Suomen sisäinen turvallisuus

Mitenkähän tämä nyt on? Jos väkivalta on tarkoitus kohdistaa satunnaiseen ihmisjoukkoon, niin ei kai kv-yhteyksien puute tarkoita että se ei voi olla terrorismia?

Voi tuo olla jotain muutakin, vaikka kouluampumisen suunnittelua. Onhan noita vaihtoehtoja, eikä kaikkia massamurhia voi terrorismiksi laskea. Toisaalta poliisi voi saivarrella termeillä, jotta ei synny enempää pelkoa/vastareaktioita, kun viimeaikoina on ollut Oulun teotkin otsikoissa.
 
Mitenkähän tämä nyt on? Jos väkivalta on tarkoitus kohdistaa satunnaiseen ihmisjoukkoon, niin ei kai kv-yhteyksien puute tarkoita että se ei voi olla terrorismia?
No voihan tuo teoriassa tarkoittaa vaikka sitä,että on vittuuntunut paikalliseen KELA:an ja suunnitellut sen räjäytystä. Eihän se ole terrorismia,jos ei vaan ole tyytyväineen saamaansa palveluun.
 
Oulun lapsiraiskareilla hyvät oltavat..

Turvallisuussyistä konttiputkia ei saa kuvata sisältä päin. Kontit ovat rikosperusteisesti vangituille identtisiä, noin 2,5 metriä leveitä ja 6 metriä pitkiä, eli konttien pinta-ala on noin 15 neliötä.

Kalusteina niissä on laverisänky, metallinen WC-istuin ja vesipiste. Yhdessä päädyssä on katonrajassa ikkuna. Valvontakameroita niissä ei ole. Lisäksi on vastaavan kokoiset tilat poliisilakiperusteisesti kiinniotetuille konteissa, joissa vastaavasti on valvonta.

ULKOILUA VARTEN ULKOILUKONTTI
Konttiputkat järjestettiin Haukiputaalle väliaikaisiksi tiloiksi, muutamiksi kuukauksiksi. Nyt ne ovat olleet käytössä jo puolitoista vuotta.

- Tämän hetken tiedon mukaan näissä tiloissa ollaan, kunnes uusi poliisiasema valmistuu. Uuden pääpoliisiaseman suunnitteluprosessi on käynnistynyt, mutta lopulliset päätökset puuttuvat, kertoo Rissanen.

Putkissa ei ole televisioita eikä muuta elektroniikkaa. Yhteydenpito toisiin vankeihin tai ulkomaailmaan on kielletty.

- Virikkeinä tarjoamme Haukiputaan kirjastolta poistoon meneviä kirjoja, ja jokaiselle kuuluu tunnin ulkoilumahdollisuus päivän aikana, toteaa Rissanen.

Ulkoilu tapahtuu ulkoilukontissa, joka on tyhjä, noin kolme metriä leveä ja kuusi metriä pitkä. Lämmittämättömän kontin eteläsivustalla katon rajassa on ikkunoita, joista aurinko pääsisi paistamaan, jos se paistaisi. Yhdellä seinustalla on tuhkakuppi, muutoin kontti kumisee tyhjyyttään.

https://www.seiska.fi/Uutiset/Naiss...5IwfPLJVwsLxmI4kuPtjGeRkybTxFmXlgFLhVrsLuVVIk
 
Suomalaishollantilaisen Marco de Witin johtama joukkio on osanen kansainvälistä kiihkonationalismin, rasismin ja fasismin nousua, joka on nyt pahin demokratian, ihmisoikeuksien ja sivistyksen uhka läntisessä maailmassa.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005942627.html

Kyllä toimittaja nyt ylentää Marcoa kunnolla.
Vai että pahin uhka. Nämähän ei tule edes pääsemään eduskuntaa tai mihinkään poliittiseen päätöksentekoon. Kannatus tulee olemaan alle1%

Kuinka moni täysjärkinen kuvittelee näiden olevan uhka demokratialle? Mielestäni tämä porukka on osa demokratiaa koska heillä on siihen oikeus, omaan mielipiteeseen.

