Suomen sisäinen turvallisuus

Natsilipusta EI VOIDA KESKUSTELLA ilman, etteikö mukaan nosteta kaikkia maailman kauhulippuja ja -viirejä. Onko siihen joku syy?
Kyse on natsilipun julkisesta esillepanosta aiheutuneesta syytteestä kansanryhmiä vastaan kiihoittamisesta.

Samalla logiikalla ja perusteella muidenkin kauhulippujen julkisesta esittelystä pitäisi kynnys ylittyä.

Natsilippu ei ole suomessa kielletty, kuten se esim. Saksassa on. Tässä kyseisessä tapauksessahan olettaisin kyseessä olevan provokaation pvl:n tunnuksen kieltämisestä.

Paras olisi saattaa natsipellet naurunalaisiksi..
 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti ei pidä paikkaansa..

Jyväskylässä menollaan jättimäinen raiskausrinki

Erittäin hyvän vihjeen mukaan Jyväskylässä ja naapurikunnissa on menossa vastaavankaltainen seksuaalirikosrypäs kuin Oulussa. Tietojen mukaan Keski-Suomen poliisi tutkii liki 130 erilaista nuoriin tyttöihin kohdistunutta seksuaalirikosta. Tekijöinä kolmansista maista tulleita turvapaikanhakijamiehiä.
Jyväskylän tapaukset eivät ole tulleet esille lähinnä sen takia, että paikkakunnalla ei ole omaa Junes Lokkaa tai Tiina Wiikkiä, jotka pitäisivät asioita esillä kuten Oulun tapauksissa. Pt-median saamien hyvin konkreettisten tietojen mukaan Keski-Suomen poliisi tutkii ainakin 130 avointa seksuaalirikostapausta. Rikosnimikkeinä on mm. törkeä raiskaus, raiskaus ja seksuaalinen häirintä.

Pt-median tietojen mukaan useimmissa tapauksissa, muutamaa poikkeusta lukuunottaen, tekijöinä ovat aikuiseksi luokiteltu turvapaikanhakijamies.

Kaavoja on muutama; ensimmäinen ja yleisin on se, että kolmansista maista tulleet miehet ovat jäljestäneet kaupungilla humalaisia naisia, joille on tarjottu esimerkiksi autokyytiä. Kyydin päätteeksi nuorelle naiselle on annettu ns. kimppakyytiä kaikkiin oviaukkoihin. Oviaukkojen lisäksi tarjonta on ollut yksittäistä. Eli kaupungilla liikkuu ainakin 2-3 aukonputsaajaa. Tähän päälle tulee erilaiset kevyemmät aukontarkastajat.

Meikäläisellä ei riitä kapasiteetti ja aikaa selvittää joka kylän tapahtumia, joten sälytän tässä asian Jyväskylän suuntaan.

https://pt-media.org/2020/02/14/jyvaskylassa-menollaan-jattimainen-raiskausrinki/
 
1581695128343.png
 
Toivottavasti ei pidä paikkaansa..

Jyväskylässä menollaan jättimäinen raiskausrinki

Jos tämä pitää puoleksi paikkansa, niin on varmaan asiallisempi asia tutkittavaksi ja hutkittavaksi kuin suomalainen natsilippulinna.

Joskus kiistämättä tuntuu siltä, että natsilippulinna ohittaa karmeudessaan kaiken muun -ei niin pelottavan-......:(
 
Kyse on natsilipun julkisesta esillepanosta aiheutuneesta syytteestä kansanryhmiä vastaan kiihoittamisesta.

Tämä on taas toinen asia. Onko natsilipun kantaminen ilman muuta -kiihoittamista kansanryhmiä- vastaan? No, on varmasti ryhmiä, jotka näin kokevat. Mutta eniwei, kuten tuossa jo totesin, on Suomessa pari astetta vakavampiakin asioita, joihin sietäisi jo taas puuttua kovalla kännyllä. Tuo Jkl-juttu kuulostaa pahaenteisen karmealta. Mutta odotellaans varmistusta.
 
Uskomatonta, mikäli on saatu pidettyä salassa. Määrä olisi infernaalinen..
 
Minä kun en ole MV-uskovainen niin odottelisin tälle ihan rauhallisesti luotettavampaa lähdettä kuin Tajukangas.

Varsinainen sananvapauden ja avoimuuden puolustaja.

Anonyymi soittaja latasi puhelusta editoimansa version Youtubeen ja levitti linkkiä omassa blogissaan, josta se levisi pian useille keskustelupalstoille ja valemedioiden sivuille.

Kyseinen soittaja osoittautui ahkeraksi bloggariksi, joka käyttää nimimerkkiä Paavo Tajukangas. Hän on tarkka nimettömyydestään.

Niin Youtubessa kuin julkisissa esiintymisissään hän varjostaa kasvonsa lippalakilla tai pitää aurinkolaseja. Hänen oikea nimensä ei ole tiedossa.

Minulle soittaessaan hän esitteli itsensä toisella väärällä nimellä ja väitti olevansa freetoimittaja, joka haluaa keskustella valeuutisista. Kysyin hänen nimeään vielä toistamiseen. Kaiken tämän hän oli leikannut äänitteensä alusta pois.

