Suomen ja Viron välinen sähköyhteys on poikki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lsoviha
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Onpa aika hauska yhteensattuma, että vuodesta 2022 alkaa tulosta tulla.

Selvästihän tässä informaatio-operaatiota nyt tehdään, ja tiedotusvälineet ovat nielaisseet syötin sellaisenaan. Eli isoilla klikkiotsikoilla kyseenalaistetaan viranomaisten toimintaa ja tuodaan esille, kuinka nyt miehistön ihmisoikeuksia loukataan.
Rikollinen toiminta ( jo sellaisesta epäily) rajoittaa yksilön käytössä olevia ihmisoikeuksia, muutoinhan ei esim. saisi ketään vankilaan laittaa. Kun ja jos kyseessä on epäily valtiotason rikoksista voidaan yliviivata lisää oikeuksia. Siis jonkun järjen mukaan 20 henkilön on oikeus aiheuttaa 6-8 miljoonalle peruuttamatonta vahinkoa? ( Suomen ja Viron asukkaat). ? No puolustuksen tehtävähän on luoda perusteltu epäilys tekoa kohtaan, joten työtähan se vain on.
 
Sanotaan juristista mitä sanotaan, niin esitys näyttää toimivan. Yhä enemmän somessa näkyy tuttujen periaatteessa fiksujen ihmisten kääntyneen sille kannalle, että Suomella ei ole asiassa mitään oikeuksia suhteessa Eagle S-alukseen ja kyseessä onkin viranomaisvetoinen merirosvous. Yllättävän moni on suorastaan innokkaan halukas uskomaan minkä tahansa väitteen, jossa viranomaisen kerrotaan tehneen virheen. Ja asiahan nähdään aina niin kuin sen halutaan olevan.
Sehän tuo kaava on yleisemminkin. Kun joku asia saadaan merkittyä esim. ihmisoikeudeksi, sen jälkeen kansallisvaltioilla tai niiden äänestäjillä ei pitäisi olla asian suhteen mitään päätäntä/harkintavaltaa vaan oikeus koskee ihan ketä vaan ja valtioiden osaksi jää oikeuksien maksaminen erimaalaisille ihmisille. Onko johonkin rahaa vai ei on ihan samantekevää nillitystä. Poliitikot saavat hyveposeerata kun aina vaan enemmän asioita merkitään ihmisoikeuksiksi. Jos joku asia menee päin seiniä nostetaan vaan kädet ylös ettei voida tehdä mitään kun kansainväliset sopimukset. Mitä useammat asiat saadaan lyötyä lukkoon näihiin EU/YK/tms sopimuksiin, sitä vähemmän äänestämisellä on merkitystä kun omassa maassa ei millekään voi tehdä mitään.

Mitä järkeä on tehdä sellaisia sopimuksia joka estää yhteiskuntaa toimimasta oman maan kannalta järkevästi erilaisissa tilanteissa?
 
Viimeksi muokattu:

Tämä. Ja tälläkin palstalla se on nähty, miten ollaan "huolissaan" viranomaisten toiminnasta, heti kun ryssän agentti heittää sellaisen koukun veteen. Hyvin saa saalista. Ihan menee pelikirjan mukaan.
 
Hesarissa juttu apuun tulleesta ruotsalaisaluksesta.

Belos on erikoistunut sukellusveneiden pelastustehtäviin. Alus on noin 105 metriä pitkä ja 18 metriä leveä. Beloksen uppouma on 6 159 tonnia. Sillä on noin 40 hengen miehistö.

Suomessa ei ole Beloksen tyyppistä pelastusalusta, koska Suomen merivoimilla ei ole enää sukellusveneitä. Ruotsin merivoimien viisi sukellusvenettä kuuluvat Beloksen tapaan maan merivoimien ensimmäiseen sukellusvenelaivueeseen. Ruotsalaisten sukellusveneiden kuten myös Belosin kotitukikohta on Karlskronassa.

Belosissa on monipuolinen varustus sekä vedenalaisiin pelastustehtäviin että vedenalaiseen tutkimustyöhön. Aluksen varustukseen kuuluu muun muassa helikopterikenttä, vedenalaisia robotteja ja sukeltajien painekammio.

