Suomen sisäinen turvallisuus

Tällä käsittääkseni tarkoitetaan, että väkivallanteko ei ole kohdistunut satunnaiseen vastaantulijaan vaan nimenomaan tiettyyn, etukäteen valikoituneeseen henkilöön, eikä ole mitään viitteitä siitä että henkilö aikoisi jatkossakaan kohdistaa väkivaltaa satunnaisiin vastaantulijoihin. Eli esimerkiksi joku nk alamaailman välienselvittely.

Sinänsähän ei voida sanoa, että kenestäkään ei 100% varmuudella ole vaaraa sivullisille, jos niikseen tulee. Ainahan on vähintään teoreettinen mahdollisuus että kuka tahansa flippaa täysin ja hyökkää satunnaisesti ihmisten kimppuun. Puhumattakaan siitä, että henkilö saattaa esim liikenteessa vaarantaa muiden tienkäyttäjien turvallisuuden.

Tuo tietysti selventää asiaa terminologian taholta paljonkin.
 
Mitä tuhlausta taas. Ilmoitelkaa matalalla kynnyksellä epäillyistä rateista hätäkeskukseen. Niiden ilmiantojen perusteella suurin osa kiinnijäävistä kuitenkin tulee. Älkääkä ainakaan erinäisissä whatsupp-ryhmissä varoitelko siitä, missä poliisi näkyy ja toimii.

Tuli mieleen presidentinvaalit. Nähdäänkö seuraavissa yhtenä ehdokkaana rattijuoppo?

Enpä tykkäisi. Europarlamentissa on toinen rattijuoppo joka on sitä mieltä että suomalaisilta metsästäjiltä aseet pois ja puoli Suomea luonnonsuojelualueeksi mutta kuka suojelisi syyttömiä rattijuopoilta?

Miksi ei ole nollatoleranssi. Kertakin yli promillen kännissä niin auto pois ja ajokieltoa vuosi. Jos jatkuu niin auto lopullissti valtiolle.

Sama törkeiden ylinopeusten kohdalla. Jos kansalainen ajaa 200km/h kahdeksankympin alueella niin ei se vahinko ole. Auto valtiolle ja vuosi ajokieltoa.

Mutta kun pitää hyysätä ja "ymmärtää".
 
Viimeksi muokattu:

Kiteen kolarissa rattijuopoksi epäilty ajoi 20 vuotta vanhalla Passatilla. Arvo 300 euroa jos on uudet renkaat ja tankki täynnä. Ilman niitä saa ilmaiseksi..

Ei tuollaisten ruoskien menettäminen ole mikään pelote kenellekään.
 
Tapon yrityksenähän tuo oikeustunnon (oman) mielestä pitäisi käsitellä.
 
Taitaa olla tuottamusellinen tappo 2x..mutta en ole lakimies.

Jurisdiikka näissä on erikoista.
Rattijuoppo surmasi tytön, oikeus lievensi tuomiota – koska ajomatka oli lyhyt

11-vuotiaan koululaisen Matleenan kohtalo järkytti syvästi lapinlahtelaisia. Matleenan isä kertoi julkisuuteen tyttärensä kohtalosta, jotta ihmiset havahtuisivat ajattelemaan rattijuopumuksen vakavia seurauksia.(KUVA: PENTTI VÄNSKÄ)
Julkaistu: 10.8.2013 15:52

Itä-Suomen hovioikeus alensi viidellä kuukaudella siskosten päälle ajaneen rattijuopon vankeustuomiota.
11-vuotias Matleena kuoli ja hänen 16-vuotias siskonsa loukkaantui, kun rattijuoppo törmäsi pyöräilemässä olleisiin siskoksiin toukokuussa 2012 Lapinlahdella. 54-vuotiaan naisen veren alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen 2,58 promillea.

Itä-Suomen hovioikeus otti rangaistusta alentavina seikkoina huomioon sen, että naisen ajomatka oli lyhyehkö, ja ajo tapahtui ilta-aikaan, jolloin oli kuitenkin vielä päivänvaloa.

Naisen tarkoitus oli ajaa Lapinlahden taajamasta noin kymmenen kilometrin matka kotiin.

Tästä naisen kotimatkasta tuli Matleenan viimeinen matka. Matleena menehtyi törmäyksessä saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä sairaalassa.

Hovioikeus otti alentavana seikkana huomioon myös sen, ettei naisen ole selvitetty ajaneen ylinopeutta sekä sen, ettei ennen kohtalokasta törmäystä tapahtunut muuta liikennesääntöjen vastaista menettelyä kuin törmäys ajoradan reunakiveykseen.