Kehtaan väittää että länsimaisen demokratian ja sivistyksen uhka tulee aivan muualta kuin Marcon joukoista.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä toimittaja nyt ylentää Marcoa kunnolla.
Vai että pahin uhka. Nämähän ei tule edes pääsemään eduskuntaa tai mihinkään poliittiseen päätöksentekoon. Kannatus tulee olemaan alle1%

Kuinka moni täysjärkinen kuvittelee näiden olevan uhka demokratialle? Mielestäni tämä porukka on osa demokratiaa koska heillä on siihen oikeus, omaan mielipiteeseen.

Kehtaa väittää että länsimaisen demokratian ja sivistyksen uhka tulee aivan muualta kuin Marcon joukoista.
Kansan Uutiset ja ideologia ei ihan herkällä irtoa Rautiosta..
 
Taitaa tietyllä valtaapitävien porukalla olla pelko perseessä Ranskan tapahtumien vuoksi. Miksi esimerkiksi Ranskan tilanteesta ei löydy hyysäristä tai vaikka ylen sivulta osuvaa analyysiä ja keskustelua.

Kun ikävästä ja uhkaavasta ilmiöstä ei puhu - se menee pois?

Marco nyt kelpaa vaarattomaksi sylkikupiksi tässä tilanteessa. Laajat kansalaislevottumuudet joilla on laaja kannatus ovat todellisuutta Ranskassa ja täysin mahdollista on, että ne leviävät muihinkin eurostoliiton provinsseihin.
 
Muista ostaa samalla pari räpylää ja palloa... Nimittäin jos maila kyydissä cruisailet kylillä ja kakkakepponen tekee jostain syystä tarkastuksen ajokuntoosi havaiten Clubisi takapenkillä, lähdet käräjille todennäköisesti, mutta jos penkillä lojuu myös pari räpylää ja pallot, niin se on ok.

Aika usein menee ihmisillä sekaisin järjestyslain 9§ vaaralliset esineet ja 10§ toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden ja aineiden hallussapito.

9 §
Vaaralliset esineet

Nyrkkirautojen, stilettien ja heittotähtien sekä muuksi esineeksi naamioitujen teräaseiden samoin kuin sähkölamauttimien ja -patukoiden, jousipatukoiden sekä tarkkuussinkojen ja -linkojen valmistus, maahantuonti, kauppa sekä hallussapito yleisellä paikalla ja yleisellä paikalla olevassa kulkuneuvossa on kielletty, jollei 2 tai 3 momentissa taikka 12 §:ssä muuta säädetä.

Teleskooppipatukan kauppa on kielletty, jollei luovutuksen saajana ole yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa (1085/2015) tarkoitettu turvallisuusalan elinkeinoluvan haltija tai voimankäyttökoulutuksen järjestäjä. Teleskooppipatukan hallussapito yleisellä paikalla ja yleisellä paikalla olevassa kulkuneuvossa on kielletty, jollei hallussapitäjänä ole yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa tarkoitettu turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan palveluksessa oleva vartija tai järjestyksenvalvoja työtehtävässään taikka jollei hallussapitoon ole teleskooppipatukan luovuttamiseen liittyvää hyväksyttävää syytä tai jollei tämän lain 12 §:ssä muuta säädetä. (21.8.2015/1094)

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei koske valtiota eikä valtion omistamien esineiden hallussapitoa, jos perusteena hallussapidolle on valtion palveluksessa olevan henkilön tehtävien hoitaminen.

JA

10 §
Toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden ja aineiden hallussapito

Seuraavien toisen vakavaan vahingoittamiseen tarkoitettujen tai siihen soveltuvien esineiden tai aineiden hallussapito yleisellä paikalla on kielletty:

1) teräaseet, rikotut lasiesineet ja muut näihin rinnastettavat viiltämiseen tai pistämiseen soveltuvat esineet;

2) patukat, ketjut, jouset, vaijerit, kaapelit, pesäpallomailat ja muut näihin rinnastettavat lyömiseen soveltuvat esineet;

3) tikat, kuulat ja muut näihin rinnastettavat heittämiseen soveltuvat esineet;

4) syövyttävät sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen taikka lamauttamiseen soveltuvat aineet;

5) ilma-aseet, jousitoimiset aseet, harppuunat, ritsat, puhallusputket ja muut näihin rinnastettavat ampumiseen soveltuvat esineet;

6) terveydelle vaaralliset laserosoittimet.