Belosissa on myös niin sanottu dynaaminen paikannus eli se pystyy säilyttämään asemansa merenpohjan suhteen paikkatiedon ja potkuriensa avulla ilman ankkuria.

Belos muodostaa yhdessä veden alla toimivan URF-aluksen kanssa Ruotsin sukellusveneiden pelastusjärjestelmän. URF tulee sanasta ubåtsräddningsfarkost eli sukellusveneenpelastusalus.

URF on Belosin mukana kulkeva alus, jonka tehtävänä on pelastaa uponneen sukellusveneen miehistö.

URF telakoituu pohjaan uponneeseen sukellusveneeseen. Uponneen veneen miehistö siirtyy URF-pelastusalukseen, joka kuljettaa miehistön Belosille. URF voidaan liittää suoraan Belosin painekammioon.

Menetelmä on edistyksellinen. Ruotsilla onkin sopimus useiden maiden kanssa siitä, että URF auttaa niitä pelastustoimissa tarvittaessa. URF voidaan myös kuljettaa ilmateitse tai hinaamalla onnettomuuspaikalle.
 
Sehän tuo kaava on yleisemminkin. Kun joku asia saadaan merkittyä esim. ihmisoikeudeksi, sen jälkeen kansallisvaltioilla tai niiden äänestäjillä ei pitäisi olla asian suhteen mitään päätäntä/harkintavaltaa vaan oikeus koskee ihan ketä vaan ja valtioiden osaksi jää oikeuksien maksaminen erimaalaisille ihmisille. Onko johonkin rahaa vai ei on ihan samantekevää nillitystä. Poliitikot saavat hyveposeerata kun aina vaan enemmän asioita merkitään ihmisoikeuksiksi. Jos joku asia menee päin seiniä nostetaan vaan kädet ylös ettei voida tehdä mitään kun kansainväliset sopimukset. Mitä useammat asiat saadaan lyötyä lukkoon näihiin EU/YK/tms sopimuksiin, sitä vähemmän äänestämisellä on merkitystä kun omassa maassa ei millekään voi tehdä mitään.

Mitä järkeä on tehdä sellaisia sopimuksia joka estää yhteiskuntaa toimimasta oman maan kannalta järkevästi erilaisissa tilanteissa?
Niinhän se tänä päivänä näyttää olevan, että jokaisen pitäisi voida sivuuttaa mikä tahansa asia omalla päätöksellä ja fiilispohjalta. Tai toisaalta sananvapaus yritetään kääntää asiaksi, jossa yksilöllä ei ole enää mitään vastuuta omista puheistaan. Kenen tahansa pitäisi saada sanoa kenestä tahansa mitä ja missä tahansa ilman että edes löyhkääviin emävaleisiin saisi puuttua. Ja jos puututaan, niin alkaa hirveä ulina jostain ajatusrikoksista. Toisaalta on myös niin, että pelkkien väittämien edessä lamaannutaan räksyttämään siitä että joku on taas väittänyt jotain. Mitä sitten vaikka sanookin, ei ne puheet nytkään ole estäneet viranomaista toimimasta. Joku viisas on joskus lausunut ettei pidä provosoitua vaikka miten provosoidaan. Katse kannattaa pitää pelissä ja miettiä myös isoa kuvaa ennen kuin toimii.

Jotenkin ajatukset ovat vähän joka puolella menneet minäminä-asetuksille ja on tultu sokeiksi sille mitä taustalla tapahtuu. Koko järjestelmää yritetään ulkopuolelta rapauttaa ja molemmin puolin rintamalinjaa innokkaimmat huutavat suu vaahdossa mukana, kun kuvittelevat että itse hyötyvät siitä. Some on nostanut vaikuttamisen mahdollisuudet ihan uusiin sfääreihin ja venäläiset osaavat taitavasti näitä tunteella eläviä ja kokonaisuudelle sokeita tahoja hyödyntää. Ihmettelen että niin moni lähtee vieläkin leikkiin mukaan, vaikka sama murhe on ollut ilonamme jo vuosikaudet. Vauhti tuntuu pikemminkin kiihtyvän, kuin hiipuvan.
 