Matleena, 11, menehtyi törmäyksessä saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä sairaalassa. (KUVA: ILPO LOMMI)

Hovioikeus tuomitsi naisen kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä vammantuottamuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Käräjäoikeus oli langettanut naiselle kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta vankeutta.

Nainen vaati hovioikeudessa, että rangaistusta alennetaan ja että se määrätään ehdolliseksi.

Naisen mielestä käräjäoikeuden rangaistus oli "teko-olosuhteet ottaen liian ankara". Hän vetosi siihen, että hän on ammatiltaan maanviljelijä, ja hänellä on työvelvollisuus noin 340 päivää vuodessa.

Itä-Suomen hovioikeuden mukaan käräjäoikeuden naiselle langettama rangaistus oli liian ankara ottaen huomioon korkeimman oikeuden linjaaman rangaistuskäytännön ja naisen syyllisyyden.

Matleenan isä ei halunnut kommentoida tyttärensä yliajajan tuomiota.

Isä on aiemmin kertonut, että hän haluaa antaa anteeksi yliajajalle, joka on tekoaan pyytänyt anteeksi ja kertonut katuvansa sitä.

Yleisellä tasolla isä on aiemmin kertonut, että rattijuopumuksista pitäisi antaa kovempia rangaistuksia.

Matleenan kohtalo kosketti ja järkytti syvästi koko paikkakuntaa. Hänen muistokseen järjestetty tilaisuus kauniissa puukirkossa sai liikkeelle lähes 300 ihmistä. Ennen muistotilaisuutta noin sata ihmistä kokoontui onnettomuuspaikan lähellä olevan koulun pihaan, jossa pidettiin minuutin hiljainen hetki Matleenan muistolle. Ihmiset marssivat tierauhan puolesta.

Marssi järjestettiin toukokuussa 2012.(KUVA: ILPO LOMMI)

Lapinlahtelaiset keräsivät myös verkkoadressin, jossa vaadittiin teiden turvallisuuden parantamista. Adressi luovutettiin reilu vuosi sitten toukokuussa pääministeri Jyrki Kataiselle.

Vetoomukseen kertyi parissa viikossa yli 2200 nimeä.

Pedofiili raiskasi lapsen, oikeus lievensi tuomiota- koska lapsi oli niin pieni. Otsikko toi mieleeni tämän eräästä jatkosodan aikaisesta lehdestä lukemani groteskin jutun. Tuolloin oli ilmeisesti jokin tälläinen tapaus kuohuttanut ilmapiiriä.
 
Kiteen kolarissa rattijuopoksi epäilty ajoi 20 vuotta vanhalla Passatilla. Arvo 300 euroa jos on uudet renkaat ja tankki täynnä. Ilman niitä saa ilmaiseksi..

Ei tuollaisten ruoskien menettäminen ole mikään pelote kenellekään.

Rahassa mitattuna ei ehkä suuren suuri, mutta rapajuopoille monesti ei korvattavissa oleva resurssi. Toki paremmissakin varoissa olevia on, mutta onhan se raha joka menee uuden auton ostoon, pois kaljoittelubudjetista. Sitä paitsi pidän rattijuopon tekovälineen menettämisen pelkoa yhtenä keinona vähentää halua lainata autoa juopolle.

Toisaalta tämä voidaan nähdä myös ympäristötekona, kerätään romut pois liikenteestä:LOL:
 
Mitä tuhlausta taas. Ilmoitelkaa matalalla kynnyksellä epäillyistä rateista hätäkeskukseen. Niiden ilmiantojen perusteella suurin osa kiinnijäävistä kuitenkin tulee. Älkääkä ainakaan erinäisissä whatsupp-ryhmissä varoitelko siitä, missä poliisi näkyy ja toimii.
Tämä poliisin läsnäolosta ilmoittaminen Whatsup ryhmissä on arkipäivää varsinkin niillä paikkakunnilla, missä ei ole omaa poliisiasemaa. Käsittämättömän hölmöä touhua.
 
Syyllinen eli kännijätkä on selvä...homma jatkuu siitä. Pelle poisti itsensä geenipoolista.
 
Sas se.
Tämä poliisin läsnäolosta ilmoittaminen Whatsup ryhmissä on arkipäivää varsinkin niillä paikkakunnilla, missä ei ole omaa poliisiasemaa. Käsittämättömän hölmöä touhua.

Kiteellä on poliisiasema ja lisäksi myös Rajavartiolaitoksen partiot nappaavat rattijuoppoja.
 
