka tapauksessa Suomella ja Ruotsilla tulisi olemaan enemmän hävittäjiä kuin muilla lähialueen mailla yhteensä, poislukien Venäjä”, Salonius-Pasternak sanoo.
Ja Venäjä onkin molemmille maille suurin uhka, vaikka sitä ei virallisissa papereissa mainitakaan. Venäjän arvaamattomuus on nähty viime aikoinakin. Viime kuussa Venäjä ryhmitti jopa 100 000 sotilasta Ukrainan rajoille ja miehitetylle Krimille. Myöhemmin ainakin pääosa joukoista vedettiin takaisin.
Selvää on sekin, että vaikka Suomi ja Ruotsi muodostaisivat yhteiset asevoimat, sillä ei olisi lukujen valossa kovin paljon toivoa Venäjän asevoimia vastaan.
Se käy hyvin ilmi, kun tutkii armeijoiden vahvuuksia paperilla. Toisaalta Suomi ja Ruotsi ovat yhdessä niin vahvoja, että voimankäytön kynnys maita vastaan on korkealla.
Silti, kun asevoimia vertaa, puhtaat luvut ovat hyytäviä. Onneksi ne eivät ole koko totuus yksittäisten asevoimien kyvystä vastata vihamieliseen aggressioon.
Alla olevassa grafiikassa vertaillaan Suomen, Ruotsin ja Venäjän asevoimia. Venäjän asevoimat ovat niin suuret, että niiden luvut esitetään eri muodossa kuin Suomen ja Ruotsin.
Taisteluhelikoptereita Venäjällä 400
Ilmarynnäkködivisioonia 1
(PUOLUSTUSVOIMAT, SOTILASTIEDUSTELU, JULKINEN KATSAUS 2021)
Armeijoiden vahvuuksien vertailu paljastaa, että pienten valtioiden on tehtävä yhteistyötä. Ja sekä Suomi että Ruotsi ovat tiivistäneet yhteistyötään myös sellaisen sotilasmahdin kanssa, jolle Venäjänkin armeijan luvut kalpenevat.
Petersson kiteyttää kuvion: ”Kaikista syvintä yhteistyötä Ruotsi tekee Suomen kanssa, mutta tärkein kumppani on Yhdysvallat. Vain Yhdysvallat voi taata Suomen, Ruotsin ja Euroopan turvallisuuden.”
Ja vaikka tällä haavaa Ruotsin voi katsoa hyötyvän Suomen kanssa tehtävästä yhteistyöstä Suomea enemmän, Suomi-yhteistyön voi nähdä myös riskiksi Ruotsille.
Suomelle yhteistyö Ruotsin kanssa on askel länteen, Ruotsille se on askel itään. Ajatukset näiden askelten takana eivät ole kauniita, mutta ehkä ne ovat välttämättömiä.
www.forsvarsmakten.se