Sehän tuo kaava on yleisemminkin. Kun joku asia saadaan merkittyä esim. ihmisoikeudeksi, sen jälkeen kansallisvaltioilla tai niiden äänestäjillä ei pitäisi olla asian suhteen mitään päätäntä/harkintavaltaa vaan oikeus koskee ihan ketä vaan ja valtioiden osaksi jää oikeuksien maksaminen erimaalaisille ihmisille. Onko johonkin rahaa vai ei on ihan samantekevää nillitystä. Poliitikot saavat hyveposeerata kun aina vaan enemmän asioita merkitään ihmisoikeuksiksi. Jos joku asia menee päin seiniä nostetaan vaan kädet ylös ettei voida tehdä mitään kun kansainväliset sopimukset. Mitä useammat asiat saadaan lyötyä lukkoon näihiin EU/YK/tms sopimuksiin, sitä vähemmän äänestämisellä on merkitystä kun omassa maassa ei millekään voi tehdä mitään.

Mitä järkeä on tehdä sellaisia sopimuksia joka estää yhteiskuntaa toimimasta oman maan kannalta järkevästi erilaisissa tilanteissa?
Ihmisen länsimainen versio, varsinkin pohjoismainen nännistis-lellistinen lapsesta asti paapottu ja suojeltu alalaji, ei millään meinaa ymmärtää milloin on kyse eloonjäämiskamppailusta ja milloin on varaa pohtia asioita tasavertaisuuden, neutraaliuden yms luksuksen kannalta. Onko lapsenraiskaajalla ihmisoikeudet? Miksei muka kuolemanrangaistusta? Miksei rikollisia karkoitettaisi, ihan sama vaikka kotimaassaan kidutettaisiin hengiltä? Pitääkö terroristien saada lawyer ja puhelinsoitto sekä juustoleipiä? Hyvä motto on että kun rajan yli mennään ja kyse on valtioon ja kansaan kohdistuvista sotatoimista, säännöt ovat paperia. Jos jonkun muuntamon luota löytyy vasili murtovehkeiden ja räjähteiden kanssa, pitääkö sille lukea oikeudet ja pyytää kauniisti kertomaan millä asioilla? Ei, vaan viedä kellariin ja kiskoa hampaita kunnes kertoo kaiken, minkä jälkeen nappi otsaan ja ruumis suohon. Saman se tekisi meille.

Kaikille pöyristyjille ja merimiesten kohtalosta huolestuneille voi esittää kysymyksen: tapetaanko sinun lapsesi vai jonkun toisen? Vieläkö tasavertaisuus ja säännöt on ylin ohjenuora, vai syttyykö jossain lamppu?

Ukrainalaisena kannattaisin ennen näkemätöntä pommi-iskujen sarjaa Moskovan ruuhkametroon kunnes Mariupol on kostettu. Suomalaisena hukuttaisin Pietarin vereen ja paskaan ennen kuin yhdenkään meistä tarvitsee haudata yhtäkään "hybridiooeraation" uhria. Ryssän ymmärtäjät ovat ryssän mahdollistajia ja apureita.

"If you tolerate this, then your children will be next."
 
Ihmisen länsimainen versio, varsinkin pohjoismainen nännistis-lellistinen lapsesta asti paapottu ja suojeltu alalaji, ei millään meinaa ymmärtää milloin on kyse eloonjäämiskamppailusta ja milloin on varaa pohtia asioita tasavertaisuuden, neutraaliuden yms luksuksen kannalta.

"If you tolerate this, then your children will be next."

2. maailmansodasta niin pitkä aika että sen kokeneita alkaa olla harvassa. Jos ei ole omaa kokemusta muusta kuin rauhan ajasta eikä halua lukea millaisia asioita ennen historiassa on tapahtunut voi ajatella että nykytila on joku itsestäänselvyys joka pysyy samanlaisena tehdään sen eteen jotain taikka ei. Ja lännessä moni tuntuu ajattelevan että kaikki ihmiset ovat samanlaisia ja tulevat hyvin kaikkien kanssa toimeen, joten ihan kaikkia ihmisiä voidaan sekoitella miten vaan halutaan ja lopputulos on aina hyvä.