Itä-Suomen hovioikeus otti rangaistusta alentavina seikkoina huomioon sen, että naisen ajomatka oli lyhyehkö, ja ajo tapahtui ilta-aikaan, jolloin oli kuitenkin vielä päivänvaloa.

Naisen tarkoitus oli ajaa Lapinlahden taajamasta noin kymmenen kilometrin matka kotiin.

Eli jos tarkoitus olisi ollut ajaa 350 metriä kymmenen kilsan sijasta, olisi tuomion saanut vainaja, joka keskeytti luvattomasti matkanteon ja aiheutti naarmun ajoneuvoon.

Tutkimattomat ovat välillä rosiksen tiet. Eritoten rattaritapausten linjat ovat joskus hämmentäviä.
 
Onko meininki PK seudulla jo mennyt siihen, että jopa tutkinta joutuu pitämään kommandopipoja päässään keikoilla? https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/32f99c96-3748-4252-a8b8-23bfdcbb6f8e
Helsingin Sörnäisissä tapahtui lauantai-iltana kello kuuden jälkeen puukotus.
Puukotuksen uhri toimitettiin paikalta sairaalahoitoon. Tekijä on sen sijaan karkuteillä, ja poliisi etsii häntä. Poliisin mukaan epäillystä ei ole kuitenkaan vaaraa sivullisille.
Iltalehteen yhteyttä ottaneen silminnäkijän mukaan paikallinen R-kioski on piiritetty poliisin nauhoilla. Paikalla on hänen mukaansa runsaasti poliiseja, joista ainakin osalla on kasvoillaan maskit.
Puukotuspaikka sijaitsee niin sanotussa Kurvissa aivan Sörnäisten metroaseman sisäänkäynnin vieressä.
Poliisi tiedottaa lisää tapauksesta sunnuntaina.

Niin olisko noi kännykkäkamerat mitään? Meillä jokaisella on oikeus yksityisyyteen.

@setämies asiaa avasikin jo.

Rattijuoppo surmasi tytön, oikeus lievensi tuomiota – koska ajomatka oli lyhyt

11-vuotiaan koululaisen Matleenan kohtalo järkytti syvästi lapinlahtelaisia. Matleenan isä kertoi julkisuuteen tyttärensä kohtalosta, jotta ihmiset havahtuisivat ajattelemaan rattijuopumuksen vakavia seurauksia.(KUVA: PENTTI VÄNSKÄ)
Julkaistu: 10.8.2013 15:52

Itä-Suomen hovioikeus alensi viidellä kuukaudella siskosten päälle ajaneen rattijuopon vankeustuomiota.
11-vuotias Matleena kuoli ja hänen 16-vuotias siskonsa loukkaantui, kun rattijuoppo törmäsi pyöräilemässä olleisiin siskoksiin toukokuussa 2012 Lapinlahdella. 54-vuotiaan naisen veren alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen 2,58 promillea.

Itä-Suomen hovioikeus otti rangaistusta alentavina seikkoina huomioon sen, että naisen ajomatka oli lyhyehkö, ja ajo tapahtui ilta-aikaan, jolloin oli kuitenkin vielä päivänvaloa.

Naisen tarkoitus oli ajaa Lapinlahden taajamasta noin kymmenen kilometrin matka kotiin.

Tästä naisen kotimatkasta tuli Matleenan viimeinen matka. Matleena menehtyi törmäyksessä saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä sairaalassa.

Hovioikeus otti alentavana seikkana huomioon myös sen, ettei naisen ole selvitetty ajaneen ylinopeutta sekä sen, ettei ennen kohtalokasta törmäystä tapahtunut muuta liikennesääntöjen vastaista menettelyä kuin törmäys ajoradan reunakiveykseen.

Matleena, 11, menehtyi törmäyksessä saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä sairaalassa. (KUVA: ILPO LOMMI)

Hovioikeus tuomitsi naisen kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä vammantuottamuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Käräjäoikeus oli langettanut naiselle kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta vankeutta.

Nainen vaati hovioikeudessa, että rangaistusta alennetaan ja että se määrätään ehdolliseksi.

Naisen mielestä käräjäoikeuden rangaistus oli "teko-olosuhteet ottaen liian ankara". Hän vetosi siihen, että hän on ammatiltaan maanviljelijä, ja hänellä on työvelvollisuus noin 340 päivää vuodessa.

Itä-Suomen hovioikeuden mukaan käräjäoikeuden naiselle langettama rangaistus oli liian ankara ottaen huomioon korkeimman oikeuden linjaaman rangaistuskäytännön ja naisen syyllisyyden.