Ampuma-asetta tai räjähtävää esinettä erehdyttävästi muistuttavien esineiden hallussapito yleisellä paikalla on kielletty.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei koske esineitä tai aineita, joiden hallussapito on työtehtävän tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi tarpeen.

Ampuma-aseiden, kaasusumuttimien, tehokkaiden ilma-aseiden ja räjähteiden hallussapidosta säädetään ampuma-aselaissa (1/1998), vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa (390/2005) ja räjähdeasetuksessa (473/1993). (12.6.2015/767)
 
Oulun seksuaalirikokset nostivat nuorten some-turvallisuuden tapetille - peitä web-kamera ja ilmoita heti poliisille asiattomasta yhteydenotosta
Tänään klo 19:00

Helsingin poliisin ennalta ehkäisevästä toiminnasta muistutetaan, että seksuaalirikolliset saattavat monesti lähestyä nuoria ensin varsin harmittoman oloisesti.
5fbae45bceb6c0ffc6ee9aa1c96db609231286489886b8938bd9fa0bd51428d6.jpg

Vanhempi konstaapeli Michela Söderström (vas.), Pelastakaa Lapset ry:n erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkonen, ylikonstaapeli Pertti Haapiainen ja vanhempi konstaapeli Kristian Paavilainen haluavat muistuttaa turvallisesta sosiaalisen median käytöstä. ANNA EGUTKINA

Lasten ja nuorten digitaaliset turvataidot ovat nousseet jälleen kerran tapetille Oulussa paljastuneiden, alaikäisiin kohdistuneiden seksuaalirikosepäilyjen vuoksi.
Viime aikoina Oulun seudulla on tullut ilmi tapauksia, joissa miehet ovat houkutelleet selvästi itseään nuorempia alaikäisiä tyttöjä kanssaan kontaktiin sosiaalisessa mediassa.
– On vaikea ottaa kantaa siihen, olisivatko ennaltaehkäisevät keinot välttämättä estäneet näitä rikoksia.Jos on viitteitä siitä, että joku porukka tai henkilö lähestyy nuoria sosiaalisessa mediassa, siitä on aina hyvä ilmoittaa poliisille, sanoo vanhempi konstaapeli Kristian Paavilainen Helsingin poliisilaitoksen ennalta estävästä toiminnasta.
Paavilainen ja hänen kollegansa, vanhempi konstaapeli Michela Söderström muistuttavat, etteivät netissä tapahtuvat rikokset ole mikään uusi ilmiö.
– Se, että netissä tapahtuu rikoksia, on ollut poliisin tiedossa jo pitkään, mutta nyt muun muassa tämän Oulun tapauksen takia halutaan tuoda näitä asioita esille, jotta saataisiin estettyä tulevia rikoksia, Paavilainen kommentoi.

Turvallisesti verkossa
Perjantai-iltana Paavilainen ja Söderström olivat yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n erityisasiantuntijan Nina Vaaranen-Valkosen kanssa Helsingin Tennispalatsissa jakamassa tietoa siitä, miten toimia turvallisesti verkossa ja kampanjaan liittyviä web-kameran suojuksia elokuviin tuleville. Web-kameran kautta pystyy esimerkiksi kuvaamaan lasta tai nuorta, minkä vuoksi kamera suositellaan peittämään aina, kun sitä ei tarvita.
Yhteistyössä poliisin kanssa toteutetun Turvallisesti verkossa -kampanjan tavoitteena on nostaa lasten, nuorten sekä heidän vanhempiensa tietoisuutta turvataidoista ja netissä vaanivista vaaroista.
– Olemme nettivihjetyössä huomanneet, että web-kameran kautta kuvattua kuvamateriaalia lapsista käytetään väärin. Saamme analysoitavaksi usein tämänkaltaista kuvamateriaalia ja videoita, Vaaranen-Valkonen sanoo.
Erityisesti nyt, joululomien lähestyessä, niin lasten kuin vanhempienkin on hyvä olla tarkkana sosiaalisen median maailmassa. Vanhempien on hyvä luoda jälkikasvuunsa luottamukselliset ja avoimet välit, jotta lapsi tai nuori uskaltaisi puhua mahdollisesta seksuaalisesta häirinnästä netissä.
–Usein häpeä estää puhumasta ja nuori kokee tehneensä jotakin väärin, Vaaranen-Valkonen sanoo.
ed55c5cb81854e25b3272da3e3a86916e26b98d10a00fbb3477cfb6ec9600749.jpg