Nyt sitten muitakin kuin valtion medioita seuraamalla on mahdollista nähdä että monissa maissa ajatellaankin ihan toisella tavalla kuin Suomessa, eikä kaikkialla nähdä länsimaita tai valkoihoisia pelkästään positiivisessa valossa. Silti eniten näyttävän pelottavan että mitähän ne ulkomailla ajattelee jos ei suostuta kaikkiin niiden vaatimuksiin ja anneta riehua täysin mielivaltaisesti. Eivät ilmeisesti ymmärrä että siitä huonompiakin asioita on vielä paljon. Ja kaikki asiat eivät ratkea pelkällä sanomisella, virkavallasta kävellään yli jos raja ei tule vastaan jossain vaiheessa. Euroopasta löytyy esimerkkejä loputtomasti.
 
Sanotaan juristista mitä sanotaan, niin esitys näyttää toimivan. Yhä enemmän somessa näkyy tuttujen periaatteessa fiksujen ihmisten kääntyneen sille kannalle, että Suomella ei ole asiassa mitään oikeuksia suhteessa Eagle S-alukseen ja kyseessä onkin viranomaisvetoinen merirosvous. Yllättävän moni on suorastaan innokkaan halukas uskomaan minkä tahansa väitteen, jossa viranomaisen kerrotaan tehneen virheen. Ja asiahan nähdään aina niin kuin sen halutaan olevan.
Omituisia tuttuja sulla. Taidetaan viettää aikaa eri kuplissa.
 
Tässä keississä pistää välittömästi silmään "puolustuksen", eli ryssävaltion valikoiman henkilön esiintyminen, ja sen hahmon suunnitelmallisen heikko ulosanti.

Hybridi-iskun toteuttanut länsinaapuri, ei pelaa samoilla, länsimaalaisin oikeussäännöin, vaan hämmentää soppaa minkä ehtivät.

Tähän sopii mainiosti Ljunkan höpinät/horinat aiheesta ja jopa epä-neurotyypillisen käytösmallin ja jopa täyden ääliön esittäminen tarkoituksella medialle.

Media kysyy ja "asiantuntija"/"asiamies" latoo jotain hömppöö lonkalta, jolla pehmennetään julkikuvassa kokonaiskuvaa ja länsimaista oikeuskäsitettä, laukomalla aivan käsittämättämiä ja vetämällä sketsitason ilmeilyt vielä kansalaisille. Kieltämättä tämä näemmä uppoaa moniin.

En kannata tasan mitenkään sensuuria, tai yritä ajattaa ketään sivuraiteille ajatuksellani. Mutta eikö tämän individuaalin lainoppineen länkytys, ole tarkoituksellista ihan viimeisen päälle, jolla luodaan median seuraajille ajatusta seuraavasti:

-"Tällaisiako stunttijuristeja on koko oikeusjärjestelmä puolillaan, ja mitä järkeä tämän koko järjestelmän "puolivillaisen" puuhastelun rahoittamisessa verovaroin oikeen on?...

Ei näin... Saman tekevää nuo keskustelut Ljunkan, natiivikielen ulosanninhaasteista, jos olet asianajajaliiton-leimalla, kykenet hoitamaan homman myös Suomeksi.

Edit: typot puhelimella
 
Kyllähän tuossa tehokkaasti häivytetään ainakin sitä asiaa, että sabotaasioperaation taustalla on valtiollinen toimija. Nyt näyttää kuin viranomaisen pihdeissä olisikin onneton ressukka, joka hiukan amatöörimaisesti vain yrittää rimpuilla toimeksiantajalleen edes hiukan oikeutta.
 
Sanotaan juristista mitä sanotaan, niin esitys näyttää toimivan.
Toimii aika negatiivisesti. Ei tuolla voittoa tule.

Yhä enemmän somessa näkyy tuttujen periaatteessa fiksujen ihmisten kääntyneen sille kannalle, että Suomella ei ole asiassa mitään oikeuksia suhteessa Eagle S-alukseen ja kyseessä onkin viranomaisvetoinen merirosvous.
Ei mielestäni millään tavalla tule esille enemmistönä. Somessa voi toki huudella mitä vaan aika tyhjää, millä ei demokraattisesti vielä enemmistöä liikutella.