Myöhemmin Tajukangas teki saman tempun Svenska Ylen toimittajalle, joka oli kääntänyt Valheenpaljastaja-jutun ruotsiksi.

Tajukangas on asunut viime vuodet Ruotsissa, mutta muuttanut oman bloginsa mukaan hiljattain Viroon. Hän on kirjoittanut bloginsa lisäksi kotimaisiin valemedioihin liioiteltuja tai vääristeltyjä uutisia Ruotsin pakolaisista ja maahanmuuttopolitiikasta.
 
Vehkoo, tarviiko edes sanoa enempää?
 
Vehkoo oli vissiin se joka näkee natseja joka puolella, niin ja joku toinen näkee hiilidioksidia, saas nähdä miten noiden kanssa käy

Kun eka on maalitettu kaikki toisinajattelijat natseiksi, niin ehkä niitä sitten on kaikkialla..

Tulee mieleen se Norjalainen vitsi jossa Tukholmalainen Börje oli eksynyt Osloon, ja ajaessaan moottoritietä väärään suuntaan kuuli liikennetiedoitteen jossa varoitettiin ihmisiä väärään suuntaan ajavasta autosta.. "Vainko yksi auto! Niitähän on satoja!"-huudahtaa Börje...
 
Vehkoo oli vissiin se joka näkee natseja joka puolella, niin ja joku toinen näkee hiilidioksidia, saas nähdä miten noiden kanssa käy
Täytyy sen verta tarkentaa, että tälläKÄÄN YLE:n sankarilla ei ole mitään tekemistä objektiivisuuden, tasapuolisuuden, rehellisyyden tai yleensäkään journalismin kanssa, aivan samaa paskaa MV-lehden kanssa.

Ja jos joku alkaa taas ulisemaan persuista tai natseista, googlatkaa, vetäkää ihan omat johtopäätökset.
 
Toivottavasti ei pidä paikkaansa..

Jyväskylässä menollaan jättimäinen raiskausrinki

Erittäin hyvän vihjeen mukaan Jyväskylässä ja naapurikunnissa on menossa vastaavankaltainen seksuaalirikosrypäs kuin Oulussa. Tietojen mukaan Keski-Suomen poliisi tutkii liki 130 erilaista nuoriin tyttöihin kohdistunutta seksuaalirikosta. Tekijöinä kolmansista maista tulleita turvapaikanhakijamiehiä.
Jyväskylän tapaukset eivät ole tulleet esille lähinnä sen takia, että paikkakunnalla ei ole omaa Junes Lokkaa tai Tiina Wiikkiä, jotka pitäisivät asioita esillä kuten Oulun tapauksissa. Pt-median saamien hyvin konkreettisten tietojen mukaan Keski-Suomen poliisi tutkii ainakin 130 avointa seksuaalirikostapausta. Rikosnimikkeinä on mm. törkeä raiskaus, raiskaus ja seksuaalinen häirintä.

Pt-median tietojen mukaan useimmissa tapauksissa, muutamaa poikkeusta lukuunottaen, tekijöinä ovat aikuiseksi luokiteltu turvapaikanhakijamies.

Kaavoja on muutama; ensimmäinen ja yleisin on se, että kolmansista maista tulleet miehet ovat jäljestäneet kaupungilla humalaisia naisia, joille on tarjottu esimerkiksi autokyytiä. Kyydin päätteeksi nuorelle naiselle on annettu ns. kimppakyytiä kaikkiin oviaukkoihin. Oviaukkojen lisäksi tarjonta on ollut yksittäistä. Eli kaupungilla liikkuu ainakin 2-3 aukonputsaajaa. Tähän päälle tulee erilaiset kevyemmät aukontarkastajat.

Meikäläisellä ei riitä kapasiteetti ja aikaa selvittää joka kylän tapahtumia, joten sälytän tässä asian Jyväskylän suuntaan.

https://pt-media.org/2020/02/14/jyvaskylassa-menollaan-jattimainen-raiskausrinki/
Onko tähän Jyväskylä-juttuun tullut mitään uutta tietoa tai onko asia ollut muualla esillä?
 
https://www.verkkouutiset.fi/mies-tokki-munkkeja-sormella-poliisi-paikalle/

Mies tökki munkkeja sormella – poliisi paikalle

KASPERI SUMMANEN | 16.02.2020 | 15:36

Tekijää epäillään lievästä vahingonteosta.

Munkkien sokerikuorrutusta sormillaan tärvellyt mies poistettiin kaupasta poliisin voimin.

Poliisipartio sai Vantaalla tehtäväkseen mennä poistamaan kaupasta henkilöä, joka oli tökkinyt paistopisteellä olleita munkkeja sormellaan ja maistellut sokerikuorrutetta.

– Päihtynyt keski-ikäinen kaupassa häiriötä aiheuttanut mies kertoi partiolle, että hänellä ei ole mukanaan rahaa, jolla voisi ostaa tärvelemänsä leivonnaiset itselleen, Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen tiedotteessa selvitetään.

Turmeltuneiden tuotteiden arvoksi kerrotaan 6,23 euroa. Miestä epäillään lievästä vahingonteosta.
 
Back
Top