Seksuaalirikolliset yrittävät usein estää alaikäistä kertomasta rikoksesta kiristämällä. Kuvituskuva. MOSTPHOTOS

Lapsi on uhri
Paavilaisen mukaan seksuaalirikolliset saattavat monesti lähestyä nuoria varsin harmittoman oloisesti, esimerkiksi kehumalla profiilikuvaa tai ulkonäköä.
– Sitten lähdetään pyytämään valokuvia tai videoita. Sen jälkeen voidaan kiristää lasta tai nuorta lähettämään lisää kuvia tai tapaamaan.
Söderström painottaa, että rikos voi olla jo pelkästään se, että aikuinen vasta lähestyy nuorta netissä ja pyytää kuvia tai ehdottaa tapaamista.
– Tässä vaiheessa hälytyskellojen on hyvä soida ja asiasta kannattaa ilmoittaa poliisille. Jos vaikka sama henkilö lähestyy useita nuoria epämääräisillä viesteillä, poliisin on hyvä olla tietoinen tästä. Lapsi tai nuori on aina tällaisessa tilanteessa uhri, ei syyllinen, Söderström sanoo.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/da845871-69b8-4664-a67f-42e146156d0b
 
Minulla on autossa ketjun pikalukko. Pitäisköhän hankkia varulta metrin pätkä kettinkiä jottei herätä epäilyksiä.

1545498872579.png
 
Oulun lapsiraiskareilla hyvät oltavat..

Turvallisuussyistä konttiputkia ei saa kuvata sisältä päin. Kontit ovat rikosperusteisesti vangituille identtisiä, noin 2,5 metriä leveitä ja 6 metriä pitkiä, eli konttien pinta-ala on noin 15 neliötä.

Kalusteina niissä on laverisänky, metallinen WC-istuin ja vesipiste. Yhdessä päädyssä on katonrajassa ikkuna. Valvontakameroita niissä ei ole. Lisäksi on vastaavan kokoiset tilat poliisilakiperusteisesti kiinniotetuille konteissa, joissa vastaavasti on valvonta.

ULKOILUA VARTEN ULKOILUKONTTI
Konttiputkat järjestettiin Haukiputaalle väliaikaisiksi tiloiksi, muutamiksi kuukauksiksi. Nyt ne ovat olleet käytössä jo puolitoista vuotta.

- Tämän hetken tiedon mukaan näissä tiloissa ollaan, kunnes uusi poliisiasema valmistuu. Uuden pääpoliisiaseman suunnitteluprosessi on käynnistynyt, mutta lopulliset päätökset puuttuvat, kertoo Rissanen.

Putkissa ei ole televisioita eikä muuta elektroniikkaa. Yhteydenpito toisiin vankeihin tai ulkomaailmaan on kielletty.

- Virikkeinä tarjoamme Haukiputaan kirjastolta poistoon meneviä kirjoja, ja jokaiselle kuuluu tunnin ulkoilumahdollisuus päivän aikana, toteaa Rissanen.

Ulkoilu tapahtuu ulkoilukontissa, joka on tyhjä, noin kolme metriä leveä ja kuusi metriä pitkä. Lämmittämättömän kontin eteläsivustalla katon rajassa on ikkunoita, joista aurinko pääsisi paistamaan, jos se paistaisi. Yhdellä seinustalla on tuhkakuppi, muutoin kontti kumisee tyhjyyttään.

https://www.seiska.fi/Uutiset/Naiss...5IwfPLJVwsLxmI4kuPtjGeRkybTxFmXlgFLhVrsLuVVIk
Kuulostaa lähinnä sellaiselta, miltä palautuskeskuksen kuuluisi olla. Sellaisen palautuskeskuksen, jossa ihan kaikkien kielteisen päätöksen saaneiden kuuluisi olla...
 
Jos turvaa hakee hakee niin oma kontti aseistetun henkilökunnan vartioimana on paras vaihtoehto. Siellä on mukava köllötellä ja odotella olojen vakiintumista kotimaassa.
 
