Suomen sisäinen turvallisuus

Huumeiden saatavuuden rajoittamista tehokkaampaa saattaa olla juurisyihin puuttuminen.

Eikö ole yhteenvetoa saatavilla?. En kyllä rupea kahden tunnin videota kuuntelemaan/katselemaan.
Itse siivoan, kokkaan, urheilen tai lataan panoksia kun kuuntelen podcasteja.
Eikä koko pätkää tarvitse kuunnella kerralla.
Yhteenveto ei oikein tekisi oikeutta tässä tapauksessa sillä tämä on jo yhteenveto.
 
Viimeksi muokattu:
Huumeiden saatavuuden rajoittamista tehokkaampaa saattaa olla juurisyihin puuttuminen.

Peruskysymys on aina, mihin ihminen ylipäänsä tarvitsee päihteitä, siis ihan mitä tahansa päihteitä. Eli aina on olemassa ideaalipohja, jossa tehokkain torjunta saataisiin aikaan. Tehokasta on esimerkiksi antaa kasvavalle lapselle lahjaksi hyvä itsetunto.

Saatavuus kuitenkin lisää käyttöä, eikä tätä ole kukaan pystynyt vielä muuksi osoittamaan.
 
Olisi esitettävä vakava kysymys, miksi juuri muutamana viimeisenä vuotena saatavuus on kasvanut niin valtavasti. Pienissä kaupungeissakin homma räjähti melkein silmille.

Mitä tapahtui? Eivät ne turvikset bisneksiin vielä tarttuneet. Jostain se alkoi vuotaa enemmän kuin koskaan. Miksi. Mistä?
 
Pienissä kaupungeissakin homma räjähti melkein silmille.

Joo, sen näkee kyllä jo näillä kämäisilläkin peräkylillä. Volyymissa riittää ja touhu on lähes avointa. Tarkoitan jakotapahtumia, joita ei viitsitä enää edes piilotella. Muutos on hirmuinen.

Mutta arvaappa syntyykö minkäänlaista keskustelua edes...eipä juuri, vaikka niin luulisi. Muutama viikko sitten oli paikallislehdessä sivuntäyteinen juttu siitä, kun talkooympäristösiivouksen yhteydessä oli löytynyt tyhjä nuuskarasia...voi kiesus. Junalavita, minä mietin, eikö tosiaan löydy enää jumalattomampaa löytöä....miksi lehdessä ei kirjoiteta niistä tyhjistä ruiskuista satamassa, joita löytyy jatkuvasti? Tai nappikaupasta koulukadulla? MH?

Sipilä julisti nikotiininvastaisen taistelun ja asetti vuosimäärän päätylaudaksi. Tai pohditaan, voiko market myydä nelitolppaista...tämä kaikki samaan aikaan, kun reippaita aineita myydään lähes avoimesti..

Hyvä saatavuus ja kohtuullinen hinta luovat myös kysyntää, se on markkinatalouden yksi kulmakivistä.
 
Peruskysymys on aina, mihin ihminen ylipäänsä tarvitsee päihteitä, siis ihan mitä tahansa päihteitä.

Päihteiden käyttö lähtee liikkeelle, kun nykyinen tiedostettu realiteetti masentaa tahi siinä on jotain muuta vikaa mihin täytyy saada jotain piristettä aikaan. Kun kansalaisilla alkaa mennä heikosti niin päihteiden käyttö alkaa. Monesti päihteiden käyttöä luonnehditaan kehityskulun erääksi virstanpylvääksi ja sitä se onkin, mutta tosin negatiivisessa mielessä kun katsoo pelkästään Isä Alkoholin haittavaikutuksia. Historiallisessa mielessä päihteiden käyttö pitää sallia tietyssä mielessä, että kaleeriorjan rooli maittaa jatkossakin, mutta tätä käyttöä pitää tarkasti valvoa koska muutoin airot eivät viuhu toivottuun malliin ainakin mitä aikansa hallitsijoiden näkövinkkelistä voisi päätellä. Alkoholin käyttöä ei edes kannata kieltää, koska ihmiset hakeutuvat liemen pariin tavalla tai toisella, mutta sekä sairaudenhoito-ja lääkepisnestä edustavat korporaatiot eivät tätä toivo koska muutoin liikevaihto alkaisi tippumaan huomattavasti, kun ei enää palvelut ja tuotteet menisi entiseen tapaan kaupaksi. Sehän olisi aivan huutava vääryys jos ihmiset olisivat oikeasti terveitä eikä sairaita.

Jos ajattelee kuinka halpaa ruoho ja yms jatkeet esim hasis ovat kolmannen mooilman valtioissa niin ei sitä kannata kuin ostaa pari sataa kirjettä ja sulloa tavaraa minigrip-pusseissa kansainvälisessä postissa Suomeen. Jos ja kun huumehurtat nappaavat jopa 10% koko pinosta kirjeistä niin kyllä se kattaa helposti diilaamisen kulut Suomessa ja jää paljon fyrkkaa sullottavaksi lähimetsään. Ei tuo mitään rakettitiedettä ole etenkin kun Alibabat ja Amazonit puskevat postien lajittelukeskukset täyteen postia niin koko homma on kiinni volyymeistä. Ei Postia tahi muutakaan logistiikkakeskusta voi pistää polvilleen jokin komissaario Palmun neronväläyksen ansiosta, että nyt käydään joka sopukka varastosta läpi tiheällä kammalla. Korkeintaan validoivat että "juu, meillä on tosiaan ongelma käsillä", ottavat löydetyt huumeet takavarikkoon ja sitten parin päivän päästä on sama saldo huumeita hyllyillä. Se on ehkä vain parempi jättää ne sinne hyllyillä ettei joku Aarnio2 käy takavarikkolla käsittelemässä huumeita jollakin talkilla.
 