Matleenan isä ei halunnut kommentoida tyttärensä yliajajan tuomiota.

Isä on aiemmin kertonut, että hän haluaa antaa anteeksi yliajajalle, joka on tekoaan pyytänyt anteeksi ja kertonut katuvansa sitä.

Yleisellä tasolla isä on aiemmin kertonut, että rattijuopumuksista pitäisi antaa kovempia rangaistuksia.

Matleenan kohtalo kosketti ja järkytti syvästi koko paikkakuntaa. Hänen muistokseen järjestetty tilaisuus kauniissa puukirkossa sai liikkeelle lähes 300 ihmistä. Ennen muistotilaisuutta noin sata ihmistä kokoontui onnettomuuspaikan lähellä olevan koulun pihaan, jossa pidettiin minuutin hiljainen hetki Matleenan muistolle. Ihmiset marssivat tierauhan puolesta.

Marssi järjestettiin toukokuussa 2012.(KUVA: ILPO LOMMI)

Lapinlahtelaiset keräsivät myös verkkoadressin, jossa vaadittiin teiden turvallisuuden parantamista. Adressi luovutettiin reilu vuosi sitten toukokuussa pääministeri Jyrki Kataiselle.

Vetoomukseen kertyi parissa viikossa yli 2200 nimeä.

Ei jumalauta mitä paskaa. Sitä että oikeus jakaa läpsytuomion yhden nuoren murhaamisesta ja toisen vammauttamisesta ei vielä voisi laittaa tekijän piikkiin, mutta että kehtaa vielä inistä? Taitaa olla politiikassa mukana, kun uskoo aktiivisen katumisen antavan synninpäästön. Kiehahti niin saatanasti, etten katsoisi liioitelluksi köyttää akkaa tekovälineeseen ja paalata koko paskan samantein. V. M. P.
Jos yhtään lohtua tuo, niin pullo kosanderia ykkösellä huiviin viimeiseksi voiteluksi sallittaisiin, avustettuna tietenkin.

Mitä sanotte, miten vertautuu pakollinen ase- ja siviilipalvelus/totaali ja ihmishengen riistäminen ja toisen vammauttaminen muun lainrikkomisen lisäksi noin niinkun ajallisen lusimisen kannalta?

Ps. Pyydän anteeksi aggrefantasioita, mutta tämä oli niin vastenmielinen kuvio, että kauniimmat sanat eivät kertakaikkiaan riittäisi kuvaamaan tuohtumusta. Sue me.
 
Haagan puukottajan veli on vapautettu.

Jutussa huomio kiinnittyi sinänsä sivuseikkaan:
Usea henkilö yritti keskeyttää hyökkäyksen. Lapset ovat menneet väliin puolustamaan äitiään, ja lisäksi yksi sivullinen yritti keskeyttää hyökkäyksen, mutta häntä uhattiin veitsellä.

Keskeiseen rooliin hyökkäyksen keskeyttämisessä nousi toinen sivullinen, jolla sattui olemaan jonkinlainen rengasrauta mukanaan.
Se on hyvä, että näitä tilapäisvälineitä löytyy. Olisi kuitenkin hienoa, jos kansalaisilla olisi mahdollisuus kantaa ihan käyttötarkoituksen mukaisia välineitä sekä itseään, että toisia suojellakseen.
 
Haagan puukottajan veli on vapautettu.

Jutussa huomio kiinnittyi sinänsä sivuseikkaan:

Se on hyvä, että näitä tilapäisvälineitä löytyy. Olisi kuitenkin hienoa, jos kansalaisilla olisi mahdollisuus kantaa ihan käyttötarkoituksen mukaisia välineitä sekä itseään, että toisia suojellakseen.
Kait ne sakot kirjoitti tuosta rengasraudasta?
 
Mitä sanotte, miten vertautuu pakollinen ase- ja siviilipalvelus/totaali ja ihmishengen riistäminen ja toisen vammauttaminen muun lainrikkomisen lisäksi noin niinkun ajallisen lusimisen kannalta?

No eivät ne vertaudu edes huonosti. Känniratti on helvetinmoista piittaamattomuutta jo alun alkaen. Liikenteessä se vahinko tulee selvin päinkin, lähdeppä tuonne vielä fyllassa sohlaamaan. Tässäkin tapauksessa yksi lapsi kuoli ja toinen vammautui, tapahtuma muutti loputtomalla tavalla -omaisten ja ystävien- elämää.

Ja rosis arvioi vielä ajettua matkaa ja onko ollut valoisaa vai pimeää.....phah.
 
Back
Top