Oulun seksuaalirikokset nostivat nuorten some-turvallisuuden tapetille - peitä web-kamera ja ilmoita heti poliisille asiattomasta yhteydenotosta
Tänään klo 19:00

Helsingin poliisin ennalta ehkäisevästä toiminnasta muistutetaan, että seksuaalirikolliset saattavat monesti lähestyä nuoria ensin varsin harmittoman oloisesti.
5fbae45bceb6c0ffc6ee9aa1c96db609231286489886b8938bd9fa0bd51428d6.jpg

5fbae45bceb6c0ffc6ee9aa1c96db609231286489886b8938bd9fa0bd51428d6.jpg

Vanhempi konstaapeli Michela Söderström (vas.), Pelastakaa Lapset ry:n erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkonen, ylikonstaapeli Pertti Haapiainen ja vanhempi konstaapeli Kristian Paavilainen haluavat muistuttaa turvallisesta sosiaalisen median käytöstä. ANNA EGUTKINA

Lasten ja nuorten digitaaliset turvataidot ovat nousseet jälleen kerran tapetille Oulussa paljastuneiden, alaikäisiin kohdistuneiden seksuaalirikosepäilyjen vuoksi.
Viime aikoina Oulun seudulla on tullut ilmi tapauksia, joissa miehet ovat houkutelleet selvästi itseään nuorempia alaikäisiä tyttöjä kanssaan kontaktiin sosiaalisessa mediassa.
– On vaikea ottaa kantaa siihen, olisivatko ennaltaehkäisevät keinot välttämättä estäneet näitä rikoksia.Jos on viitteitä siitä, että joku porukka tai henkilö lähestyy nuoria sosiaalisessa mediassa, siitä on aina hyvä ilmoittaa poliisille, sanoo vanhempi konstaapeli Kristian Paavilainen Helsingin poliisilaitoksen ennalta estävästä toiminnasta.
Paavilainen ja hänen kollegansa, vanhempi konstaapeli Michela Söderström muistuttavat, etteivät netissä tapahtuvat rikokset ole mikään uusi ilmiö.
– Se, että netissä tapahtuu rikoksia, on ollut poliisin tiedossa jo pitkään, mutta nyt muun muassa tämän Oulun tapauksen takia halutaan tuoda näitä asioita esille, jotta saataisiin estettyä tulevia rikoksia, Paavilainen kommentoi.

Turvallisesti verkossa
Perjantai-iltana Paavilainen ja Söderström olivat yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n erityisasiantuntijan Nina Vaaranen-Valkosen kanssa Helsingin Tennispalatsissa jakamassa tietoa siitä, miten toimia turvallisesti verkossa ja kampanjaan liittyviä web-kameran suojuksia elokuviin tuleville. Web-kameran kautta pystyy esimerkiksi kuvaamaan lasta tai nuorta, minkä vuoksi kamera suositellaan peittämään aina, kun sitä ei tarvita.
Yhteistyössä poliisin kanssa toteutetun Turvallisesti verkossa -kampanjan tavoitteena on nostaa lasten, nuorten sekä heidän vanhempiensa tietoisuutta turvataidoista ja netissä vaanivista vaaroista.
– Olemme nettivihjetyössä huomanneet, että web-kameran kautta kuvattua kuvamateriaalia lapsista käytetään väärin. Saamme analysoitavaksi usein tämänkaltaista kuvamateriaalia ja videoita, Vaaranen-Valkonen sanoo.
Erityisesti nyt, joululomien lähestyessä, niin lasten kuin vanhempienkin on hyvä olla tarkkana sosiaalisen median maailmassa. Vanhempien on hyvä luoda jälkikasvuunsa luottamukselliset ja avoimet välit, jotta lapsi tai nuori uskaltaisi puhua mahdollisesta seksuaalisesta häirinnästä netissä.
–Usein häpeä estää puhumasta ja nuori kokee tehneensä jotakin väärin, Vaaranen-Valkonen sanoo.
ed55c5cb81854e25b3272da3e3a86916e26b98d10a00fbb3477cfb6ec9600749.jpg

ed55c5cb81854e25b3272da3e3a86916e26b98d10a00fbb3477cfb6ec9600749.jpg

Seksuaalirikolliset yrittävät usein estää alaikäistä kertomasta rikoksesta kiristämällä. Kuvituskuva. MOSTPHOTOS