Liittyiskö yleistyminen jollain tapaa someen.

Jos tavaraa on jaossa, sitä ei ole saatu pois.

Pitäisikö kysyä Aarniolta?

Kyllä hän tietää, että jos ei alamaailman tietolähteitä ole, homma on vaikeata. Siinä hän on varmasti ihan oikeassa, mutta ilmeisesti keksi tavan sekä hallita bisnestä tehokkaasti että ottaa omansa pois päältä ja on ollut tuomiolla siitä.
 
Joo, sen näkee kyllä jo näillä kämäisilläkin peräkylillä. Volyymissa riittää ja touhu on lähes avointa. Tarkoitan jakotapahtumia, joita ei viitsitä enää edes piilotella. Muutos on hirmuinen.

Mutta arvaappa syntyykö minkäänlaista keskustelua edes...eipä juuri, vaikka niin luulisi. Muutama viikko sitten oli paikallislehdessä sivuntäyteinen juttu siitä, kun talkooympäristösiivouksen yhteydessä oli löytynyt tyhjä nuuskarasia...voi kiesus. Junalavita, minä mietin, eikö tosiaan löydy enää jumalattomampaa löytöä....miksi lehdessä ei kirjoiteta niistä tyhjistä ruiskuista satamassa, joita löytyy jatkuvasti? Tai nappikaupasta koulukadulla? MH?

Sipilä julisti nikotiininvastaisen taistelun ja asetti vuosimäärän päätylaudaksi. Tai pohditaan, voiko market myydä nelitolppaista...tämä kaikki samaan aikaan, kun reippaita aineita myydään lähes avoimesti..

Hyvä saatavuus ja kohtuullinen hinta luovat myös kysyntää, se on markkinatalouden yksi kulmakivistä.

Niinpä. Lehdet ovat järkyttyneet nuuskasta ja tupakkaa saa ostaa ihan laillisesti, mutta EU on kieltänyt nuuskan tupakkayhtiöiden lobbauksesta.
 
Olisi esitettävä vakava kysymys, miksi juuri muutamana viimeisenä vuotena saatavuus on kasvanut niin valtavasti. Pienissä kaupungeissakin homma räjähti melkein silmille.

Mitä tapahtui? Eivät ne turvikset bisneksiin vielä tarttuneet. Jostain se alkoi vuotaa enemmän kuin koskaan. Miksi. Mistä?

Netflix on täynnä sarjoja joissa huumeiden käyttöä ja huumebisnestä glorifioidaan tai ainakin normalisoidaan, viihdemaailma haluaa kaikki muutkin mukaan omaan elämäntyyliinsä.
 
Peruskysymys on aina, mihin ihminen ylipäänsä tarvitsee päihteitä, siis ihan mitä tahansa päihteitä. Eli aina on olemassa ideaalipohja, jossa tehokkain torjunta saataisiin aikaan. Tehokasta on esimerkiksi antaa kasvavalle lapselle lahjaksi hyvä itsetunto.

Saatavuus kuitenkin lisää käyttöä, eikä tätä ole kukaan pystynyt vielä muuksi osoittamaan.

Kovien huumeiden riskit ovat kaikkien tiedossa, kyseessä on silloin usein itsetuhoinen käyttäytyminen, osa taas on niin tyhmiä että kuvittelee hallitsevansa viihdekäytön.
 
Netflix on täynnä saarjoja joissa huumeiden käyttöä ja huumebisnestä glorifioidaan tai ainakin normalisoidaan, viihdemaailma haluaa kaikki muutkin mukaan omaan elämäntyyliinsä.

Sellainen vaikuttaa huonolla tavalla asenteisiin, mutta se ei sinällään levitä konkreettisesti aineita ympäri maata. Jotain muuta tässä on.
 
Kovien huumeiden riskit ovat kaikkien tiedossa, kyseessä on silloin usein itsetuhoinen käyttäytyminen, osa taas on niin tyhmiä että kuvittelee hallitsevansa viihdekäytön.

Ei siinä ns. viihdekäyttö ole tarkoitusperänä vaan vintti niin pimeäksi kuin olla ja voi että unohtuu maailman surut ja murheet, ja jos vielä onnekkaasti niin lähtee henki. Tämä elämäntyyli on jo pitkään ollut tapetilla Jenkeissä "valkoisen roskasakin" toimesta, vaikka musta demografia harrastaakin sitä myös omalla tyylillään. Loui Theroux'lla on tästä viime aikaisesta opiaattiepidemiasta dokkari Areenalla, aina kun on luullut että pohja on löytynyt niin uutta enkkaa laitetaan kehiin. Suomessakin tulee pienrikollisuus kukoistamaan ihan muutaman vuoden sisällä ja erittäin itsetuhoinen käyttäytyminen samoin.

Nämä ongelmat ovat suhteellisen hyvin tiedossa, mutta jopa näissä mpnetin karkeloissa mietitään miten saadaan parempaa soldaattoa ulos kasarmeilta mutta tämän hetkinen ongelma on tai tulee olemaan että varusmiehet ovat neula käsivarressa lomilla tahi jollakin muulla tavalla vintti pimeänä. Vaikka alkoholin litkiminen on saattanut kadota nettipelien maailmaan niin iso osa siitä on muuntunut muiden aineiden pariin.
 
No niin moni itse kuvailee käyttönsä eikä ole masentunut tai itsetuhoinen, pikemminkin ovat sellaisia juppeja joilla kova itsetunto ja kuvittelevat hallitsevansa mitä vain.
 
Back
Top