Yllättävän moni on suorastaan innokkaan halukas uskomaan minkä tahansa väitteen, jossa viranomaisen kerrotaan tehneen virheen.
Mitään yllättävää ei mielestäni ole näkyvissä. Kansalaisten enemmistö Suomessa luottaa viranomaisiin ja enemmistön päätöksillä tässä maassa aika hyvin edetään.

.
 
Kyllä kaverilla taustaa pitäisi olla

Hammarström Puhakka Partners on valittu Suomen parhaaksi asianajotoimistoksi meri- ja kuljetusoikeuden alalla World Finance Awards -äänestyksessä.
Praktiikasta vastaavat osakkaat Henrik Gahmberg, Nora Gahmberg, Matti Komonen ja Herman Ljungberg.
 
Tässä keississä pistää välittömästi silmään "puolustuksen", eli ryssävaltion valikoiman henkilön esiintyminen, ja sen hahmon suunnitelmallisen heikko ulosanti.

Hybridi-iskun toteuttanut länsinaapuri, ei pelaa samoilla, länsimaalaisin oikeussäännöin, vaan hämmentää soppaa minkä ehtivät.

Tähän sopii mainiosti Ljunkan höpinät/horinat aiheesta ja jopa epä-neurotyypillisen käytösmallin ja jopa täyden ääliön esittäminen tarkoituksella medialle.

Media kysyy ja "asiantuntija"/"asiamies" latoo jotain hömppöö lonkalta, jolla pehmennetään julkikuvassa kokonaiskuvaa ja länsimaista oikeuskäsitettä, laukomalla aivan käsittämättämiä ja vetämällä sketsitason ilmeilyt vielä kansalaisille. Kieltämättä tämä näemmä uppoaa moniin.

En kannata tasan mitenkään sensuuria, tai yritä ajattaa ketään sivuraiteille ajatuksellani. Mutta eikö tämän individuaalin lainoppineen länkytys, ole tarkoituksellista ihan viimeisen päälle, jolla luodaan median seuraajille ajatusta seuraavasti:

-"Tällaisiako stunttijuristeja on koko oikeusjärjestelmä puolillaan, ja mitä järkeä tämän koko järjestelmän "puolivillaisen" puuhastelun rahoittamisessa verovaroin oikeen on?...

Ei näin... Saman tekevää nuo keskustelut Ljunkan, natiivikielen ulosanninhaasteista, jos olet asianajajaliiton-leimalla, kykenet hoitamaan homman myös Suomeksi.

Edit: typot puhelimella
Joo, säälikortilla pelataan. Itsekin melkein aloin symppaamaan säälistä. Mutta vain melkein. Kannattaa aina pitää mielessä mikä ruma naama kaiken takana piileskelee.
 
Rysytelkkarin propagandalähetyksen antia aiheesta.

Siellähän se totuus lausuttiin eli Venäjän ikiaikainen pyrkimys merille. Tällä hetkellä varmistetaan Mustanmeren meriyhteyksiä ja satamia, seuraavassa vaiheessa varmistetaan Pietari Suuren avaama portti Eurooppaan eli Itämeri.

Venäläisten pyrkimys merille katkaisi myös itämerensuomalaisten kansojen yhteyden uralaisiin serkkuihin jo 1400-luvulla. Silloin Venäjä laajeni Vienanmerelle (Arkangel) ja siitä vielä Jäämerelle (Murmansk).
 
Viimeksi muokattu:
On monia maita joilla ei pääsyä merelle, Sveitsi, Itävalta, Unkari jne.. maita siinä vieressä Venäjällä on laaja rannikko jäämerellä, ja kaukoidässä. Ei siis joudu " Sveitsiksi " vaikka itämeri tulpattaisiin. Taas kummallista valitusta.:) :)
 
Joo, kyllä Venäjällä rantaviivaa piisaa. Jäämeren ranta on vain melko hyödytöntä kauppamerenkulun kannalta ja kaukoitä on kaukana pääkonttorista. Ukrainan sodan alkuun asti esimerkiksi Riika oli yksi Venäjän tärkeimmistä vientisatamista vaikka ei olekaan Venäjällä.
 
Back
Top