Lapsi on uhri
Paavilaisen mukaan seksuaalirikolliset saattavat monesti lähestyä nuoria varsin harmittoman oloisesti, esimerkiksi kehumalla profiilikuvaa tai ulkonäköä.
– Sitten lähdetään pyytämään valokuvia tai videoita. Sen jälkeen voidaan kiristää lasta tai nuorta lähettämään lisää kuvia tai tapaamaan.
Söderström painottaa, että rikos voi olla jo pelkästään se, että aikuinen vasta lähestyy nuorta netissä ja pyytää kuvia tai ehdottaa tapaamista.
– Tässä vaiheessa hälytyskellojen on hyvä soida ja asiasta kannattaa ilmoittaa poliisille. Jos vaikka sama henkilö lähestyy useita nuoria epämääräisillä viesteillä, poliisin on hyvä olla tietoinen tästä. Lapsi tai nuori on aina tällaisessa tilanteessa uhri, ei syyllinen, Söderström sanoo.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/da845871-69b8-4664-a67f-42e146156d0b
Sellainen helppo ja yksinkertainen näitä ennaltaehkäisevä toimenpide jäi tuosta mainitsematta, eli että näitä ihmisiä ei päästetä ollenkaan liikkumaan vapaana missään olosuhteissa!!
 
Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei koske esineitä tai aineita, joiden hallussapito on työtehtävän tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi tarpeen.
)

Ei pesäpalloharjoituksiin matkalla olevan huoltajan peräkonttiin kukaan puutu. Rannalla kalastavilla on yleensä pihdit ja puukko mukana, ja ne on myös kuljetettu paikalle esimerkiksi kalapakissa tai repussa. Ei Suomessa ole koskaan oltu tyhmiä näissä asioissa. Mutta jos joku yrittää eduskuntaan stiletti taskussa, se on kiinnioton paikka. Jos näin karkeasti tätä linjaa.
 
Voi tuo olla jotain muutakin, vaikka kouluampumisen suunnittelua. Onhan noita vaihtoehtoja, eikä kaikkia massamurhia voi terrorismiksi laskea.
No voihan tuo teoriassa tarkoittaa vaikka sitä,että on vittuuntunut paikalliseen KELA:an ja suunnitellut sen räjäytystä.
Minä en väittänyt että kyse on terrorismista, vaan ihmettelin että:
Jos väkivalta on tarkoitus kohdistaa satunnaiseen ihmisjoukkoon, niin ei kai kv-yhteyksien puute tarkoita että se ei voi olla terrorismia?
 
Suomessahan on saatanan vaikea päästä minkään terroristiorganisaation jäseneksi, niin että myös viranomaiset sen uskoisivat.
Vähintään on ollut jäsenenä 5 vuotta järjestössä.
Käynyt useita koulutuksia leireillä, vanhimmasta kuolutuksesta ei saa yli 3kk aikaa.
Oltava vähintään 10 kanssa jäsenen vakuutus, että kyllä se on jäsen.
Myös osoitettava kuka on rekrytoinut ja että on virallinen rekrytoija, ei sitä noin vaan rekrytoija ilman valtuuksia yms.
Organisaation on myös oltava kansainvälisesti tunnustettu, mitkään kansallistason järjestöt ei käy.
Yms
Tosin mikään näistä säännöistä ei päde on Natsit, Rasistit, Persut, PVL yms... Sillon uskotaan ihan serkunkumminkaimannettitutuntutun väittämään.
 
Aika kovaa settiä.

Heti otin nippusiteet esille :D
 
Mitä te nyt taas täräjätte täällä? Ei sillä kättä pitemmällä amatöörien käsissä liiemmin lisäarvoa ole. Kerran yksi lähiöurpo uhkaili minua veitsellä. Otin sen siltä pois, katkoin terän kolmeen osaan. Hätävarjelun liioitteluksi katsottavaa oli, kun syötin ne palat sille.

Nykyisin hän voi paremmin, äänestää persuja ja kirjoittelee nettiin ja suosituin leikkinsä on "kuka pelkää mustaa miestä".
 
Back
Top